21.- Uusi tuttavuus

 

James ja Lily kävelivät käsi kädessä pitkin Viistokujaa. Aurinko oli laskemassa kovaa vauhtia korkeiden rakennusten taakse ja velhot ja noidat hoitivat viime hetken ostoksiaan ja muita asioitaan syöksyen liikkeestä toiseen. Vain vähän aikaa sitten sattuneen kuolonsyöjien hyökkäyksen jäljet oli pyyhitty tehokkaasti pois katukuvasta ja koko Voldemortin olemassaolon olisi voinut unohtaa, ellei sen merkkejä olisi näkynyt ihmisten kiireisistä askelista ja pelokkaista vilkaisuista olan yli. Vaikka ruumiit oli helppo raahata pois kaduilta ja rikkinäiset ikkunat helppo korjata, pelkoa ei voitu pyyhkiä ihmisten mielistä.

 

Lily ja James kävelivät hitaasti kohti Vuotavaa noidankattilaa, Peter oli nimittäin vihdoinkin suostunut esittelemään heille salaperäisen Katinsa. Lily ja James olivat tulleet aikaisemmin Viistokujalle. Ennen heillä oli ollut tapana viettää aikaa Viistokujalla vain kävellen ja jutellen. Nyt he huomasivat, ettei se ollut enää yhtään niin hauskaa, Viistokujan tunnelma oli muuttunut ja se iloinen rentous oli kokonaan poissa. Lily painautui lähemmäs Jamesin kylkeä ja huokaisi. James kietoi kätensä heti Lilyn ympärille, mikä kyllä hankaloitti heidän kulkemistaan huomattavasti, muuta James ei välittänyt.

"Kylmä", Lily sanoi, "Syksy on tulossa."

"Sinulla on vain liian vähän päälläsi", James vastasi, vilkaisten Lilyn ohutta, keltaista t-paitaa. "Mikä ei kyllä haittaa minua yhtään", hän lisäsi virnistäen.

Lily muksautti Jamesia leikillään kylkeen, mutta kurottautui sitten suutelemaan häntä huulille. "Oletko huomannut, että sinä käyttäydyt vähän ristiriitaisesti joskus, ensin sinä lyöt minua ja sitten suutelet", James huomautti, edelleen virnistäen.

"Se johtuu sinusta", Lily selitti, "Sinulla on huono vaikutus minuun."

"Pah", James tuhahti ja suuteli Lily uudestaan, tällä kertaa pidempään, kunnes joku vanha velho työnsi heidät kovakouraisesti sivuun ja työntyi ohi mutisten jotain nykyajan hävyttömistä nuorista. James purskahti nauruun, tarttui Lilyä uudestaan kädestä ja he jatkoivat matkaa.

 

Muutaman minuutin kuluttua he astuivat jo sisälle melko täyteen ja meluiseen Vuotavaan noidankattilaan. He huomasivat Remuksen ja Siriuksen yhdessä nurkassa lasit edessään ja kiiruhtivat heidän luokse.

"Hei", Lily sanoi ja istahti Siriuksen viereen.

"Hei Kuutamo, Anturajalka", James sanoi myös istuutuen. Sitten hän tarttui Siriuksen lasiin ja nuuhkaisi sitä epäluuloisena.

"Hah, mitä sinä oikein luulet minusta", Sirius sanoi loukkaantuneena ja nappasi lasin Jamesin kädestä. "En kai minä nyt joisi mitään epäsopimatonta, kun rakas Matohäntäsemme tuo tyttöystävänsä näytille."

"Itse asiassa tuossa on tuliviskiä, Sirius", James vastasi nyökäten kohti lasia. Juuri silloin kapakan ovi avautui ja Peter astui sisälle, pitäen kädestä kiinni lyhyttä blondia, jonka kasvot näyttivät vähintään yhtä vaaleilta, kun hänen hiuksensa olivat. Blondin silmistä kuvastui kauhun sekainen paniikki.

"Mitäköhän Peter on oikein kertonut hänelle Siriuksesta?" Lily kysyi kiinnostuneena.

"Miten niin minusta?" Sirius kysyi loukkaantuneena.

"Koska sinä olet meistä ainoa, joka voi herättää tuollaista kauhua tyttö-parassa", Lily sanoi muina miehinä.

Sirius pukkasi Lilyä leikillään kylkeen. "Minähän olen niin pelottava. Muistatko kun sinä juoksit silloin kolmannella minua pakoon tyttöjen vessaan?"

"Niin, koska sinä yritit värjätä minun hiukseni vihreiksi", Lily puolustautui mulkaisten Siriusta, "Enkä minä muuten ole antanut sitä sinulle vieläkään anteeksi."

"Hmph", Sirius tuhahti, mutta ei ehtinyt sanoa mitään muuta, ennen kuin Peter ja Kat saapuivat heidän pöytänsä luokse.

"Hei, kaverit", Peter sanoi ja hymyili heille hermostuneena. "Tässä on Kat. Kat, tässä ovat Lily, Sirius, Remus ja James", Peter esitteli osoittaen jokaista vuorotellen.

"Hei, Kat", Lily sanoi ystävällisesti hymyillen ja tarkasteli tyttöä katseellaan. Tämä näytti hädin tuskin täysi-ikäiseltä, ja Lily ei ymmärtänyt miten noin laihaan ihmiseen mahtui edes kaikki luut sisälle, saatikka sitten jotain muuta.

"Hei", Kat sanoi ujosti ja väläytti heille hohtavan valkoisia hampaitaan, yrittäen saada kasvoilleen jotain hymyn tapaista.

"Istukaa alas", Remus kehotti ja taputti tyhjää tuolia vieressään. Peter ja Kat istuutuivat ja tilasivat pari lasillista kermakaljaa.

Seuraavat pari tuntia he viettivät juttelemalla Peterin ja Katin kanssa. Tosin Kat ei kyllä kertonut kovin paljon itsestään, vaan kuunteli vain muiden juttuja. Lilystä tämä vaikutti aika ujolta ja epävarmalta. Kat oli 17-vuotias ja lopettanut opinnot Beauxbatonsissa viime keväänä, hän oli ajatellut opiskelevansa toimittajaksi ja haaveili pääsevänsä joskus töihin MeNoitiin. Kovin paljon muuta he eivät hänestä saaneet selville, Mutta Lilystä Kat vaikutti ihan mukavalta ja juuri sopivalta Peterille.

 

***

Seuraavana aamuna Sirius löysi Jamesin ja Lilyn keittiönpöydän äärestä juomasta kahvia. Tai oikeastaan kahvi näytti unohtuneen jäähtymään pöydälle ja Lily ja James olivat kietoutuneet tiiviisti toisiinsa.

"Kröhöm, jotkut yrittävät syödä aamupalaa, ettekö te voisi hankkia vähän yksityisempää nuoleskelupaikkaa", Sirius huomautti hakiessaan kaapista itselleen kahvikupin.

James ja Lily irrottautuivat toisistaan, Lily näyttäen nololta, mutta Jamesin kasvoilla oli vain keskeytyksestä häiriintynyt ilme.

"Mene itse syömään aamupalaasi vähän yksityisempään paikaan", James ehdotti.

"Sarvihaara, tämä on keittiö, täällä kuuluu syödä aamupalaa. Missä sinun vanhempasi muuten ovat?" Sirius kysyi.

"Äiti meni hakemaan Viistokujalta jotain ja isällä on taas työkiireitä", James kertoi, "Häntä ei ole viimeaikoina paljon näkynyt kotona."

"Tämä on varmasti aika kiireistä aikaa kaikille auroreille", Lily huomautti.

James kohautti olkiaan.

"No mitä te piditte Katista?" Sirius vaihtoi puheenaihetta. Hän istuutui Jamesin viereen ja voiteli itselleen ruisleivän palasen.

"Hän oli aika…" Lily aloitti etsien sopivaa sanaa.

"Ujo", James täydensi Lilyn lauseen. Lily nyökkäsi, keksimättä parempaakaan kuvailua.

"Ihan sopiva Peterille", Sirius kertoi oman arvionsa hörppiessään kahvia.

"Niin kai", James nyökkäsi.

Sirius tunki voileivänlopun suuhunsa ja hörppäsi kahvin loppuun ja nousi sitten ylös.

"Minne sinulla on noin kova kiire?" Lily kysyi.

"Dinan luokse", Sirius vastasi. "Nähdään!"

"Nähdään", James vastasi, mutta Sirius oli jo pyyhältänyt ulos huoneesta.

 

***

 

Dina taas kerran yksin kotonaan, kun Sirius saapui paikalle. Tarkemmin ajateltuaan Sirius tajusi, ettei hän ollut nähnyt Dinan isää kuin kerran tai kaksi, tämä ei tuntunut olevan koskaan kotona.

"Hei", Dina sanoi ilahtuneena ja suuteli Siriusta kevyesti huulille.

"Hei", Sirius vastasi ja kietaisi toisen kätensä löyhästi Dinan vyötäisille.

"Haluatko kahvia? Tai jotain muuta?" Dina kysyi.

"En, minä söin juuri aamupalaa", Sirius vastasi ja istuutui keittiön pöydän ääreen.

"Onko sinun isäsi taas töissä, vai?" Sirius kysyi.

Dina huokaisi. "Joo."

 

Hetken aikaa he vain istuivat hiljaa keittiön pöydän ääressä, yhtäkkiä kummallakaan ei ollut mitään sanottavaa. Lopulta Dina rykäisi. "Sirius?"

"Niin?"

"Tuota… minun piti puhua sinulle yhdestä asiasta."

"No?"

"Minä vain mietin…", Dina aloitti epäröiden. "Tulevaisuutta."

Sirius katsoi Dinaa epäluuloisesti. Hänellä ei ollut mitään hinkua ajatella tulevaisuutta juuri nyt, hänestä oli parempi elää päivä kerrallaan ja täysillä. "Mitä siitä?" Sirius kysyi ehkä epäystävällisemmin kuin oli tarkoittanutkaan.

"No minusta Kaliforniasta Englantiin on vähän liian pitkä välimatka."

Dina odotti, mutta kun Sirius ei sanonut mitään, hän jatkoi. "Ja minä ajattelin muutenkin muuttaa Englantiin pian, ei ole enää mitään, mikä pidättelisi minua täällä. Ja koska sinäkään et varmaan halua asua Pottereiden luona loputtomiin, minä vain mietin, että mitä jos hankittaisiin yhteinen asunto?"

Sirius tuijotti Dinaa sanattomana. "Mitä?" hän onnistui lopulta sopertamaan.

"Niin", Dina hymyili. "Vaikka Viistokujalta, siellä on kuulemma aika halpoja vuokra-asuntoja ja -"

"Hetkinen", Sirius keskeytti Dinan, ennen kuin tämä ehti jatkamaan. "Minusta se ei ole oikein hyvä ajatus", Sirius sanoi. Hänellä ei todellakaan ollut mitään hinkua muuttaa Dinan kanssa samaan asuntoon. Ainakaan hänen mielestään heidän suhteensa ei ollut vielä niin vakava.

"Miksi ei?" Dina kysyi rypistäen kulmiaan. "Minusta se on tässä tilanteessa kaikista järkevin vaihtoehto."

"No minusta ei!" Sirius ärähti.

"Minusta on!" Dina vastasi. "Sirius minä rakastan sinua ja minä haluan yhteisen elämän sinun kanssasi!"

Sirius jäykistyi kuullessaan Dinan sanat. "Dina… minusta me emme ole vielä valmiita muuttamaan yhteen ja puhumaan rakkaudesta", Sirius yritti selittää mahdollisimman lempeällä äänensävyllä. "Meillä on hauskaa yhdessä, eikö se riitä?"

Dina katsoi Siriusta silmät leimuten. "Jaaha, sinä et siis välitä minusta sittenkään yhtään!" Dina huudahti loukkaantuneena. "Minä olen sinulle vain joku merkityksetön lomaromanssi, tyttö, jonka tunteilla voi leikitellä, kun aika käy pitkäksi, niinkö?"

Sirius tuijotti Dinaa järkyttyneenä, tuota hän ei todellakaan ollut osannut odottaa. "Et tietenkään", Sirius vastasi, "Dina, me emme ole tunteneet toisiamme paria kuukautta enempää – "

"Älä selitä!" Dina huusi.

"En selitäkään!" Sirius kivahti. "Sinä et ikinä usko minua, kun minä yritän kertoa sinulle totuutta."

Dina mulkaisi Siriusta. "Koska minulla ei ole mitään syytä uskoa sinua."

"Ompas!"

"Eipäs!"

"On!"

"Eikä ole, sinä olet vain lapsellinen, sitoutumiskammoinen ääliö!"

"Entäs sitten, mitä jos minä tykkään olla lapsellinen, sitoutumiskammoinen ääliö?" Sirius tiukkasi.

"No minä en tykkää sinusta sellaisena", Dina vastasi.

"No miksi sinä sitten ikinä aloit olla minun kanssani, jos sinä et tykkää minusta?"

"En tiedä", Dina huusi päin Siriuksen naamaa. "Ehkä sekin oli vain erehdys."

"Ehkä! Joten mitä sinä edes teet minun kanssani enää?" Sirius kivahti.

"En tiedä", Dina ärähti Siriukselle. "Ehkä sinun pitäisi vain lähteä!"

"Ehkä", Sirius huusi takaisin, ponkaisi pystyyn tuoliltaan ja marssi ulos talosta pamauttaen ulko-oven kiinni, niin lujaa, että sai taulunkin tippumaan seinältä.

 

Sirius marssi pitkin Montereyn katuja auringon porottaessa selkäänsä edes kunnolla tajuamatta, minne oli menossa. Hän ei ymmärtänyt, miten asiat olivat voineet mennä niin pieleen. Hänen ei todellakaan ollut ollut tarkoitus riidellä Dinan kanssa, varsinkaan kun hän ei näin jälkikäteen edes ollut varma, mistä he olivat riidelleet. Hän ei tajunnut, mikä hinku Dinalla oli muuttaa yhteen Siriuksen kanssa ja alkaa seurustella vakavasti. Joskus hänestä tuntui, ettei hän tajunnut Dinaa yhtään, hänestä heidän suhde oli hyvä juuri tuollaisena, miksi sen olisi pitänyt mennä yhtään vakavammaksi?

"Hitto", Sirius ärähti itsekseen ja potkaisi tien sivussa olevan puistonpenkin jalkaa. "Auts!" hän huudahti heti perään, "Se sattui!" Sirius mulkaisi penkkiä pahasti, ja jatkoi matkaa.

 

Ennen kuin huomasikaan, Sirius oli jo kävellyt vanhasta tottumuksesta Gustavin luokse. Koska Siriuksella ei ollut parempaakaan tekemistä, hän soitti ovikelloa. Gustav tuli avaamaan ja leveä virne ilmestyi hänen kasvoilleen, kun hän näki Siriuksen.

"Tule sisään", Gustav kehotti kysymättä mitään ja päästi Siriuksen ohitseen eteiseen.

 

 

 

22. – Vaikea päätös

 

Sirius istui Gustavin keittiönpöydän ääressä ja tuijotti eteensä, kun Gustav keitti kahvia. Kumpikaan ei puhunut mitään, ennen kuin Gustav kantoi kaksi kuppia höyryävän kuumaa kahvia pöytään ja istui itse Siriusta vastapäätä.

"No?" Gustav kysyi ja katsoi Siriusta odottavasti.

"Dina", Sirius puuskahti. Hän ei ollut ollenkaan varma, halusiko puhua asiasta Gustaville, mutta muitakaan juttukumppaneita ei ollut näköpiirissä ja Sirius ei ollut koskaan ollut kovin hyvä olemaan hiljaa.

"Niin?"

"Me riitelimme."

"Mistä?" Gustav kysyi.

Sirius huokaisi. "Sitä on vähän vaikea selittää. Kai me olemme vain liian erilaisia."

"Miten niin? Viimeksi minusta kyllä näytti, että sinun ja Dinan suhde toimi erinomaisesti", Gustav sanoi ja Sirius oli erottavinaan hänen äänensävystään hippusen kateutta.

"Me haluamme liian eri asioita", Sirius selitti yhtä paljon itselleen kuin Gustaville. "Dina haluaa muuttaa yhteen ja parin vuoden päästä perustaa perheen ja elää turvallisen ja onnellisen elämän."

"Mitä sinä sitten haluat?"

"En minä tiedä. Minä haluan tehdä jotain josta voin olla ylpeä, haluan taistella Voldemortia vastaan ja puolustaa niitä asioita, joihin uskon. Enkä minä todellakaan halua juuttua koko loppuelämäkseni yhteen tyttöön", Sirius virnisti lopulta.

"Niin. Turvallinen ja onnellinen elämä ei ikinä olisi sinulle tarpeeksi", Gustav virnisti. "Ja Dina siis halusi muuttaa yhteen sinun kanssasi?"

"Niin. Eikä minun pitänyt alkaa riidellä hänen kanssaan. Se vaan jotenkin… meni niin", Sirius selitti.

"Naiset", Gustav huokaisi säälivästi. "Ja hän siis suuttui sinulle, koska sinä et halunnut muuttaa hänen kanssaan yhteen?"

"Niin. Hän sanoi jotain että minä en oikeasti välitä hänestä yhtään ja vain leikittelen hänen tunteillaan. Mitä ihmeen logiikkaa siinä on?" Sirius ärähti.

"Älä minulta kysy, minä en ole koskaan ymmärtänyt naisia", Gustav huokaisi, "Enkä sen puolen välittänytkään heistä hirveästi."

Sirius huokaisi ja hörppäsi nyt ensimmäisen kerran kahvimukistaan. "Mutta nyt minä en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä hänen kanssaan. Ja se on… ärsyttävää. Turhauttavaa. Minähän olen sentään Sirius Musta, luutakomeroiden kuningas, tai tätä nykyä varmaan entinen luutakomeroiden kuningas, mutta kuitenkin, kyllä minun pitäisi tietää."

Gustav kohautti olkiaan. "Ehkä Dinaa ei voikaan laskea sinun satunnaisiin luutakomerokumppaneihisi."

"Ehkä." Sirius mutisi. "Mutta hän oli mukava. Meillä oli kivaa yhdessä ja minä oikeasti pidin hänestä."

"Ja nyt koko juttu on ohi, vai?" Gustav kysyi.

"En minä tiedä!" Sirius huudahti turhautuneena. "Hän ei sanonut!"

"No haluaisitko sinä, että se on ohi?" Gustav kysyi kohottaen kulmiaan.

"En! Kyllä! En minä tiedä", Sirius sanoi. Gustav kohotti kulmiaan vieläkin ylemmäs. "En minä tiedä", Sirius toisti. "Ehkä."

"Jaa, no ehkä sinun pitäisi ensin selvittää se itsellesi, ennen kuin teet mitään Dinan suhteen."

"Ehkä. Juuri nyt minä en jaksaisi ajatella koko asiaa", Sirius sanoi.

"Okei, no puhutaan sitten jostain muusta", Gustav ehdotti iloisesti virnistäen.

"Itse asiassa, minun pitäisi varmaankin lähteä", Sirius sanoi ja nousi ylös.

 

Gustav seurasi Siriusta eteiseen pettynyt ilme kasvoillaan.

"Sirius?" Gustav aloitti varovasti.

"Niin?"

"Tulethan sinä vielä joskus käymään minun luonani? Vaikka te ette enää asukkaan täällä?" Gustav kysyi.

Sirius kääntyi katsomaan Gustavia ja kohautti olkiaan. "En minä tiedä, voin minä tulla, jos sinä välttämättä haluat."

Gustav hymyili leveästi. "Hyvä. Koska nythän me olemme tavallaan kavereita, eikö niin?"

Sirius kohautti olkiaan. Hän ei ollut oikeastaan koskaan ajatellut Gustavia kaverinaan. Ensin hän oli vain pitänyt tätä ärsyttävänä homona, joka yritti iskeä hänet ja jossain vaiheessa hän oli ihan huomaamattaan vain alkanut viihtyä Gustavin seurassa, oikeastaan koskaan miettimättä asiaa sen kummemmin. Mutta nyt kun hän ajatteli sitä, niin kai kaveri oli ihan hyvä sana kuvaamaan hänen ja Gustavin välejä. Sirius huokaisi syvään. "Niin kai sitten."

"Haha. Minä tiesin, että joskus sinä vielä alkaisit pitää minusta", Gustav hihkaisi ja hyppäsi Siriuksen kaulaan.

"Gustav!" Sirius huusi, työntäen Gustavia kauemmas itsestään. "Tiedätkö sinä, mitä sana 'kaveri' tarkoittaa?"

"Totta kai, tuo oli vain pelkkä ystävällismielinen halaus", Gustav sanoi ja iski silmää Siriukselle.

Sirius pyöritteli silmiään ja aukaisi ulko-oven. "Mutta nyt minun pitää mennä, heippa."

"Ja kirjoitathan sinä minulle, jos et tule käymään?" Gustav huusi Siriuksen perään.

Sirius murahti jotain epäselvää, jota ei oikein voinut tulkita myönteiseksi eikä kielteiseksi vastaukseksi, joten Gustav lisäsi vielä: "Jos sinä et kirjoita, niin minä ainakin kirjoitan sinulle."

 

***

Remus ja James istuivat Pottereiden olohuoneessa Siriuksen saapuessa paikalle.

"Missä Matohäntä on?" Sirius kysyi ja lysähti sohvalle Remuksen viereen.

"Katin kanssa", Remus vastasi.

"Mutta kuinka sinä jo näin aikaisin tulit takaisin?" James ihmetteli. "Minä luulin, että sinä olisit viihtynyt Dinan kanssa paljon kauemmin", James lisäsi virnistäen Siriukselle tietävästi.

Sirius huokaisi. "Me tavallaan riitelimme."

"Tavallaan?" Remus kysyi.

"No niin, tai Dina riiteli", Sirius sanoi.

"Itsekseen vai?" James kysyi vilkaisten Siriusta huvittuneena.

"Ei, mutta en minä halunnut riidellä, hän aloitti", Sirius puolustautui.

"Mistä te riitelitte?"

"No kaikki alkoi siitä, kun Dina sanoi, että hän haluaa, muuttaa yhteen minun kanssani", Sirius aloitti.

Jamesin silmät laajenivat järkytyksestä. "Hän sanoi MITÄ?!" James älähti.

"Niin ja minä sanoin, etten halua ja sitten hän jotenkin suuttui minulle, mutta minä en ihan totta halua puhua siitä, Gustavin kanssa puhuminen riitti minulle."

"Gustavin!" James huusi.

"Niin, minä vain piipahdin hänen luonaan." Sirius kuitenkin säästyi vastaamiselta, sillä Peter ilmiintyi juuri silloin eteiseen.

"Hei kaverit", Peter sanoi ilmestyessään olohuoneen oviaukkoon.

"Hei, minne sinä Katin jätit?" James kysyi.

"Hänellä oli jotain muuta menoa", Peter vastasi ja astui peremmälle huoneeseen.

"Niin Lilylläkin", James sanoi ja huokaisi ehkä hiukan liioitellun syvään.

"Ja Dina ei taida pahemmin välittää minusta nyt, joten me olemme vapaita", Sirius virnisti. "Mitä tehdään."

Kun muut vain kohauttelivat olkiaan, Sirius vastasi itse kysymykseensä. "No minä tiedän! Mennään Kolmeen luudanvarteen ja leikitään että ollaan vieläkin villejä ja vapaita poikamiehiä ja kiusataan Rosmertaa, niin kuin silloin joskus Tylypahkassa."

"Sirius, minä en tiedä onko tuo mikään paras idea", Remus sanoi varovasti.

"No se on hyvä, että minä tiedän", Sirius virnisti ja ponkaisi pystyyn sohvalta, vetäen Remuksen perässään ylös.

 

Kolme luudanvartta oli puolillaan väkeä ja ulos kantautui iloista naurua ja puheensorinaa. Kelmit marssivat suoraan tiskille ja jutustelivat hetken Rosmertan kanssa, ennen kuin tilasivat juomansa.

"Anturajalka, minä en ole vieläkään varma, onko tämä oikein hyvä idea", Remus sanoi, heidän asetuttuaan istumaan nurkkapöytään ja nyökkäsi merkitsevästi kohti Siriuksen lasia.

"Äh Kuutamoinen, älä ole ilonpilaaja."

Remus näytti Siriukselle kieltä ja hörppäsi kermakaljalasista. ja Sirius irvisti Remukselle takaisin ja hörppäsi omaa, huomattavasti väkevämpää juomaansa.

"Sinä tunnut olevan pirteällä tuulella, ottaen huomioon, että vasta vähän aikaa sitten, sinä riitelit Dinan kanssa", Remus huomautti.

"Mitä? Sirius riiteli Dinan kanssa? Miksei minulle ikinä kerrota mitään?" Peter valitti.

"Koska sinulla oli niin kiire nuoleskella Katin kanssa, ettet ollut kuuntelemassa", Sirius vastasi ja jätti Remuksen kommentin huomioimatta.

"Ihan tiedoksesi vain, tyttöjen kanssa voi tehdä muutakin kuin nuoleskella", Peter huomautti.

"Ai, niin kuin mitä esimerkiksi?" Sirius kysyi kohottaen kulmiaan.

Peter kohautti olkapäitään. "No vaikka jutella."

"Ei tyttöjen kanssa voi jutella, ne ajattelevat liian monimutkaisesti", Sirius protestoi.

"Jos sinä olet niin tyhmä, ettet pysty virittämään keskustelua tyttöjen kanssa, se ei tarkoita että kaikki meistä ovat", James virnisti. "Kyllä Lilynkin kanssa voi keskustella."

Sirius pyöritteli silmiään. "Ehkä minä en sitten vain ole tavannut ketään sellaista, jonka kanssa olisin halunnut jutella."

"Ehkä", James myönsi.

 

He jatkoivat tälläistä kepeää keskustelua muutaman tunnin, nauroivat tyhmille jutuille ja flirttailivat Rosmertan kanssa, kunnes kaikkia alkoi väsyttää, eikä Siriustakaan kiinnostanut juoda enempää alkoholipitoisia juomia.

Remus ja Peter lähtivät kumpikin koteihinsa ja James ja Sirius ilmiintyivät Pottereille.

Sirius haukotteli leveästi, heidän päästyään Pottereiden eteiseen. "Minä ainakin menen nyt nukkumaan", hän sanoi.

"Minä taidan käydä Lilyn luona."

Sirius vilkaisi kelloa keittiön oviaukon yläpuolella. "Eikö nyt ole jo vähän liian myöhä vierailulle?"

James kohautti olkiaan. "Kyllä Lily kestää sen, että minä keskeytän hänen yöunensa."

"Jaa, no pidä hauskaa", Sirius sanoi, "Hyvää yötä."

"Hyvää yötä."

 

***

Aikaisin seuraavana aamuna Sirius ilmiintyi Remuksen huoneeseen. Äänekkään poksahduksen kuullessaan Remus ponkaisi istumaan sänkynsä reunalle melko pöllämystyneen näköisenä.

"Sirius!" Remus sihahti. "Mitä ihmettä sinä teet täällä tähän aikaan? Tiedätkö sinä mitä kello on?"

"Tiedän. Puoli yhdeksän."

"Miksi ihmeessä sinä ilmiinnyit minun huoneeseeni ja säikäytit minut melkein kuoliaaksi?" Remus kysyi äkäisesti.

"No olisin minä voinut soittaa ovikelloakin, mutta en halunnut herättää sinun vanhempiasi."

Remus huokaisi alistuneesti. "Mitä niin tärkeää asiaa sinulla sitten oli, ettei se voinut odottaa muutamaa tuntia?"

"Minä tarvitsen sinun apuasi", Sirius sanoi.

Remus katsoi Siriusta odottavasti, mutta ei sanonut mitään, joten Sirius jatkoi: "Kerro minulle, mitä minun pitäisi tehdä Dinan kanssa."

Remus katsoi Siriusta kummastuneena. "Miten niin?"

"No kun minä mietin, mitä minun pitäisi nyt tehdä hänen kanssaan ja sitten minä en saanut enää unta ja ajattelin tulla tänne, koska sinä osaat aina sanoa minulle, mitä minun pitää tehdä."

"Ihmissuhdeneuvoja Kuutamo palveluksessanne", Remus huokaisi. "Kai minä voin sitten auttaa sinua, nyt kun olen hereillä. Kerropas sitten, mitä sinä haluaisit tehdä hänen suhteen."

"En minä tiedä!"

"Haluatko sinä jatkaa teidän suhdettanne, vai erota?"

Sirius oli hetken hiljaa, ennen kuin vastasi. "En minä tiedä. Kyllä minä toisaalta haluaisin olla hänen kanssaan, mutta me haluamme liian eri asioita, joten siitä ei kuitenkaan pidemmän päälle tulisi mitään. Ehkä meidän on parempi erota."

Remus vilkaisi Siriusta tutkivasti. "Sinä oikeasti välität hänestä."

"Miten niin?"

"Sinä et yleensä suhtaudu tyttöihin tuolla tavalla", Remus sanoi.

Sirius kohautti olkiaan. "No mitä ihmissuhdeneuvoja Kuutamo sanoo, että Anturajalan pitäisi tehdä?"

"Jos sinusta oikeasti tuntuu, että teidän pitäisi erota, sitten teidän pitäisi erota", Remus sanoi. "Kunhan olet varma, mitä haluat."

"Elikkä sitten kun minä tiedän sen varmasti, minun pitäisi vain mennä ja sanoa hänelle, mitä minä haluan tehdä."

"Niin. Mutta ei siitäkään ole haittaa, että kuuntelet, mitä hän haluaa."

"Okei", Sirius sanoi, niin kuin kuuliainen ekaluokkalainen.

"No niin, nyt jos sinä olet saanut vastaukset kysymyksiisi, voisitko päästää ihmissuhdeneuvoja Kuutamon jatkamaan uniaan?" Remus kysyi kohottaen kulmiaan.

"Totta kai. Nähdään, Kuutamo."

"Nähdään, Anturajalka", Remus sanoi ja lysähti takaisin sänkynsä pohjalle, Siriuksen kaikkoontuessa.

 

Noin tunnin kuluttua Sirius soitti Dinan ovikelloa. Hänellä ei ollut hajuakaan, mitä hän oli tekemässä, mutta yhtäkkiä hänen oli pakko nähdä Dina. Ehkä asiat saisivat vähän selvyyttä, kun hän pääsisi juttelemaan Dinan kanssa.

Kesti hetken, ennen kuin Dina aukaisi oven. "Sirius." Dina sanoi mahdollisimman viileällä äänensävyllä. Sirius hätkähti, hän ei ollut tiennyt, että Dina osasi puhua noin kalseasti.

"Hei." Sirius vastasi. "Minä vain… Meidän pitäisi puhua."

"Totta kai." Dina sanoi, kääntyi ja meni takaisin sisälle. Sirius seurasi perässä.

 

"Mistä sinä halusit puhua?" Dina kysyi heidän päästyään Dinan huoneeseen.

"No tästä kaikesta. Meistä."

"No puhu", Dina sanoi kylmästi.

Yhtäkkiä Siriuksen mieleen ei tullutkaan enää mitään sanottavaan.

"Onko enää edes mitään 'meitä'?" Dina kysyi hetken kuluttua, kun Sirius ei ollut sanonut mitään.

"En minä vain tiedä", Sirius sanoi. "Ehkä ei."

"Joten mitä meidän pitäisi tehdä?"

Sirius veti syvään henkeä. Ehkä hänen olisi parasta vain sanoa suoraan, mitä ajatteli.

"Minusta meidän pitäisi erota", Sirius sanoi.

 

Siriuksen sanoja seurasi pitkä hiljaisuus. Dina mittaili Siriusta katseellaan, eikä sanonut mitään pitkään aikaan. Lopulta hän veti syvään henkeä ja käänsi katseensa Siriuksesta kirjoituspöydän nurkkaan, aivan kuin se olisi ollut jotain pohjattoman kiinnostavaa. "Ehkä", hän sanoi pienellä ja heiveröisellä äänellä ja yhtäkkiä Siriuksen teki mieli kaapata Dina syliinsä ja sanoa, ettei ollut oikeasti tarkoittanut sitä.

"Minä olin rakastunut sinuun, Sirius", Dina sanoi.

"Olen pahoillani", Sirius vastasi. Ja hän olikin pahoillaan, ettei pystynyt vastaamaan Dinan tunteisiin, mutta enemmän hän oli pahoillaan, että Dina oli ikinä rakastunut häneen. Hän ei halunnut aikuistua ja vakiintua ja puhua niin vahvoista sanoista kuin rakkaus. Hän halusi olla sama, vanha huoleton Sirius, joka hän oli ollut Tylypahkassakin.

"Minun pitäisi lähteä", Sirius sanoi.

"Me ei sitten varmaan enää nähdä", Dina sanoi. Siriuksesta se kuulosti ihan kysymykseltä.

"Ei kai", Sirius kohautti olkiaan.

He kävelivät alakertaan vaitonaisina. Askeleet tömähtelivät portaissa, eikä kummallakaan ollut enää mitään sanottavaa. Sirius mietti olisiko kaikki voinut mennä toisin, jos Dina olisi asunut Englannissa.

"Minulle tullee ikävä sinua, Sirius", Dina sanoi.

"Kai minullekin tulee ikävä sinua."

"Mutta näin sen oli kai tarkoituskin mennä", Dina huokaisi.

Sirius kohautti olkiaan. Hän ei todellakaan tiennyt, oliko kaiken tarkoituskin mennä niin, vai ei, eikä hän edes välittänyt ajatella sitä. Hänellä oli oma elämänsä Englannissa, ja Dinalla omansa Kaliforniassa, niitä kahta elämää ei vain voinut yhdistää.

Sirius huokaisi ja rypisti otsaansa, hän ei ollut tottunut ajattelemaan näin syvällisesti. Vaikka hän tiesikin, että hänelle tulisi ikävä Dinaa, hän tunsi helpotusta että koko juttu oli ohi.

"Hei sitten", Sirius sanoi ja kääntyi lähteäkseen.

"Hei", Dina vastasi.

 

 

 

23.-

 

James avasi silmänsä tokkuraisena ja kierähti sänkynsä toiselle puolelle. Valitettavasti hän huomasi, että oli arvioinut matkan väärin ja muksahti suoraan lattialle.

”Auts”, James mutisi ja nousi istumaan pörröttäen hajamielisesti hiuksiaan. Samalla hän huomasi, ettei ollutkaan omassa huoneessaan, vaan Lilyn luona. Häneltä kesti hetken muistaa eilisilta. Hänen ei ollut ollut tarkoitus viettää koko yötä Lilyn luona, mutta jotenkin siinä oli taas kerran käynyt niin.

”Hei Lily”, James sanoi ja ravisteli Lilyn hellävaroin hereille.

”James? Mitä?”, Lily mutisi unisena. Sitten hän ponkaisi istumaan sängylleen.

”Huomenta kulta”, James virnisti ja suikkasi nopeasti suukon Lilyn huulille.

Lily oli vastaamassa Jamesille jotain, mutta yhtäkkiä hän jähmettyi liikkumattomaksi.

”Mitä nyt?” James kysyi rypistäen otsaansa.

”Shh”, Lily hyssytteli kuiskaten. ”Joku on tulossa tänne, äkkiä piiloon!”

Lily ponkaisi pystyyn ja veti Jamesin perässään ja työnsi tämän äkkiä vaatekaappiin, eikä yhtään liian aikaisin, sillä juuri silloin, kun Lily painoi vaatekaapin oven kiinni, rouva Evans avasi Lilyn huoneen oven.

 

”Huomenta Lily”, rouva Evans sanoi ja astui sisälle huoneeseen.

”Huomenta äiti”, Lily sanoi hiukan vaivaantuneena.

”Sinua näkee enää niin harvoin”, rouva Evan sanoi ja istuutui Lilyn sängyn laidalle.

Lily kohautti olkiaan ja astui askeleen kauemmas vaatekaapistaan.

”Kerropas minulle miten sinulla menee sen Jamesin kanssa?”

Lily kohautti olkiaan toistamiseen. ”Ihan hyvin, miten niin?” Hänen äitinsä ei yleensä tullut hänen huoneeseensa juttelemaan muuten vain, hän ei tajunnut, miksi tämän oli täytynyt juuri nyt muuttaa tapojaan.

”Ei kun mietin vain…”rouva Evans sanoi mietteliäästi. ”Rakastatko sinä häntä?”

”Kyllä. Kyllä minä rakastan häntä”, Lily sanoi hymyillen pienesti.

”No minä olen onnellinen sinun puolestasi. James vaikuttaa mukavalta pojalta.”

”Niin”, Lily nyökkäsi.

Rouva Evans nousi seisomaan. ”No minä menen tästä tekemään aamupalaa. Petunia tuli muuten vielä hakemaan loppuja tavaroitaan”, rouva Evans sanoi, ennen kuin lähti ulos huoneesta. Lily huokaisi syvään. Petunian ja Vernonin muutto oli vielä kesken ja Petunialla oli vielä puolet tavaroistaan täällä, ja puolet heidän uudessa asunnossaan. Lily ei vain nyt ollut yhtään sillä tuulella, että olisi jaksanut tavata Petuniaa.

 

Lily odotti hetken ja meni sitten avaamaan vaatekaapin ovea. Saman tien, hän joutui kuitenkin läimäyttämään sen takaisin kiinni, sillä Petunia pyyhälsi muina naisina sisään ovesta.

”Tiedätkö, yleensä on kohteliasta koputtaa, ennen kuin astuu sisään”, Lily mutisi.

Petunia ei ollut kuulevinaankaan vaan marssi Lilyn vaatekaapin luokse. ”Onko sinulla vielä sitä ruskeaa villapaitaa jota sinä lainasit joskus minulta?” Petunia kysyi ja veti Lilyn vaatekaapin ovet auki. Samassa häneltä pääsi pieni kirkaisu ja hän läimäytti käden suunsa eteen.

”Mitä ihmettä James Potter tekee sinun vaatekaapissasi?!” Petunia sihahti Lilylle.

 

Lily ja James seisoivat jähmettyneenä paikallaan ja Petunia vilkuili kumpaakin vuorotellen raivostunut ilme kasvoillaan.

Lopulta James tyrskähti ja painoi sitten kämmenen suunsa eteen, kun Lily mulkaisi häntä pahasti.

”Petunia, tämä ei ole sitä, miltä näyttää”, Lily sanoi lopulta.

Petunia käännähti nopeasti katsomaan Lilyä, ja tuhahti, niin kuin Jamesin olemassaolo, olisi loukannut häntä henkilökohtaisesti.

”James vain sattui tulemaan käymään aamulla, ja sitten äiti oli tulossa tänne ja minä niin kuin tavallaan piilotin Jamesin vahingossa tuonne vaatekaappiin.”

”Niin varmaan”, Petunia tuhahti. ”Kyllä minä olisin kuullut, jos joku olisi tullut sisälle.”

”Hän ei tullutkaan oven kautta”, Lily sanoi.

”Joo, eipä tietenkään”, Petunia sanoi ja otti kasvoilleen kaikista ivallisimman ilmeensä. ”No miten sitten? Ilmestyi tyhjästä vai?”

Lily ei viitsinyt mainita, että niin se oli suurin pirtein tapahtunut, koska Petunian mieliala lähenteli näköjään jo räjähtämispistettä.

 

”Okei, ehkä on parempi, että minä vain lähden”, James sanoi ja hivuttautui varovasti pois vaatekaapista. ”Ja unohdetaan koko juttu.”

James suuteli Lilyä nopeasti huulille ja katosi sitten poksahtaen, ennen kuin kumpikaan sisaruksista ehti reagoida mitenkään.

Petunia katsoi pöllämystyneenä kohtaa, jossa James oli juuri äsken seissyt.

”Mi - mitä ihmettä?” Petunia sanoi hämmentyneenä ja hiukan pelästyneenä.

”Ei mitään, se on näitä taikajuttuja”, Lily sanoi.

Petunia tuhahti jälleen kerran ja marssi ulos ovesta pää pystyssä. Lily huokaisi syvään ja lysähti istumaan sänkynsä reunalle.

 

***

Sirius istui Pottereiden keittiössä juomassa kahvia, kun James ilmiintyi sinne.

”Hei”, Sirius murahti ja nyökkäsi pienesti Jamesille, joka lysähti istumaan vastapäätä Siriusta.

”Mitä nyt?” James kysyi.

”Ei mitään. Minä ja Dina erottiin.”

”Mitäh?” James kysyi pöllämystyneenä ja katsoi Siriusta kulmat kurtussa. ”Missä välissä?”

”Äsken.”

”Ja te vain erositte? Noin vain?”

”No niin. Ei kai siihen nyt mitään seremonioita tarvita.” Sirius kohotti kulmiaan Jamesille.

”Niin, ei kai…” James kohautti olkiaan ja meni ottamaan itselleenkin kupillisen nyt jo jäähtynyttä kahvia.

 

”No, mitä tehdään tänään?” James kysyi istuttuaan takaisin keittiön pöydän ääreen.

”En minä tiedä. Miten sinä muuten tulit jo näin aikaisin Lilyn luota?” Sirius kysyi.

”No tuota… Minä taisin vähän pelästyttää Petunian”, James myönsi.

”Sarvihaara! Ei tulevaa kälyään saa säikytellä!” Sirius huudahti nuhtelevalla äänellä, joka muistutti pelottavasti McGarmiwan äänensävyä. ”Mitä sinä teit?”

”No hän löysi minut Lilyn vaatekaapista ja taisi vähän järkyttyä”, James sanoi.

Sirius tyrskähti kahviinsa. ”Ja mitäköhän sinä teit Lilyn vaatekaapissa?”

”Lily itse tunki minut sinne!” James puolustautui. ”Sitä paitsi, ihan niin kuin sinä et olisi ikinä joutunut kenenkään tytön vaatekaappiin!”

”Pyh! Se onkin ihan eri juttu”, Sirius sanoi.

”Miten niin?” James jupisi niin hiljaa, ettei Sirius ollut varma, oliko se tarkoitettu hänen kuultavakseen.
”Sitä paitsi en tiedä voiko siinä puhua joutumisesta. Tytöillä on itse asiassa aika mielenkiintoisia vaatekappaleita”, Sirius lisäsi virnistäen.

”Anturajalka! Senkin pervo!” James tuhahti ja heitti Siriusta lusikalla.

 

”No mutta mitä me sitten aiomme tehdä tänään?” Sirius kysyi vaihtaen puheenaihetta lennossa.

”En minä tiedä. Mennään herättämään Kuutamo ja kysytään, onko hänellä mitään ideoita”, James ehdotti.

”Itse asiassa minä herätin hänet jo tänään aamulla. Minä tarvitsin hänen neuvojaan”, Sirius sanoi.

”Ai jaa, no sitten – ”

Sirius ei kuitenkaan saanut tietää, mitä James oli ollut sanomassa, sillä juuri silloin joku ilmiintyi eteiseen äänekkään poksahduksen saattelemana. Sirius ja James säntäsivät molemmat katsomaan, kuka oli tullut.

 

Andrea nyökkäsi pojille hymyillen. ”Terve. Tulin vaan ilmoittamaan seuraavasta killan kokouksesta.”

”Hei. Koska se on?” Sirius kysyi.

”Tänään. Puolelta päivin”, Andrea kertoi. ”Te varmaankin kerrotte Remukselle, Peterille ja Lilylle?”

”Totta kai”, James sanoi.

”No niin. Nähdään sitten silloin, nyt minun pitää mennä, on vähän kiire”, Andrea sanoi.

”Teillä näyttää olevan aina kiire”, Sirius huomautti.

Andrea hymähti pienesti. ”Kyllä sinullakin sitten on, kun pääset kunnolla mukaan killan toimintaan.”

”No hyvä”, Sirius virnisti. ”Elämä alkoikin jo muuttua aika tylsäksi.”

”Niin, eihän siitä olekaan vielä kuin pari viikkoa, kun makasit sairaalassa kuolonsyöjien hyökkäyksen takia”, Andrea sanoi ironisella äänellä. ”Mutta nyt minun pitää mennä. Hei!”

Hei”, James ja Sirius sanoivat yhteen ääneen, juuri ennen kuin Andrea kaikkoontui.

 

***

 

Kelmit kulkivat pitkin Viistokujaa, kaikki neljä vierekkäin, niin että he tukkivat melkein koko kadun ja muut joutuivat kiertämään heidät, tai tunkeutumaan väkivaltaisesti heidän välistään. He olivat päätyneet sinne, koska eivät olleet keksineet mitään muutakaan tekemistä, kun heidän kuitenkin piti lähteä Feeniksin Killan kokoukseen jo hetken kuluttua.

He pysähtyivät huispaustarvikekaupan näyteikkunan eteen ihastelemaan uusimpia luutia ja huispausvälineitä. James painoi nenänsä lyttyyn lasia vasten, niin että kaupan sisällä oleva myyjä mulkaisi häntä pahasti.

James huokaisi. ”Minulla on ikävä Tylypahkan huispausta. Pitäisi mennä joskus taas huispaamaan.”
”Niin varmaan”, Siriuskin huokaisi kaihoisasti. ”Minulla on ikävä Tylypahkaa.”

”Niin minullakin”, Remus sanoi.

”Ja minulla”, James vastasi.

”Ja minulla”, Peterkin sanoi.

Sitä seurasi hiljaisuus ja kaikki vain tuijottivat huispausliikkeen ikkunaa sanattomina.

”Hei! Katsokaa, mitä kello on!” James huudahti yhtäkkiä.

”Oho, meillähän on jo kiire killan kokoukseen!” Remus huudahti vilkaistuaan rannekelloaan.

”Ai niin, ja minä unohdin kertoa Lilylle”, James voihkaisi.

”Ilmiinnytään äkkiä Lilyn luokse”, Sirius sanoi ja tarttui Remusta ja Peteriä olkapäistä ja he ilmiintyivät kaikki sen enempiä miettimättä Lilyn huoneeseen. Pahaksi onnekseen he huomasivat, että he eivät olleet yksi.

”James!” rouva Evans huudahti hämmentyneenä. ”Mistä sinä siihen tupsahdit? Ja toit ystäväsikin mukana.”

”Päivää rouva Evans”, James sanoi ja pörrötti hiuksiaan kiusaantuneena. ”Me tuota… etsimme Lilyä.”

”Aivan”, rouva Evan sanoi ja katsoi otsa huolestuneella rypyllä Jamesia ja tämän kavereita, jotka olivat ilmestyneet kuin tyhjästä hänen tyttärensä huoneeseen. ”Mutta Lily ei ole täällä. Minusta tuntuu, että hän taisi juuri lähteä sinun luoksesi.”

”Ai jaa”, James sanoi erittäin viisaasti, ja Siriukselta pääsi joku epämääräinen, naurua muistuttava pyrskähdys.

”No mutta, anteeksi häiriö. Hmm… me tästä sitten taidammekin vain lähteä”, James mutisi ennen kuin he kaikki kaikkoontuivat pois ja jättivät rouva Evansin katsomaan hämmästyneinä jälkeensä.

 

Kelmit ilmiintyivät yhdessä Potterien eteisen matolle, niin että kaikki menettivät tasapainonsa ja päätyvät lopulta yhdeksi nauravaksi kasaksi lattialle.

”Se oli hieman kiusallinen tilanne”, James huokaisi Siriuksen hekotuksen lomasta. ”Varsinkin, sen jälkeen, mitä tapahtui aamulla. Minusta tuntuu, ettei Lilyn perhe pidä minua ihan selväjärkisenä.”

”No oletko sinä muka sitten jotenkin niin kovin selväjärkinen?” Sirius kysyi edelleen nauraen.

Juuri silloin Lily ilmestyi keittiön ovesta sisään ja katsoi kulmat kurtussa matolla makaavaa kelmikasaa.

”Mitä ihmettä te oikein teette, ja missä te olitte?” Lily kysyi, mutta hänen oli pakko itsekin hymyillä heille, kun hän meni kiskaisemaan Jamesin kädestä ylös.

”No tuota itse asiassa me olimme sinun luonasi”, James sanoi.

”Häh? Mitä te siellä teitte?” Lily kohotti kulmiaan.

”No me etsimme sinua ja me ilmiinnyimme vahingossa samaan huoneeseen, missä sinun äitisi oli ja hän ehkä vähän hämmästyi.”

Lily voihkaisi. ”Joo ehkä vähän hämmästyi”, hän sanoi kulmiaan kohottaen.

Sirius purskahti uudelleen nauruun ja kierähti selälleen eteisen matolle.

James katseli ympärilleen kerääntyneitä nauravia ystäviään ja tyttöystäväänsä, jonka ympärille hän oli kietonut kätensä ja tajusi, että he olivat jo myöhässä Feeniksin Killan kokouksesta. Juuri silloin, kaikkien rakkaidensa ympäröimänä, hänestä kuitenkin tuntui, että Voldemort ja kaikki muutkin heitä uhkaavat vaarat, olivat hyvin kaukaisia asioita.