6. – Yhteensattumia

Lily Evans oli raivoissaan. Hänen lentonsa oli jo yli tunnin myöhässä ja koko Lontoo oli muutenkin sekaisin. Kaikki johtui vain ja ainoastaan eräästä Voldemortista ja tämän kuolonsyöjistä ja se vaikutti jästilontooseenkin, vaikka jästit eivät tietenkään tienneet sekasorron oikeaa syytä. Lily ei vain käsittänyt, miksi ihmeessä, heidän piti vielä aiheuttaa näin paljon sekasortoa Heathrown lentokentällä sen lisäksi, että olivat jo räjäyttäneet suurin pirtein puolet Viistokujasta taivaan tuuliin. Ja miksi juuri silloin, kun hänen olisi pitänyt matkustaa lentokoneella. Lily oli vain tyytyväinen, että hän oli lähdössä pois, sen lisäksi, että hän ei ollut nähnyt Jamesia noin viikkoon – mikä oli aivan liian pitkä aika – hän ei tällä hetkellä kestänyt perhettään, joka oli aika pihalla siitä, mitä velhomaailmassa tapahtui juuri nyt. Ja James ilahtuisi varmasti hänen yllätysvierailustaan. Juuri kun Lily oli miettimässä, kuinkakohan kauan vielä menisi, ennen kun hän näkisi Jamesin, hän kuuli kun joku huusi kovaan ääneen hänen nimeään. "Lily! Lilyyyy!" Lily käänsi päätään ja näki takanaan kaksi tuttua poikaa. toisen puolen kelmeistä. "Hei Peter ja Remus, mitä te teette täällä?" Lily kysyi ja hymyili kaksikolle.

"Luultavasti samaa, kuin sinäkin", Remus sanoi, "Me olemme menossa Montereyhin, lento on jo yli tunnin myöhässä."

"Minä tiedän, että lento on yli tunnin myöhässä. Sitä minä olen tässä viimeisen tunnin tuskastellut. Minä en ymmärrä, mitä hyötyä tästä kaikesta on Voldemortille."

"Ehkä hän vain pitää jästien kiusaamisesta", Peter kohautti olkapäitään.

Lily, Remus ja Peter joutuivat odottamaan vielä puoli tuntia, ennen kuin pääsivät lentokoneeseen. Sitä seurasi Lilyn elämän kurjin lentomatka. Hän istui kahden keski-ikäisen ja huomattavan ylipainoisen miehen välissä toisella puolella konetta ja hän oli kateellinen Remukselle ja Peterille, jotka saivat istua rauhassa kahdestaan edessä.

Lily ei muistanut myöhemmin tarkalleen, miten oli onnistunut selviytymään yli kymmenentuntisesta lentomatkasta, mutta hänen oli onnistunut nukahtaa jossain vaiheessa yötä, vaikka hänen vieruskumppaninsa kuuluivatkin maailman sosiaalisimpiin ihmisiin. Lopulta hän kuitenkin seisoi Remuksen ja Peterin kanssa Montereyn lentokentällä pienen matkatavaravuoren keskellä. He olivat juuri huomanneet, että heillä oli pieni ongelma. Kukaan heistä ei nimittäin tiennyt, missä Jamesin täti asui. Lily oli taas kerran raivoissaan, mutta tällä kertaa itselleen. Hän oli pitänyt itseään kohtuullisen järkevänä tyttönä (ehkä siksi, että kaikki väittivät hänelle niin) ja nyt yksi hemmetin James Potter oli sekoittanut hänen päänsä niin, että hän matkusti hetkeäkään harkitsematta Kaliforniaan, miettimättä edes sellaisia pikku seikkoja, kuin minne hän lähtisi lentokentältä.

Juuri silloin heitä lähestyi pitkä, tumma ja komea mies, jonka iäksi Lily arvioi pikaisesti vähän yli kaksikymmentä vuotta. Miehen tummat, aavistuksen punertavat hiukset kihartuivat vähän ja hänen täyteläisillä huulilla karehti pieni, huvittunut hymynpoikanen. "Hei, oletko sinä Lily Evans?", mies tiedusteli pieni huvittunut sävy äänessään aivan kuin mies olisi nauranut jollekin vitsille, jonka vain hän tiesi.

"Olen. Miten niin?" Lily kysyi hiukan epäluuloisesti.

"No sitten sinä varmaan osaat kertoa minulle, missä Helga Potter asuu. Sinne sinä kai olet joka tapauksessa menossa, vai kuinka?"

Lilyn leuat loksahtivat auki. Mistä tämä tuntematon mies tiesi hänen nimensä ja minne hän oli menossa, vaikka hänen tietääkseen, hän ei ollut tavannut miestä koskaan ennen. "Mistä ihmeestä sinä muka voisit tietää, minne minä olen menossa?"

"No enkö minä muka ole oikeassa?", mies virnisti hurmaavasti, "Minun nimeni on muuten Andrea."

"Okei Andrea, mistä sinä voit tietää kuka minä olen ja minne minä olen menossa?"

"No niin Evans, minulla ei todellakaan ole ylimääräistä aikaa, joten kerro vain, tiedätkö sinä, missä hän asuu?"

"En!", Lily tiuskaisi, "Sitä me tässä juuri mietimme."

"Okei, sitten meidän on paras ottaa selvää siitä, eikö niin?" Andrea sanoi ja soi Lilylle pikaisen hymyn.

***

Sirius maistoi Dinan pehmeillä huulilla jotain mansikantapaista ja ehti juuri tajuta, kuinka tyhmästi hän oli käyttäytynyt ja oli irrottautumasta Dinasta, kun Dina suuteli häntä takaisin ja takertui häneen vielä tiukemmin. Jonkin ajan kuluttua he irrottautuivat toisistaan ja nyt Dina itki vuolaasti, niin että kyyneleet valuivat hänen poskilleen. "Anteeksi Sirius, minun ei olisi pitänyt, minä en ajattele oikein järkevästi juuri nyt.", Dina nyyhkytti, "Mutta sinä olet hyvä suutelija", Dina yritti urheasti hymyillä kyyneltensä läpi.

"Olen todella pahoillani...sinun siskosi vuoksi", Sirius mutisi, tällainen tilanne, oli kokonaan uusi hänelle. Dina pyyhkäisi kämmenselällään poskea, jolle oli valunut ripsiväriä.

"Onhan tuokin tapa osoittaa se", Dina sanoi ja onnistui jopa saamaan pienen ironisen sävyn ääneensä. Sirius vain hymyili anteeksipyytävästi.

"Minä näin hänet viimeksi keväällä. Hän oli niin onnellinen...niin elossa. Ja tiedätkö mitä Sirius?" Dina sopersi nyyhkäysten lomasta.

"No?"

"Hän oli juuri saanut tietää olevansa raskaana. Hän odotti kaksosia", Dina takelteli ja hänen äänensävynsä alkoi jo muistuttaa hysteeristä.

"Ai", Sirius sanoi ja alkoi tuntea itsensä tyhmäksi, kun ei saanut suustaan muuta kuin yksitavuisia vastauksia. "Ja Voldemortko siis tappoi hänet?"

"Niin, tai itse asiassa yksi Voldemortin kannattajista, Bellatrix Musta. Tämä ei voi olla totta."

Sirius kavahti taaksepäin, aivan, kuin joku olisi läimäissyt häntä kasvoihin. Hän ei voinut sanoa Dinalle, että Bellatrix oli hänen serkkunsa. Hän ei ollut koskaan ollut yhtä häpeissään sukujuuristaan. Dina kuitenkin kietoi kätensä Siriuksen kaulan ympärille ja nyyhkytti lohduttomasti vasten hänen olkapäätä. Sirius mietti, mitä Dina olisi sanonut, jos olisi tiennyt, että Sirius sattui oleman Bellatrix Mustan serkku. Hän alkoi vihata perhettään hetki hetkeltä yhä enemmän.

Hetken kuluttua Sirius irrotti Dinan kaulastaan ja istutti tämän keittiön tuolille, koska näytti siltä, ettei tyttö pysyisi pystyssä omin jaloin. Sitten Sirius keitti Dinalle yrttiteetä ja katsottuaan toimineensa erittäin mallikkaasti Sirius Mustaksi hän jätti Dinan lepäämään yksin ja lähti etsimään Jamesia. Kun hän saapui Helgan kartanolle, hän tapasi kuitenkin Gustavin Jamesin sijaan.

"Hei Sirius kulta, missä sinä olet ollut? Minulla ehti tulla jo ikävä", Gustav sanoi ja hänen kasvoilleen ilmesty se sädehtivä hymy, joka niillä oli aina, kun hän sai Siriuksen näköpiiriinsä.

"No harmi vain, tunne ei ole molemminpuolinen. Missä James on?", Sirius sanoi tylsistyneenä. Gustavin hymy jähmettyi vain hiukan.

"Hän on jossain. Ulkona. Tai huoneessaan. Ihan oikeasti Sirius, mistä minä tietäisin, minähän olen kiinnostunut vain sinusta, etkö sinä sitä ole huomannut. Sitä paitsi James on minun serkkuni."

"Joo olen minä sen huomannut, vähän liiankin hyvin", Sirius mutisi itsekseen ja lähti yläkertaan etsimään Jamesia.

James oli omassa huoneessaan lukemassa taas yhtä huispauslehdistään. "Hei Anturajalka, miten jooga meni?" James virnisti.

"Minä onnistuin nyrjäyttämään nilkkani", Sirius sanoi ja kohotti sidottua jalkaansa.

"Mahtavaa Sirius, kelmien suuri joogamestari."

"Sinä et vielä kuullut parasta osaa", Sirius sanoi synkästi ja istui Jamesin sängyn laidalle kertomaan, mitä Dinan luona oli tapahtunut.

***

Alle puolessa tunnissa Lily, Remus ja Peter olivat Andrean kanssa samalla maanalaisella matkalla Helgan kartanoon. Andrea oli selvittänyt alle kymmenessä minuutissa Helgan kartanon sijainnin ja miten sinne pääsisi helpoimmin. Sitten hän oli raahannut heidät matkatavaroineen ruuhkaiseen ja kuumaan metroon, mutta heidän oli pakko olla kiitollisia hänelle, koska heiltä olisi kestänyt vähintään puoli tuntia kauemmin selvittää, missä Jamesin täti asui ja saada itsensä vielä oikeaan metroon.

"No niin, voisitko nyt kertoa, mistä sinä tunnet minut?" Lily kertoi, kun he istuivat likaisilla penkeillään, toisiaan vasten likistyneinä, koska tilaa oli niin vähän.

 "Minä olen Jackin työkaveri. Hän on vain maininnut sinut ja Jamesin ohimennen", Andrea sanoi välttelevästi, mutta Lilylle jäi tunne, ettei Andrea kertonut koko totuutta.

"Mistä sinä sitten tiesit, minkä näköinen minä olen?"

"Minä vain satuin näkemään sinut kerran Pottereilla", Andrea sanoi nyt jo selvästi vaivautuneena. "Mutta mitä te teette täällä?", hän vaihtoi puheenaihetta aika läpinäkyvästi. Lily antoi asian kuitenkin olla siltä erää.

"Me päätimme tulla tapaamaan Siriusta ja Jamesia", Remus puuttui puheeseen, ennen kuin Lily ehti sanoa mitään, "Englannissa kun alkaa olla aika sekasortoista, niin on hyvä päästä vähäksi aikaa pois sieltä välillä." Siitä seurasi leppoisa keskustelu Voldemortin edesottamuksista, joka jatkui koko matkan, kunnes he olivat vihdoin perillä metroasemalla, josta oli vain parinsadan metrin kävely Helgan kartanolle. Vaikka matka oli niinkin lyhyt, he olivat kaikki hiestä märkiä ja uupuneita – paitsi Andrea -, kun he vihdoin saapuivat Helgan kartanolle raahaten matkalaukkuja perässään. Ilma oli kuuma ja hiostava, eikä taivaalla näkynyt ainuttakaan pilveä.

"Vau, aika upea talo", Lily henkäisi, kun he seisoivat Helgan ulko-oven edessä.

"Niinpä, Sirius ja James yllättyvät varmaan, kun näkevät meidät täällä", Remus virnisti.

Juuri silloin talon etuovi lennähti auki ja kynnyksellä seisoi vaaleahiuksinen mies, jonka iäksi Lily arvioi pikaisesti kaksikymmentä vuotta. Tällä oli päällään kulahtaneet farkut ja valkoinen T-paita ja hän katsoi heitä kulmat kysyvästi kohollaan.

"Hei Steve", Andrea sanoi ja käveli miehen luokse.

"Hei Andrea, et olekaan käynyt täälläpäin pitkään aikaan", Steve sanoi kepeästi, mutta hän kohotti kulmiaan Andrealle, aivan kun olisi halunnut kysyä tältä jotain. Sitten hän käänsi katseensa Peteriin, Remukseen ja Lilyn. "Ja keitähän he ovat?"

"He ovat Jamesin ystäviä, itse asiassa, minä törmäsin heihin sattumalta lentokentällä", Andrea vastasi.

Steve hymyili lämpimästi Lilylle, Peterille ja Remukselle. "Tulkaa sisälle James ja Sirius taitavat olla yläkerrassa."

Steve auttoi heitä kantamaan matkalaukkunsa sisälle ja pian he seisoivat kaikki isossa ja ylellisesti sisustetussa eteisessä.

"James ja Sirius!", Steve huusi yläkertaan, "Teillä on vieraita."

Kohta kahdet askeleet rymistelivät alas portaita. Pian James seisoi portaiden alapäässä utelias ilme kasvoillaan ja Sirius seisoi hänen vieressään. Jamesin kasvot levisivät yllättyneeseen, mutta erittäin iloiseen hymyyn, kun hän huomasi Lilyn. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, James oli jo Lilyn luona ja kaappasi tämän tiukkaan syleilyynsä ja painoi huulensa Lilyn huulille. "Mitä sinä täällä teet?", hän kysyi sitten hymyillen.

"Minähän kerroin, että minä olen tulossa", Lily vastasi.

"Miksi me ei saada yhtä lämmintä vastaanottoa", Remus nurisi kun James oli päästänyt Lilyn kuristusotteestaan.

"Totta kai saat oma suteni", Sirius hihkaisi ja lennähti Remuksen luo. Samalla hän kuitenkin onnistui taittamaan sidotun nilkkansa kivuliaasti. "Auts!", Sirius kiljahti ja hyppeli jonkun aikaa yhdellä jalalla, pidelleen nilkastaan kiinni.

"Sirius, mitä sinä olet tehnyt", Remus kysyi epäluuloisesti, mutta Sirius vain hymyili viattomasti.

7 – Vastauksia ja lisää kysymyksiä

James ja Lily loikoilivat vierekkäin Helgan uima-altaan reunalla. Lilyllä oli päällään yksinkertainen musta uimapuku ja hän nojasi päätään rennosti vasten Jamesin rintaa. James leikitteli hänen punaisilla hiussuortuvillaan silmät kiinni. Niin Sirius heidät löysi ja hän oli melkein oksentaa nähtyään taas sen melkein ällöttävän rakastuneen ilmeen Jamesin kasvoilla. Sirius oli totta kai iloinen, että hänen veljensä oli onnellinen, mutta joskus hänestä tuntui, kuin hän olisi menettänyt jonkun osan Jamesia, kun James ja Lily alkoivat seurustella. Hän tiesi olevansa naurettava, mutta hän ei voinut olla olematta hiukan kateellinen Lilylle.

"Hei James, voisitko ystävällisesti palata takaisin maan pinnalle siksi aikaa, että voin puhua sinun kanssasi?" Sirius kysyi.

James aukaisi silmänsä ja kohottautui hitaasti istumaan. "Mistä sinä haluat puhua Anturajalka?" James kysyi.

"Jackista, eikö sinusta ole outoa, että me emme ole kuulleet hänestä näin pitkään aikaan. Onkohan Lontoossa varmasti kaikki hyvin? "

"Ei siellä ollut kaikki hyvin ainakaan silloin, kun minä lähdin sieltä", Lily puuttui puheeseen kohottautuen itsekin istumaan.

"Mutta isä on taitava aurori, hänellä on varmasti vain niin kiire, ettei hän ole ehtinyt ilmoittaa meille mitään", James sanoi, mutta hänkin rypisti otsaansa huolestuneena.

"Niin kai", Sirius mutisi, "Ehkä me ei todellakaan voida tehdä mitään, se on vain jotenkin niin turhauttavaa..."

James kohautti olkapäitään. "Jos ei isästä kohta kuulu mitään, kirjoitetaan me hänelle."

"Joo tehdään niin, minä taidan mennä käymään Dinan luona", Sirius mutisi ja lähti takaisin sisälle.

"Sirius on ollut jotenkin outo viimeaikoina", James sanoi Lilylle Siriuksen mentyä, "mikäköhän häntä vaivaa, minusta tuntuu, että hän ei kerro minulle kaikkea."

"Ehkä hän on vain huolissaan siitä mitä Englannissa tapahtuu. Hänellä on varmaan aika rankkaa, kun hänen koko sukunsa on Voldemortin puolella", Lily arveli.

"Joo niin se varmaan on."

***

Dina pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan ja niisti nenänsä karkeaan paperinenäliinaan. Hänestä tuntui, ettei hän ollut viime päivien aikana muuta tehnytkään, kuin itkenyt. Nyt hän päätti, että se saisi loppua, hän ei voinut alkaa rypeä itsesäälissä enää kauempaa. Hän päätti lähteä tapaamaan Siriusta. Jostain kummasta syystä hän oli ikävöinyt Siriusta sen iltapäivän jälkeen, jolloin hän oli saanut tietää sisarensa kuolleen. Jolloin Sirius oli suudellut häntä... Siitä päivästä lähtien jotain oli muuttunut hänen ja Siriuksen välillä, tai ainakin hänen suhtautumisensa Siriukseen oli muuttunut. Lopulta hänen oli pakko myöntää itselleen, että hän oli ihastunut Siriukseen.

Dina nappasi laukkunsa keittiön nurkasta, mihin hän oli unohtanut se ja astui ovesta ulos auringonpaisteeseen. Aurinko häikäisi häntä ja äkkiä se tuntui ahdistavalta, hän toivoi, että olisi voinut olla Englannissa äitinsä luona. Itse asiassa hänestä tuntui, että hänen olisi pitänyt olla siellä äitinsä tukena, vaikka hän oli suuremman osan elämäänsä isänsä luona, äiti oli silti ollut hänelle aina läheisempi. Ehkä se johtui siitä, että isä ei ollut koskaan kotona.

Ennen kuin Dina pääsi Helgan kartanolle, hän kuitenkin törmäsi parhaaseen ystäväänsä Iannaan.

"Hei Dina olen niin pahoillani siskosi takia", Ianna sanoi ja veti Dinan tiukkaan halaukseen.

"Hei Ianna", Dina sanoi hiukan poissaolevasti, hänestä tuntui, että viime aikoina hän ja Ianna olivat etääntyneet toisistaan.

"Minne sinä olet menossa?" Ianna kysyi, kun hän vihdoin iroittautui Dinasta.

"Siriuksen ja Jamesin luo", Dina sanoi vältellen Iannan katsetta. Hän tiesi, että Ianna oli ihastunut Siriukseen. Dina mietti pitäisikö hänen kertoa Iannalle, mitä hänen ja Siriuksen välillä oli tapahtunut. Sen sijaan hän sanoi vain: "Tule meille käymään illalla, ei olla juteltu pitkään aikaan kunnolla."

"Mitä sinä Siriuksen ja Jamesin luona?" Ianna kysyi epäluuloisena.

Dina kohautti olkapäitään. "Minun pitää käydä kiittämässä Siriusta"

Ianna katsoi häntä oudosti. "Okei, mutta sinä saat kertoa minulle kaiken illalla", hän huikkasi ja katosi kulman taakse.

Dina kirjaimellisesti törmäsi Siriukseen, ennen kuin pääsi Helgan kartanon portista sisään.

"Katsoisit eteesi", Dina sanoi hieroen otsaansa, jonka hän oli kolauttanut Siriuksen päähän.

"Ei se ollut minun vikani", Sirius puolustautui.

"No ei se ollut minunkaan vikani", Dina vastasi ja hymähti sitten anteeksipyytävästi.  "Anteeksi, en minä tullut tänne riitelemään sinun kanssasi."

"Minkä takia sinä sitten tulit?" Sirius kysyi paljastamatta sitä, että hän oli itse ollut juuri menossa Dinan luo.

Dina punastui hieman ja kohotti sitten katseensa Siriuksen kasvoihin. "Minä ajattelin vain... pyytää anteeksi, kun minä hajosin sillä tavalla viime torstaina."

"Ai ei se mitään, sehän on ihan luonnollista, tai siis sinähän olit juuri saanut tietää, että sinun siskosi oli kuollut, oikeastaan minun pitäisi pyytää anteeksi, että minä suutelin sinua", Sirius vastasi virnistäen anteeksipyytävästi.

Dina huomasi hymyilevänsä kunnolla ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun oli kuullut siskonsa kuolemasta. Hymy tuntui oudolta hänen kasvoillaan ja ennen kuin hän huomasikaan, hän oli kohottanut kasvonsa kohti Siriusta ja painoi huulensa tämän huulille. Tällä kertaa suudelma oli rauhallisempi ja harkitumpi. Kun he hetken päästä irrottautuivat toisistaan, kumpikin hymyili edelleen.

"Ehkei minun lohdutustapani ollutkaan sitten niin paha juttu", Sirius sanoi, hän pystyi vieläkin maistamaan Dinan huulien pehmeän, hieman hunajaisen maun.

Dina kohautti olkiaan. "Minä päätin, että minä olen ihastunut sinuun, Sirius", Dina vastasi.

Sirius hymähti. "Vai päätit sinä, että sinä olet ihastunut minuun. No se on tavallaan kätevää, koska minäkin taidan olla ihastunut sinuun." Heti sen sanottuaan Sirius voihkaisi tuskaisesti. "Voi ei, ei, ei! Mikä minuun on mennyt, minähän olen Sirius Musta, en minä voi sanoa mitään noin ällöttävän imelää", Sirius parkaisi kauhistuneena.

"Ehkä minä olen saanut sinun pääsi pyörälle", Dina ehdotti.

Sirius pudisteli kiivaasti päätään, kunnes Dina tarttui hänen korviinsa ja suuteli häntä uudestaan.

***

Seuraavana aamuna, kun James meni alakertaan aamupalalle, aamiaispöydässä istui Lilyn, Steven, Remuksen ja Peterin lisäksi myös Andrea. James yllättyi, sillä hän ei ollut kuullut Andreasta mitään sen jälkeen, kun he olivat tavanneet pikaisesti Lilyn, Remuksen ja Peterin tultua ja hänelle oli vieläkin jäänyt epäselväksi kuka Andrea oikeastaan oli ja mitä tämä teki Montereyssä.

"Huomenta", James sanoi yhteisesti kaikille, "Missä Sirius on?" Hän kysyi, sillä hän ei ollut nähnyt Siriuksesta koko aamuna jälkeäkään. Ilmeisesti ei ollut kukaan muukaan, sillä he vain kohauttelivat olkapäitään välinpitämättömästi. "Kohta Andrea aukaisi suunsa. "Kuule James, sinulle minulla oikeastaan olikin asiaa", Andrea sanoi otsa huolestuneesti rypyssä.

James katsoi Andreaa kummastuneena. Mitä asiaa tällä voisi olla hänelle, hehän eivät edes tunteneet toisiaan. "No?"

"Minä... Minä sain juuri kirjeen Jackilta", Andrea aloitti epävarmasti ja pörrötti kuparinvärisiä hiuksiaan aivan kuin James. " Kuolonsyöjät tekivät uuden hyökkäyksen taikaministeriöön... ja sinun isäsi loukkaantui. Hän on nyt sairaalassa, mutta hän on kuitenkin ihan hyvässä kunnossa. Hänen vammansa ei ollut vakava."

James tuijotti Andreaa tajuamatta, mitä tämä hänelle puhui. Hänen isänsä oli loukkaantunut... Ensimmäiseksi hänen mielensä täytti huoli isästä, mutta hän ei voinut olla ihmettelemättä miksi hänen isänsä kirjoitti tuolle salaperäiselle Andrealle, eikä hänelle itselleen. Aivan kuin Andrea olisi kuullut Jamesin ajatukset, hän sanoi: "Ihmettelet varmaan, miksi isäsi kirjoitti minulle, eikä sinulle, mutta se johtuu siitä, että hän ei uskaltanut lähettää tavallista pöllöpostia. Pöllöjä on kuulemma siepattu..." Andrea piti hetken tauon ja Jamesista näytti siltä, kuin hän olisi empinyt, sanoisiko vielä jotain muuta. "Minä nimittäin olen mukana killassa", hän sanoi sitten hiljaa.

James tuijotti Andreaa. "Siis Feeniksin killassa? Minä en ymmärrä, mitä ihmettä te täällä teette, luulisi, että kiltalaisia tarvitaan nyt Englannissa, mitä tekemistä teillä täällä on?"

"No se on oikeastaan aika huippusalaista tietoa, jota ei saa paljastaa muille kuin killan jäsenille", Andrea sanoi pahoitellen.

"Miksi meistä ei voisi tulla killan jäseniä?" James kysyi toiveikkaana. Hän ja Sirius olivat keskustelleet asiasta vähän aikaa sitten Jackin kanssa, mutta Jackin mielestä, he olivat vielä aivan liian nuoria.

"Dumbledoren mielestä teistä voisikin, mutta Jackin mielestä te olette liian nuoria, hän yrittää vain suojella teitä. Me olemme keskustelleet siitä killan kokouksessa", Andrea sanoi, mutta läimäytti sitten käden suulleen. "Mutta te ette kuullet sitä minulta."

James virnisti Andrealle. "Ei tietenkään, mutta mitä isälle oikeastaan tapahtui?"

"En tiedä oikeastaan kovin tarkkaan, hän vain joutui tappeluun joidenkin kuolonsyöjien kanssa."

"Pitäisikö meidän lähteä takaisin Englantiin?" James sanoi ja osoitti sanansa yhtä paljon Andrealle, kuin Lilylle, Remukselle ja Peterille, jotka kuuntelivat heidän keskusteluaan hiljaa.

"Ei teidän kannata lähteä sinne, Jack tulee takaisin tänne heti kun pystyy, tilanne Englannissa alkaa rauhoittua – ainakin väliaikaisesti", Andrea sanoi, "Mutta nyt minun on pakko lähteä, minulla on kiireitä. Jutellaan joskus toiste lisää Steve." Sitten Andrea kulautti kahvikuppinsa tyhjäksi ja pyyhälsi ulos huoneesta.

"Tunsitko sinä hänet Steve?", Remus kysyi, kun Andrea oli lähtenyt. Steve nyökkäsi, mutta ei katsonut ketään silmiin. "Me olimme samassa koulussa", hän sanoi.

"Minusta hänessä on jotain outoa, hän tuntuu tietävän meistä aika paljon", Remus jatkoi, sanoen juuri sen, mitä James oli ajatellut.

"Jaa, no mutta mitä te aiotte tehdä tänään", Steve vaihtoi puheenaihetta läpinäkyvästi. James päätti antaa asian olla siihen saakka, kunnes hänen isänsä tulisi takaisin.

"Mihinköhän Sirius on kadonnut?" Remus kysyi rypistäen otsaansa, "Häntä ei ole näkynyt koko aamuna."

"En tiedä, mutta oikeastaan on hyvä, että hän on poissa", Peter virnisti.

"Miten niin?"

"No nyt meillä on hyvää aikaa suunnitella hänen syntymäpäiväjuhliaan", Peter vastasi.

"Ai niin, niihinhän on aikaa alle viikko", James sanoi. Hän oli melkein unohtanut Siriuksen synttärit Jackin lähdettyä.

***

Sirius käveli Montereyn taikaväen Pääkatua käsi kädessä Dinan kanssa. Kummankin kasvoilla karehti onnellinen hymy. Sirius tunsi itsensä typeräksi ja mahdollisimman epäkelmimäiseksi, mutta hän ei jostain syystä voinut lakata virnuilemasta, kuin mikäkin typerys.

Dinakin tunsi olonsa oudoksi hymyillessään sillä tavalla, vain muutama päivä hänen sisarensa kuoltua. Hänestä tuntui, että hän petti siskonsa olemalla onnellinen, vaikka niin kamalia asioita oli tapahtunut vasta vähän aikaa sitten. Samalla hän tiesi, ettei voisi olla vielä pitkään aikaan täydellisen onnellinen, sillä viiltävä kipu vihlaisi hänen rinnassaan joka kerta kun hän ajatteli siskoaan. Siksi hän yritti ajatella mahdollisimman paljon muita asioita.

"No mitä me meinataan tehdä tänään?" Sirius kysyi kääntäen katseensa Dinaan.

"No tuota..." Dina aloitti epäröiden, "Minä ajattelin, että jos sinä haluaisit tavata minun isäni. Siis jos se vain sopii sinulle."

"Joo, totta kai", Sirius hymyili Dinalle mahdollisimman varmasti. Hän ei ollut päässyt vielä yhdessäkään suhteessa niin pitkälle, että olisi tavannut tyttöystävänsä vanhemmat. Itse asiassa hän ei ollut päässyt yhdessäkään suhteessa paljon luutakomeroa pidemmälle. Ja hänhän oli tuntenut Dinan vain pari viikkoa, hän ei ymmärtänyt, mikä hinku Dinalla oli viedä hänet näytille, niin kuin jonkun koiranpennun. Sirius hymähti, sehän hän oikeastaan olikin. Sirius mietti, mitä Dina ajattelisi, jos hän saisi tietää kelmien tavasta juoksennella ympäri Tylypahkan maita täysikuun aikaa.

"Mitä sinä mietit?" Dina kysyi, aivan kuin olisi arvannut Siriuksen ajatukset.

Sirius kohautti olkapäitään. "En mitään erikoista." He kävelivät loppumatkan hiljaisuudessa, kunnes pääsivät Dinan ulko-oven eteen. "No niin, oletko valmis tapaamaan minun isäni?" Dina kysyi hymyillen.

"Ei kai minulla ole muutakaan vaihtoehtoa", Sirius mutisi ja yritti urheasti hymyillä.

"Hyvin se menee, minun isäni on yleensä aika suvaitsevainen", Dina sanoi ja suukotti Siriusta poskelle rohkaisuksi.

"Tuota noin... Ethän sinä ole kertonut isällesi mitään siitä Annien ja minun jutusta", Sirius varmisti.

Dina virnisti Siriukselle. "Tuskin hän pelkää, että aiot lukita hänen tyttärensä luutakomeroon, mutta pitäisikö minun pelätä sitä?"

"Jaa että lukitsen tyttäresi luutakomeroon?"

"Hölmö", Dina puuskahti hymyillen ja aukaisi oven ja he astuivat pienen eteiseen. Kohta keski-ikäinen, kaljuuntuva mies tuli yläkerrasta, hymyillen heille ystävällisesti. "Hei isä, tässä on minun ystäväni Sirius", Dina sanoi.

Dinan isä hymyili Siriukselle lämpimästi. "Hauska tutustua Sirius, Dina ei usein tuokaan ystäviään näytille", hän sanoi ja Siriuksesta alkoi tuntua yhä enemmän koiralta. Dinan isä johdatti Siriuksen ja Dinan keittiöön ja alkoi keittää kahvia samalla kun kuulusteli Siriukselta kaiken mahdollisen lapsuudesta tulevaisuudensuunnitelmiin.

Melkein tunnin kuluttua kun Dinan isä oli juottanut Siriukselle monta litraa kahvia ja urkkinut hänen elämäntarinansa, – Sirius ei ollut valehdellut kuin hiukan – he olivat Dinan kanssa vapaita lähtemään.

"Minun pitäisi varmaan etsiä James, jos hänellä vaikka olisi uusia tietoja Jackista", Sirius sanoi, "Mutta tavataanko taas illalla?"

"Tavataan vaikka Riehakkaassa Hevoskotkassa, ota loputkin kelmit mukaan. Minusta olisi tosi kiva tavata Remus ja Peter."

"Joo tehdään vaikka niin", Sirius sanoi huomattavasti innottomammin. Dina nauroi hänen nyrpeälle ilmeelleen.

"Mutta nyt minun täytyy lähteä, olen luvannut mennä Iannan kanssa uimaan", Dina sanoi, "Nähdään sitten illalla."

"Nähdään", Sirius huikkasi ja irrotti kätensä Dinan kädestä, josta hän ei ollut edes huomannut pitävänsä kiinni. Sirius käveli kohti Helgan kartanoa reittiä, joka oli jo tullut tutuksi. Hän mietti, että hän oli todellakin tuntenut Dinan vasta muutaman viikon, mutta aika tuntui paljon pidemmältä.

Sirius pääsi Helgan kartanolle kymmenessä minuutissa, hän meni ulko-ovesta sisään ja käveli suoraan keittiöön. Heti sinne päästyään, hän katui päätöstään, ettei ollut mennyt yläkertaan. Gustav nimittäin sekoitti lieden ääressä suurta kattilaa, hyräili kovalla äänellä ja keinutti lanteitaan erittäin epävireisen hyräilynsä tahtiin.  Heti Siriuksen tultua huoneeseen, Gustav pyörähti ympäri ja virnisti riemastuneesti. Hän ei näyttänyt edes nolostuvan, vaikka Sirius oli nähnyt hänen tanssiesityksensä.

"Oi hei Sirius–kulta, missä sinä olit", Gustav huudahti.

"En minä ole mikään sinun kultasi ja minä olin Dinan luona, vaikka se ei teknisesti ottaen sinulle kuulukaan", Sirius jupisi.

Gustav rypisti hiukan otsaansa. "Jaaha, mitä sinä teit hänen luona?" Gustav tivasi.

"Tietääkseni se ei kuulu sinulle", Sirius sanoi ärtyneenä.

"Mutta se kuuluisi, jos olisit minun poikaystäväni", Gustav lisäsi.

Sirius kavahti kauhistuneena askeleen taaksepäin. "Se ei ole kovin todennäköistä, ottaen huomioon, että minä olen hetero."

"Sehän tässä se ongelma onkin", Gustav totesi ja palasi keitoksensa pariin hoilaustaan jatkaen. Sirius lähti kohti yläkertaa, miettien samalla, miten pääsisi eroon Gustavista.

 

8. -<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Siihen mennessä, kun Sirius tuli takaisin Dinan luota, muut kelmit olivat saaneet Siriuksen synttärijuhlat jo melko pitkälle suunniteltua. He olivat suunnitelleet koristelun yhdessä Lilyn kanssa, pestanneet Gustavin kokiksi ja miettineet vieraslistaa. Siinä vaiheessa, kun Sirius marssi sisään Jamesin huoneeseen merkillisen itsetyytyväinen ilme kasvoillaan, he olivat jopa keksineet, mitä antaisivat hänelle lahjaksi.

”Missä sinä olet ollut”, Remus kysyi, kun Sirius istahti lattialle, heidän viereensä.

”Dinan luona”, Sirius kertoi, ”Minä sovin, että me tapaamme hänet Riehakkaassa Hevoskotkassa illalla, mutta onko Jackista kuulunut mitään uutta?”

James, Remus ja Peter kertoivat Siriukselle kaiken Andrean käynnistä. Sirius rypisti otsaansa huolestuneena kuultuaan Jackin loukkaantumisesta. ”Oletko varma, että hänellä on kaikki hyvin?” Sirius kysyi levottomana. James kohautti olkiaan. ”Kyllä varmaan, minä ajattelin kuitenkin kirjoittaa hänelle. Mutta se Andrea minua vähän ihmetyttää, hänessä on jotain hämärää”, James mietti ääneen.

”Niin minustakin, mutta me ei voida nyt tehdä sille asialle mitään”, Remus puuttui puheeseen.

”Niinpä”, Sirius sanoi jo piristyneenä, ”Meidän pitäisi tehdä jotain hauskaa välillä, koska me muka olemme viimeksi käyttäytyneet niin kuin kelmien kuuluu? Jos en tietäisi paremmin, luulisin, että meistä on tullut tylsiä aikuisia.”

 

Remus kohautti olkiaan. ”Ehkä se ei tekisi niin pahaa sinulle jo aikuistua hiukan”, hän sanoi, mutta itse asiassa hänelläkin oli vähän ikävä heidän kouluaikojaan. Enemmän tai vähemmän harmittomia kepposia, luihuisten kiusaamista ja jopa heidän joka kuukautisia seikkailujaan Tylypahkan mailla... Kaikki kelmit vaipuivat hiljaisuuteen, ilmeisesti muistellen samoja asioita, kuin Remus. Gustav kuitenkin keskeytti heidän mietteensä kutsumalla heidät syömään.

 

Syötyään kelmit kuluttivat loppupäivän lorvailemalla ympäri Montereytä, kunnes oli ilta ja heidän oli aika tavata Dina. He ottivat Lilyn mukaan ja lähtivät viidestään, kohti Riehakasta hevoskotkaa. Kun he saapuivat paikalle, Dina odotti jo pubin nurkassa siemaillen kermakaljaa. Hänen naamalleen levisi typerä virne hänen nähtyään Siriuksen. Kelmit ja Lily menivät hänen luokseen.

”Hei”, Dina sanoi hymyillen.

”Hei Dina tässä on Remus, Peter ja Lily.” Sirius sanoi, viittoen kelmejä ja Lilyä, jotka tervehtivät Dinaa vuorotellen ja asettuivat istumaan hänen kummallekin puolelle. Sirius itse kietaisi kätensä Dinan ympärille ja suudeltuaan tätä, hän asetti Dinan istumaan syliinsä. Dina yritti heikosti mutista jotain siitä, että pystyi istumaan ihan yksinkin.

Tarjoilija toi Lilylle ja kelmeillekin kermakaljat ja pian Lily uppoutui Dinan kanssa pitkään ja polveilevaan keskusteluun. Koska tytöillä näytti synkkaavan niin hyvin, James, Remus, Sirius ja Peter kaivoivat pian räjähtävä näpäys -kortit esille. Tarjoilija mulkoili kelmejä pahasti aina erityisen äänekkään räjähdyksen jälkeen, mutta Sirius loi häneen mahdollisimman viattoman ja hurmaavan katseen ja niinpä he saivat pelata kaikessa rauhassa.  

 

He lähtivät yhdeltätoista Riehakkaasta Hevoskotkasta, joka alkoi olla jo liian täynnä. Heti kun he olivat päässeet ulos, Sirius älähti yllättyneenä ja jäi seisomaan paikalleen niin, että Dina törmäsi häneen. ”Hänenhän piti olla homo!”, Sirius parkaisi ja sai oudoksuvia katseita osakseen.

”Kenen?” Dina kysyi ymmällään, rypistäen otsaansa Siriukselle, joka tuijotti kadun toiselle puolelle suu edelleen auki.

”No Gustavin!” Sirius vastasi.

Nyt James, Lily, Remus ja Peterkin tuijottivat kadun toisella puolella olevalle puistonpenkille, jolla kaksi hahmoa olivat kietoutuneet toisiinsa erittäin epäsiveellisesti. Toinen oli Gustav ja hänen sylissään oli mustaan minihameeseen ja vaaleanvihreään t-paitaan pukeutunut punahiuksinen tyttö.

”Kuka Gustav?” kysyi Dina ymmällään.

” Miksi ihmeessä, hän yritti iskeä sinua koko ajan, jos hän ei olekaan homo?” James kysyi. Silloin Gustavin sylissä istuva tyttö nosti päänsä ja Sirius henkäisi uudestaan yllättyneenä. ”Minä tunnen hänet.”

Silloin tyttökin näytti huomaavan hänet. ”Ai hei Sirius”, hän sanoi innottomasti, eikä tehnyt elettäkään noustakseen Gustavin sylistä.

”Hän on Ida, hän oli minun kanssa samalla joogatunnilla”, Sirius selitti muille.

Lopulta Gustavkin näytti tajunneen, että he olivat saaneet seuraa. Hän työnsi Idan pois sylistään ja nousi hieman horjuen pystyyn. ”Oi Sirius, olen niin pahoillani”, Gustav voihkaisi ja lähti kävelemään kohti Siriusta.

 

”Öh, Mistä?” Sirius kysyi, suu edelleen auki.

”Minä olen niin pahoillani. Minä rakastan oikeasti sinua”, Gustav sanoi ja yritti näyttää mahdollisimman katuvalta, mutta uskottavuutta haittasi vähän se, että hänellä oli huulipunaa suupielessä.

”Hei!” huudahti Ida ja harppoi heidän luokseen, ”Ethän sinä voi häntä rakastaa, etkö sinä näe, että hän on mies!”

James taipui Siriuksen vieressä kaksinkerroin naurusta, kun taas Dina tuijotti ymmällään vuorotellen Siriusta, Gustavia ja Idaa. Gustav näytti surkealta. ”Olen pahoillani Sirius, minä pidän sinusta enemmän kuin hänestä, minun ei olisi pitänyt...”

”Miksi ihmeessä sinä pyydät minulta anteeksi”, Sirius sanoi otsaansa rypistäen, ”Sinähän olet aikuinen ihminen ja vapaa tekemään mitä huvittaa. Sitä minä vain ihmettelen, että sinunhan piti olla homo.”

”Niin minä olenkin”, Gustav sanoi nopeasti. Sitten hän mieti hetken ja lisäsi: ”Tai no melkein, minä olen oikeasti bi, mutta sehän on melkein sama asia.”

Sirius kohotti kulmiaan. James hekotteli edelleen Siriuksen ja Gustavin ilmeille. Idalla sen sijaan ei ollut yhtään hauskaa. Hän katsoi Gustavia harmaanvihreät silmät kiukusta kipinöiden. ”Kuinka sinä voit sanoa hänelle noin”, hän melkein itki, ”Minä luulin, että sinä pidät minusta, sinä olet ääliö.” Ida mulkaisi jokaista läsnäolijaa vihaisesti ja marssi pois.”

”Että sillä tavalla”, sanoi Remus ja kohotti kulmiaan Siriukselle.

”No ei kai se minun vikani ole, että olen niin hyvännäköinen, että kaikki rakastuvat minuun”, Sirius puolustautui.

 

***

Jack tuli takaisin Montereyhyn seuraavana aamuna. Hänen toinen jalkansa oli kipsissä ja hänen poskessaan oli ilkeännäköinen, vielä melko tuore haava, mutta hänen kasvoillaan karehti silti virnistys, joka sai hänet näyttämään hätkähdyttävän paljon Jamesilta. ”Hei kaikki, miten te olette pärjänneet täällä ilman minua?”, Jack huudahti iloisesti astuttuaan eteiseen.

”Hei isä”, James sanoi tultuaan eteiseen heti kuultuaan isänsä äänen. ”Mitä kuuluu?”

”Eipä mitään erikoista, kuolonsyöjät vain yrittivät vallata taikaministeriön, sitä tavallista.”

”No hyvä, ettei sentään mitään vakavaa”, James sanoi virnuillen typerästi ja pörrötti hiuksiaan.

”Missä Sirius on?” Jack kysyi samalla kun käveli yläkertaan, kohti vierashuonettaan James perässään.

”Hän on yhden tytön, Dinan, kanssa jossain”, James vastasi. Sirius oli lähtenyt Dinan luokse aikaisin aamulla, mutta se ei muita kelmejä pahemmin haitannut, sillä heille jäi vain enemmän aikaa suunnitella Siriuksen synttärijuhlia. Gustavista kukaan heistä ei sen sijaan ollut nähnyt vilaustakaan eilisen jälkeen.

”Isä, minun piti puhua sinulle yhdestä asiasta”, James sanoi ja istahti Jackin työpöydän reunalle. Jack kohotti katseensa papereista, joita oli ollut järjestelemässä ja katsoi poikaansa kysyvästi. James epäröi hetken, ennen kuin jatkoi: ”Mitä sinä oikeastaan teet täällä?”

Jack huokaisi. ”Sinä olet kysynyt sitä jo ja minä olen vastannut, että se on salaista, enkä minä voi kertoa sinulle, koska sinä et kuulu kiltaan”, Jack selitti kärsivällisesti.

”Miksi minä en voisi kuulua kiltaan?”

”Minun ja äitisi mielestä sinä olet vielä liian nuori.”

James mulkaisi isäänsä ärtyneenä. ”Minä olen täysi-ikäinen.”

”Sinulla ei ole tarpeeksi kokemusta”, Jack sanoi lujasti.

”Miten minä voisin saada lisää kokemusta, jos minun ei ikinä anneta tehdä mitään. Minäkin haluan taistella”, James huudahti.

Jack katsoi poikaansa otsa rypyssä. ”Minusta tuntuu, että sinä saat vielä taistella ihan tarpeeksi. Sinä et vain ole vielä valmis siihen. Sinun pitäisi laittaa oma elämäsi ja perheesi vaaraan joka ikinen päivä, yrittää olla ovelampi kuin Voldemort...”

”Et sinä tiedä mihin minä olen valmis”, James sanoi pahantuulisesti.

 

He tuijottivat hetken vaitonaisina toisiaan, kummankin kasvoilla sama periksiantamaton ilme, kunnes James kysyi yhtäkkiä: ”Teettekö sinä ja Andrea samaa työtä täällä?”

Jack oli hetken hiljaa, ennen kuin nyökkäsi lyhyesti. ”Meidän työ ei nyt vain näytä edistyvän yhtään, meillä ei ole yhtään sen enempää johtolankoja, kuin alussakaan...”, Jack mutisi lähinnä itsekseen. James päätteli, että nyt oli sopiva aika lähteä ja maleksi Peterin huoneeseen jättäen Jackin omiin mietteisiinsä.

 

”Hei Matohäntä, miten Siriuksen yllätys edistyy?” James kysyi Peteriltä, joka istui jalat ristissä lattialla ja luki kirjaa, jossa oli pientä, hyvin tiheää tekstiä.

”Ihan hyvin, mutta ehkä on kuitenkin parempi, että pysytään ihan alkuperäisessä suunnitelmassa”, Peter virnisti.

”Mitä? Eikö täytekakusta ilmaantuva, strippaava McGarmiwa muka ollut hyvä ehdotus?”, James kysyi viattomasti.

”Anturajalan mielestä, se varmasti olisi erittäin mukavaa, mutta minä haluan nähdä, kun sinä yrität ehdottaa sitä McGarmiwalle”, Peter huomautti.

 ”Voin kuvitella”, James sanoi kauhuissaan, ”Ehkä on parempi, että pitäydytään alkuperäisessä suunnitelmassa.”

”Sitähän minäkin.”

 

Silloin Lily käveli sisään kädessään suurikokoinen pullo jotain kimaltelevaa ainetta. ”Minä kävin ostamassa kimaltelevaa hopeamaalia”, Lily sanoi kohottaen kädessään olevaa pulloa, ”Mutta meillä on yksi ongelma.”

James veti Lilyn syliinsä ja suuteli tätä nopeasti. ”No mikä ongelma?”

”Mitä me tehdään sinun tätisi suhteen? Minusta tuntuu, että hän ei hyväksyisi kaikkea, mitä te aiotte tehdä.”

Peter ja James tuijottivat toisiaan pöllämystyneinä ja heidän kasvoiltaan näki, ettei kummallekaan ollut tullut mieleen sellainen ongelma.

 

Seuraavana päivänä heidän pulmansa kuitenkin ratkesi itsestään. Helga oli nimittäin lähdössä juuri päivä ennen Siriuksen syntymäpäivää Ruotsiin tapaamaan ystäviään. Helga viipyisi poissa puolitoista viikkoa, joten kelmeille jäisi runsaasti aikaa järjestää Siriuksen juhlat ja saada talo vielä takaisin entiselleen, ennen kuin Helga palaisi takaisin. Helga ei voisi millään aavistaa, mitä oli tapahtunut, tämän poissaolon aikana.

 

 

9.- Juhlat

 

Siriuksen syntymäpäivän aamu valkeni yhtä aurinkoisena, kuin kaikki muutkin aamut heidän matkansa aikana. James, Remus ja Peter herättivät Siriuksen aivan liian aikaisin aamulla. James paiskasi tyynyn täysillä päin Siriuksen kasvoja. Ja sitten he aloittivat erittäin epävireisen ”Paljon onnea vaan” -laulun. Sirius nousi ähkäisten pystyyn ja hieroi unenpöpperöisiä silmiään. ”Mitä kello on?” Hän haukotteli unisesti.

”Puoli kahdeksan”, James vastasi.

”Mitä? Miksi ihmeessä te herätitte minut puoli kahdeksalta?” Sirius kysyi edelleen unisesti.

”Koska tänään on sinun syntymäpäiväsi”, Remus sanoi ja heitti hänkin Siriusta tyynyllä. Sirius näytti vihdoin heränneen ja tajunneen, mikä päivä nyt oli. ”Voi ei”, hän voihkaisi, ”Minähän vanhenen niin että kohina käy. Minusta tuntuu, että minulle tulee kohta keski-iän kriisi.”

”Joo muuten, mutta sinä et ole keski-ikäinen vielä pariinkymmeneen vuoteen”, Peter huomautti.

”Joka tapauksessa, sinun pitää nyt nousta”, sanoi Lily, joka oli juuri tullut huoneeseen.

”Mitä, enkö minä saa aamiaista sänkyyn”, sanoi Sirius muka järkyttyneenä.

Lily kohautti olkiaan. ”Voinhan minä tietysti pyytää Gustavia tuomaan sen sinulle...”

Siriuksen silmät revähtivät ammolleen ja hän pudisteli kiivaasti päätään. ”Ei, ei. Minä nousen.” hän sanoi kiireesti. Gustav oli viime päivät yrittänyt esittää, kuin hänen ja Idan välillä ei olisi tapahtunut mitään. Sen sijaan hän oli keskittynyt entistä enemmän Siriuksen ahdisteluun.

Sirius kömpi ylös vuoteestaan. Hänellä oli yllään pelkästään siniruudulliset, hiukan liian isot pyjamahousut ja hänen musta tukkansa oli pörrössä. Sirius tassutteli kylpyhuoneeseen ja palasi hetken kuluttua takaisin yllään mustat housut ja valkoinen t-paita. He lähtivät kaikki alakertaan aamiaiselle.

 

Gustav oli tehnyt Siriuksen syntymäpäivän kunniaksi erityisen hienon aamiaisen. Hän oli tehnyt pannukakkua ja voisarvia ja leiponut jopa herkullisen näköisiä kinkkumuffineja. He söivät yhdessä Steven, Gustavin kanssa. Jack vain piipahti keittiössä haukkaamassa yhden voisarven ja lähti kovalla kiireellä töihinsä, toivotettuaan Siriukselle pikaisesti hyvää syntymäpäivää.

Kun he olivat viimein syöneet vatsansa täyteen - eikä kukaan jaksanut enää yhtään muffinia vaikka Gustav niitä kuinka tuputti – Lily nousi pystyyn. ”No niin Sirius, nyt sinun pitää lähteä.”

”Mitä? Minne minun pitää lähteä ja miksi?” Sirius kysyi hämmästyneenä.

”Dinan luokse”, Lily selitti, ”Me haemme teidät sitten, kun olemme valmiita täällä.” Sirius kohautti olkiaan. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että hän sai viettää lisää aikaa Dinan kanssa.

 

Heti Siriuksen lähdettyä James, Lily, Remus, Peter ja Gustav ryhtyivät töihin. Gustav ryntäsi keittiöön ja aloitti jättimäisen synttärikakun sekä muiden herkkujen teon Lily apunaan, kun taas kelmit ryhtyivät laittamaan taloa uuteen uskoon. Hetken kuluttua olohuone oli täyden kaaoksen vallassa, James oli yltä päältä kimaltelevassa hopeamaalissa ja Peter oli onnistunut sitomaan itsensä pitkällä sarjalla erivärisiä valoja. Lily tuli keittiöstä jauhotahra poskellaan ja pysähtyi olohuoneen ovelle suu ammollaan.

”Hetkinen, teidänhän piti koristella talo, ei saada sitä näyttämään siltä, kuin täällä olisi räjäytetty parikymmentä pommia”, Lily huomautti tarkastellen Jamesin kimaltelevaa olemusta, sekä Peteriä, joka yritti selvittää Remuksen avustuksella valonauhasotkua.

James virnisti Lilylle anteeksipyytävästi. ”Tämä hopeamaali ei totellut minua”, James sanoi, käveli Lilyn luokse ja suuteli tätä pitkään ja hartaasti, kunnes Remus vihdoin rykäisi merkitsevästi. ”Tuota Sarvihaara, jos me aiotaan saada tämä talo kuntoon iltaan mennessä, voisitko ystävällisesti lopettaa tyttöystäväsi nuoleskelun ja auttaa näiden valojen kanssa. Peter on jotenkin onnistunut sotkemaan ne.”

James painoi vielä yhden suukon Lilyn nenälle ja meni auttamaan Remusta. Hetken kuluttua Remus kuitenkin nykäisi värikkään valonauhavyyhdin Jamesin kädestä. ”Ei, ei, ei, keskity sinä vain siihen maaliisi, tämähän on kohta ihan täynnä hopeamaalia!” Remus huudahti.

”Minä voin auttaa sinua sen kanssa”, Lily lupautui, ”Gustav pärjää kuitenkin ihan hyvin ilman minun apuani.”

 

Remus ja Peter selvittivät valosarjan Lilyn avustuksella ja he ripustivat sen yhdessä katonrajaan. Sillä välin James oli saanut kimaltelevalla hopeamaalilla seinälle, jättikokoisin kirjaimin tekstin: Anturajalka 18v. Tosin Lilystä kyllä näytti, että yli puolet maalipurkin sisällöstä oli päätynyt Jamesin päälle.

”Te voitte mennä nyt viimeistelemään yllätyksen”, James sanoi ja iski silmää Remukselle ja Peterille, ”Minä ja Lily voidaan hoitaa koristelu loppuun.” Jäätyään kahdestaan Lilyn kanssa, James yritti suudella Lilyä uudestaan, mutta Lily työnsi tämän kauhuissaan pois. ”Älä kuvittelekaan sotkevasi minua tuohon mönjään! Miten sinä edes sait sitä noin paljon päällesi?”, Lily kysyi nauraen yhtä paljon Jamesin ilmeelle, kuin sille, että pojan hiuksista valui ohut maalinoro tämän kasvoille. Lilyn mielestä James näytti kuitenkin erittäin söpöltä yltä päältä maalissa.

James kohautti olkiaan. ”No sattui pieni vahinko, tällä maalilla on jotain minua vastaan.  Hoidetaanko nyt nämä loputkin koristeet paikalleen?”

 

He ripustivat vielä viisi erilaista valosarjaa ja siirsivät sitten sohvat ja nojatuolit seinän viereen. Keskelle huonetta tuli iso pöytä, jolle tulisi Siriuksen synttärikakku. Sitten he siirtyivät ilmapallojen kimppuun. Remus ja Peter olivat hankkineet kymmenittäin värikkäitä ja mitä erikoisimpia, ilmapalloja. He olivat jopa onnistuneet saamaan jostain viisi ilmapalloa, joita koristi musta, takkuturkkinen koira, joka muistutti aika paljon Siriuksen animaagimuotoa. Lopulta olohuone tursui värikkäitä ja erimuotoisia ilmapalloja, sekä vilkkuvia valoja. He olivat saanet huoneen näyttämään jonkinlaiselta sekoitukselta, diskoa, lastenkutsuja ja joulua. Ja he olivat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. He kiinnittivät vielä ulko-oven molemmille puolille isot kimput erivärisiä ilmapalloja ja heittelivät ylijääneet pallot ympäri taloa.

”No niin James, nyt sinä voit mennä putsaamaan tuon mönjän itsestäsi. Täällä on varmaan kaikki valmista, ”Lily ilmoitti viimein, ”Minä menen katsomaan, miten Gustavilla sujuu keittiössä.”

 

Keittiön jokainen tasainen pinta oli täynnä keittokirjoja, raaka-aineita tai jotain puolivalmista leipomusta. Jättimäinen kakkupohja kypsyi uunissa ja Gustav sekoitti lieden äärellä kattilaa, jossa oli sisällä ilmeisesti suklaata. Gustavin tummansininen, vain puoliksi napitettu kauluspaita oli täynnä taikinaa ja jauhoja. Hän oli ilmeisesti liian turhamainen käyttääkseen esiliinaa.

”Hei Gustav, tarvitsetko apua jossain?” Lily kysyi pelmahtaessaan keittiöön.

”Itse asiassa, voisit pyöritellä tuosta taikinasta pikkuleipiä, jos sinulla on aikaa, minulla alkaa olla aika kiire. Ja kakkukin pitää ottaa kohta uunista.” Gustav mutisi puoliksi itsekseen. Lily meni suurikokoisen taikinakulhon ääreen, ja alkoi pyöritellä taikinasta pieniä palloja, jotka hän paineli lättänäksi uunipellille. Lily ei ollut koskaan pitänyt erityisesti leipomisesta, mutta hän huomasi, että pikkuleipien pyöritteleminen oli oikeastaan aika hauskaa. He rupattelivat Gustavin kanssa iloisesti kummankin tehdessä omia hommiaan. Lilyn mielestä Gustav oli rentouttavaa seuraa. Hän oli hauska ja huoleton ja otti asiat rennommin kuin monet muut ihmiset. Kohta Lily oli pyöritellyt huomaamattaan koko taikinan moneksi pellilliseksi pikkuleipiä ja työnsi ensimmäisen pellin uuniin, Gustavin otettua kakun pois uunista.

 

Sitten he alkoivat koristella kakkua. Lähinnä Gustav koristeli ja Lily ojenteli hänelle hänen tarvitsemiaan aineita, sillä Gustav ei päästänyt häntä lähellekään kakkua. Lopulta heillä oli edessään taidokkaasti koristeltu suklaaluomus ja Lilyn oli pakko myöntää, että hän ei olisi pystynyt itse puoliksikaan yhtä hyvään tulokseen.

 

***

Kuuden jälkeen Helgan kartanoon alkoi valua tasaisena virtana vieraita, joista Lily ja kelmit tunsivat vain murto-osan. Koska he eivät olleet ehtineet tutustua kovin moneen paikallisen matkansa aikana, he olivat pyytäneet Gustavia, Steveä sekä Dinaa kutsumaan omia tuttaviaan.

”Tänne näyttää tulevan ainakin puolet Montereyn asukkaista”, Remus kuiskasi Jamesille, kun vieraat tungeksivat sisään ulko-ovista. Musiikki pauhasi täysillä ja olohuone alkoi olla jo aika täynnä, joten osa ihmisistä siirtyi keittiön puolelle. Gustav oli onnistunut siivoamaan keittiön ihmismäisen näköiseksi ja asettanut pitkälle baaritiskille boolimaljoja, sekä laseja. Kakun hän oli piilottanut, siihen saakka, kunnes itse päivänsankari saapui paikalle. James lähtikin hakemaan Siriusta ja Dinaa paikalle, kun talo näytti olevan jo tupaten täynnä.

He olivat vielä laittaneet ilmaan leijumaan rivin paperisia lyhtyjä, jotka muodostivat ikään kuin polun ulko-ovelle, mutta lyhtyjen valo loisti aika himmeästi, sillä ulkona oli vielä niin valoisaa.

 

Kohta James, Dina ja Sirius astuivat sisään ulko-ovesta ja siinä samassa Sirius sai kuulla samana päivänä jo toisen erittäin epävireisen ”paljon onnea vaan” laulun. Sitten syntyi pieni tungos, kuin kaikki ihmiset yrittivät päästä onnittelemaan Siriusta samaan aikaan, vaikka suuin osa ei edes tuntenut häntä. Olohuoneen ovelle päästyään Sirius jäi tuijottamaan näkymää epäuskoiseti. ”Vau, aika hieno koristelu”, Sirius virnisti Jamesille, joka seisoi hänen vieressään. James virnisti takaisin. Huone oli kieltämättä aika vaikuttava näky kaikkine koristeineen, varsinkin kun huoneen keskellä oleva pöytä – joka oli tarkoitettu kakulle – oli täynnä värikkäisiin kääreisiin pakattuja lahjoja.

”Sirius!” kuului kolme ääntä ja kohta kolmet käsivarret kietoutuivat Siriuksen ympärille. Joanna, Carolina ja Ida toivottivat hänelle iloisesti hymyillen hyvää syntymäpäivää. Jopa Ida näytti unohtaneen, kuinka Sirius oli keskeyttänyt hänen jaGustavin nuoleskelun muutama päivä sitten. Sirius istutettiin sohvalle ja hänen käteensä tyrkättiin lasi jotain epämääräisen näköistä juotavaa, joka kuitenkin maistui ihan hyvälle ja joka epäilemättä sisälsi joain erittäin alkoholipitoista. Kaikki halusivat jutella hänen kanssaan yhtä aikaa, niin että hän ei saanut vahdettua muiden kelmien kanssa sanaakaan pitkään aikaan.

 

”James, minne sinä olet piilottanut kaiken kermakaljan”, Lily huudahti, päästessään vihdoin tarpeeksi lähelle Jamesia huomauttaakseen tälle asiasta.

”Minulla oli vain sellainen olo, että ihmisten pitäisi todellakin juoda jotain kermakaljaa vahvempaa Siriuksen synttärijuhlissa”, James sanoi ja pörrötti hiuksiaan vittomana.

”James!” Lily huudahti tuskastuneena, ”jotkut ihmiset eivät ehkä halua juoda mitään kermakaljaa vahvempaa, kerro minulle heti, missä ne ovat tai muuten...” Lily jätti lauseen uhkaavasti kesken ja katsoi  Jamesia kulmat kohollaan.

”Okei, okei, mene kysymään Gustavilta, en minä edes tiedä minne hän ne piilotti”, James vastasi, ”Ja rentoudu, kaikki menee ihan hyvin”, hän lisäsi vielä nähdessään Lilyn tuskastuneen ilmeen.

”Rentoudu! Vai rentoudu! Jos minä rentoutuisin, tästä talosta ei olisi kohta mitään jäljellä”, Lily melkein kirkui ja pyhälsi tiehensä etsimään Gustavia.

 

Gustav oli kantamassa jättikokoista suklaakakkua olohuoneeseen. Kakun päällä luki kirkkaanpunaisella  kuorrutuksella ”Sirius” ja jostain syystä nimi oli ison vaaleanpunaisen sydämen keskellä. Sirius hihkaisi iloisesti ja ponnahti ylös sohvalta.”Hieno kakku, sinäkö sen teit?” Sirius kysyi Gustavilta. Gustav myhäili tyytyväisenä, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun Sirius näytti itse asiassa iloiselta nähdessään hänet. ”Ilmeisesti sanonta ’tie miehen sydämeen vie vatsan kautta’, on sittenkin totta”, Gustav myhäili kaksosveljelleen Stevelle, joka sattui seisomaan lähistöllä. Gustav raivasi Peterin avustuksella pöydän pinnalle sen verran tilaa, että sai tarjottimen mahtumaan siihen. Sitten hän kietoi molemmat kätensä tiukasti Siriuksen ympärille ja hihkaisi: ”Hyvää syntymäpäivää kult- siis Sirius.” Sirius näytti vähän nyrpeältä Gustavin halauksen jälkeen, mutta saatuaan ensimmäisen palan kakkua suuhunsa, hänen ilmeensä muuttui. ”Tämä on tosi hyvää”, Sirius sanoi Gustaville suu täynnä kakkua. Sen jälkeen keskustelu väheni vähäksi aikaa, kun kaikki mussuttivat suussasulavaa kakkua hiljaisina ja Gustav näytti erittäin tyyytyväiseltä itseensä. Kun kaikki olivat sayöneet tarpeeksi, James hihkaisi: ”Nyt on lahjojen vuoro!”

James heitti ensimmäisen käteensä osuneen paketin Siriuksen syliin, joka alkoi repiä käärettä pois lahjan päältä. Sen sisältä paljastui paksu kirja, jonka nimi oli ”Hyvää oloa joogasta – velhoille ja noidille, jotka haluavat harmoniaa elämäänsä”  Kirjan kannessa oli kuva velhosta, joka oli vääntäytynyt ihmeelliseen asentoon seesteinen hymy huulillaan. Siriuksesta ei juuri sillä hetkellä tuntunut, että hän kaipasi harmoniaa elämäänsä, mutta hän kiitti kuitenkin Dinaa hymyillen ja moiskautti suukon tämän huulille.

 

Seuraavaksi Sirius nappasi käteensä hiukan pienemmän, pehmeän paketin, joka oli kääräisty huolimattomasti vaaleansiniseen paperiin. Heti tajuttuaan että paketti oli Gustavilta, Sirius tovoi, että olisi valinnut minkä tahasa muun, paitsi sen. Gustavin tuntien Siriuksella oli nimittäin pahat epäilykset tämän lahjan suhteen. Nyt hänellä ei kuitenkaan ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin avata se. Sirius kääri huomattavasit hitaammin paperin pois ja sen sisältä paljastui vihertävän värinen pieni kangasmytty. Siriuksen ravisteli mytyn auki ja se avautui joksikin, joka muistutti epäilyttävästi lohikäärmeenahkaisia stringejä. Ja juuri kun Sirius luuli, ettei pahemmaksi voisi enää mennä, hän sattui kääntämään stringit ympäri ja huomasi, että niiden etupuolelle oli kirjailtu punaisella langalla kirjaimet G  ja S, sekä kaiken kukkuraksi pieni, vaaleanpunainen rusetti. Sirius voihkaisi hiljaa. Loput kolme kelmiä olivat jo räjähtäneet nauruun melkein kaikkien muiden mukana. Jopa Remus, joka pystyi yleensä hillitsemän itsensä, hekotti Siriuksen vieressä hillittömästi. Ainoa, jolla ei näyttänyt olevan hauskaa oli Sirius itse. Hän hymyili Gustaville pikaisesti. ”Öh kiitos, erittäin... mielenkiintoinen lahja. Kukaan ei ole ennen antanut minulle mitään tälläistä”, Sirius sanoi totuudenmukaisesti. Gustav katsoi Siriusta haltioitunesti ja kietoi käsivartensa Siriuksen ympärille ja moiskautti suukon tämän poskelle. Sirius työnsi Gustavin järkyttyneenä pois, hieman inhoava ilme kasvoillaan, mutta Gustav oli joko liian kännissä välittääkseen, tai ei muuten vain jaksanut välittää siitä.

 

”No niin, Anturajalka, nyt meidän lahjan vuoro!” Remus huudahti edelleen nauraen. ”Se on takapihalla.” Sirius ponkaisi pystyyn ja heitti Gustavin lahjan käärepapereineen sohvalle. ”No niin, mennään sitten jo.” He menivät kelmit etunenässä ja kaikki vieraat heidän vanavdessään takapihalle. Uima-altaan vieressä oli iso mohkäle, joka oli päälystetty vaaleanpunaisella lahjapaperilla. ”Tuohon on varmaan mennyt monta rullaa lahjapaperia,mitä sinä on?” Sirius sanoi innoissaan.

”Avaa se”, James vastasi. Sirius asteli varuillaan kohti isoa möhkälettä. Sirius repi paperit lahjan päältä ja vähitellen esiin tuli iso, uutuuttaan kiiltelevä moottoripyörä.

Sirius katsoi hetken pyörää suu auki ja käänsi sitten katseensa muihin kelmeihin. ”Se on hieno. Kiitos”, hän sanoi hymyillen.

James, Peter ja Remus hymyilivät takaisin tyytyväisinä. ”Sillä voi lentää. Haluatko kokeilla?” James kysyi innoissaan.

”Ei James, minusta tuntuu, ettei hänen pitäisi”, Lily sanoi huolestuneena.

”Miksi ei?” Sirius sanoi innoissaan ja hyppäsi pyörän selkään.

Lily katsoi Siriusta epätoivoisena. ”Sinä olet juonut, sinä tapatat vielä itsesi.”

”Äh, enkä tapata.”

”Vaikka et ole koskaan ennen ajanut moottoripyörää?”

Mutta ennen kuin Lily ehti estää, Sirius oli jo käynnistänyt pyörän. Pyörä ampaisi ilmaan kovaa vauhtia, aivan niin kuin sillä olisi ollut oma tahto. Kohta Sirius ja pyörä lensivät pois näkyvistä puiden lomaan ja kaikki odottivat hngitystään pidätellen, kun yhtäkkiä vähän matkan päästä kuului kova räsähdys. Lily voihkaisi kovaäänisesti ja mutisi: ”Mitä minä sanoin.”

 

Kohta pyörä kuitenkin lensi takaisin näkyviin ja he panivat helpottuneina merkille, että Sirius näytti ainakin toistaiseksi elävältä. Pyörä laskeutui ruohikolle uima-altaan viereen ja Sirius hoippui pois sen selästä.

”Tuo on vaarallinen”, Sirius sanoi, ”Se törmäsi puuhun.” Sirius näytti kuitenkin muuten vahingoittumattomalta, mutta otsassa oli aika syvä naarmu.

”Hei!” Sirius huudaahti yhtäkkiä. ”Mitä te olette tehneet altaalle?”

James virnisti viattomasti. ”Meillä oli vähän tylsää.”

”Ja päätitte sitten muuttaa veden tuliviskiksi?” Sirius sanoi innoissaan.

”Mistä sinä tunnistit että se oli tuliviskiä?”

”Ihan niin kuin minä en tunnistaisi tuliviskiä.”

”James!” Lily kääntyi silmät salamoiden Jamesin puoleen.

”Mitä, Lily kulta?”James kysyi edelleen viattomimmalla äänensävyllään.

”Et sinä voi muuttaa vieraiden ihmisten uima-altaita tuliviskialtaiksi”, Lily sanoi vaarallisella äänensävyllä, ”Vaikka sinulla olisi kuinka tylsää.”

”Minusta se oli hyvä idea”, Sirius puolusti Jamesia.

”No se nyt ei yllätä ketään”, Lily vastasi alistuneella äänensävyllä.

”Mitä tuo nyt muka tarkoitti?”

 

***

Ennen keksiyötä Lily oli jo niin kyllästynyt huolehtimaan humalaisista velhoista ja noidista jotka unohtuivat mitä oudoimpiin paikkoihin, mitä oudoimpien ihmisten kanssa, että hän päätti lopettaa huolehtimisen ja alkaa nauttia itsekkin juhlista. Muut saisivat huolehtia itse itsestään tästä lähtien.

Keskiyöllä James nousi pödän päälle seisomaan Ja kilisti kakkulusikalla lasia, joka oli puolillaan boolia.

”Nyt minun pitäisi pitää jonkinlainen puhe, mutta koska Sirius on paljon parempi pitämään puheita ja koska minä olen juonut liikaa pitääkseni järkevän puheen ja koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta, mitä minulla on sanottavaa, minä toivotan vain Anturajalalle tylsästi hyvää syntymäpäivää ja pyydän, että arvoisa – tai vähemmän arvoisa – juhlaväki siirtyisi ystävällisesti takapihalle.” James ilmoitti ja kohotti lasiaan, ennen kuin hyppäsi alas pöydältä.

 Kaikki siirtyivät taas ulos, mutta tällä kertaa siirtyminen sujui hitaammin, sillä Helgan uima-allas oli ollut ahkerassa  käytössä – tosi ei välttämättä aivan sellaisessa, kuin Helga kuvitteli.

 

Tasan keksiyöllä alkoi ilotulitus. Isoja, värikkäitä ja mitä erikoisemman muotoisia raketteja toinen toisensa perään. Yksi oli valtava lohikäärme, joka syöksi tulta, kunnes lopulta hajosi sadoiksi pieniksi kukkasiksi. Lopulta ilmaan sinkoutui kirkkaanvihreä raketti, joka räjähti vihreäksi kipinäsateeksi taivaalle. Sen jälkeinen raketti oli ison, mustan ja takkuturkkisen koiran muotoinen. Sen hajottua tuli hopinen raketti, joka muodosti valtavat kirjaimet: ”ANTURAJALKA 18v.”

”Vau”, Sirius henkäisi Peterille, ”Tuon täytyy näkyä Lontooseen saakka. Olen varma, että ainakin nyt äitini tajuaa, että tänään on minun syntymäpäiväni.” Sirius virnisti.

Ilotulituksen jälkeen osa lähti takaisin sisälle, kun taas osa piti parempana jäädä tuliviskialtaan äärelle juttelemaan.

 

Neljän aikoihin aamuyöstä kaikki muut olivat lähteneet, paitsi kelmit, Lily, Dina, Gustav ja Steve sekä Ida, joka kuorsasi vaimeasti yhden sohva nurkassa. Olohuone, niin kuin lähes koko muukin talo näytti lähinnä siltä, kuin jonkinlainen pommi olisi räjähtänyt. James, Remus ja Lily söivät täytekakun jäännöksiä sohvalla, kuunnellen musiikkia, jota kukaan ei ollut vaivautunut sammuttamaan. Kun taas Sirius ja Dina olivat lähteneet ulos, ”kävelylle”. Gustav ja Steve olivat keittiössä ja Peter oli kadonnut vähin äänin jonnekkin.

”James, muistuta minua, etten enää ikinä järjestä Siriukselle synttärijuhlia”, Lily sanoi voipuneesti.

James vain naurahti. ”Minä taidan mennä hakemaan vähän tuliviskiä, tai Gustavin boolia tai jotain”, James mutisi. Kelmien yllätyksesksi Lilykin ponkaisi pystyyn. ”Minä tulen mukaan.”

Kun Remus kohotti kulmiaan Lilylle, tämä mulkaisi häntä pahasti. ”Mitä, ne olivat rankat juhlat!”

 

Jamesin ja Lilyn palatessa hetken kuluttua takaisin kummallakin kädessään lasillinen boolia, myös Peter hoipui olohuoneeseen. Peterillä oli suupielessään huulipunaa ja hänen käsipuolestaan roikkui pitkäsäärinen blondi, joka ei näyttänyt yhtään selvemmältä, kuin Peterkään.

James alkoi nauraa hervottomasti, heti nähtyään Peterin. ” Matohäntä, minä luulin, että, blondit ovat Anturajalan heiniä”, James hihitteli hervottomasti.

”Mikä on Anturajalan heiniä”, kysyi Sirius, joka astui olohuoneeseen käsivarret tiukasti Dinan vyötäisillä ja huulipunaa suurin pirtein samassa kohdassa, kuin Peterilläki. James sai uuden hekotuskohtauksen, jonka jälkeen hän kääntyi Lilyyn päin ja sanoi: ”Lily, mennään mekin nuoleskelemaan jonnekin, niin kuin kaikki muutkin näyttävät tekevän.”

”Eikä mennä! Me mennään suoraan sänkyyn!” huokaisi Lily ja nousi seisomaan.

”Okei!” James hihkaisi ja pomppasi itsekin ylös sohvalta.

”Nukkumaan.”

”Ai.” James huokaisi ja lähti Lilyn perässä kohti yläkertaa, jättäen muut katsomaan peräänsä.

 

 

10. – Krapulaa ja muita sähläyksiä

 

Seuraavana aamuna oli Siriuksen vuoro herättää James aikaisin aamulla. Itse asiassa kello oli puoli kahdeksan, kun Sirius hoippui Jamesin huoneeseen ja paiskasi oven kiinni sellaisella voimalla, että James hätkähti hereille ja ponkaisi saman tien istumaan säikähtäneen näköisenä.

”Häh? Sirius, mitä nyt?” James hapuili silmälasejaan ja taikasauvaa samaan aikaan ja onnistui pudottamaan kummatkin pieneltä yöpöydältä lattialle.

”Ei mitään”, Sirius kiirehti vastaamaan, ”Minä en vain saa unta ja päätä särkee ja minulla on kamalan huono olo.” Sirius istahti päätään pidellen ja surkean näköisenä Jamesin sängyn laidalle.

”Ääh, mene ottamaan jotain krapulalääkettä tai pyydä Gustav valmistamaan itsellesi kunnon aamupala tai jotain, mutta anna minun nukkua”, James voihkaisi.

”Minun ei juuri nyt tee mieli olla Gustavin kanssa missään tekemisissä”, Sirius jupisi. ”Hei, missä Lily muuten on?”

James katsoi ympärilleen pöllämystyneenä. Näytti, että hänkin oli huomannut Lilyn puuttumisen vasta nyt. ”En minä tiedä”, James sanoi otsaansa rypistäen. Sitten hän katsoi Siriukseen, aivan kuin olisi vasta tajunnut jotain. ”Hei! Et sinä voi vain ryntäillä tänne tällä tavalla, mitä jos me olisimme..?”

Sirius kohautti olkiaan. ”Mutta sinä et edes tiedä, missä Lily on.”

 

”Minä olen tässä, mutta mitä sinä teet, minun poikaystäväni sägyssä?” kysyi Lily, joka oli juuri ilmestynyt oviaukkoon hiukset sekaisin ja väsynyt ilme kasvoillaan.

Sirius vain virnisti Lilylle. ”Missä sinä muuten edes olit?”

”Vessassa oksentamassa”, Lily vastasi surkeana, ”Mitäköhän siinä Gustavin boolissa oikein oli? Enkä minä edes juonut sitä, kuin ihan vähän.”

”En minä tiedä, minä join enemmän tuliviskiä, kun sitähän meillä riitti”, Sirius sanoi ja virnisti Jamesille.

”Mutta nyt sinä saat luvan häipyä, minua väsyttää”, Lily huokaisi ja haukoitteli leveästi, kuin osoittaakseen sanansa todeksi.

”En minä halua, minua ei väsytä enää yhtään”, Sirius marisi kuin pikkulapsi.

”Nyt ulos täältä, tai minä kerron Dinalle, että löysin sinut poikaystäväni sängystä”, Lily kivahti kyllästyneenä.

Sirius tallusteli vastahakoisesti ovelle mutisten: ”Enhän minä tehnyt mitään muuta, kuin yritin jutella Savihaaran kanssa.”

 

Sirius oli ajatellut mennä takaisin omaan huoneeseen ja yrittää saada vielä nukuttua, sillä hän ei ollut nukkunut paljon paria tuntia enempää sinä yönä, mutta heti päästyään ulos Jamesin huoneesta, Siriu törmäsi Gustaviin, joka näytti aivan yhtä väsyneeltä, kuin Lilykin.

”Hei, mitä sinä teit hänen huoneessaan?” Gustav kysyi epäluuloisesti.

”En yhtään mitään. Miksi kaikki syyttävät minua Sarvihaaran kanssa vehtaamisesta tänään?” Sirius ärähti ja marssi takaisi omaan huoneeseensa, miettien, miten hänen ei olisi alun perinkään pitänyt läheä sieltä.

 

***

Vasta herättyään ja popsittuaan tarpeeksi monta päänsärkylääkettä, kelmille näytti valkenevan, kuinka paljon sotkua synttärivieraat olivat saaneet aikaan. Olohuone oli täyden kaaoksen vallassa ja täytekakkua löytyi seiniltä, puolet ilmapalloista oli poksahtanut ja puolet leijuivat ympäri taloa. Niinpä he eivät edes yrittäneet aloittaa siivoamista, ennen kuin olivat syöneet aamupalan.

Kaikki neljä kelmiä, Steve ja Gustav raahautuivat keittiöön ja istuivat keittiönpöydän ääreen syömään kroisantteja ja täytekakkua yhdessä appelsiinimehun kanssa, sillä Gustav ei jaksanut kokata mitään muuta ja muut välttyivät ruoanlaitolta sillä perusteella, että polttaisivat kuitenkin kaiken.

”Missä Lily muuten on?” Steve kysyi Jamesilta puolikas kroisantti tosessa ja mehulasi toisessa kädessä.

”Vessassa oksentamassa”, James sanoi surkeana, ”Hänellä on tosi paha olo.” Itse asiassa James ei ollut nähnyt Lilyä vielä koskaan niin huonossa kunnossa. Lily oli ollut kalpean ja heikon näköinen.  Ja vaikka Jamesistä oli näyttänyt, että tyttö saattaisi pyörtyä kylpyhuoneen lattialle, silti Lily oli sanonut, että halusi mielummin oksentaa yksin.

 

Kohta Lily hoippuikin keittiöön, eikä hänellä näyttänyt olevan yhtään parempi olo. Ise asiassa, Lily näytti vielä huonovointisemmalta, kuin Jamesin jättäessä hänet kylpyhuoneeseen. Hänen punaiset hiuksensa olivat sotkussa ja hän oli kalpea kuin aave ja näytti rättiväsyneeltä. ”Te varmaan pärjäätte ilman minuakin siivoamisessa”, Lily sanoi heikosti, ”Minä menen takaisin nukkumaan.”

”Totta kai, kulta”, James vastasi ja riensi halaamaan Lilyä, ”Onko sinulla yhtään parempi olo? Tarvitsetko jotain?”

Lily yritti hymyillä vaisusti. ”En minä mitään tarvitse. Unta korkeintaan.”

James suuteli Lilyä hellästi päälaelle, kietaisi kätensä tämän vyötärölle ja lähti johdattamaan tätä pois keittiöstä. ”Minä saatan sinut takaisin yläkertaan.”

Heidän mentyään Sirius yökkäsi liioitellun kovaäänisesti hapan ilme kasvoillaan. ”Lilyn myötä Jamesista on tullut kamala pehmo”, Sirius sanoi happamasti, ”Mutta meidän on parasta aloittaa siivoaminen, ennen kuin Helga tulee takaisin.”

 

Siivoamiseen kului paljon enemmän aikaa, kuin koristeluun, eikä se ollut läheskään yhtä hauskaa. Vaikka suurin osa siivoamisesta hoitui taikasauvojen heilautuksella, oli silti aikaavievää etsiä kaikki tahrat ja saada olohuone yhtä putipuhtaaksi, kuin se oli ollut ennen Helgan lähtöä. Muutama pieleen mennyt taika hankaloitti heidän siivoamistaan. Kun Peterin esimerkiksi onnistui jollain ilveellä ripustaa itsensä kattokruunuun, vaikka hänen oli vain tarkoitus puhdistaa hopeamaali seinältä.

 

Juuri heidän saatuaan olohuone valmiiksi, Lily ilmestyi alakertaan. Hän oli edelleen kalpea, mutta näytti jo paremmalta. Hän sai jopa aikaisksi vaisun hymyn, istuutuessaan sohvan nurkalle. ”Tehän olette saaneet tämän ihan hyvän näköiseksi ilman minuakin”, Lily hymähti vaisusti.

”Niin, ja sinä päätit sitten ilmestyä paikalle, juuri kun me olemme saaneet kaikki täällä valmiiksi”, Sirius virnisti Lilylle, ”Sinä olet ovelampi, kuin luulinkaan.”

”No anteeksi nyt vain, mutta minä olisin kyllä mielummin, vaikka auttanut teitä siivoamisessa, kuin kuluttanut saman ajan oksentamalla vessan lattialle”, Lily huomautti.

Sirius hymyili Lilylle pahoittelevasti ja nousi seisomaan. ”Minä lähden Dinan luokse, jos me kerran olemme saaneet täällä kaikki valmiiksi”, Sirius sanoi, ”Nähdään.”

 

Ulkona ilma oli yhtä aurinkoinen, kuin kaikkina muinakin päivinä. Siriuksesta tuntui, ettei hän ollut nähnyt yhtään pilveä sen jälkeen, kun oli lähtenyt Lontoosta.

Sirius käveli mietteisiinsä vaipuneena koko matkan Dinan luokse hetkessä. Hän yllättyi hiukan, kun koputtaessaan oveen, sen aukaisikin Dinan isä, eikä Dina.

”Ai hei Sirius”, Dinan isä sanoi ja hymyili Siriukselle lämpimästi, mutta kuitenkin jotenkin jähmeästi.

”Hei herra Cole, onko Dina kotona?” Sirius kysyi.

”Ei, hän lähti joogatunille, mutta haluatko jäädä odottamaan? Hän tulee varmaan aika pian takaisin”, herra Cole sanoi.

”Itse asiassa minä voisin kävellä häntä vastaan”, Sirius sanoi. Häntä ei oikein houkutellut istua Dinan isän kanssa keittiössä juomassa kahvia, tai jotain muuta vastaavaa, koska heillä ei kuitenkaan ollut oikein mitään yhteistä puheenaihetta. Niinpä Siriuksella ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kääntyä ympäri ja kävellä kohti jästiurheilukeskuksta etsimään Dinaa.

 

Juuri Siriuksen astuttua sisälle urheiluhallille, Dina astui ulos pukuhuoneesta posket punaisina ja violetti kangaskassi olallaan. Dinalla oli päällään farkkusortsit ja tummanpunainen t-paita ja hänen mustat hiuksensa oli sutaistu huolettomasti poninhännälle niskaan. Kun hän näki Siriuksen hänen huulilleen ilmestyi ilahtunut hymy ja hänen vihreät silmänsä alkoivat säihkyä, niin kuin kaksi smaragdia.

”Hei Sirius”, Dina huudahti kiiruhtaen Siriuksen luokse. Dina kietaisi kätensä Siriuksen ympärille ja suuteli häntä huulille. ”Mistä sinä tiesit tulla tänne?” Dina kysyi irroittauduttuaan Siriuksesta.

”Itse asiassa minä kävin ensin teillä kotona”, Sirius kertoi, ”Sinun isäsi kertoi, että sinut löytää täältä.”

”Okei, no kiva kuminkin, että tulit”, Dina hymyili.

”Mitä sinä haluaisit tehdä tänään?” Sirius kysyi.

”No en minä tiedä. Onko sinulla mitään ideaa? Joko te saitte siivottua?”

”Saatiin. Eihän nuo olisi muuten minun antanut minnekään lähteä”, Sirius virnisti, ”Minähän se kuitenkin sain suurimman sotkun aikaan.”

”No jos ei sinulla ole mitään muuta mielessä, niin lähdetäänkö rannalle? Ei täällä ole oikein muttakaan tekemistä”, Dina ehdotti.

 

Niinpä he päätyivät Montereyn uimarannalle, joka oli siihen aikaan päivästä niin täynnä, että oli lähes mahdotonta löytää sen verran tyhjää tilaa, että siihen mahtuisi istumaan.

Heidän löydettyään lopulta tyhjän kohdan uimapukuisten jästien meressä, Dina kaivoi esiin vanhan pokkarin, jonka kulmat olivat nuhraantuneet, asetti päänsä mukavasti Siriuksen rinnalle ja alkoi lukea.

He lepäsivät siinä jonkin aikaa hiljaa, kunnes Sirius nousi pystyyn ja ehdotti, että he menisivät uimaan.

Siitä seurasi pitkä vesisota, jonka aikana monet viattomat sivulliset saivat silmänsä täyteen merivettä, kunnes  Sirius ja Dina vihdoin pitkän ajan kuluttua lysähtivät uupuneina ja litimärkinä takaisin rantahiekalle.

 

***   

Siihen mennessä, kun Gustav oli saanut päivällisen valmiiksi, Lilyn olo oli jo paljon parempi. Hän, Remus, Peter, James ja Gustav söivät viidestään, sillä Steve oli häipynyt jonnekkin , eikä Sirius ollut vieä palannut Dinan luota. Juuri kun he olivat lopettelemassa ateriaa, kookas lehtopöllö naputti nokallaan terävästi ikkunaan. Remus, joka istui lähimpänä ikkunaa, riensi päästämään pöllön sisään. Lehtopöllö laskeutui vähän vähemmän sulavasti Peterin eteen, kaataen samalla kurpitsamehulasin pojan syliin. Peter otti kirjeen, joka oli sidottu pöllön koipeen ja päästyään siitä eroon, pöllö keskittyi onnellisena lipittämään kurpitsamehua pöydältä.

 

Peter aukaisi kirjeen ja luki se nopeasti läpi. Hänen kasvonsa valahtivat pisamia myöten kalpeiksi, kun hän luki kirjeen vielä toisen kerran hitaammin läpi.

”Matohäntä, mitä-?” Remus kysyi varovasti otsaansa rypistäen.

”Se on minun isäni”, Peter sanoi, mutta hänen äänensä ei ollut muuta kuin kimeä kuiskaus, ”Hän on loukkaantunut... Eikä tiedetä selviääkö hän.”

”Mitä tapahtui?” Lily kysyi hennolla äänellä.

”Kuolonsyöjät taas kerran”, Peter sanoi kohottamatta katsettaan kirjeestä, jota puristi nyrkkiinsä. ”Minun täytyy lähteä sinne... Ennen kuin on liian myöhäistä.”

James oli hetken hiljaa, ennen kuin vastasi: ”Totta kai sinun on lähdettävä. Ja me tulemme mukaan.”

Peter pudisteli kiivaasti päätään ja nousi seisomaan. ”Ei, ei teidän tarvitse tulla. Jääkää te vain tänne.” Kaikki neljä silmäparia katseliva, kun Peter kääntyi kannoillaan ja kiiruhti kohti ovea.

”Ei, Peter odota”, Remus sanoi, melkein epätoivoisen kuuloisena ja nousi myös seisomaan, ”Totta kai me tulemme mukaan. Sitä varten kelmit ovat.”

Hetken Peterin kasvoilta oli erotettavissa jotain liikutuksen tapaista, kunnes hän nosti katseensa ja pudisti pätään kiivaasti. ”Minä haluan nyt vain olla yksin”, hän ärähti ja pyyhälsi niine hyvineen ulos huoneesta.

 

Hetken hiljaisuuden jälkeen James kääntyi Remuksen puoleen. ”No, mitä me aiotaan tehdä?”

Remus oli hetken hiljaa ja mietti sanojaan, ennen kuin vastasi: ”Minä menen hänen kanssaan takaisin Britanniaan. Olisin muutenkin lähtenyt pian.”

”Hyvä on, me tullaan sitten mukaan”, James sanoi.

”Ei kun minusta te voisitte jäädä tänne, ehkä Peter tosiaan haluaa olla nyt yksin. Niin kuin sanoin, minä olisin muutenkin lähtenyt pian”, Remus sanoi.

”Miten niin olisit lähtenyt pian”, James kysyi epäluuloisena.

Remuksen ilme synkkeni ja yhtäkkiä hän näytti riutuneelta ja sairalloiselta. Remuksen ei tarvinnut sanoa enää mitään. James tajusi, että hän oli kokonaan unohtanut, että pian olisi täysikuu. ”Minun on parempi olla silloin kotona”, Remus sanoi hiljaa ja katsoi Jamesia merkitsevästi.

”Mutta totta kai me sitten tullaan teidän kanssanne kaikki”, James sanoi ja nousi pystyyn. Gustav ja Lily seurasivat keskustelua äänettöminä. Gustav näytti siltä, kuin James ja Remus olisivat yhtäkkiä alkaneet puhua jotain hänelle vierasta kieltä.

”Ei”, Remus sanoi lujasti, naamallaan jyrkkä ilme, ”Te jäätte nyt tänne. Minä pärjään ilman teitä tällä kertaa ja Peterkin pärjää.” Remus kiiruhti Peterin perään kirein askelin.

 

Lily katsoi huolestuneena Jamesia. Hän tunsi pojan tarpeeksi hyvin, tietääkseen, että Remuksen sanat olivat loukanneet tätä. Ja Lilyn itsensäkin mielestä Remus oli käyttäytynyt tarpeettoman tylysti.

”James?” Lily aloitti varovasti.

”Minä menen ylös lepäämään Lily, minulla on vähän huono olo”, James tiuskahti ja pyyhälsi hänkin ulos huoneesta.

”No kun tämä ateria näyttää ilmeisesti olevan ohi, minä taidan aloittaa tiskaamisen”, Gustav sanoi. Lily huokaisi ja vei lautaspinon tiskipöydälle. ”Minä autan sinua”, Lily lupasi ja he alkoivat tiskata yhdessä hiljaisuuden vallitessa.