16. – Häätunnelmia

 

Lily leipoi jättimäistä taikinaa pikkuleiviksi punainen kukkaesiliina päällä ja yritti olla välittämättä siskostaan, joka säntäili hysteerisesti ympäri taloa. Oli vihdoinkin häitä edeltävä ilta ja Lilystä alkoi pikku hiljaa tuntua, että hänen olisi pitänyt jättää koko häät väliin.

"Lily", Petunia kiljaisi hysteerisenä ja pyyhälsi keittiöön. "Missä minun huntuni on!?"

"En minä vaan tiedä, minä en ole edes koskenut siihen", Lily huokaisi kyllästyneenä. Nähtyään Petunian paniikkisen ilmeen, hän lisäsi kuitenkin rauhoittavalla äänellä: "Kysy äidiltä, kyllä se löytyy. Ja lakkaa hermoilemasta, kaikki menee ihan hyvin."

Petunia ei vaivautunut vastaamaan Lilylle vaan marssi ulos keittiöstä jättäen Lilyn pyörittelemään viidennettä pellillistä pikkuleipiä.

 

Saatuaan vihodinkin kaikki pikkuleivät onnistuneesti ulos uunista Lily päätti karata äkkiä Jamesin luo, ennen kuin Petunia keksisi hänelle taas jotain uutta tehtävää. Lily ilmiintyi Potterien pihalle ja koputti ulko-oveen. Hänestä oli epäkohteliasta ilmiintyä suoraan toisten taloon, vaikka James olikin sanonut hänelle, että sillä ei ollut väliä.

Hetken kuluttua James tuli avaamaan oven ja nähtyään Lilyn, hän kaappasi tämän syliinsä ja suuteli Lilyä suulle.

"Hei Lily", James sanoi suudelman lomassa, "Sinä pääsit sitten karkaamaan Petunialta."

"Joo, hän osaa olla varsinainen orjapiiskuri ja minun mielestä hän stressaa häistään aivan liikaa. Jos minä menen joskus naimisiin, minä aion ainakin hoitaa häät pos alta mahdollisimman pienellä vaivalla", Lily ilmoitti.

Ennen kuin James ehti vastata mitään, hänen isänsä ilmeistyi eteiseen. "James, aijotko sinä seisottaa vierastasi koko illan siellä rappusilla", Jack kysyi.

James virnisti isälleen ja väistyi niin, että Lily pääsi astumaan Pottereiden hieman sotkuiseen, mutta sitäkin kotoisampaan eteiseen.

"Hei Lily, mitenkäs sinun sisaresi häävalmistelut etenevät?" Jack kysyi hymyillen lämpimästi Lilylle.

"Siinähän ne, vaikka Petunia on tietysti ihan hermona", Lily vastasi myös hymyillen.

 

James johdatti Lilyn olohuoneeseen, jossa kaikki muut kelmit istuivat sohvalla ja nojatuoleilla.

"Hei Lily", Remus huikkasi Lilylle huoneen nurkasta, jossa hän ja Sirius pelasivat räjähtävää näpäystä.

"Hei vaan Remus", Lily vastasi ja istahti yhden sohvan nurkalle. James istui hänen viereensä ja veti hänet kainaloonsa.

"Sinä et sitten onnistu pitämään näppejäsi erossa tyttöystävästäsi hetkeäkään", Sirius huokaisi Jamesille muka paheksuvasti. James näytti Siriukselle kieltä. Sirius ei välittänyt Jamesista vaan kysyi Lilyltä: "Koska Petunian häät alkaa huomenna?"

"Kirkko alkaa kahdelta, mutta sinun ei ole pakko tulla sinne, jos et halua", Lily sanoi toiveikkaasti.

"Älä luulekaan, minä en jättäisi sisaresi epäilemättä mielenkiintoista jästivihkintää väliin mistään hinnasta."

Lily pyöritti Siriukselle huvittuneena silmiään.

"Mutta älä pelkää, minähän lupasin olla ihan kiltisti", Sirius rauhoiteli Lilyä.

"Kilttiys on suhteellinen käsite", Lily mutisi.

"Aivan!" Sirius hihkaisi.

Lily loi Siriuskseen varoittavan katseen, mutta tämä esitti ettei huomannut ja palasi takaisin räjähtävä näpäys –pelinsä pariin.

 

Lily viipyi Pottereilla pari tuntia ja lähti sitten nukkumaan, vedoten siihen, että hän oli muutenkin nukkunut niin vähän viime aikoina, että nukahtaisi huomenna kirkkoon, jos ei saisi nukuttua yksiä kunnon yöunia. Päästyään takaisin kotiinsa, hän kuitenkin huomasi ettei Petunialla ollut aikomustakaan antaa hänen vain nukkua rauhassa.. Tämä pyyhälsi häntä vastaan jo eteisessä.

"Lily, missä sinä olet ollut? Minä tarvitsen sinua, kukkalähetyksessä on tullut joku sekaannus ja minun hääkimpussani on kieloja eikä ruusuja", Petunia kiljui.

"Eikö sinun kimppusi pitänyt tulla vasta huomenna aamulla?" Lily kysyi unisena.

"No piti piti, mutta joku ääliö on sekottanut lähetykset ja se tuli jo tänä iltana ja siinä on vääriä kukkia."

"Soita sinne kukkakauppaan", Lily ehdotti hajamielisesti.

"En minä voi!" Petunia rääkäisi, "Tajuatko sinä yhtään, mitä kello on?"

"Ai joo", Lily huokaisi, "Minä soitan sinne heti aamulla, mene sinä nyt vain nukkumaan, kyllä sinäkin tarvitset joskus unta."

Lily vamisti vielä, että Petunia meni kiltisti nukkumaan, ennen kuin kömpi itsekin sänkyyn.

 

***

Lilystä tuntui, että melkein saman tien, kun hän oli nukahtanut, joku heitti tyynyn hänen kasvoilleen ja aukaisi verhot niin, että aamuaurinko pääsi paistamaan huoneeseen. Lily nousi istumaan sänkynsä laidalle ja räpytteli pöllämystyneenä silmiään. "Mitä nyt Petunia?"

"Nyt on aamu", Petunia kiljui ja näytti siltä kuin voisi lähteä lentoon millä hetkellä hyvänsä. "Nyt on aamu ja minä menen tänään naimisiin! Voitko uskoa?"

Lilyä hymyilytti, hän ei ollut nähnyt aina hillityn ja hyvin käyttäytyvän Petunian olevan noin innoissaan jostakin, kuin viimeksi heidän ollessaan noin viisivuotiaita.

Lily kömpi ylös sängystään ja lähti keittiöön keittämään kahvia. Petunia kuitenkin patisti hänet soittamaan kukkakauppaan ja antoi vielä pitkän listan muita tehtäviä, mitä Lilyn pitäisi hoitaa, ennen kuin kiirehti itse kampaajalle.

 

Aamupäivä kului nopeammin, kuin olisi pitänyt, ja ennen kuin Lily huomasikaan, kello oli jo yli yksi ja Lily seisoi huoneessaan peilin edessä sonnustautuneena hennon liilaan juhlamekkoonsa. Lily päätti, että hän näytti ihan mukiinmenevältä ja lähti auttamaan Petuniaa.

 

Petunia odotti Lilyä jokseenkin hysteerisen oloisena olohuoneessa. Hän oli sonnustautunut kermanvaaleaan ja kuohkeaan hääpukuun ja hänen hiuksensa oli kohotettu taidokkaalle nutturalle päälaelle ja niihin oli kiinnitetty valkea, läpikuultava huntu.

"Lily, auta minua, minä en saa tätä vetoketjua kiinni", Petunia huudahti heti kun Lily astui huoneeseen.

Lily meni vetämään Petunian puvun vetoketjun kiinni. "Rentoudu", hän sanoi sitten kaikkein rauhoittavimmalla äänellään, "Kaikki tulee menemään ihan hyvin. Sinun pitää rauhoittua nyt."

"Miten minä voisin rauhoittua, kun minä olen menossa naimisiin alle tunnin sisällä", Petunia rääkäisi ja katsoi Lilyä.

Lily vain pyöritteli silmiään ja istahti sohvan reunalle. Siinä samassa heidän isänsä kuitenkin pyyhälsi sisälle.

"No niin tytöt, nyt lähdetään", herra Evans sanoi ja Petunia ja Lily seurasivat häntä ulos. Herra Evans ajoi heidät kirkolle ja lähti sitten kiireisenä hoitamaan jotain muuta asiaa.

 

Kellon lähestyessä uhkaavasti kahta Petunia kävi koko ajan vain hysteerisemmäksi ja pian hän tartutti hermostuneisuutensa myös Lilyyn, joka yritti parhaansa mukaan rauhoitella tätä kirkon pienessä ja tunkkaisessa takahuoneessa.

"Kuule Petunia, minun pitäisi varmaan mennä jo kirkon puolelle, kun muutkin vieraat alkavat tulla", Lily sanoi lopulta Petunialle.

"Ei. Sinä et voi jättää minua yksin tänne", Petunia henkäisi hysteerisenä ja tarrasi Lilyn käsivarresta lujasti kiinni.

Lily irrotti huokaisten Petunian sormet käsivarrestaan ja painoi hänet istumaan kovalle puupenkille. "Rauhoitu", Lily sanoi Petunialle ties kuinka monennen kerran, "Isä tulee tänne ihan kohta, nähdään myöhemmin." 

Lily pyyhälsi ulos huoneesta, ennen kuin Petunia ehti sanoa mitään. Hän löysi Jamesin ja Siriuksen istumasta kirkon etupenkiltä iloisesti rupatellen.

"James. Sirius. Ylös." Lily sihahti pojille marssiessaan heidän luokseen kädet lanteilla.

"Mitä pahaa me nyt ollaan tehty?" Sirius kysyi Lilyltä ymmällään.

"Ensinnäkin sulhasen perheen on tarkoitus istua siinä ja toiseksikin kirkossa ei puhuta noin lujaa."

"Me oltiin täällä ensimmäisenä, kai me saadaan mennä istumaan, minne halutaan", James protestoi äänekkäämmin, kuin olis ollut tarpeellista, niin että muut vieraat kääntyivät katsomaan heitä kummissaan.

"Shhh!" Lily hyssytteli ja raahasi pojat toiselle puolelle kirkkoa.

 

***

Vähän yli puoli tuntia myöhemmin Lily seisoi Jamesin ja Siriuksen kanssa hääjuhlapaikan edustalla. Petunia ja Vernon olivat vihdoinkin onnellisesti naimisissa, mutta Lilyä se ei paljon lohduttanut, sillä hänellä olisi vielä edessään koko pitkä hääjuhla, jonka aikana hänen pitäisi huolehtia sadastaviidestäkymmenestä jästistä ja Siriuksesta ja Jamesista.

"No niin, menkää sisään ja olkaa kiltisti ja muistakaa, että nämä ovat jästihäät", Lily paasasi Siriukselle ja Jamesille ja tuuppi heidät sisälle kartanon ovesta.

 

Onnittelujen ja muiden alkusähelysten jälkeen, kun vieraat siirtyivät kaikki yhtä aikaa ottamaan ruokaa, Lily sai ensimmäistä kertaa, koko päivän aikana hengähtää hetken.

"Kello ei ole vielä lähellekään neljää ja minä olen jo ihan poikki", Lily valitti rysähtäessään istumaan tuolille Jamesin viereen, "Miten ihmeessä minä tulen seviämään tästä?"

James virnisti. "Älä stressaa, nämä ovat vain yhdet vaivaiset jästihäät. Kyllähän sinä olet selvinnyt paljon pahemmastakin."

Lily hymyili Jamesille, mutta ennen kuin hän ehti vastata mitään lihava ja punakka keski-ikäinen nainen lyllersi heidän luokseen. Naisella oli päällään kamala, oksennuksenvärinen ja liian tiukka juhlamekko ja hänen naamallaan oli leveä hymy.

"Hei Lily-kulta", nainen kirkaisi ja riuhtaisi Lilyn tiukkaan syleilyynsä. Kun nainen pitkän ajan kuluttua rysäytti Lilyn takaisin tuolille, Jamesista tuntui, että oli ihme, että tytön kaikki kylkiluut olivat vielä ehjiä.

"Hauska nähdä Elaine-täti", Lily mutisi.

"Mitä sinä olet puuhaillut, kesälomalla? Eikös sinun koulusi loppunut juuri, minne sinä aiot mennä opiskelemaan?", Elaine-täti kysyi niin nopeasti, että sanoista oli vaikea saada selvää. Sitten täti huomasi Jamesin. "Ja kuka tämä komea nuorimies on?"

"James Potter", Lily vastasi viimeiseen kysymykseen kyllästyneenä.

"Jaaha, vai James Potter. Minä en tunne ketään James Potteria, hän ei taida kuulua meidän sukuumme?"

"Ei, hän on minun poikaystäväni", Lily töksäytti.

"Jaaha, on se hyvä, että nykyajan nuoret avioituvat ja perustavat perheen niin aikaisin. Sinun hääsi on varmaan pian Petunian jälkeen", Täti sanoi hymyillen ja marssi matkoihinsa.

"Minä sanoin poikaystävä en sulhanen", Lily jupisi ja pyöritteli silmiään. "Missä Sirius muuten on?" hän kysyi Jamesilta.

James kohautti olkiaan. "En minä vaan tiedä. Hän on varmaan iskemässä, jotain pitkäsääristä liian niukasti pukeutunutta blondia?" James ehdotti.

"Hänellä on jo tyttöystävä", Lily muistutti.

"Jaa no ihan sama, mennään syömään, minulla on nälkä."

Lily nousi pystyyn ja johdatti Jamesin perässään häävieraiden läpi kohti noutopöytää.

 

***

Lily oli etsinyt Jamesia ja Siriusta kaikkialta viimeisen puolen tunnin aikana. Hääjuhlat jatkuivat kuta kuinkin suunniteltuun tapaan, mutta Sirius ja James olivat kadonneet kahdeksan jälkeen mystisesti jonnekin, eikä Lily ollut nähnyt heistä vilaustakaan sen jälkeen, vaikka oli mielestään katsonut joka paikan.

"Hei Lily, missä sinä olet ollut?" Lily kuuli tutun äänen takaansa ja käännähti kohti Jamesia, joka virnisi hänelle iloisesti kakkulautanen kädessään.

"Samaa voisi kysyä sinulta, minä olen etsinyt teitä joka paikasta", Lily kertoi.

"No tuota...", James aloitti, "Me ajateltiin, että on epäreilua, että Kuutamo ja Matohäntä jää paitsi kaikesta huvista ja me käytiin hakemassa ne."

"Mitä?"

James osoitti hymyillen yhteen nurkaan, jossa Sirius istui Peterin ja Remuksen kanssa ja kaikki kolme nauroivat makeasti jollekin. Lily kohotti kulmiaan Jamesille. "Että yksi kuokkavieras ei ollut vielä tarpeeksi", hän sanoi, mutta ei onnistunut täysin kätkemään huvittuneisuuttaan äänestään. "Petunia ei tykkäisi tästä, mutta onneksi hänellä on tarpeeksi muutakin ajateltavaa", Lily sanoi virnistäen ja vilkaisi Petunia joka tanssi kömpelösti punakan Vernonin kanssa hurmioitunut ilme kasvoillaan.

"Sinun siskollasi ei kyllä ole mikään paras maku miesten suhteen", James huomautti, "Onneksi sinulla on parempi."

Lily muksautti Jamesia leikillään olkapäähän, ennen kuin kurotti suutelemaan tätä nopeasti. "No niin, mene nyt viihdyttämään kavereitasi, minulla on muuta tekemistä", Lily hoputti Jamesia.

"He näyttävät viihtyvän aika hyvin ilman minuakin", James virnisti vilkaistuaan muiden kelmien suuntaan. Sirius kertoi jotain juttua huomiota herättävän kovalla äänellä ja piti boolilasia niin huterasti kädessään, että Lilystä näytti, kuin se olisi voinut tipahtaa hetkellä millä hyvänsä.

"Hyvä on mene sitten vahtimaan heitä ja pidä huoli, ettei Sirius saa mistään enää yhtään enempää alkoholia", Lily ohjeisti, ennen kuin pyyhälsi matkoihinsa.

 

Ennen kuin hän ehti kuitenkaan ottaa montakaan askelta, hänet pysäytettiin taas. Tällä kertaa häiritsijä oli Lilyn vuotta nuorempi Abby-serkku. Abbyllä oli luonnostaan blondit hiukset, jotka oli päälystetty paksulla hiuslakkakerroksella ja hän oli pukeutunut vaaleanpunaiseen ja Lilystä aivan liian avarakaula-aukkoiseen mekkoon.

"Hei Lily", Abby huikkasi iloisesti.

"No hei Abby."

"Tiedätkö kuka tuo erittäin hyvännäköinen poika on", Abby kysyi haaveellisesti ja nyökkäsi Siriuksen suuntaan.

"Hän on varattu", Lily sanoi nopeasti.

"No ei kai se estä häntä tanssimasta minun kanssani, varsinkin kuin hänen tyttöystäväänsä ei näy juuri nyt tarvitsevan häntä", Abby sanoi toiveikkaasti ja pyyhälsi Siriuksen luo, ennen kuin Lily ehti protestoida.

 

Lily päätti antaa Siriuksen hoitaa itse omat asiansa ja seuraavan tunnin ajan, hän käytti huolehtiakseen, että tarjolla oli tarpeeksi juotavaa ja ettei kakku loppunut kesken ja jutellessaan kohteliaasti sukulaistensa kanssa.

Lily oli juuri kuunnellut pitkän luennon jonkun hänelle tuntemattoman Vernonin sukulaisen nuoruudesta, kun hän törmäsi taas yhteen velhoon, jonka ei todellakaan olisi pitänyt olla siellä.

"Gustav!" Lily kirkaisi melkein törmättyään tähän vahongossa. "Mitä sinä täällä teet?"

"No minulla oli vähän yksinäistä, kun te lähditte ja minä ajatteli, että minä voisin ilahduttaa Siriusta läsnäolollani, koska hänellä on jo varmasit kamala ikävä minua", Gustav selitti.

Lily tujotti Gustavia suu auki. "Miten sinä löysit tänne?" Lily sai pitkän ajan kuluttua kysyttyä.

"Minä kysyi Jamesin vanhemmilta?"

"Mahtavaa", Lily mutisi. "Taas yksi velhokuokkavieras lisää aiheuttamaan vaikeuksia."

"En minä aiheuta vaikuksia", Gustav sanoi loukkaantuneena, "En minä ikinä aiheuta."

Lilyn teki mieli huomauttaa Gustaville muutamia tosiasioita, mutta hän piti suunsa kiinni ja tyytyi vain kohottamaan kulmiaan. "Kunhan vain pidät mielessä, että nämä ovat jästihäät."

"Totta kai", Gustav vastasi hymyillen Lilylle, "Minä taidankin mennä pyytämään Siriusta tanssimaan."

"Siitä hän varmaan ilahtuukin."

"Totta kai", Gustav sanoi. "Paitsi että hänellä näyttääkin jo olevan seuraa." Gustav osoitti tansilattialle, jossa Sirius tanssi Abbyn kanssa ja Lilyn mielestä Abby takertui Siriukseen vähän liian omistavasti. Onneksi Siriuksella näytti olevan edes hiukan epämukavaa, vaikka hän ei onnistunutkaan irroittautumaan Abbystä.

"Gustav, ole kiltti ja käy repimässä Abby irti Siriuksesta, ennen kuin hän tekee jotain typerää", Lily kehoitti Gustavia.

 

Yritettyään viihdyttää vieraita parhaansa mukaan vielä puoli tuntia, Lily oli aivan poikki ja olisi halunnut vain lähteä kotiin ja jättää koko juhlat muiden huoleksi. Olihan Petunialla sentään vanhemmat ja kaasot, joiden oli tarkoitus pitää huolta kaikesta, Lily ajatteli kiukkuisesti. Saman tien Lily huomasi, että Gustav eikä James kumpikaan ollut suoriutunut tehtävästään kovin hyvin, sillä hän löysi Abbyn istumasta Siriuksen sylissä ja Siriuksella oli kädessään lasillinen boolia. Lisäksi Jamesia ja Gustavia ei kumpaakaan näkynyt missään.

"Sirius, miksi ihmeessä sinä et osaa olla juhlissa selvin päin, niin kuin sivistyneet ihmiset?" Lily kysyi kyllästyneenä marsiessaan heidän luokseen.

"Kerro sinä, Lily-kulta, että miksi Sarvihaara kieltäytyy antamasta minulle mitään alkoholipitoista juomaa?"

Lily hymyili. "Hän pelkää minua liikaa."

Sitten Lily kiinnitti huomionsa takaisin serkkuunsa, joka oli kietonut kätensä Siriuksen kaulan ympärille.

"Abby, enkö minä kertonut sinulle, että hänellä on tyttöystävä", Lily sanoi kohottaen kulmiaan paheksuvasti.

"No ei se näytä häntä kovin paljon haittaavan", Abby puolustautui.

"Niin, koska hän on humalassa. Se haittaa häntä huomena aamulla." Sitten Lily kääntyi katsomaan Siriusta tiukasti. "Sirius, tänne", hän käski ja katsoi Siriusta kaikista uhkaavimmalla katseellaan. Sirius ilmeisesti pelkäsi Lilyä myös liikaa vastustaakseeen häntä, joten hän nousi kiltisti pystyyn niin kovalla vauhdilla, että Abby melkein tipahti hänen sylistään.

 

Abby käänyi katsomaan Lilyä loukkantuneena, mutta Lily oli jo lähtenyt raaahaamaan Siriusta kohti uko-ovia. "Sirius, etkö sinä tajua, että sinä et voi koko ajan käyttäytyä noin vastuuttomasti. Sinulla on tyttöystävä ja sinä olit hyvin vähällä pettää häntä, jos minä en olisi keskeyttänyt teitä. Alkoholin käytössä ei ole mitään pahaa, jos osaa käyttää sitä kohtuullisesti ja jos ei muutu täydelliseksi ääliöksi heti kun -"

"Lily hei, voisitko sinä säästää moraaliluennon huomiseksi kun minulla on kamala krapula ja jo valmiiksi huono olo", Sirius keskeytti, heidän päästyään ulos.

"Hyvä on, minä tulen teille sitten heti huomenna aamulla", Lily ilmoitti. Sitten, ennen kuin Sirius ehti sanoa mitään, hän ilmiinnytti heidät molemmat pois juhlapaikalta.

 

"Hei Lily, minne sinä ilmiinnytit meidät?" Sirius kysyi yllättyneenä, pidelleen kädessään yhä boolilasia, jonka oli epähuomiossa ottanut mukaansa. "Sinähän olit käytännössä niiden juhlien emäntä, miten ne kaikki pienet vieras-parat pärjäävät ilman sinua."

"En tiedä ja eipä ole minun ongelmani, minä kyllästyin ja sinua ei ilmeisesti voi jättää sinne ilman lastenvahtia, joten... Ja me olemme muuten Viistokujalla, ensimmäinen paikka, joka minulle tuli mieleen."

Sirius katsoi ensimmäisen kerran ympärilleen ja huomasi heidän todellakin olevan Viistokujalla, jota valaisivat vain himmeät taijan avulla palavat katuvalot. Vaikka ilta oli jo niin pitkällä, monet velhot ja noidan olivat vielä liikkeellä. Tunnelma oli kuitenkin kireä ja kaikki näyttivät kiiruhtavan koteihinsa, tai minne sitten olivatkaan menossa. Lily muisteli, että tunnelma oli ollut ennen aivan erilainen ja hänellä kesti vähän aikaa tajuta, että ihmisten kireys täytyi johtua Voldemortista. Viistokujalle oli Päivän Profeetan mukaan tehty useampiakin kuolonsyöjien hyökkäyksiä ja ihmisiä oli kadonnut omista kodeistaan.

Lily huokaisi. "Ehkä ei ollut hyvä idea ilmiintyä tänne."

"Ehkä ei...", Sirius sanoi mietteliäänä.

"Mitä nyt?" Lily kysyi levottomana. Ennen kuin Sirius ehti kuitenkaan vastata, kadun hiljaisuuden rikkoi äänekkäiden poksahdusten sarja. Lily kääntyi ympäri ja huomasi katsovansa suoraan heidän taakseen ilmiintyneen kuolonsyöjäjoukon naamioituihin kasvoihin.

 

 

 

17. – Uneton yö

 

Lily jähmettyi paikoilleen, kun kuolonsyöjäjoukko lähti etenemään hitaasti kadulla nakellen kirouksia kohti hätääntyneitä ja ympäriinsä säntäileviä ihmisiä. Lily tajusi, että heidän ainoa tarkoituksensa oli saada aikaan mahdollisimman paljon kauhua, sekasortoa ja kuolemaa. Lily tajusi vain etäisesti, että hänen olisi pitänyt liikkua, juosta karkuun, mutta hän ei saanut jäseniään toimimaan. Viimein hän havahtui Siriuksen nykäistessä hänet piiloon kulman taakse.

Heidän päästyään hetkeksi pois kuolonsyöjien näköetäisyydeltä, Lily puristi silmänsä kiinni ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan. Sitten hän avasi silmänsä ja katsoi Siriukseen. "Meidän pitää päästä pois täältä. Nyt heti", Lily sanoi Siriukselle.

"Ei käy", Sirius ilmoitti ja pudotti puolillaan olevan boolilasin, jota oli epähuomiossa puristanut koko ajan kädessään. "Kyllä minä muutamalle kuolonsyöjälle aina pärjään", Sirius sanoi ja virnisti itsevarmasti.

Lily huokaisi ja tarttui Siriuksen käteen, valmiina ilmiinnyttämään heidät molemmat pois, ennen kuin Sirius aiheuttaisi mitään hankaluuksia. Sirius oli kuitenkin jo ravistanut kätensä irti ja syöksynyt takaisin Viistokujalle, suoraan kohti kuolonsyöjiä.

 

"Sirius, miten sinä voit olla noin uskomattoman typerä edes kännissä?" Lily kiljaisi raivoissaan syöksyessään Siriuksen perään.

Nyt Viistokuja oli jo täyden kaaoksen vallassa. Kuolonsyöjiä oli ilmiintynyt lisää ja hätääntyneet velhot ja noidat vain säntäilivät ympäriinsä kirkuen ja yrittäen etsiä omaisiaan. Kiroukset lentelivät sinne tänne ja liikkeiden ikkunat särkyivät räsähdellen. Kuolonsyöjät näyttivät nauttivan aiheuttamastaan sekasorrosta. Lily väisti täpärästi yhden kirouksen ja keskittyi sitten etsimään katseellaan Siriusta ja löysi tämän pian kaksintaistelemasta erään kuolonsyöjän kanssa. Sirius oli kuitenkin jäämässä pahasti alakynteen, johtuen ehkä siitä alkoholin määrästä, jonka hän oli illan aikana nauttinut. Juuri kun Lily oli aikeissa mennä auttamaan häntä, hän kuuli jonkun lausuvan loitsun takanaan ja onnistui juuri ja juuri väistämään tappokirouksen. "Tainnutu!" Lily huusi, mutta hänellä ei ollut aikaa jäädä katsomaan, osuiko hänen loitsunsa, koska kaksi muuta kuolonsyöjää, hyökkäsivät hänen kimpuunsa samaan aikaan toiselta suunnalta.

Seuraavan kerran Lily ehti vilkaista Siriusta vasta pitkän ajan kuluttua ja näki hämmästyksekseen, että tämän oli jotenkin onnistunut pysytellä loukkaantumattomana mukana taistelussa. "Sirius!" Lily huusi samalla kun yritti epätoivoisesti luovia tietään taistelun läpi. Sirius ei kuitenkaan kuullut häntä.

"Siri –tainnutu!- us, tänne heti. Tainnutu!", Lily kiljui nakellen kirouksia tielleen osuneille kuolonsyöjille, samalla kun yritti päästä lähemmäs Siriusta. Sirius näytti vihdoin huomanneen Lilyn ja vilkutti tälle iloisesti, ennen kuin kääntyi taas tainnuttamaan yhden kuolonsyöjän. Sirius ei näyttänyt olevan tippaakaan huolissaan heidän turvallisuudestaan. "Ääliö", Lily kirahti ja jatkoi matkaansa.

 

Viimein Lily pääsi Siriuksen luokse ja tainnutti äkkiä kuolonsyöjän, johon Sirius oli käyttänyt mitä ihmeellisimpiä, mutta jokseenkin tehottomia kirouksia. "Hei, se oli minun!" Sirius huudahti ja katsoi Lilyä loukkaantuneena.

"No voi anteeksi, seuraavalla kerralla minä voin sitten antaa hänen vaikka tappaa sinut, jos sinä sitä haluat. Nyt häivytään täältä", Lily huusi. Sinä samassa he kuitenkin kuulivat pilkallisen naurahduksen takaansa. "Hei serkku, mikäs sinut tänne lennätti?" Sirius pyörähti ympäri, ennen kuin Lily ehti äännähtääkkään ja osoitti ylimielisesti virnistelevää Bellatrixia taikasauvalla kasvoihin. Lilykin kohotti oman sauvansa, mutta jäi tarkkailemaan tilannetta hiukan Siriuksen taakse.

"Terve vaan, Bella", Sirius sanoi vaarallisen kohteliaalla äänellä, "Oletko nauttinut olostasi rakkaan Voldemortin orjana."

Virne katosi Bellatrixin kasvoilta nopeasti. "Kehtaatkin sanoa pimeyden lordin nimen ääneen, saastainen verenpetturi!" Bellatrix kirkaisi raivoissaan, "Kidutu!"

Sirius väisti kirouksen tieltä ja nauroi Bellatrixille pilkallisesti. "Etkö tuon parempaan pysty? Nähtävästi Voldemort ei ole sittenkään kouluttanut sinua kovin hyvin." Sitten Sirius lennätti oman kirouksensa kohti Bellatrixia, ennen kuin tämä ehti väistää. Bellatrix lensi iskun voimasta monta metriä kauemmas, mutta oli taas saman tien jalkeilla. "Kidutu", Bellatrix kiljaisi uudestaan ja sinkosi kirouksen kohti Siriusta. Tällä kertaa Sirius ei ehtinyt väistää, vaan loitsu osui häntä suoraan rintaan. Sirius kaatui huutaen maahan ja Lily soi vain yhden kauhunsekaisen vilkauksen häneen, ennen kuin käänsi katseensa Bellatrixiin. "Tainnutu", Lily huusi, mutta taika meni reilusti ohi, johtuen ehkä hänen käsiensä hillittömästä vapinasta.

"Jaaha, kuraverinen liittyy mukaan leikkiin", Bellatrix sanoi ja kääntyi hymyilemään julmasti Lilylle. Samalla hänen kidutuskirouksensa vaikutus lakkasi ja Sirius nousi hieman horjuen jaloilleen. "Jätä Lily rauhaan", Sirius sanoi heikolla äänellä. Bellatrix vain nauroi Siriukselle pilkallisesti.

"Kidutu!"

"Tainnutu."

Sirius ja Bellatrix lausuivat kirouksensa täsmälleen samaan aikaan. Bellatrix väisti Siriuksen tainnutustaian helposti, mutta Sirius pääsi pois Bellatrixin kirouksen tieltä vain, koska Lily veti hänet syrjään viime tipassa. Heti sen jälkeen Bellatrix sinkosi toisen kirouksen kohti Siriusta. Tällä kertaa Sirius ei kuitenkaan ehtinyt varautua, sillä Bellatrix oli kironnut hänet äänettömästi. Taika osui Siriusta suoraan rintaan ja tämä lensi noin kymmenkunta metriä taaksepäin, ennen kuin osui maahan ja jäi makaamaan siihen liikkumattomana.

 

"Sirius!", Lily kirkaisi kauhuissaan ja juoksi Siriuksen luokse peläten pahinta. Lily ei kuitenkaan ehtinyt tarkistaa, miten Siriuksen oli käynyt, sillä Bellatrix loitsi aseistariisuntaloitsun häneen ja Lilyn taikasauva lipesi hänen otteestaan ja lensi suoraan Bellatrixin odottavaan käteen. Lily tarttui enempiä miettimättä Siriuksen taikasauvaan, joka oli pudonnut hänen viereensä maahan. "Tulejo taikasauva", Lily huusi ja molemmat sauvat lensivät Bellatrixin kädestä. Lily nappasi ne voitonriemuisesti ilmasta ja tainutti Bellatrixin nopeasti. Sitten hän kyykistyi Siriuksen luokse ja käänsi tämän varovasti ympäri. Hän huomasi, että Siriuksen takaraivoon oli ilmestynyt syvä, verta vuotava haava. Lily oletti, että se oli tullut Siriuken osuessa maahan.

"Voi ei", Lily henkäisi ja yritti ravistella Siriusta hereille, mutta tämä ei osoittanut mitään tokenemisen merkkejä. Lily raahasi Siriuksen nopeasti hieman sivummalle, jotta saisi ilmiinnyttyä rauhassa pois Viistokujalta.

 

***

Vasta ilmiinnyttyään Pyhän Mungon taikatautien ja –vammojen sairaalan aulan lattialle, Lily kunnolla tajusi, mitä oli tapahtunut. Siihen saakka hän oli vain toiminut jonkinlaisen henkiinjäämisvaiston varassa, yrittäen parhaansa mukaan saada Siriuksen ja itsensä pois Viistokujalta suurin pirtein ehjin nahoin. Nyt hän kuitenkin tajusi, kuinka vähällä hä oli ollut kuolla. Ja hän ei vielä edes tiennyt, miten pahassa kunnossa Sirius oli.

 

Kamalat ajatukset risteilivät hänen päässään, kun kaksi hoitajaa lähestyivät heitä. Sen jälkeen kaikki oli oikeastaan jotenkin sumuista. Hän muisti, että hoitajat olivat kysyneet häneltä jotain ja hän oli vastannut ja he olivat vieneet Siriuksen pois ja hän oli seuannut perässä, mutta lopulta hänet oli vain jätetty odotushuoneeseen odottamaan yksin ja tietämättömänä.

Lopulta keski-ikäinen, pyöreähkö ja ystävällisen näköinen hoitaja tuli hänen luokseen. "No niin, minä voin hoitaa sinut nyt", hoitaja sanoi ystävällisen lempeällä äänellä.

"Hoitaa? Miksi minua pitäisi hoitaa?" Lily kysyi ymmällään.

"Kulta pieni, sinähän vuodat verta", hoitaja selitti ystävälisesti.

"Ai", Lily sanoi ja huomasi vasta silloin, että hänen otsassaan todellakin oli verta vuotava haava. Hänellä ei ollut hajuakaan, mistä se oli tullut. Hän antoi hoitajan taluttaa hänet vastaanottohuoneeseen. Istuuduttuaan puiselle tuolille, hän tajusi, kuinka pohjattoman väsynyt hän oli. Hän oli herännyt aikaisin aamulla ja touhunnut siitä saakka koko ajan jotain. Lily ei ollut edes tajunnut, kuinka paljon kello on.

"Miten Sirius voi?" Lily kysyi heikolla äänellä.

"Sirius? Ai Musta, se sinun ystäväsi", hoitaja sanoi, ystävällisellä, mutta hiukan vaivaantuneella äänellä. "No suoraan sanottuna, ei kovin hyvin. Hänellä on ollut rankka ilta. Kidutuskirouksia ja ties mitä muita kamalia pimeyden taikoja", hän huokaisi puoliksi itsekseen ja naksautti kieltään paheksuvasti.

Hoitaja paransi Lilyn haavat ja sitten hän etsi Lilylle huoneen, jossa tämä voisi levätä rauhassa.

"Ei", Lily vastusteli, "En minä voi levätä, täytyy mennä katsomaan Siriusta."

Hoitaja naurahti lempeästi. "Sinusta ei ole Siriukselle mitään hyötyä juuri nyt ja sitä paitsi näenhän minä, että sinä olet niin väsynyt, että voisit nukahtaa seisaallesi, millä hetkellä hyvänsä."

Lily ei voinut kiistää sitä tosiasiaa, joten hän kävi kiltisti pitkäkseen ja sulki silmänsä.

 

Pian hän huomasi, että vaikka hän olikin rättiväsynyt, nukkuminen ei ollut niin helppoa. Hän kyllä nukahti heti, mutta hän näki kamalaa painajaista kuolonsyöjistä, jotka jahtasivat häntä ja Siriusta ja lopulta hän huomasi, ettei Sirius ollutkaan hänen kanssaan enää...

 

Lily heräsi kauhuissaan ja hänellä kesti hetken aikaa selvittää itselleen, mitkä viime yön tapahtumista olivat unta ja mitkä totta. Sitten hän katsoi kelloa ja tajusi, että se oli vasta vähän yli neljä aamuyöllä. Hän oli siis nukkunut vasta parisen tuntia. Silti hänestä tuntui, kuin hän olisi nukkunut kunnon yöunet, eikä univajeesta ollut tietoakaan. Niimpä Lily loikkasi pois sairaalavuoteestaan ja lähti etsimään hoitajaa, joka voisi ohjata hänet Siriuksen luokse.

Lily oli kamalan huolissaan Siriuksesta ja hänestä tuntui, että koko juttu oli hänen syytään. Hänen ei olisi alun perinkään pitänyt ilmiinnyttää heitä Viistokujalle ja hänen olisi pitänyt ainakin hoitaa heidät pois sieltä mahdollisimman pian. Siriushan oli juonut ja silti Lily oli päästänyt hänet yksin riehumaan kuolonsyöjien sekaan. Vaikka eihän Lily tietenkään ollut sitä mitenkään vapaaehtoisesti tehnyt, vaan Sirius oli oikeastaan karannut häneltä, mutta Lilystä tuntui silti, että hänen olisi pitänyt pitää Siriuksesta parempaa huolta.

 

Lopulta Lily ohjattiin Siriuksen huoneeseen. Siriuksen parantajan mukaan, Sirius ei ollut vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa, ottamaan vastaan vieraita, mutta tämän oli lopulta pakko päästää Lily Siriuksen luo.

"Mustalle ei ole mitään hyötyä, että sinä olet siellä", parantaja teroitti vielä, ennen kuin päästi Lilyn sisään, "Hän ei ole vielä tajuissaan, hän ei edes tiedä, että sinä olet siellä."

Lily vain kohautti olkiaan parantajan puheille ja astui hermostuneena sisälle. Sirius näytti kalpealta ja hauraalta maatessaan elottomana sairaalansängyssä ja Lilyn silmiin kihosivat kyyneleet. Hän ei ollut tottunut näkemään Siriusta noin avuttomana ja haavoittuvaisena.

"Sirius", Lily kuiskasi ja astui Siriuksen vierelle. "Mikä hänellä on?" Lily kysyi parantajalta, sillä hän ei vieläkään tiennyt mitä loitsua Bellatrix oli käyttänyt, koska tämä ei ollut sanonut sitä ääneen.

"No tuota...", parantaja sanoi vaivaantuneena, "Me emme tarkalleen tiedä, mikä loitsu se oli, mutta erittäin vahva pimeyden taika ja se ei kyllä taatusti tehnyt hyvää hänelle... Eikä kidutuskirous ja iskeytyminen katukivetykselle varmastikaan parantanut asiaa. Sinun ystävälläsi on ollut rankka yö."

"Mutta kai hän tokenee ennalleen?" Lily kysyi ja jäi odottamaan vastausta hermostuneena.

"Kyllä hän paranee, tosin siinä voi kulua jonkin aikaa", parantaja huokaisi.

"Koska hän herää?"

"Sitten kun hän on valmis siihen", parantaja sanoi. "Kutsu minua, jos jotain muutosta tapahtuu", tämä lisäsi vielä, ennen kuin pyyhälsi pois huoneesta.

 

Lily veti tuolin alleen ja tarttui Siriusta kädestä. "Anna anteeksi Sirius", Lily sanoi hiljaa, taistelleen edelleen kyyneleitään vastaan, "Minä olen niin hirveän pahoillani, se oli kokonaan minun vikani."

Lily istui hetken hiljaa Siriuksen vieressä ja sitten hän yhtäkkiä tajusi, että oli unohtanut kokonaan muut kelmit, kaiken hässäkän keskellä. Heille pitäisi ilmoittaa heti. Lily nousi huokaisten pystyyn ja valmistautui ilmiintymään takaisin Petunian hääjuhlapaikalle.

 

Vanhan kartanon pihalla Lily huomasi, että juhlat olivat vielä täydessä käynnissä, vaikka kello oli jo melkein puoli viisi. Hääpari oli jo lähtenyt pois, samoin kuin suurin osa vieraista, mutta paikalle jääneet olivat onnistuneet pitämään melutasoa yllä kiitettävästi. Lily löysi Jamesin, Remuksen ja Peterin yhden pöydän päädystä keskustelemasta ja meni suoraan heidän luokseen.

"Hei Lily", James huudahti nähtyään hänet, "Missä sinä olet ollut? Ja tiedätkö yhtään, missä Sirius on, häntä ei ole näkynyt pitkään aikaan?"

"Tiedän", Lily vastasi heikolla äänellä.

"Mikä hätänä?" James kysyi huolestuneena, katsottuaan Lilyä vasta nyt ensi kerran tarkkaan, ja huomattuaan kuinka kalpea ja rasittuneen näköinen tyttö oli. James nousi seisomaan ja tarttui Lilyä varovasti olkapäistä. "Mitä on tapahtunut?"

Lily kietoi kätensä Jamesin kaulan ympärille ja painoi kasvonsa vasten hänen olkaansa ja nuuhki Jamesin tuttua ja turvallista tuoksua. Jostain syystä kyyneleet tulvahtivat taas hänen silmiinsä ja kastelivat Jamesin paidan olkapään. James kietoi kätensä Lilyn ympärille lohduttavaan halaukseen ja painoi Lilyn sitten hellästi tuolille istumaan ennen kuin toisti kysymyksensä: "Mitä on tapahtunut?"

Lily veti syvään henkeä, ennen kuin aloitti."Minä ilmiinnyin Siriuksen kanssa pois täältä, koska Sirius oli juonut ihan liikaa ja minä olin kyllästynyt paapomaan kaikkia ja me menimme Viistokujalle ja sitten kuolonsyöjät hyökkäsivät –"

"Siis MITÄ?" James älähti.

"Niin, kuolonsyöjät hyökkäsivät ja me kaksintaistelimme Bellatrixin kanssa – tai oikeastaan kolmintaistelimme, koska meitä oli kolme – ja Bellatrix kirosi Siriuksen ja nyt Sirius on sairaalassa, eikä hän ole vieläkään herännyt.", Lily selitti ja pyyhkäisi viimeisen kyyneleen silmäkulmastaan.

"Sirius sairaalassa?" James kysyi paniikkisella äänellä ja valahti kasvoiltaan lakananvalkoiseksi, "Mikä hänellä on?"

"Parantajan mukaan hän tulee täysin kuntoon, mutta viimeksi kun minä näin hänet, hän oli vielä tajuton."

James nyökkäsi, muttä ei näyttänyt rauhoittuvan tiedosta yhtään."Entäs sinä?" James kysyi sitten huolissaan, "Kai sinä olet kunnossa."

"Olen", Lily sanoi vaisusti, "Lähdetään takaisin sairaalaan."

 

Juuri silloin Gustav saapui heidän luokseen ja vilkaisi ensin Lilyn rasittuneita ja kalpeita kasvoja ja sitten Jamesin hätääntynyttä ilmettä huolestuneena. "Mitä nyt?" Gustav kysyi rypistäen otsaansa ja veti itselleen tuolin Lilyn vierestä.

James selitti Gustaville nopeasti mitä oli tapahtunut ja kuultuaan, että Sirius oli joutunut sairaalaan, Gustav valahti samalla tavalla kalpeaksi, kuin James. "Meidän täytyy mennä sinne heti", Gustav huudahti ja nousi pystyyn.

"Niinhän me oltiin tekemässäkin, ennen kuin sinä tulit", James huomautti ja nousi ylös. Hän sulki silmänsä keskittyäkseen ilmiintymään sairaalaan. Onnkesi Lily kuitenkin tajusi hänen aikeensa ajoissa. "James!" Lily sihahti ja nykäisi Jamesia käsivarresta. "Nämä ovat edelleenkin jästihäät."

"Ai anteeksi", James mutisi kohauttaen olkiaan ja marssi ulos muut kelmit, Gustav ja Lily vanavedessää.

 

He ilmiintyivät kaikki Pyhän Mungon etuaulaan ja Lily johdatti heidät nopeasti viidenteen kerrokseen ja Siriuksen huoneeseen. Huoneeseen oli tuotu kaksi muuta ilmeisesti samassa hyökkäyksessä loukkantunutta. Siriuksen sängyn eteen oli vedetty verhot. Ennen kuin he ehtivät Siriuksen sängyn luokse, paikalle pyyhälsi sama parantaja, jonka kanssa Lily oli keskustellut aiemmin.

"Mitä te oikein kuvittelette tekevänne?" parantaja tiukkasi.

"Me ajattelimme mennä katsomaan ystäväämme", James vastasi kärsimättömästi.

"Te ette voi mitenkään kaikki viisi vierailla hänen luonaan samaan aikaan, herra Musta tarvitsee nyt vain lepoa ja rauhaa."

"Hah, Siriusko muka tarvitsee lepoa ja rauhaa", James tuhahti pyöritellen silmiään, ennen kuin pyyhälsi parantajan ohi Siriuksen sängyn luo. Gustav, Lily, Remus ja Peter seurasivat hänen esimerkkiään ja kaikki kokoontuivat Siriuksen sängyn ympärille välittämättä parantajan vihaisista mulkaisuista.

 

***

He istuivat vaitonaisina Siriuksen sängyn ympärillä yön vaihtuessa hiljalleen aamuksi. Sirius ei osoittanut minkäänlaisia elonmerkkejä ja hoitaja, joka kävi aina välillä vilkaisemassa häntä pikaisesti sanoi vain, että he eivät voineet tehdä enää yhtään mitään ja että Sirus heräisi kyllä ennen pitkää.

Kuudelta aamulla Lily meni hakemaan heille kaikille kahvia sairaalan kahviosta. Hän huomasi, että sairaala oli paljon täydempi kuin yleensä ja yksi kiireinen hoitaja tiesi kertoa Lilylle, että hyökkäys oli ollut yksi tuhoisimpia ja kuolonuhrien määrä oli arvioitu vähän alle viitentoista ja vakavasti loukkaantuneita oli noin kaksi kertaa enemmän. Jokaisen, joka tiesi ilmiantaa kuolonsyöjiä, tulisi ilmoittaa tietonsa mahdollisimman pian ministeriöön. Lily ja Sirius olivat tunnistaneet Bellatrixin, mutta Lily arveli, että hänen olisi ihan turha ilmoittaa sitä ministeriöön, koska kaikki tiesivät mutenkin varsin hyvin, että Bellatrix oli Voldemortin palveluksessa.

Vasta päästyään takaisin Siriuksen oven eteen, kauhea ajatus iski Lilyn päähän.

"James", Lily henkäisi astuttuaan ovesta sisään leijuttaen edessään viittä höyryävää kahvimukia. "Olikohan sinun isäsi mukana taistelussa kun hän on kerran aurori ja killan jäsen?"

"Shhh", James hyssytteli Lilyä ja vilkaisi ympärilleen. Samalla hänen silmänsä kuitenkin laajenivat, kun hän tajusi, mitä Lily ajoi takaa. He olivat kaikki olleet niin väsyneitä ja huolissaan Siriuksesta, ettei kenenkään mieleen ollut pälkähtänyt huolehtia, muista läheisistään.

"Lily, minun täytyy mennä varmistamaan, ettei hän..." James kuiskasi lakananvaalkeana ja nousi ylös tuoliltaa.

Lily nyökkäsi vakavana. "Minä tulen mukaan."

 

He kävelivät hiljaisuuden vallitessa pitkin Mungon käytäviä ja lopulta he löysivät ilmoitustaululle kinnitetyn kuolleiden listan. James veti syvään henkeä, ennen kuin kääntyi katsomaan virallisennäköistä pergamenttia, johon oli kirjotettu siistillä käsialla kaksitoista nimeä. Listalla ei ollut yhtäkään Potteria. James halasi Lilyä tiukasti helpottuneena ja Lily kietoi kätensä Jamesin ympärille ja he seisoivat siinä hetken aikaa paikallan, puhumatta vieläkään mitään.

"Okei, minun pitää tarkistaa, että hänellä on kaikki kunnossa", James huokaisi lopulta, "vaikka hän ei ollutkaan... vaikka hänen nimensä ei ollutkaan tuolla listalla."

Lily tarttui Jamesia kädestä ja he lähtivät kyselemään loukkaantuneita hoitavilta parantajilta oliko Jack Potteria tuotu heille hoitoon.

"Ei hän ole meillä hoidossa ollut, mutta hän on täällä kuitenkin", eräs nuori parantaja kertoi Jamesille.

"Kuinka niin?"

"Hän tuli tänne Andrea Sommersin kanssa pari tuntia sitten. Sommers loukaantui vakavasti, minä en tiedä, miten hän voi nyt."

"Okei, missä he ovat?" James kysyi parantajalta.

Parantaja ohjasi Jamesin ja Lilyn Andrean huoneen oven eteen ja James ja Lily astuivat varovasti sisään. Jack istui Andrean sängyn vieressä ja luki jotain lehteä synkkä ilme kasvoillaan.

"Hei isä", James snaoi hiljaa.

"James! Ja Lily. Mitä te täällä teette?" Jack huudahti yllättyneenä.

"Onko Andrea kunnossa?" James kysyi, sivuttaen isänsä kysymyksen.

Jack kohautti olkiaan. "Hän on ihan kunnossa, mutta mitä te teette täällä tähän aikaan?"

"No Lily ja Sirius ilmiintyivät Viistokujalle vähän huonoon aikaan ja he joutuivat tavallaan suoraan keskelle kuolonsyöjien hyökkäystä ja Sirius loukkaantui", James selitti ja veti Lilyn vaistomaisesti lähelleen puhuessaan.

"Mitä?!" Jack huudahti ja ponkaisi ylös tuoliltaan.

"Hän on ihan kunnossa", Lily rauhoitteli Jackiä, "Tai en minä tiedä, koska hän ei ole vielä herännyt, mutta niin hänen parantajansa ainakin sanoi."

Jack nyökkäsi. "Entäs sinä?"

"Minä selvisin parilla naarmulla ja mustelmalla", Lily sanoi hymyillen.

"Hyvä, entäs tunnistitteko te ketään kuolonsyöjää?" Jack sanoi virallisella äänensävyllä.

"No me kyllä kaksintaisteltiin Bellatrixin Lestrangen kanssa, mutta en usko, että siitä tiedosta on apua kenellekään", Lily sanoi.

Jack nyökkäsi uudestaan. "No onneksi teille ei käynyt sen pahemmin, mennään nyt katsomaan Siriusta, koska Andrea näyttää nukahtaneen uudestaan."

"Mitä sinä edes teit täällä hänen luonaan?" James kysyi epäluuloisena.

"No en mitään erikoista, meillä oli puhuttavaa", Jack sanoi kohauttaen olkiaan ja hoputti Lilyn ja Jamesin edellään ulos huoneesta.

 

 

 

18. –

 

Sirius avasi hitaasti silmänsä ja huomasi tuijottavansa jotain valkoista ja kiinteää. Hetken mietittyään hän tajusi, että se oli katto. Hänkäänsi katsettaan hiukan oikealle, kunnes hänen silmiinsä osuivat Gustavin kasvot. Otsa oli huolestuneesti rypyssä ja silmät näyttivät väsyneiltä. Sirius käänsi katsettaan vielä hiukan alaspäin ja huomasi, että hänen kätensä oli jostain syystä Gustavin kädessä.

"Yyyh!" Sirius kiljahti erittäin tyttömäisesti ja ponkaisi istumaan. Samalla hän tajusi, että se oli virhe, koska hänen päätään vihlaisi inhottavasti ja hän huomasi, että hänellä oli muutenkin huono olo ja hänestä tuntui, että hän voisi oksentaa hetkellä millä hyvänsä.

"Ai hei Sirius, sinä olet vihdoinkin herännyt", Gustav sanoi ilhatuneena.

Sirius pälyili pöllämystyneenä ympärilleen. Häneltä kesti hetki selvittää, että he olivat ilmeisesti sairaalassa. "Mitä me täällä teemme?" Sirius kysyi ymmällään.

"No sinä loukkaannuit ja minä tulin tänne pitelemään sinua kädestä", Gustav vastasi iloisesti.

Sirius katsoi Gustavia otsa rypyssä. "Hei, et sinä ole minun poikaystäväni!" Sirius huudahti lopulta.

"Sinullapa leikkaa tänään nopeasti", Gustav naurahti.

 

Ennen kuin Sirius ehti vastata James astui sisälle huoneeseen, Remus, Peter ja Lily kannoillaan.

"Mitä te täällä mekastatte?" James kysyi ja virnisti Siriukselle. "Sinä olet näköjään herännyt. Tosin sinä näytät hiukan viherävältä."

"James, miksi me olemme sairaalassa?" Sirius kysyi epäluuloisena.

"Etkö sinä muista?" Lily kysyi hiljaa.

Sirius pudisti päätään. Sitä vihlaisi taas ilkeästi.  "En. Tai siis me olimme Kaliforniassa ja me tulimme takaisin, koska... koska sinun sisaresi meni naimisiin", Sirius sanoi epävarmasti.

"Etkö sinä muista mitään sen jälkeen?" Lily kysyi.

Sirius pudisti päätään. "Tai me olimme kirkossa... ja sitten... siinä vanhassa kartanossa... Minä en ole varma, kaikki muistikuvat tuntuvat jotenkin huterilta, aivan kuin kaikki olisi ollut unta. Mitä tapahtui?"

Lily huokaisi. Hän ei olisi millään halunnut selittää kaikkea vielä kertaalleen, mutta hän arveli, että hänen olisi pakko, koska hän oli ollut Siriuksen lisäksi ainoa mukana hyökkäyksessä ja jos Sirius ei kerran muistanut mitään...

"Jaahas, mitenkäs täällä voidaan? Herra Musta on näköjään herännyt." Parantaja pyyhälsi paikalle touhukkaan näköisenä. Parantaja alkoi tunnustella Siriuksen päätä ja katsoi hänen silmiinsä. "Minkälainen olo sinulla on?"

"Ihan ok kai", Sirius vastasi hieman tavallista vaisummin, "Mutta minä en muista mitä on tapahtunut ja minun päätäni särkee ja minusta tuntuu että minä voisin oksentaa... juuri nyt", Sirius sanoi muuttuen yhä vihertävämmäksi, kunnes kumartui sängyn laidan yli ja oksensi näyttäväsi Gustavin viereen lattialle.

"Sitä kutsutaan krapulaksi", James mutisi. Sirius vain kohautti olkapäitään. Gustav nyrpisti nenäänsä ja heilautti sitten taikasauvaansa puhdistaen lattian.

Parantaja kohautti olkiaan. "Herra Musta on toipunut erittäin nopeasti. Muisti palaa varmaan vähitellen, mutta nyt sinun pitää levätä", parantaja sanoi tiukasti ja työnsi Siriuksen takaisin makuulle. Sirius näytti nyrpeältä, mutta ei yrittänyt vastustella. Parantajan mentyä, hän kuitenkin ponkaisi saman tien takaisin pystyyn.

"No niin, voisiko joku nyt vihdoin kertoa, mitä oikein tapahtui?" Sirius kysyi kärsimättömästi.

Lily veti itselleen tuolin Siriuksen sängyn viereen ja kertoi hänelle kaiken viime yöstä.

 

***

Sirius huokaili itsekseen sairaalasängyn pohjalta. Hän tunsi olevansa jo täysin terve, mutta silti häntä ei aiottu päästää pois sairaalasta vielä pitkään aikaan. Itse asiassa hänen ei annettu edes nousta sängystä. Sirius oli tullut siihen lopputulokseen, että parantaja yritti jostain syystä tappaa hänet tylsyyteen. Tällä hetkellä kukaan ei ollut kuitenkaan vahtimassa Siriusta, joten hän päätti, että pieni kävelyretki ei haittaisi ketään. Sirius hyppäsi ylös sängystä ja puki aamutakin sairaalakaapunsa päälle. Sitten hän pujahti nopeasti ulos huoneesta ja sulki oven perässään.

Sairaalan käytävällä kävi kiireinen kuhina. Rasittuneen näköiset parantajat ja hoitajat säntäilivät ympäriinsä, melkein toisiinsa törmäillen ja hermostuneet omaiset maleksivat pitkin käytäviä.

 

Sirius maleksi jonkin aikaa ympäriinsä käytävillä. Hän oli vieläkin aivan yhtä tylsistynyt, kuin ennenkin, mutta ainakaan hänen ei tarvinnut maata koko ajan sängyn pohjalla.

"Sirius, hei!" Sirius kuuli äänen takanaan ja kääntyi ympäri. Hän näki edessään Andrean, joka käveli ripein askelin häntä kohti. Sirius virnisti Andrealle pienesti.

"Hei", Sirius vastasi.

Andrea otti Siriuksen kiinni ja he jatkoivat kävelyä rinnakkain. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, sitten Andrea lopulta avasi suunsa: "Dumbledore on sitä mieltä, että sinä ja ystäväsi James, Peter ja Remus olette kaikki valmiita liittymään Feeniksin kiltaan."

Sirius pysähtyi ja käännähti katsomaan Andreaa yllättyneenä. "Siis mitä?"

"No minä puhuin hänen kanssaan ja hänen mielestään te voitte ihan hyvin liittyä kiltaan, jos kerran haluatte ja Jamesin isä on vain ylisuojelevainen, koska te olette hänelle liian tärkeitä, mutta koska te olette laillisesti aikuisia, te saatte tehdä mitä tahdotte – taino ette ihan mitä tahdotte, mutta ymmärsit kyllä – ja Jackin täytyy vain sopeutua siihen, ettei hän voi suojella teitä ikuisesti."

"Ai", Siriuksen onnistui sanoa pöllämystyneenä. Hän ei käsittänyt, miksi ihmeessä Andrea oli puhunut heistä Dumbledorelle. Hehän tuskin edes tunsivat toisiaan.

"Me sovimme Dumbledoren kanssa, että te voisitte tulla tavallaan 'tutustumiskäynille' killan seuraavaan kokoukseen", Andrea jatkoi välittämättä Siriusksen pöllämystyneestä ilmeestä.

"Selvä", Sirius onnistui sanomaan hetkn hiljaisuuden jälkeen.

"No niin, hyvä, nyt minun pitää mennä etsimään Jack", Andrea mutisi ja oli jo ehtinyt kääntyä puoliksi ympäri, ennen kuin Sirius pysäytti hänet. "Hei, hetkinen! Milloin on seuraava kokous ja minne meidän pitäisi tulla?"

Andrea kohautti olkapäitään. "Kuka tietää. Minä informoin teitä sitten", hän sanoi, ja hymyili Siriukselle pikaisesti, ennen kuin marssi matkoihinsa. Sirius jäi tuijottamaan Andrean perään liikkumattomana. Vasta hetken kuluttua hän tajusi lähteä liikkeelle.

 

Päästyään takaisin sairaalahuoneeseensa, Sirius huomasi, että kaikki muut kelmit, Peteriä lukuunottamatta, istuivat hänen sänkynsä äärellä juttelemassa. Se oli sinäänsä oudon näköistä, että itse sänky oli tyhjä. "Hei, kaverit", Sirius sanoi astuessaan huoneeseen.

"Hei, Anturajalka, eikö sinun ollut tarkoitus pysyä sänyssä?" James virnisti.

"Minulle tuli yksinäistä", Sirius vastasi.

"Voi pientä, yksinäistä Anturajalka-parkaa, miedän pitäisi varmaan hakea Dina viihdyttämään sinua", James ehdotti.

"Joo!" Sirius huudahti iloisesti, kuin innostunut pikku lapsi ja hänen ilmeensä piristyi huomattavasti.

"Minä en halua tietää, mitä sinä tarkoitat viihdyttämisellä...", Remus mutisi.

"Eikö se ole ilmiselvää?"

Remus pyöritti silmiään, vaivautumatta vastaamaan.

"Missä Peter muuten on?" Sirius kysyi.

"En minä tiedä, hän katosi jonnekin, ehkä hän on iskemässä itselleen tyttöystävää." James sanoi hajamielisesti.

Remus huokaisi liioitellun kovaäänisesti. "Sirius on sairaalassa, ja sinä uskot, että Peter sai kauhean pakkomielteen hankkia itselleen tyttöystävä. Ei hänellä nyt sentään niin huono ajoitus ole."

 

Sirius, joka oli unohtunut seisomaan oven eteen käveli ystäviensä luokse ja istahti sängyn laidalle. "Minulla oli teille ihan oikeata asiaakin", Sirius ilmoitti.

"Ai oliko?" James kysyi kohottaen kulmiaan.

"Minä tapasin äsken Andrean", Sirius kertoi.

"Ja?"

"Ja hän sanoi, että Dumbledoren mielestä me olemme valmiita liittymään Feeniksin kiltaan ja että me kaikki voimme tulla Killan seuraavaan kokoukseen, mutta hän ei kyllä sanonut koska – "

"MITÄ?" Remus ja James rääkäisivät täsmälleen samaan aikaan.

"Jaa hän vain ilmoitti sinulle, että me voidaan tulla killan seuraavaan kokoukseen?" Remus kysyi epäluuloisena.

Sirius kohautti olkiaan. "Suurin pirtein niin."

James ja Remus tuijottivat Siriusta sanattomina. "Mitä? Älkää minua tuijottako!" Sirius sanoi lopulta, "En se minä ollut, joka niin sanoi!"

"Ymmärsitköhän sinä aivan varmasti oikein?" James kysyi varovasti.

Sirius mulkaisi Jamesia. "En minä nyt niin tyhmä ole."

"Varmistin vain", James virnisti, "Koskaan ei voi olla liian varma, kun on kyse sinusta."

Sirius teeskenteli, ettei kuullut Jamesin kommenttia ja käänsi kasvonsa kohti Remusta.

"No missä ja milloin seuraava kokous sitten on?" Remus kysyi tavalliseen, järkevään tapaansa.

"Hän ei kertonut. Hän vain sanoi, että informoi meitä asiasta myöhemmin."

"Aika outoa", Remus mutisi. "Mitäköhän sinun isäsi tästä tykkää?" hän lisäsi sitten Jamesille.

"Tuskin ainakaan mitään kovin hyvää", James huokaisi, "Mutta minä olen jo aikuinen, joten hänellä ei ole oikeastaan siihen mitään sanomista."

"Noin Andreakin sanoi", Sirius kertoi.

 

Kaikki kolme vaipuivat omiin ajatuksiinsa. "kuulkaa", Sirius havahtui, "Dina ei vielä tiedä, että minä olen sairaalassa, joten voisikohan jompi kumpi teistä mennä kertomaan hänelle, koska hän varmaan haluaa tulla katsomaan minua ja –"

"Ja koska sinä kaipaat nuoleskeluseuraa", James päätti Siriuksen lauseen.

"Hei, kyllä tyttöystävän kanssa voi tehdä muutakin, kuin nuoleskella", Sirius huomautti.

"Oho, enpä olisi uskonut, että Tylypahkan suurin naistenmies sanoo vielä joku päivä noin", Remus sanoi sarkastisesti, "Henkistä kehitystä siis sittenkin tapahtuu."

Sirius kohautti olkiaan. "Me ei ollakaan enään Tylypahkassa."

"Eli onko sinun ja Dinan suhde menossa vakavampaan suuntaan?" James kysyi kulmat kohollaan.

"EI!" Sirius huusi niin kovaa, että huoneen toisella puolella oleva potilas mulkaisi häntä paheksuvasti. "Tai siis en minä tiedä", Sirius jatkoi hiljaisemmalla äänellä, "Minun mielestä ei, mutta en ole varma Dinasta. Tai siis, hän on kiva tyttö ja  meillä on hauskaa yhdessä. Eikö se riitä?"

"En minä tiedä, kysy Dinalta", James vastasi.

"Me mennään nyt joka tapauksessa kertomaan hänelle sinusta ja yritetään samalla löytää Peter, jotta voidaan kertoa hänelle sinun ja Andrean keskustelusta", Remus sanoi ja nousi pystyyn, vetäen Jamesinkin  ylös. Sitten he lähtivät huoneesta, jättäen Siriuksen taas tylsistymään.

 

***

Reilun puolen tunnin kuluttua Remus palasi takaisin Dinan kanssa. Dinan otsa oli huolestuneesti rypyllä ja heti astuttuaan ovesta sisään, hän ryntäsi Siriuksen sängyn luokse.

Voi Sirius", Dina henkäisi, "Oletko sinä kunnossa?"

"Olen, olen", Sirius virnisti ja kohottautui istuvaan asentoon sängyllään, heittäen pois Päivän profeetan, jota oli ollut lukemassa. "Parantaja sanoi, että hän päästää minut pois vasta huomenna", Sirius jatkoi närkästyneenä, "Minä olen jo ihan kunnossa ja silti hänellä on joku pakkomielle pitää minua täällä. Tai sitten minä olen vain niin hyvännäköinen, ettei hän halua päästää minua pois."

"Pitäisikö minun olla mustasukkainen?" Dina kysy siristäen silmiään.

"Siriuksen parantaja on keski-ikäinen mies", Remus huomautti kuivasti.

"Koskaan ei voi olla liian varma, kun on kyse Siriuksesta", Dina mutisi.

"Hmph", Sirius tuhahti. Dina ei voinut olla hymyilemättä Siriuksen murjottavalle ilmeelle ja kumartui suutelemaan tätä huulille. Sirius kietoi kätensä Dinan kaulan ympärille ja veti tytön lähemmäs itseään.

"Öhöm", Remus yskäisi, "Minä sitten taidan tästä lähteä..."

Sirius irottautui vastahakoisesti Dinasta ja nyökkäsi Remukselle.

 

Remuksen lähdettyä, Dina käänsi taas katseensa takaisin kohti Siriusta.

"Kerro nyt, mitä tarkalleen ottaen tapahtui?" Dina kysyi Siriukselta.

"No kun minä en muista mitään", Sirius sanoi, "Muistan vain, että me olimme Petunian häissä, ja sitten minä heräsin täällä."

Dina nyökkäsi ja katsoi Siriusta edelleen odottavasti, joten Sirius jatkoi: "Mutta siis pääpiirteittäin se meni niin, että minä ja Lily ilmiinnyimme viistokujalle vähän väärään aikaan ja jouduimme keskelle kuolonsyöjien hyökkäystä. Minä loukkaannuin ilmeisesti, kun me taistelimme rakkaan serkkuni Bellatrixin kanssa, mutta minä en –" Sirius hiljeni äkkiä, huomattuaan Dinan ilmeen. "Anteeksi", Sirius jatkoi vaisusti, "Minä en muistanut. Hän tappoi sinun siskosi."

Dina pudisti päätään mykkänä. "Minä vain... En tajunnut, että te olitte sukua."

"Melkein kaikki puhdasveriset ovat sukua toisilleen", Sirius sanoi synkkänä. "Onko sillä jotain merkitystä?"

"Ei, ei tietenkään. Minä... minä vain yllätyin", Dina sanoi häkeltyneenä ja onnistui hymyilemään Siriukselle pienesti.

 

Sirius hymyili Dinalle takaisin, kietoen kätensä tämän vyötärölle ja veti Dinan sängylle viereensä istumaan. "Ei murehdita sitä nyt, jooko?" Sirius sanoi ja virnisti Dinalle. Sitten hän painoi huulensa vasten Dinan huulia. Dina kohotti kätensä ja pujotti sormensa Siriuksen mustaan hiuspehkoon, samalla kun Sirius kietoi kätensä tiukemmin Dinan ympärille ja painoi tämän lähemmäs itseään.

 

"Herra Musta!" parantajan ääni tiuskaisi aivan Siriuksen korvan vierestä. Sirius huokaisi liioitellun syvään ja raskaasti ja irrottautui hitaasti Dinasta, mutta piti kuitenkin kätensä tämän ympärillä. "Mitä te oikein kuvittelette tekevänne?!" parantaja jatkoi vihaisesti, "Tämä on yleinen sairaalahuone ja olisin erittäin kiitollinen, jos pystyisit pitämään säädyllistä etäisyyttä tyttöystävääsi ja olemaan häiritsemättä muita potilaita." 

 

Ottaen huomioon, että huoneen kaksi muuta potilasta, jotka olivat molemmat lukeneet rauhassa, näyttivät häirityiltä vasta nyt, kun parantaja oli tullut heidän huoneeseensa huutamaan, Siriuksesta parantajan väite oli aika naurettava. Hän ei kutienkaan jaksanut alkaa kinaamaan asiasta, vaan väläytti tälle kelmivirneensä. "Voi anteeksi kamalasti", Sirius sanoi viattomimmalla äänensävyllään. Parantaja mulkaisi heitä paheksuvasti, mutta kääntyi kuitenkin ja lähti pois. Parantajan mentyä, Sirius kääntyi uudestaan Dinan puoleen ja koppasi hänet syliinsä istumaan.

 

 

19.luku – Peterin salaisuus

 

Seuraavana aamuna Sirius asteli ulos sairaalasta voitonriemuisesti virnistellen. Hän oli vihdoinkin onnistunut suostuttelemaan parantajan päästämään hänet pois. Parantajan mukaan oli melkein ihme, kuinka nopeasti Sirius oli toipunut ja hän olisi välttämättä halunnut pitää tätä vielä tarkkailtavana, mutta Sirius ei ollut antanut hänelle hetkenkään rauhaa, ja lopulta parantajan oli ollut pakko päästää Sirius pois.

Sirius kietoi kätensä vieressään kulkevan Dinan vyötäisille. He etsivät rauhallisen paikan ja ilmiintyivät nopeasti Pottereille.

"Hei, kotona ollaan" Sirius huikkasi eteisestä. James, Lily, Remus ja Peter ilmestyivät keittiön ovesta eteiseen.

"Hei Anturajalka, se parantaja päästi sinut sitten vihdoin lähtemään", James virnisti.

"Jep, vaikka hänen mielestään minun olisi ilmeisesti kuulunut vielä maata tiedottomana sängyn pohjalla", Sirius sanoi kohauttaen olkiaan.

"Hänen mielestä sinä olisit varmasti ollut paljon harmittomampi tiedottomana", Remus vastasi virnistäen, "Enkä yhtään ihmettele miksi."

"En minä edes tehnyt mitään!" Sirius puolustautui. "Melkein…"

"Minä en edes halua tietää", Remus huokaisi silmiään pyöritellen ja katosi takaisin keittiöön. Muut seurasivat hänen perässään ja keittiössä Siriuksen ilme kirkastui huomattavasti.

"Ruokaa!" Hän hihkaisi innostuneena.

Lily pudisteli hymyillen päätään ja ojensi Siriukselle lautasen. "Ihan kuin sinä et olisi juuri syönyt aamiaista sairaalassa."

"Kyllä ihminen voi syödä kaksi aamiaista päivässä", Sirius sanoi lappaessaan lautaselleen makkaroita ja munakasta.

"Ilmeisesti", Lily mutisi.

 

***

 

"Hei James", Lily sanoi astuessaan sisälle Jamesin huoneeseen. Se oli aika pieni ja sotkuinen, vaatteita oli heitelty ympäriinsä, vanhat koulukirjat lojuivat nurkissa ja seinät oli koristeltu huispausjoukkueiden kuvilla. James lojui sängyllään poikittain jalat sängyn laidan yli roikkuen. "Minä en ehtinyt kertoa tätä aikaisemmin, mutta minä juttelin sairaalassa Andrean kanssa."

"Sinäkin?" James sanoi yllättyneenä ja kohotti toista kulmakarvaansa.

Lily nyökkäsi. "Hän kertoi, että minä voin tulla killan seuraavaan kokoukseen mukaan, jos haluan, kun tekin kerran olette menossa." Lily kertoi.

"Ai jaa", James sanoi rypistäen kulmiaan. Andrea ja Lilyhän tuskin edes tunsivat toisiaan, James mietti. Toisaalta Sirius ei myöskään ollut yhtään sen tuttavallisimmissa väleissä Andrean kanssa. Ehkä Dumbledore oli vain lähettänyt Andrean kertomaan heille, koska hänellä itsellään oli kiireitä.

"Ja hän ei varmaan kertonut sinulle, koska seuraava kokous on?" James varmisti.

Lily pudisti päätään. "No kai me se sitten saadaan tietää."

"Ei me muutenkaan tiedetä kovin paljon koko killasta", James sanoi miettiväisenä.

"Niinpä, mutta sehän kai koko jutun idea onkin", Lily vastasi kohauttaen olkapäitään. "Jos kuolonsyöjät saisivat tietää yhtään mitään, koko kiltaa ei olisi kohta olemassakaan."

"Niin kai", James sanoi. "Mutta tuntuu hyvältä alkaa vähitellen tehdäkin jotain, eikä vain katsoa vierestä, kun ihmisiä kuolee ja kärsii."

"Niin", Lily nyökkäsi, "Mistä tulikin mieleen, että aurorikoulutuksen pääsykokeet ovat elokuun kahdestoista päivä."

"Eli noin kuukauden päästä", James totesi. "Aiotko sinä osallistua?"

Lily kohautti olkiaan. "En tiedä. En ole varma onko minusta siihen. Sinä ja Sirius varmaan osallistutte?"

"Niin ja kyllä sinusta on siihen, jos vain haluat", James sanoi varmana ja hymyili Lilylle pienesti.

Lily huokaisi. "En tiedä haluanko."

"No joka tapauksessa sinulla on vielä aikaa päättä", James sanoi ja veti Lilyn lähelle itseään ja suuteli tätä huulille yhä hymyillen.

 

***

 

James, Sirius ja Remus istuivat taas kerran Potterien olohuoneen sohvalla ilman Peteriä. Lily oli lähtenyt hetki sitten siivoamaan Petunian ja Vernonin hääjuhlapaikalle ja Dina oli mennyt auttamaan häntä.

"Minne se rotta onnistuu aina katoamaan?" Sirius kysyi rypistäen otsaansa.

"En minä tiedä, Peter on muutenkin käyttäytynyt oudosti viime aikoina", Remus totesi mietteliäästi, "Häntä on näkynyt tuskin koskaan ja hän tuntuu koko ajan olevan omissa mietteissään."

"Jos hän on löytänyt tyttöystävän?" James ehdotti.

"Ehkä. Mutta kai hän olisi kertonut siitä meille."

"Ei välttämättä vielä", Sirius kohautti olkapäitään. "Hän kertoo kyllä sitten kun on valmis."

"Oho, en olisi luullut, että sinä sanot noin. Luulin että sinä aiot mennä hiillostamaan häntä heti, kun hän astuu näköpiiriisi", Remus sanoi yllättyneenä ja kohotti kulmiaan.

"Niin minä aionkin", Sirius virnisti.

 

"Mitä tehdään?" James kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Mennään juomaan?" Sirius ehdotti heti.

"Eikä mennä, ottaen huomioon, että viime kerralla, kun joku antoi sinulle liikaa alkoholia, sinä päädyit sairaalaan. Haluatko sinä taas sen parantajan ahdisteltavaksi?"

Sirius pudisti päätään kiivaasti. "No keksitään sitten jotain muuta. Harmi, kun täällä ei ole luihuisia kiusattavana."

 

James avasi suunsa vastatakseen Siriukselle jotain, mutta juuri silloin Peter astui ovesta sisälle olohuoneeseen.

"Hei, Matohäntä! Missä sinä olet ollut?" Sirius hihkaisi ja ponkaisi ylös sohvalta.

"Miksi sinä olet noin innoissaan minun näkemisestäni?" Peter kysyi epäluuloisesti.

"Koska hän haluaa päästä kuulustelemaan sinua", Remus mutisi.

"Missä sinä olit?" Sirius kysyi kärkkäästi osoittaen Remuksen teorian oikeaksi.

Peter kohautti olkiaan.

"Olitko sinä jonkun tytön kanssa?" Sirius uteli.

Peter punastui hiusjuuriaan myöten ja se riitti vastaukseksi Siriukselle.

Sirius virnisti pirullisesti ja veti Peterinkin sohvalle istumaan. "No kuka se on? Mitä te teitte? Miksi sinä et ole kertonut siitä meille? Missä te tapasitte?" Sirius kysyi niin nopeasti, että sanoista oli vaikea saada selvää.

"Rauhoitu, Anturajalka", Peter huokaisi. "Hän on nimeltään Kat ja minä kirjaimellisesti törmäsin häneen yksi päivä. Minä en ole kertonut teille, koska koko juttu on vasta ihan alussa, enkä minä ole varma tuleeko siitä koskaan mitään, ja siihen kysymykseen mitä me tehtiin… No ei minun ihan kaikkea tarvitse teillekään kertoa", Peter selitti punastuen vielä enemmän.

"Sinä törmäsit häneen?" Sirius sanoi nauruaan pidätellen.

"No oikeastaan se oli hänen vikansa", Peter puolustautui. "Hän ei katsonut eteensä."

"Ja sinä sitten katsoit vai?" Sirius kysyi nauraen.

"No koska sinä aioit esitellä hänet meille?" James puuttui puheeseen.

"En ole varma", Peter sanoi epävarmasti, purren huultaan. "Niin kuin sanoin, meidän juttu on vasta ihan alussa, katsotaan sitten joskus… myöhemmin."

 

***

Seuraavana aamuna Lily heräsi hätkähtäen ja häneltä kesti hetki tajuta missä hän oli. Jamesin huoneessa. Hän oli ilmiintynyt sinne eilen illalla – tai oikeastaan yöllä – esitettyään ensin vanhemmilleen menevänsä omaan huoneeseensa nukkumaan. Oikeasti hänen oli ollut tarkoitus vain käväistä Jamesin luona ja mennä sitten takaisin omaan huoneeseensa, mutta jotenkin hän oli vain onnistunut nukahtamaan Jamesin luokse.

Lily nousi nopeasti istumaan ja katsoi kelloa. Se oli puoli kahdeksan. Hänellä oli kiire takaisin kotiin, jos hän aikoi ehtiä sinne, ennen kuin hänen vanhempansa huomaisivat hänen poissaolonsa. Lily raahautui kylpyhuoneeseen ja huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä. Sitten Lily kääntyi katsomaan peilikuvaansa. Hänen tummanpunaiset hiuksensa olivat pörrössä ja silmissä oli vielä hiukan uninen katse. Farkut ja t-paita, joiden kanssa hän oli nukkunut, olivat ryppyiset ja nuhjuisen näköiset.

 

Lily huokaisi ja meni takaisin Jamesin huoneeseen. James nukkui vielä. Hänen toinen jalkansa roikkui sängyn päädyn yli ja kasvoilla oli ääliömäinen hymy. Lily ei edes halunnut tietää, mistä James näki unta.

Lily etsi kenkänsä lattialta ja oli aikeissa lähteä, kun James heräsi.

"Hei, Lily, mitä kello on?" James kysyi unisesti ja kohottautui istumaan sängylleen.

"Melkein kahdeksan jo", Lily sanoi hymyillen Jamesille. Hänestä tämä näytti söpöltä unenpöpperöisenä ja tukka sekaisin. "Jatka sinä vain uniasi, minä olin muutenkin jo lähdössä."

"Odota", James vastusteli ja nousi seisomaan. "Et sinä vielä voi lähteä, tule, minä keitän kahvia."

"Osaatko sinä muka keittää kahvia?" Lily kysyi huvittuneena.

"Osaan", James sanoi muka loukkaantuneella äänensävyllä.

Lily nauroi Jamesin ilmeelle. "Ei kun minun täytyy ihan oikeasti mennä, ennen kuin vanhempani ehtivät huomata, että minä olen poissa."

James huokaisi liioitellun surullisesti. "Tule sitten heti takaisin."

"Koita pärjätä hetki ilman minua", Lily virnisti ja kääntyi ilmiintyäkseen omaan huoneeseensa. Juuri silloin he kuitenkin kuulivat äänekkään poksahduksen alakerrasta.

 

"Mikä se oli?" James kysyi valpastuen. "Ihan kuin joku olisi ilmiintynyt alakertaan."

"Mennään katsomaan", Lily sanoi ja he rynnistivät yhdessä rappusiin. Alakerrassa he törmäsivät pöllämystyneen näköiseen Siriukseen, jolla oli päällään vain siniset pyjamahousut.

"Kuka se oli?" Sirius kysyi.

"En minä tiedä", James vastasi päätään pudistellen. Silloin he kuitenkin kuulivat ääniä eteisen ovelta, ja ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Andrea astui olohuoneeseen.

"Huomenta", Andrea sanoi ja nyökkäsi heille. Lily, James ja Sirius vain tuijottivat häntä pöllämystyneinä.

"Minä satuin olemaan tässä lähistöllä ja ajattelin vain ilmoittaa, että seuraava killan kokous on huomenna."

James nyökkäsi. "Mihin aikaan?"

"Minä tullen hakemaan teitä täältä kuuden aikoihin, koska Jackilla on muita menoja." Andrea kertoi. "Muistakaa kertoa Peterille ja Remuksellekin."

"Okei, missä se kokous pidetään", Sirius kysyi uteliaana.

"Te näette sitten", Andrea sanoi. "Mutta nyt minun pitää mennä. Nähdään huomenna."

Andrea katosi vaimeasti poksahtaen jättäen jälkeensä hämmentyneen hiljaisuuden.

 

"Jaaha, vai että huomenna", James sanoi lopulta pitkän ajan kuluttua.

"Aivan, pitää mennä kertomaan Kuutamolle ja Matohännälle", Sirius sanoi hajamielisenä ja palasi takaisin vierashuoneen suuntaan, josta oli tullutkin.

"Mitä sinä teit siellä?" James kysyi epäluuloisesti. 

Sirius kohautti olkiaan. "Dina jäi meille yöksi."

James katsoi Siriusta tietäväisesti. "Etkä sinä malttanut nukkua omassa sängyssäsi."

Sirius vilkaisi Lilyä paljonpuhuvasti rykäisten ja sai tämän punastumaan.

"Nyt minun pitää oikeasti mennä", Lily sanoi ja laittoi silmänsä kiinni keskittyäkseen ilmiintymiseen.

"Hei", James protestoi ja kiskaisi Lilyn syliinsä. "Sinä et hyvästellyt." Sitten hän painoi huulensa Lilyn huulille ja sai Lilyn unohtamaan kaikki lähtöaikeensa. Hetken päästä Lily kuitenkin pyristeli irti Jamesin otteesta. "Minulla oli oikeasti kiire", Lily sanoi silmiään pyöritellen. "Nähdään myöhemmin", hän huikkasi vielä ja kaikkoontui poksahtaen.

 

Päästyään takaisin omaan huoneeseensa Lily huomasi, että hän oli melkein onnistunut ilmiintymään jonkun päälle.

"Lily!" Petunia kirkaisi ja pomppasi säikähdyksestä ainakin puoli metriä ilmaan. "Mitä… sinä… sinä… mitä sinä teit?"

"Sitä kutsutaan ilmiintymiseksi"; Lily huokaisi. "Sitä paitsi, eikö sinun pitäisi olla jo lentokentällä?" Hän jatkoi muistettuaan, että Vernonin ja Petunian oli tarkoitus lähteä häämatkalleen tänään.

"Pitää", Petunia sanoi ärtyneesti, päästyään eroon säikähdyksestään. "Ajattelin vain tulla sanomaan hei, mutta sinulla oli näköjään parempaa tekemistä. Missä sinä olit?" Petunia tiukkasi.

"Ei sillä ole väliä", Lily sanoi huiskauttaen kättään. Sitten hän halasi siskoaan. "Hyvää matkaa."

Petunia pyristeli irti halauksesta. "Sinä olit sen… sen friikin kanssa, eikö niin?" Petunia kysyi kylmästi.

"Hän ei ole yhtään sen friikimpi kun minäkään", Lily sanoi hiljaa. Hänen olisi pitänyt jo olla tottunut siskonsa ilkeilyihin, mutta silti häneen sattui, että Petunia ajatteli hänestä ja hänen elämästään sillä tavalla. "Ja sitä paitsi minä satun rakastamaan häntä."

Petunia rypisti kulmiaan. "Olet oikeassa. Sinä olet ihan yhtä friikki kuin hänkin, joten en tiedä, miksi edes vaivaudun puhumaan sinulle", Petunia sanoi ja pyyhälsi sitten ulos huoneesta jättäen Lilyn seisomaan jähmettyneenä paikalleen. Hän ei tajunnut, miksi Petunia puhui hänelle niin ilkeästi, vaikka heidän piti olla ihan kohtalaisissa väleissä. Ainakin Lilyn mielestä. Ehkä Vernonilla oli jotain osuutta asiassa, Lily mietti. Hän tiesi, että Vernon inhosi häntä ihan yhtä paljon, kuin hän itse inhosi Vernonia.

Lily huokaisi ja lähti alakertaan tekemään aamiaista, yrittäen parhaansa mukaan unohtaa koko Petunian.

20. – Feeniksin kilta

 

Lily ja kaikki neljä kelmiä istuivat hermostuneina Pottereiden olohuoneen vaaleanruskealla nahkasohvalla. Kello oli viisi minuuttia vaille kuusi. Kaikki olivat vaipuneet omiin ajatuksiinsa ja säpsähtivät kun vaimea poksahdus ilmoitti, että joku oli ilmiintynyt eteiseen. Kohta Andrea jo marssi olohuoneen ovesta sisään.

”Hei”, Andrean sanoi tervehtien kaikkia yhteisesti. ”Eiköhän lähdetä sitten, meillä alkaa olla jo vähän kiire.”

”Selvä”, Remus sanoi ja Sirius nyökkäsi.

”Meidän täytyy kaikkien kimppailmiintyä, koska te ette tiedä, missä killan päämaja on”, Andrea selitti.

Kaikki tarttuivat Andreaa käsistä tai olkapäästä kiinni ja kohta he jo huomasivatkin seisovansa suuren pellon laidalla.

”Missä me olemme?” Peter kysyi katsellen ympärilleen.

”Feeniksin Killan päämajan luona”, Andrea sanoi, vaikka kukaan heistä ei nähnyt missään mitään rakennuksen tapaistakaan.

”No niin”, Andrea sanoi ja kaivoi jotain taskustaan. Se osoittautui pieneksi pergamentinpalaseksi, johon oli kirjoitettu jotain koukeroisella käsialalla. Andrea tyrkkäsi lapun Siriuksen käteen ja kaikki kumartuivat katsomaan, mitä siinä luki. ”Painakaa sanat tarkasti mieleenne”, Andrea sanoi, ennen kuin otti lapun takaisin Siriukselta ja poltti sen sauvansa kärjellä pieneksi kasaksi tuhkaa jalkojensa juureen.

”Nyt, ajatelkaa mitä lapussa luki”, Andrea kehotti.

 

Sirius keskitti ajatuksensa pergamentinpalasessa olleisiin sanoihin, ja juuri kun hän ehti lapussa mainittuun osoitteeseen saakka, keskelle peltoa alkoi kasvoi iso tiilitalo.

”Hyvä”, Andrea sanoi hetken kuluttua ja alkoi astella kohti tyhjästä ilmestynyttä rakennusta. ”Mennään sisälle, me olemme jo varmaan myöhässä.”

Sirius James, Remus, Peter ja Lily astelivat tottelevaisesti Andrean perässä talon ulko-ovelle.

Andrea kiskaisi puisen ulko-oven auki ja he kaikki astuivat hänen perässään sisälle. Sirius huomasi astuneensa pieneen ja erittäin sotkuiseen etiseen. ”Anteeksi sotku, minä en ole oikein ehtinyt siivota viime aikoina”, Andrea sanoi hajamielisesti johdattaen heidät peremmälle taloon.

”Sinä?” James kysyi kummastuneena. ”Miksi sinun pitäisi siivota?”

”Koska tämä on minun taloni”, Andrea vastasi.

”Mitä?” Sirius kysyi hämmästyneenä. Andrea oli nuori ja asui luultavasti yksin. Sirius ei käsittänyt mihin tämä tarvitsi noin isoa taloa. Mistä Andrealla edes oli varaa sellaiseen taloon?

”Tämä oli ennen minun isäni”, Andrea selitti värittömällä äänellä., ”Hän katosi reilut puoli vuotta sitten. Häntä ei ole löydetty, mutta asialla oli luultavasti kuolonsyöjät, joten hänestä ei pitäisi olla enää paljon mitään jäljellä. Minä ehdotin tätä taloa Killan päämajaksi, koska ei tälle nyt muutakaan käyttöä ole.”

”Ai, olen pahoillani”, Lily sanoi ja vilkaisi Andreaa myötätuntoisesti, mutta tämä vain kohautti olkiaan.

 

Seuraavaksi Andrea johdatti heidät keittiöön, joka oli tilava, mutta lämminhenkinen. Keittiön pöydän ääressä istui nuori, vaalea nainen järjestellen vimmatusti suurta kasaa pergamenttilappusia. Heidän astuessaan sisään keittiön ovesta, nainen käänsi katseensa pergamenteista. Hänen nähdessään tulijat, hänen suunsa levisi hymyyn. Naisella oli pieni nykerönenä ja hätkähdyttävän siniset silmät.

”Hei Rea”, Andrea sanoi hänkin hymyillen.

”Tässä ovat James, Lily, Sirius, Peter ja Remus – killan uudet tulokkaat”, Andrea sanoi osoittaen heitä. ”Ja tässä on Rebecca minun tyttöystäväni”, Andrea jatkoi. Rebecca käänsi katseensa kelmeihin ja Lilyyn ja hymyili heille ystävällisesti. ”Hauska tutustua.”

Andrea kietoi kätensä Rebeccan ympärille ja suuteli tätä nopeasti, ennen kuin jätti heidät hetkeksi keskenään kadoten jonnekin peremmälle taloon. Hän palasi kuitenkin pian takaisin ja ilmoitti, että kaikki olivat paikalla ja valmiita aloittamaan kokouksen. He kaikki menivät keittiön toisella puolella olevasta ovesta sisään ja astuivat suureen huoneeseen. Huoneen keskellä oli pitkä puupöytä, jonka ympärillä oli sekalainen joukko tuoleja. Pöydän ympärillä istui ihmisiä rupatellen ja nauraen, aivan kuin he olisivat vain kokoontuneet satunnaiselle tapaamiselle, eivätkä keskustelemaan, miten tuhota yksi kaikkien aikojen vaarallisin pimeyden velho. Dumbledore, joka oli istunut toisella puolella huonetta, pöydän päässä, nousi heti seisomaan, nähdessään tulijat.

”Tervetuloa”, Dumbledore sanoi hymyillen samaa säteilevää hymyä, jolla hän aina toivotti uudet oppilaat tervetulleiksi Tylypahkaan. ”Pieni esittelykierros olisi varmasti paikallaan ennen kuin aloitamme.”

Vanha velho kääntyi takaisin pöydässä istuvien kiltalaisten puoleen. ”Tässä ovat uudet tulokkaamme: James Potter, Lily Evans, Remus Lupin, Peter Piskuilan ja Sirius Musta”, Dumbledore sanoi, osoittaen vuorollaan heistä jokaista. Siriuksen sukunimen kuullessaan joidenkin kiltalaisten ilmeet muuttuivat varautuneiksi ja melkein epäystävällisiksi. Dumbledore ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan mitään, vaan jatkoi.

”Ja tässä on melkein koko Feeniksin kilta. Andrean ja Rebeccan te jo tunnettekin. Tuossa istuvat Alice ja Frank Longbottom.”

 

Lily hymyili Alicelle ja Frankille, Dumbledoren osoittaessa heitä. Hän oli tuntenut molemmat jo tylypahkassa, mutta hän ei ollut tiennyt, että he olivat jo menneet naimisiin.

”Elphias Doze, Edgar Bones”, Dumbledore jatkoi esittelykierrostaan ja viittoi velhoihin pöydän toisella puolella.

Dumbledore esitteli kaikki huoneessa olijat nimeltä. Lily tunnisti suurimman osan nimistä, mutta melkein kaikki killan jäsenet olivat hänelle vieraita. Oikeastaan vain Alicen ja Frankin hän tunsi edes jotenkuten.

Lopuksi Dumbledore kääntyi vielä hymyilemään heidän suuntaansa. ”Lämpimästi tervetuloa vielä kerran ensimmäiseen Feeniksin Killan kokoukseenne. Käykää istumaan.”

Lily, kelmit, Andrea ja Rebecca valtasivat pöydän ympärillä olevat tyhjät paikat ja asettuivat istumaan.

 

Dumbledore aloitti kokouksen selostamalla viimeaikaiset tiedot Voldemortin ja kuolonsyöjien liikkeistä. Ja kaikki ne lukuisat uhrit, jotka viime aikojen hyökkäykset olivat vaatineet. Seuraavaksi kuunneltiin muiden killan jäsenten raportteja ja keskusteltiin tulevista suunnitelmista ja tehtävistä. Kaiken kaikkiaan kelmien ensimmäinen Feeniksin killan kokous ei ollut niin mielenkiintoinen, kuin sen olisi voinut kuvitella olevan. Kelmit ja Lily vain istuivat ja kuuntelivat ja yrittivät ymmärtää mahdollisimman paljon, vaikka monet nimet, jotka vilisivät keskustelussa, olivat heille tuntemattomia.

 

Kokous kesti puolitoista tuntia, jonka jälkeen velhot ja noidat alkoivat pakkailla tavaroitaan ja tehdä lähtöä. Osa jäi vielä syömään Rebeccan valmistamaa ateriaa.

Lily ja kelmit nousivat tuoleiltaan, epävarmoina, mitä heidän pitäisi nyt tehdä, kun Dumbledore käveli heidän luokseen Andrea vanavedessään.

”Olisiko teillä hetki aikaa”, Dumbledore kysyi ystävällisesti hymyillen.

”Totta kai”, Remus vastasi muiden nyökytellessä myöntyvästi vieressä.

”No niin, mitä mieltä te olette ensimmäisestä Feeniksin killan kokouksestanne.”

Sirius kohautti olkiaan ja virnisti. ”Olihan se ihan mielenkiintoista, vaikka minä en ollutkaan kuvitellut kokouksia ihan tällaisiksi.”

Dumbledore hymyili edelleen Siriukselle hyväntahtoisesti. ”Oletteko te sitä mieltä, että olette valmiita liittymään Feeniksin kiltaan? Se on suuri vastuu”, Dumbledore sanoi ja nyt hänen silmissään oli vakava katse.

Kaikki nyökyttelivät. ”Me olemme olleet valmiita jo pitkän aikaa.”

”Hmm… minä jotenkin arvasin tuon vastauksen”, Dumbledore naurahti, kuin muistaisi jonkun salaisen vitsin. ”Te ette kuitenkaan tiedä vielä läheskään tarpeeksi Killasta, ollaksenne valmiita tekemään tuollaista päätöksen.”

Lily aukaisi suunsa protestoidakseen, mutta Dumbledore kohotti kätensä vaimentaen hänet. ”Joten te saatte tutustua Feeniksin kiltaan ja sen toimintaan rauhassa, ennen kuin päätätte oletteko valmiita liittymään siihen. Joten teillä on kaksi viikkoa aikaa, jonka aikana te saatte olla mukana Killan kokouksissa, mutta vain kuuntelemassa, eikä teille anneta vielä mitään omia tehtäviä ja Andrea lupasi selittää teille Killan säännöt ja toimintatavat.”

Andrea nyökkäsi ja hymyili pienesti. ”Onko teillä aikaa jäädä päivälliselle?” hän kysyi sitten.

Kelmit ja Lily nyökkäilivät ja Andrea ohjasi heidät keittiön pöydän ääreen.

 

 

***

Noin tunnin kuluttua Lily, James, Sirius, Peter ja Remus ilmiintyivät kaikki Potterien eteiseen.

”Minun pitäisi varmaan lähteä kotiin”, Remus sanoi.

”Minunkin. Kello on jo aika paljon”, Peter vastasi.

Lily vilkaisi eteisen seinällä olevaa kelloa ja nyökkäsi. ”Minunkin, äiti ja isä ihmettelevät jo varmaan, mitä minä teen teillä niin pitkään.”

”Oletko sinä varma, ettet halua jäädä”, James sanoi pettyneesti ja tarttui Lilyä kädestä.

”Ei se haluamisesta ole kiinni”, Lily sanoi hymyillen. ”Minä en vain tahdo, että he tulevat liian uteliaiksi.”

James katsoi Lilyä pettyneesti, kunnes tämä vihdoin huokaisi alistuneesti. ”Hyvä on, minä karkaan teille taas myöhemmin illalla.” Sitten hän suikkasi nopeasti suukon Jamesin huulille ja ilmiintyi pois.

Lilyn mentyä Peter ja Remuskin lähtivät ja Sirius ja James jäivät kahdestaan.

”Missäköhän äiti ja isä ovat?” James kysyi rypistäen otsaansa. Sirius kohautti olkiaan ja seurasi Jamesia keittiöön. Keittiön kynnyksellä James kuitenkin pysähtyi kuin seinään, niin että Sirius melkein törmäsi häneen.

”Gustav!” James huudahti yllättyneenä.

”Mitä?” Sirius kysyi ja kurkkasi Jamesin olan yli keittiöön ja huomasi Gustavin, joka istui muina velhoina keittiön pöydän ääressä ja naputteli sormillaan hajamielisesti pöytää. Hän käänsi päätään ja huomatessaan tulijat, Gustav puhkesi hymyyn.

”Mitä sinä täällä teet?” Sirius kysyi ällistyneenä, eikä osannut muuta kuin tuijottaa Gustavia.

”Minä tulin vierailulle”, Gustav ilmoitti hyväntuulisesti, edelleen hymyillen.

”Jaahas”, James vastasi järkevästi. ”Miten sinä pääsit sisään?” hän jatkoi sitten.

”Sinun vanhempasi päästivät minut sisälle, ennen kuin lähtivät. He käskivät minun odottaa teitä ja olla kuin kotonani”, Gustav kertoi.

”Ai jaa, minne he lähtivät?” James kysyi tajuten vihdoin astua eteenpäin keittiön kynnykseltä ja päästi Siriuksenkin sisälle huoneeseen.

”En tiedä, he eivät kertoneet”, Gustav sanoi kohauttaen olkiaan.

”Jaa, no…” James aloitti mietteliäästi. Sitten hänen vieraanvarainen puolensa ilmeisesti voitti, sillä hän jatkoi: ”Onko sinulla nälkä? Haluatko kahvia? Teetä?”

”Kahvia, kiitos”, Gustav vastasi edelleen hymyillen, tosin nyt hymy näytti olevan suunnattu vain Siriukselle.

”Anturajalkaaaa”, James lauleskeli. ”Keitä kahvia.”

”Mitä? Miksi minä?” Sirius protestoi ja näytti Jamesille kieltä. ”Et sinä voi käskeä minua, minä olen täysi-ikäinen velho ja sitä paitsi, minä en edes osaa keittää kahvia.”

James oli aikeissa vastata Siriukselle, mutta Gustav ehti avata suunsa ensin: ”Minä keitän.” Ennen kuin kumpikaan ehti vastata, Gustav oli jo kaivanut kahvipannun kaapista ja tömäyttänyt sen liedelle.

 

Hetken kuluttua Gustav laski kahvipannun pöytään ja kolme kahvikuppia sen seuraksi.

”No missä te olitte?” Gustav kysyi sitten keskustelevaan sävyyn kaataessaan heille kahvia. Sirius vilkaisi nopeasti Jamesia, joka näytti empivältä.

”Remuksen luona”, James valehteli.

Gustav katsoi häntä oudosti, rypistäen hiukan otsaansa, mutta jätti puheenaiheen siihen.

He juttelivat hetken, kahvia juoden, kunnes James muisti, että Lily oli luvannut tulla käymään myöhemmin ja meni tätä vastaan huoneeseensa, jättäen Siriuksen ja Gustavin kahdestaan.

 

Sirius ja Gustav istuivat hetken aikaa hiljaa kahvikuppeihinsa tuijottaen.

”Mitä sinä olet puuhaillut viime aikoina?” Gustav aloitti.

Sirius kohautti kulmiaan hämmästyneenä Gustavin kysymyksestä, joka vaikutti itse asiassa ihan tavalliselta kiinnostukselta, eikä miltään huonolta iskuyritykseltä. ”No en paljon mitään”, Sirius vastasi. ”Ottaen huomioon, että minä pääsin sairaalasta vasta vähän aikaa sitten.

”Ai niin joo”, Gustav nyökytteli. ”Entä oletko sinä nähnyt Dinaa viime aikoina?” Gustav kysyi, eikä hänen äänessään ollut kuin pieni mustasukkaisuuden häivähdys.

”Aika paljon”, Sirius sanoi ja huokaisi.

Gustav katsoi Siriusta kummastuneena. ”Onko kaikki hyvin?”

Sirius kohautti olkiaan. ”Totta kai… minä vain… minä en ole ihan varma minne minun ja Dinan suhde on menossa?”

”Miten niin?”

”Minusta tuntuu, että me ei olla ihan samalla aaltopituudella… Että hän haluaa jotain enemmän kuin minä?”

”Ja sinä haluat pitää teidän suhteen kevyenä ja harmittomana”, Gustav lisäsi.

”Niin”, Sirius nyökkäsi. ”Tai siis meidän suhde on juuri hyvä sellaisena kuin se on nyt. Miksi ihmeessä meidän pitäisi mennä muuttamaan mitään?” Sirius sanoi ja sen jälkeen hän tuli miettineeksi, että miksi ihmeessä hän puhui näistä asioista Gustaville. Gustav ei todellakaan kuulunut ihmisiin, joille hän puhui henkilökohtaisia asioitaan.

”Koska asiat muuttuvat väkisinkin”, Gustav vastasi katsoen Siriusta.

Sirius kohautti olkiaan. ”Niin kai sitten.”

”Ja sitä paitsi sinä ja Dina asutte eri mantereilla, vähän liian kaukana, pitääksenne suhteenne tuollaisena, minun mielestäni”, Gustav lisäsi.

Sirius kohautti olkiaan uudestaan. Hän tiesi, etteivät he olisi ensimmäinen pari, joka eläisi kaukosuhteessa, mutta toisaalta hän oli juuri sellainen ihminen, jolle kaukosuhteet sopivat mahdollisimman huonosti.

”Joka tapauksessa, kello on jo vaikka kuinka paljon, minä taidan mennä nukkumaan”, Sirius sanoi ja nousi ylös.

”Joo, minunkin pitäisi varmaan tästä lähteä”, Gustav sanoi ja vei kahvikupit tiskipöydälle.

”Nähdään joskus toiste paremmalla ajalla”, Sirius sanoi ja lähti yläkertaan. Puolessa välissä portaita hän rypisti kulmiaan, tajutessaan, mitä hän oli sanonut. Hänenhän ei kuulunut pitää Gustavista. Joka tapauksessa Sirius huomasi itse asiassa viihtyvänsä Gustavin seurassa, kun tämä ei yrittänyt koko ajan iskeä häntä. Sirius tuhahti itsekseen mietteilleen ja kapusi loputkin portaat yläkertaan.