Nimi: Summer of 78
Rating: K-13 kai
Pairing: Lily/James, Sirius/OC
Genre: Romance, humor, joku semmonen sekasotku
Disclaimer: kaikki minkä tunnistatte Rowlingille kuuluvaksi, kuuluu hänelle, minä vain lainailen.
Summary: Kertoo kelmien (lähinnä Jamesin ja Siriuksen, mutta muutkin kelmit vilahtavat) kesästä seitsemännen luokan jälkeen.

1. – Suunnitelmia ja matkajärjestelyjä

Sirius harppoi itsevarmoin askelin pitkin kuumaa hiekkatietä, joka johti Pottereiden kotiin, Godrikin Notkoon. Aurinko paistoi kirkkaasti sinisellä, pilvettömällä taivaalla. Oli heinäkuun kolmas päivä. Viimein Sirius saapui Pottereiden talolle ja astui sisälle viileämpään eteiseen. Siinä samassa Siriuksen paras ystävä, James pelmahti huoneeseen. "Missä sinä olit?" James tivasi ystävältään.

"Bisneksiä, Sarvihaara, bisneksiä", Sirius sanoi salaperäisesti ja virnisti.

James kohautti olkiaan. "Minä tapaan Lilyn tänään", James mainitsi ja hänen kasvoilleen kohosi onnellinen hymy.

"Niin kuin sinä tapasit hänet eilen ja toissapäivänä ja sitä edellisenä päivänä ja sitä edellisenä päivänä..." Sirius luetteli.

Silloin talon ulko-ovi aukaistiin uudestaan ja Jamesin isä, Jack Potter astui sisään. Hänen otsansa oli huolestuneesti rypyssä ja hän kantoi käsisään isoa pergamenttipinoa. "Huono päivä töissä?" James kysyi. Jack oli aurori ja hänellä oli joskus aika rankkaa töissä, varsinkin nyt, kun Voldemort -niminen pimeän taikuuden velho, oli aiheuttanut taikaministeriölle ongelmia.

"Ei oikeastaan", herra Potter mutisi ja laski pergamentit eteisen pöydälle, "Minun pitikin kertoa teille yksi juttu. Nimittäin, minä lähden Kaliforniaan kesäksi. Työtehtäviin."

James ja Sirius tuijottivat häntä yllättyneinä. "Siis mitä?"

"Niin, minä lähden Kaliforniaan täksi kesäksi ja alkusyksyksi ja minä mietin, että haluatteko te tulla mukaan?"

"Siis mitä?", Sirius kysyi pöllämystyneenä, "Kaliforniaan kesäksi? Mitä me siellä tekisimme?"

"No sitä samaa kuin täälläkin", Jack vastasi, "Tiedän, että tämä tuli vähän lyhyellä varoitusajalla, mutta ei teillä kuitenkaan olisi sen parempaa tekemistä täälläkään. Me voisimme asua Jamesin Helga -tädin luona, hänellä on hieno kartano aivan merenrannassa."

"Kyllä se minulle sopii, jos sinä haluat meidät mukaan, mutta sitä minä vaan ihmettelen, että mikä työtehtävä Englantilaisella aurorilla muka siellä olisi", James totesi. Jack vastasi, että se oli salainen asia, eikä suostunut kertomaan heille mitään.

***

Illalla James ilmiintyi Lilyn luokse Likusteritielle.

"Hei", James sanoi Lilylle, joka loikoili sängyllään vaaleansinisen päiväpeiton päällä ja luki lehteä. Lilyn punaiset hiukset olivat kiinni sinisellä kumilenkillä ja hänellä oli päällään musta polvipituinen hame ja valkoinen T-paita. Lily nousi sängyltä suudellakseen Jamesia. "Sinä olet ajoissa."

James vain hymyili Lilylle ja pörrötti hiuksiaan. "Tai oikeastaan sinun ei olisi pitänyt tulla ollenkaan sen jälkeen, mitä tapahtui, kun olit meillä viimeksi", Lily jatkoi.

"Mitä? Enhän minä kuin taikonut sille Petunian iljettävälle poikaystävälle hirvensarvet", James puolustautui ja hymyili valloittavasti.

"Niin ja taioit Petunia lautaselle matoja."

"Mistä sinä tiesit, että se olin minä?"

"No kuka muukaan?"

"Petunia ärsytti minua."

"Shhh", Lily sihahti, "Äiti on tulossa tänne."

"Lily, puhutko sinä itseksesi", Rouva Evans huuteli ja kiipesi portaita yläkertaan. "Äkkiä vaatekaappiin", Lily sihahti ja työnsi Jamesin isoon, kirsikkapuiseen vaatekaappiin. "Hän ei saa nähdä sinua."

Lily raotti huoneensa ovea, mutta ei päästänyt äitiään sisään. "En tietenkään puhu itsekseni. Petunia varmaan puhuu puhelimessa", Lily sanoi.

"Minä olen tulossa vanhaksi, jos en erota teidän ääniänne toisistaan", rouva Evans hymähti ja pudisteli päätään. Sitten hän kääntyi ja lähti takaisin alakertaan. Lily meni vapauttamaan Jamesin vaatekaapista.

"Mielenkiintoisia vaatekappaleita sinulla", James virnisteli ja roikotti kädessään minikokoista, vaaleanpunaista röyhelöalushametta, joka oli koristeltu pitsein ja satiinirusetein. "Se on Petunian", Lily sanoi, riuhtaisi alushameen Jamesin kädestä ja heitti sen huoneen nurkkaan. "Lähdetäänkö sitten sinne minne ikinä meidän pitikään lähteä."

"En minä tiedä, minne meidän piti lähteä, jäädään tänne", James sanoi viattomasti ja suuteli Lilyä huulille.

"Niin ja kuinkakohan kauan menisi ennen kuin äiti tulisi takaisin ylös, vai haluatko sinä penkoa lisää minun vaatekaappiani?" Lily kysyi.

James kohautti olkiaan ja astui askeleen lähemmäs Lilyä suudellakseen tätä uudestaan. "Minun pitää kertoa sinulle yksi juttu", hän mumisi, "Isä on lähdössä viikon päästä Kaliforniaan, työtehtäviin... Ja minä ja Sirius menemme hänen mukaansa."

Lily katsoi Jamesia yllättyneenä. "Kuinka kauaksi aikaa?"

"No se ei ole ihan varmaa vielä", James vastasi välttelevästi, "Ehkä pariksi kuukaudeksi."

"Mitä?!" Lily huudahti, "Sinä aiot jättää minut tylsistymään yksin koko kesäksi?!"

"Älä huuda tai joudut tunkemaan minut pian uudestaan vaatekaappiin", James hymähti, "Minä ajattelin, että jos sinä tulisit mukaan, ainakin viikoksi tai pariksi."

"Että minä lähtisin sinun kanssa Kaliforniaan?" Lily naurahti, "Mitä minä siellä tekisin? Ja sitä paitsi, äiti ei varmaan oikein innostuisi ajatuksesta."

"Mutta minä en kestä koko kesää ilman sinua." James marisi. 

He jatkoivat väittelyä vielä jonkin aikaa, eikä James suostunut lähtemään, ennen kuin Lily oli luvannut harkita asiaa.

***

Herra Potter hoiti matkajärjestelyt niin pikaisesti kuin pystyi, sillä hänen mukaansa heillä oli kiire lähteä, vaikka hän ei suostunut kertomaan minkä takia. He olivat menossa kaupunkiin nimeltä Monterey, Kalifornian rannikolla. Siellä asui Jamesin täti Helga ja hänen kaksospoikansa. James oli nähnyt heidät viimeksi kymmenvuotiaana. Täti oli suuttunut hänelle, koska hän oli rikkonut tämän kristallimaljakon ja ripustanut hänet heidän pihallaan olevaan ihmeellisennäköiseen puuhun.

Viiden päivän päästä, heinäkuun kahdeksannen aamuna he olivat vihdoin valmiita lähtemään. Jack oli järkyttänyt Siriusta kertomalla, että heidän olisi matkustettava jästien lentävällä laitteella, lentokoneella. "Emmehän me voi mennä sellaiseen kapineeseen, olen ihan varma, että se pudottaa meidät jossain Atlantin yllä, lentokoneet ovat vihamielisiä olentoja", Sirius marisi.

"Sirius, lentokoneet eivät ole eläviä", sanoi Lily tuskastuneena. Hän oli tullut saattamaan Jamesia ja Siriusta matkaan Remuksen ja Peterin kanssa. Nyt he seisoivat kaikki Potterien eteisessä ja odottivat Jackia.

Herra Potter käveli reippaasti eteiseen matkalaukku kainalossa ja reppu selässä. "No niin, ollaanko valmiita lähtöön?" hän huikkasi ja aukaisi ulko-oven. He menivät ulos ja ilmiintyivät kaikki lentokentälle.

2. – Karmea lentomatka

Sirius voi pahoin jo pelkästä ajatuksesta, että hänen pitäisi nousta lentokoneeseen tunnin päästä. Lentokoneet olivat kamalia, metallisia putkia, joissa oli ulokkeet sivuilla ja mikä pahinta, ne olivat jästikeksintö. Siriuksen mielestä oli hyvin epätodennäköistä, että hän pääsisi turvallisesti perille Montereyn lentokentälle. "Anturajalka kultaseni, se on vain lentokone, ei mikään raivostunut McGarmiwa", James lohdutti.

Lisäksi Siriukselle tuotti ongelmia käyttäytyä jästimäisesti, vaikka herra Potter oli varottanut heitä herättämästä huomiota.

he olivat jättäneet matkatavaransa oudonnäköiselle liukuhihnalle ja odottivat nyt Lilyn, Remuksen ja Peterin kanssa suuressa aulassa. "Lily", James sanoi ja veti Lilyn syrjemmälle. " Älä unohda minua kesän aikana. Ja lupaathan kirjoittaa minulle? Ja tulla käymään jossain vaiheessa. Loma Petuniasta tekisi sinullekin hyvää."

Lily katsoi Jamesia hymyillen. "Totta kai minä kirjoitan, enkä tietenkään unohda sinua, mutta Petuniasta minä saan lomaa ihan muutenkin. Hän muuttaa Vernonin kanssa yhteen."

"Mitä", James huudahti, "Sen paksun, tyhmän jästin?"

Lily nyökkäsi ja jatkoi: "Mutta minä en ole varma pääsenkö sinne Kaliforniaan."

James ei sanonut mitään, vaan suuteli Lilyä pitkään ja kietoi kätensä tämän vyötärön ympäri. Lily pujotti sormensa Jamesin tuuheaan ja sotkuiseen hiuspehkoon. "Sinulla on ihanat hiukset", Lily mumisi suoraan Jamesin suuhun.

"Minä muistan vielä ajan, kun sinä inhosit minun hiuksiani. Onneksi muutit mieltäsi, muuten minä olisin joutunut ryöstämään sinut naimisiin kanssani", James sanoi ja suuteli Lilyä uudestaan, kunnes hän kuuli Siriuksen huikkaavan hänelle: "Sarvihaara, voisitko lopettaa sen nuoleskelun ja raahautua tänne, tai me joudutaan pian käyttämään luutia lentokoneen sijasta." Ihmiset katsoivat Siriusta vähän oudosti, mutta hän vain hymyili heille hurmaavasti ja yritti näyttää mahdollisimman jästimäiseltä. James halasi Lilyä vielä viimeisen kerran ja lähti Siriuksen, Remuksen ja Peterin luo.

"Kuutamo, Matohäntä, nähdään pian ja muistakaa kirjoittaa", James sanoi ystävilleen. Peter ja Remus olivat jo luvanneet tulla käymään Siriuksen syntymäpäivän aikoihin heinäkuun lopussa.

"Pidä huoli itsestäsi, äläkä anna Siriuksen rikkoa kaikkien Kalifornialaisten naisten sydämiä", Remus sanoi.

"Sirius Musta – Kalifornian seksikkäin naistenmies", Sirius sanoi haaveksivasti.

Jätettyään vielä viimeiset hyvästit ystävilleen he lähtivät Herra Potterin johdolla passintarkastuksen kautta lentokoneeseen johtavaan käytävään. Mitä lähemmäs lentokonetta he menivät, sitä kalpeammalta Sirius näytti.

"Miksi ihmeessä minä suostuin tähän, tämähän on suorastaan hullua", Sirius mutisi puoliksi itsekseen.

"Ei se mitään, Sirius. Ajattele kaikkia niitä kauniita, Kalifornialaisia tyttöjä", James lohdutti ystäväänsä virnistellen. Hän oli itse ollut kerran lentokoneessa pienenä, sillä Jackin mielestä, hänen oli hyvä saada kokemuksia myös jästielämästä. Jamesin mielestä kokemus ei ollut ollenkaan niin kamala.

"Pyh, miten minä muka pystyisin ajattelemaan kalifornialaisia tyttöjä, minä ajattelen lentokonetta", Sirius tuhisi.

"Oho, en tiennytkään, että sinä olet suuntautunut lentokoneisiin."

Vihdoin he astuivat sisälle lentokoneeseen ja ystävällinen lentoemäntä toivotti heidät tervetulleiksi ja näytti heille heidän paikkansa. hra. Potter ja James istuivat koneen etuosassa ja Sirius istui toisella puolella käytävää. "Etkö sinä istukkaan minun vieressä", Sirius parkaisi Jamesille.

"Kyllä sinä varmaan pärjäät yksinkin", James totesi kuivasti.

Siriuksen toiselle puolelle istui nuori tyttö ja hänen viereensä keski-ikäinen, kaljuuntuva mies, joka näytti siltä, kuin olisi ollut lentokoneessa tuhansia kertoja ennenkin. Lentokone lähti viimein nousemaan ja Sirius istui kauhusta kankeana tuolissaan, kun lentoemäntä selitti turvallisuusohjeita.

Sirius luuli jo uskaltavansa hengittää, kun he olivat päässeet vähän ylemmäs, mutta sitten lentokone kallisti äkkiä jyrkästi vasempaan. " Ei, ei, ei, ei, ei! Minä olen liian nuori kuolemaan!" Sirius parahti.

"Ei elämästä selviä hengissä kuitenkaan", Siriuksen vieressä istuva tyttö sanoi hiukan uneksuvalla äänellä, "Mutta tästä lentomatkasta, sinulla on aika hyvät mahdollisuudet selvitä hengissä, joten kannattaa rauhoittua." Sirius katsoi vieressään istuvaa tyttöä. Tyttö oli mustahiuksinen ja tällä oli vihreät silmät, jotka oli rajattu huolellisesti sinisellä rajauskynällä. Tyttö oli melkein hätkähdyttävän kaunis. Tällä oli päällään vihreä tunika ja farkut ja kaulassaan keltaiset puuhelmet.

"Niin herra, onko jokin hätänä?" Sanoi lentoemäntä, joka oli tullut paikalle, Siriuksen huudon kuultuaan. "Ei hänellä mikään ole hätänä, lentopelko vain, hän on ensi kertaa koneessa", James kiirehti sanomaan käytävän toiselta puolelta. Lentoemäntä näytti ymmärtäväiseltä. "Ole vain ihan rauhassa, kyllä se siitä, ensimmäinen lento on aina vähän jännittävä, haluaisitko jotain luettavaa?", lentoemäntä sanoi melkein ärsyttävän ystävällisellä ja avuliaalla äänellä.

Kun Sirius oli vihdoin päässyt eroon yliavuliaasta lentoemännästä, hän kääntyi takaisin vieressään istuvan tytön puoleen. Tyttö hymyili hänelle melkein seesteisesti. "Minä olen Dina, entäs sinä?", tyttö sanoi rauhallisella äänellä ja heilautti suoria ja kiiltäviä, pitkiä hiuksiaan.

"Sirius Musta, hauska tutustua", Sirius sanoi ja iski silmää Dinalle.

Dina nyrpisti nenäänsä. "Ai Musta." Sirius huokaisi, hän oli väsynyt ennakkoluuloihin, heti kun hän sanoi sukunimensä. "Äh, en sellainen Musta, minä tavallaan irtisanouduin perheestä, kun olin kuusitoista, karkasin kotoa", Sirius selitti.

"Ai jaa, surullista", Dina vastasi.

"Ei oikeastaan, he eivät olleet mitään unelmavanhempia, Pottereiden luona on sitä paitsi hauskempaa", Sirius sanoi, mutta silti hänen ääneensä ilmestyi pientä alakuloisuutta, "Vaikka toisinaan kyllä kaipaan veljeäni." Sirius ihmetteli, miksi ihmeessä hän puhui yksityisasioistaan ventovieraalle. Lentokone teki ihmisistä outoja. "Hetkinen", Sirius sanoi yhtäkkiä, "Miten sinä tiedät Mustien kyseenalaisesta maineesta, jos kerran olet jästi?" Sitten Sirius tajusi, miltä tuon oli täytynyt kuulostaa taikamaailmasta tietämättömän ihmisen korvissa, mutta Dina vain naurahti iloisesti. "Oi, en minä ole jästi."

"Mitä? Jos sinä et kerran ole jästi, niin mitä ihmettä sinä teet lentokoneessa?" Sirius kysyi epäuskoisena.

"Minä matkustan lentokoneessa koko ajan englannin ja Kalifornian välillä", Dina sanoi edelleen hymyillen, mutta nyt hänen katseestaan erottui pientä surullista pilkettä, jos katsoi tarkasti, "Asun oikeastaan Kaliforniassa, mutta äiti asuu Englannissa."

"Mutta jos olet kerran noita, miksi ihmeessä sinä lennät lentokoneella?"

"Ihan huvin vuoksi, se on hauskaa", Dina sanoi ja virnisti Siriukselle ilkikurisesti. Sirius ei mahtanut itselleen mitään, vaan virnisti takaisin.

Sirius oli hetkeksi unohtanut lentopelkonsa, kun hän oli jutellut Dinan kanssa, mutta hän valahti äkkiä kalpeaksi, kun lentokone kallisti hiukan.

"Lentokoneet ovat jästien kauheimpia keksintöjä, meidän ei olisi pitänyt tulla tänne, meidän olisi pitänyt ilmiintyä", Sirius sanoi Jamesille pahoinvoivasti.

"Sirius, sinä esität jästiä, muistatko?", James sanoi ärtyneesti.

Sirius kesti jotenkuten lennon loppuun jutellessaan Dinan kanssa, mutta hän oli silti huojentunut päästessään vihdoin laskemaan puutuneet jalkansa tukevasti maan pinnalla, Montereyn lentokentälle.

Kaliforniassa oli kuuma, melkein 30 astetta, vaikka oli melkein ilta. Ilma seisoi paikallaan ja taivas oli pilvettömän sininen. Helga -täti oli Jackia, Jamesia ja Siriusta vastassa lentokentällä.

Helga oli pukeutunut vaaleanvihreään pitkään kaapuun ja hänen harmaantuvat hiuksensa oli tiukalla nutturalla. Siriuksen mielestä täti näytti epäilyttävästi McGarmiwalta tuima ilme kasvoillaan.

"Oletko varma, ettei Minerva ole pukeutunut valeasuun ja seurannut minua tänne", Sirius varmisti Jamesilta.

"Kyllä McGarmiwa varmasti pystyy olemaan sinusta erossa, se on sitten eri asia, pystytkö sinä olemaan hänestä erossa", James vastasi.

"Mitäköhän tuokin muka tarkoitti", Sirius jupisi.

"Jack, James!", Helga huudahti ja asteli heidän luokseen, "Miten mukava nähdä pitkästä aikaa." Helga suuteli kumpaakin poskelle ja kääntyi sitten Siriuksen puoleen. "Ja sinun täytyy olla nuoriherra Musta, miellyttävää tavata." Ja Helga moiskautti suukon Siriuksenkin poskelle.

"No niin, mennään sitten, ei meillä ole koko päivää tässä aikaa paahtua. Ja Jack, sinun pitää varmaan aloittaa työsi." Helga loi Jackiin tietäväisen katseen, josta James päätteli, että tälle oli kerrottu enemmän, kuin hänelle ja Siriukselle.

He ilmiintyivät Helgan asunnon valtavalle etupihalle. Se oli täynnä kukkia, puita ja suihkulähteitä ja vähän syrjemmällä oli iso uima-allas mutta se ei ollut mitään, verrattuna taloon. Talo oli niin iso, että sinne olisi hyvin voinut eksyä. Se näytti aivan luksushotellilta, isoine parvekkeineen. Talo oli vain parinsadan metrin päässä isosta hiekkarannasta, niin kuin Jack oli sanonut.

"Vau", Sirius henkäisi, "Se on aika... Iso."

Sisältä talo näytti vielä upeammalta. He menivät isoon eteisaulaan, joka oli sisustettu antiikkisilla ja kalliin näköisillä puuhuonekaluilla. Eteisestä pääsi suoraan valtaisaan oleskeluhuoneeseen, jota olisi voinut käyttää vaikka tanssisalina. Se oli sisustettu beesillä ja hennon ruusunpunaisella.

"No niin, minä näytän teille huoneenne. Ne ovat yläkerrassa, sen jälkeen voimmekin nauttia iltateetä."

Heidän huoneensa olivat vierekkäin. Ne olivat kaikki isoja, valoisia ja hyvin sisustettuja. Siriuksen huone oli sisustettu laivastonsinisellä, niin kuin Jamesinkin, mutta Jack sai pahaksi onnekseen kirkkaanpinkin huoneen.

"No niin kultaseni, purkakaa nyt matkalaukkunne ja tulkaa sitten alakertaan, minä keitän teille teetä", Helga suukotti Siriusta poskelle ja lähti sitten köpöttelemään rappusia alas.

"Hän on poikkeuksellisen hyvällä tuulella, mistäköhän se johtuu", Jack mutisi itsekseen.

  3. – Uusia tuttavuuksia

Seuraava päivä Montereyssä oli vielä kuumempi, kuin edellinen. Sirius heräsi auringonpaisteeseen, joka siivilöityi ohuiden ikkunaverhojen läpi. Hän kuuli viereisen huoneen kolistelusta, että James oli jo herännyt. Sirius nousi ylös ja tallusteli Jamesin huoneeseen.

"Huomenta kelmiseni", Sirius huikkasi hyväntuulisesti Jamesille.

"Oletpa sinä hyvällä tuulella", James sanoi vähän synkemmin.

"No miksen olisi? Me ollaan Kaliforniassa, aurinko paistaa ja me asumme upeassa talossa rannan lähellä… Hei, lähdetään rannalle!" Sirius hihkaisi ylienergisenä.

James huokaisi. "Minä taidan kirjoittaa ensin kirjeen Lilylle."

"Äh, vastahan te näitte. Antaisit nyt sen tyttöparan olla joskus rauhassa", Sirius kääntyi ja lähti alakertaan. Kuitenkin jo puolivälissä portaita, Sirius törmäsi – kirjaimellisesti – suurin pirtein itsensä ikäiseen poikaan. "Ja kukahan sinä olet", Sirius kysyi tarkkaillen poikaa. Poika oli vaaleahiuksinen, mutta hiuksissa oli pikimustia raitoja. Tällä oli siniset, mantelinmuotoiset silmät, jotka tuijottivat häntä. Silmät oli rajattu mustalla rajauskynällä. " Samaa voisin kysyä sinulta, jos äiti ei olisi kertonut, siitä todella hyvännäköisestä, pojasta, joka tuli tänne eilen illalla. Sen täytyy olla sinä. Minulla ja äidilläni on aika samanlainen miesmaku." poika sanoi ja iski silmää Siriukselle, "Ai niin ja minun nimeni on muuten Gustav. Erittäin mukava tutustua"

Sirius tuijotti poikaa. "Okei, jos sinä kerran asut täällä, sinä voit varmaan laittaa minulle aamiaista."

Gustav hymyili Siriukselle viettelevästi. "Totta kai. Minä olen aivan loistava kokki." Gustav iski vielä kerran silmäänsä ja lähti sitten alas käsi rennosti Siriuksen olkapäällä.

Osoittautui, että Gustav oli sanojensa mukaan loistava kokki. Hän valmisti Siriukselle runsaan ja maittavan aamiaisen ja juuri kun hän oli saanut sen valmiiksi, hänen kaksoisolentonsa tuli keittiön ovesta sisään. Kaksoisolento oli vain hitusen lyhyempi, kuin Gustav ja tältä puuttui mustat raidat hiuksista. Lisäksi Sirius huomasi, että kaksoisolento ei näyttänyt siltä, että olisi voinut syödä hänet suihinsa siltä istumalta. Sirius piti tästä toisesta heti enemmän.

"Sinun täytyy olla Steve", Sirius sanoi, kun hän muisti serkuista, joista James oli hänelle kertonut.

"Ja sinun Sirius, hauska tutustua", Steve vastasi ja hymyili Siriukselle ystävällisesti.

Helga asteli keittiöön valkoisessa, ohuessa pitsiyövaatteessa ja papiljotit yhä päässään. "Ai te olettekin jo heränneet", täti sanoi unisesti ja tarttui kahvikuppiin. James tuli keittiöön pian hänen perässään. "Missä isä on?", James kysyi, kun hän oli silmäillyt läpi huoneessa olijat ja huomannut Jackin puuttuvan.

"Hän lähti jo töihin", Helga sanoi ja kaatoi Jamesillekin kahvia.

"Minne?", James kysyi. Helga kohautti olkiaan. "En minä tiedä, hän on kovin salaperäinen, mitä työasioihin tulee, kai hänen on sitten pakko pitää ne salassa." Helga näytti siltä, ettei häntä kiinnostanut Jack sen enempää kuin tämän työkään. "Mutta mitä te olette suunnitelleet tämän päivän varalle", hän lisäsi ja soi Siriukselle leveän hymyn.

***

Sirius upotti paljaat varpaansa rantahietikkoon. Aurinko paistoi kuumasti taas kerran pilvettömältä taivaalta. Ranta oli täynnä ihmisiä jotka, ottivat aurinkoa ja pelasivat lentopalloa. Hän ja James olivat päättäneet lähteä rannalle, kun eivät olleet keksineet parempaakaan tekemistä. Gustav oli tuppautunut heidän mukaansa ja Stevekin oli päättänyt lähteä, koska hänellä oli tänään vapaata töistä.

He etsivät itselleen tyhjät rantatuolit mahdollisimman läheltä rantaa. "Sirius, voitko levittää aurinkovoidetta selkääni", Gustav sanoi ja hymyili Siriukselle leveästi samalla kun heitti tälle aurinkorasvapullon. Sirius tarttui pulloon huokaisten mielessään. Samassa hän näki Dinan kävelevän rannalla keltaisessa uimapuvussa ja lyhyt valkoinen kietaisuhame lantiollaan. Hän oli sutaissut kiiltävät hiuksensa sotkuiselle letille ja Siriuksen mielestä tyttö näytti kerta kaikkiaan tyrmäävältä. Sirius kuuli sydämen lyövän lujempaa rinnassaan ja hän ei voinut kääntää katsettaan tytöstä. Ja se oli uusi tunne Sirius Mustalle.

"Odottakaa hetki, minun täytyy mennä tapaamaan Dinaa", Sirius mutisi ja heitti aurinkorasvan Jamesille ja lähti Dinan perään. "No mikäs sille nyt tuli?" Gustav kysyi ymmällään.

Sirius juoksi tytön kiinni ja sovitti sitten askeleensa tämän tahtiin. "Dina...hei", Sirius sanoi ja hymyili.

"Ai hei Sirius, kiva nähdä", Dina sanoi ja hymyili Siriukselle, "Tässä on Ianna." Dinan vieressä käveli vaalea tyttö, jolla oli vaaleansiniset, hyvin niukat bikinit päällään ja utelias virne kasvoillaan. Tyttö oli myös kaunis. Hän tutkaili Siriusta kiinnostuneena sinisillä silmillään. "Hei, Sirius", Ianna sanoi ja iski silmää ja hymyili Siriukselle maireasti.

"Hei Ianna", Sirius sanoi ja vastasi tytön hymyyn.

Sirius kuuli kuinka Ianna kuiskasi Dinalle: "Mistä sinä olet tutustunut noin järjettömän hyvännäköiseen tyyppiin?" Dina vain pyöritteli silmiään.

"Oletko sinä ollut ennen Kaliforniassa", Ianna kysyi edelleen hymyillen.

"En, ystäväni isä tuli vain tänne kesäksi töihin ja hän pyysi meitä mukaan", Sirius selitti.

Ianna näytti ilahtuneelta. "Hei, mutta mehän voimme esitellä teille paikkoja Dinan kanssa!" hän huudahti, "Siitä tulee hauskaa. No niin esittelepäs meidät nyt sille sinun ystävällesi."

Niinpä Sirius johdatti Dinan ja Iannan Jamesin luo. "Tässä on Dina – se tyttö, jonka vieressä minä istuin lentokoneessa – ja hänen ystävänsä Ianna. He lupasivat näyttää meille kaupunkia", Sirius sanoi. "Hei minne Steve ja Gustav menivät", hän lisäsi vielä helpottuneen siitä, että pääsi hetkeksi eroon Gustavista.

"He lähtivät uimaan", James sanoi, "Hei Dina ja Ianna, hauska tavata." Hän näytti kuitenkin poissaolevalta. Sirius arvasi, että hänen ajatuksensa olivat eräässä punatukkaisessa tytössä...

***

Lily istui keittiöntuolilla ja söi aamiaismuroja, kun Petunia asteli keittiöön vielä yöpuvussaan. Petunia tuhahti siskolleen paheksuvasti ja kaatoi itselleen kahvia. "Mitä epäsoveliasta minä taas olen tehnyt, enhän minä muuta kuin istun tässä", Lily mutisi enemmän itselleen.

"Se tässä enemmänkin rassaa, mitä sinä et ole tehnyt", Petunia sanoi ja loi siskoonsa kylmän katseen. Lily mulkaisi Petuniaa takaisin. "No mitä minä sitten olen jättänyt tekemättä?" Lily kysyi ivallisesti. Petunia jätti vastaamatta ja tarttui Lilyn edessä olevaan pergamentinpalaseen. "Mikä tämä on?" Petunia kysyi, samalla kun hörppäsi kahvia.

"Se on kirje. Jamesille.", Lily vastasi kylmästi ja sieppasi pergamentin itselleen.

Petunia niiskaisi. "Niinpä niin. Jamesille. Sinun iki-ihanalle friikkipoikaystävällesi, jonka takia olet niin kiireinen, ettei sinua kiinnosta minun asiani enää senkään vertaa, kuin ennen." Lily tuijotti Petuniaa ihmeissään. "Petunia, sinähän se olet, jota eivät kiinnosta minun asiani. Sinä et ole halunnut olla minun kanssani missään tekemisissä sen jälkeen, kun lähdin Tylypahkaan."

"Minua ei kiinnosta olla tekemisissä sinun outouksiesi, eikä sinun friikkiystäviesi kanssa. Mutta sinä valitsit mieluummin typerät taikatemppusi, kuin sisaresi. Ja, kelvottoman, tunnevammaisen poikaystävän, joka karkaa toiselle mantereelle heti ensimmäisen tilaisuuden tullen", Petunia huusi nyt Lilylle päin naamaa.

"Hetkinen! Mikä sinua vaivaa? James ei ole tunnevammainen eikä kelvoton ja hän ei karannut Kaliforniaan ja sitä paitsi minä rakastan häntä.", Lily huusi takaisin.

"Sinä rakastat häntä! Vai rakastat sinä surkeaa kamalaa raukkamaista hirveää rumaa naurettavaa friikkipoikaystävääsi. No selvä, painu sitten vaikka hänen luokseen Kaliforniaan. Minä en ainakaan jää kaipaamaan sinua, enkä sinun outouksiasi. Minä en tarvitse sinua enää. Minä vihaan sinua", Petunia kiljui.

"Hyvä on sitten, minä lähden. Minä lähden heti tänään, niin sinun ei tarvitse kestää minua enää kauempaa.", Lily sanoi raivoissaan, sieppasi pergamenttinsa ja marssi ulos huoneesta. "Ja sinulla ei ole mitään oikeutta loukata Jamesia, hän on tuhat kertaa parempi, kuin sinun läskikaula Vernonisi", Lily huikkasi vielä perään. Hän kuuli Petunian purskahtavan itkuun keittiössä, mutta hän ei jaksanut välittää juuri sillä hetkellä.

Hän meni omaan huoneeseensa yläkertaan ja heitti Jamesin kirjeen roskiin. Sitten hän otti toisen pergamenttiliuskan ja kirjoitti uuden.

Hei James,

Toivottavasti pääsitte Siriuksen kanssa turvallisesti perille.

En kestä Petuniaa enää, en ymmärrä miksi ihmeessä hän on niin ilkeä

minulle. Hän on muuttunut niin paljon.  No joka tapauksessa, aioin vain

 ilmoittaa, että minä olen tulossa sinne, Kaliforniaan. En jaksa Likusteritiellä

enää hetkeäkään. Nähdään.

Rakkain terveisin

Lily

Viesti oli epäselvä ja lyhyt, mutta se sai nyt kelvata. Lily sitoi kirjeen pöllönsä jalkaan ja lähetti sitten pöllön matkaan. Hän huokaisi ja alkoi viskellä vaatteitaan matkalaukkuun. Hetken kuluttua joku koputti hänen ovelleen. Rouva Evans astui sisään. "Lily miksi ihmeessä sinä olit niin ilkeä hänelle?" Rouva Evans kysyi.

Lily tuijotti äitiään. "Mitä? Enhän minä ollut ilkeä hänelle, hän oli ilkeä minulle."

Rouva Evans tuijotti matkalaukkua Lilyn lattialla. "Mikä tuo on?"

"Ilmiselvästi se on matkalaukku."

"Mutta Lily, mihin sinä matkalaukkua tarvitset, ethän sinä ole menossa matkalle", Rouva Evans sanoi pöllämystyneenä.

"Itse asiassa kyllä äiti, kyllä minä olen. Minä nimittäin lähden Jamesin luokse Kaliforniaan", Lily ilmoitti ja viskasi keltaisen t-paidan päällimmäiseksi matkalaukkuunsa.

"Lily, mikä ihme sinuun on mennyt. Ensin sinä ilkeilet Petunialle ja sitten ilmoitat noin vain lähteväsi toiselle mantereelle. Minä en tunne sinua enää yhtään", Rouva Evans pudisteli päätään.

"Äiti minä en ymmärrä miksi sinä syytät minua, Petunia se oli, joka ilkeili minulle. Minä en jaksa tätä enää. Se on kaikille parempi jos minä lähden pois vähäksi aikaa", Lily sanoi. Oikeastaan hän oli alitajunnassaan päättänyt, että lähtisi jo silloin, kun James oli kertonut asiasta hänelle. Toinen ja painavampi syy hänen lähtöönsä oli se, ettei hän halunnut olla erossa Jamesista.

"Lily, sinä olet kai jo aikuinen ja tarpeeksi järkevä tehdäksesi omat päätöksesi, mutta miksi et voisi odottaa edes vähän aikaa ennen kuin lähdet, ei sinulla niin kiire voi olla", Rouva Evans huomautti. Lily ei sanonut mitään, vaan jatkoi tavaroidensa viskomista matkalaukkuun.

4. – Petunian sydänsurut

James heräsi seuraavan aamuna siihen, että joku koputti hänen ikkunaansa. "Mene pois Anturajalka, anna minun nukkua", James mutisi unisesti. Kun koputus vain jatkui, James huokaisi alistuneesti ja nousi istumaan. Hän huomasi, että häntä ei ollutkaan herättänyt Sirius, vaan pöllö, joka koputti vaativasti hänen ikkunansa ulkopuolella. James päästi pöllön sisälle ja otti Lilyn kirjeen sen nokasta. Luettuaan kirjeen, Jamesista tuntui siltä, että hän olisi voinut vaikka hihkua riemusta. Lily oli tulossa sinne, Kaliforniaan, oli ainoa järkevä ajatus, jonka hän pystyi muodostamaan. Hän ei olisikaan kestänyt enää kauaa näkemättä Lilyä.

Hän melkein hyppeli Helgan kaiverruksin koristellut portaat alakertaan. "Huomenta herra ilopilleri", sanoi Jack, joka hörppi keittiössä kahvia.

"Huomenta isä", James hihkaisi ja selosti Jackille Lilyn kirjeen sisällön. Sitten Jack pongahti ylös tuoliltaan. "Täytyy lähteä töihin."

"Miksi sinä et voi kertoa mitä sinä itse asiassa teet täällä?", James kysyi, mutta Jack vain kiiruhti ulos huoneesta ja huikkasi, että hän oli jo nyt myöhässä töistä.

"Hei Sarvihaara, minusta meidän pitäisi keksiä jotain mielekästä tekemistä kesäksi", Sirius astui keittiöön, "Otetaan vaikka kisa, kumpi iskee enemmän tyttöjä kesän aikana."

James tuhahti, mutta hymyili silti Siriukselle onnellisesti. "Ja mikä saa kasvoillesi tuon ällöttävän onnellisen ilmeen rakas kelmiseni?", Sirius kysyi ja otti itselleen kahvikupin.

"Lily on tulossa Kaliforniaan, hän kuulemma kyllästyi Petuniaan", James sanoi. Sitten hänen mieleensä juolahti jotain. "Meidän pitää varmaan mennä Lilyä vastaan lentokentälle, hän ei tiedä, missä Helgan kartano on."

"Lentokentälle!", Sirius parahti, "Aikooko hän tulla lentokoneella. Minä en toivoisi sellaista kohtaloa pahimmalle vihollisellenikaan."

"Lily on jästisyntyinen! Hän on matkustanut monta kertaa lentokoneella, heidän kesälomamatkoillaan", James sanoi ja pörrötti hiuksiaan.

"Kuka on Lily", sanoi Gustav joka tuli juuri silloin huoneeseen. "Ja huomenta Sirius, sinulla on tänään aivan upea kampaus. Miten sinä saat hiuksesi näyttämään noin houkuttelevilta?"

"Lily on Jamesin elämän suuri rakkaus", Sirius vastasi Gustavin ensimmäiseen kysymykseen, koska hän ei oikein tiennyt, mitä hänen olisi pitänyt vastata toiseen.

"Ai jaa, ja mitä hänestä?", Gustav kysyi.

"Hän on tulossa tänne. Näkisitpä heidät yhdessä, James ei voi pitää näppejään erossa Lilystä", Sirius sanoi.

"Tiedän tunteen", Gustav vastasi ja hymyili Siriukselle merkitsevästi. Sirius teeskenteli, ettei hän huomannut hymyä. Hän ei nyt jaksanut kiinnostua homosta, joka oli toivottomasti ihastunut häneen. Hän ja James olivat nimittäin sopineet tapaavansa Iannan ja Dinan tänään. Gustav huokaisi, mutta hänen oli ihan pakko nykäistä Siriusta yhdestä mustasta hiussuortuvasta.

Sirius ja James tapasivat Iannan ja Dinan iltapäivällä meluisassa ja iloisessa kapakassa nimeltä Riehakas Hevoskotka. Se oli lähellä Helgan kartanoa ja se muistutti Siriuksen mielestä vähän Vuotavaa noidankattilaa Lontoossa. Kun he saapuivat paikalle Ianna ja Dina istuivat jo yhdessä nurkassa ja juttelivat iloisesti. James ja Sirius menivät istumaan heidän viereensä. "Hei Sirius ja James", Ianna sanoi ja hymyili. Siriuksesta tuntui, että Ianna ei osannut olla kuin iloisella tuulella.

He lähtivät kohta takaisin ulos ja kävelivät pitkin pitkää kävelykatua samalla kun Dina kertoi heille Montereystä. "Oikeastaan Montereyssä on enemmän velhoja ja noitia, kuin jästejä. Meillä on kokonainen kaupunginosa, josta jästit eivät tiedä mitään. Se alkaa Riehakkaasta Hevoskotkasta ja se jatkuu kaupungin laidalle saakka. Meillä on oma uimarantakin."

"Ja teidän pitäisi nähdä meidän huispausstadionimme", Ianna jatkoi, "Se uudistettiin juuri. Ja siellä pelattiin Amerikan-mestaruus viime vuonna. Se on mahtava paikka pelata huispausta."

"Pelaatko sinä huispausta?", James innostui.

"Joo pelaan Montereyn joukkueessa pitäjänä", Ianna kertoi. "Olen pelannut huispausta suurin pirtein siitä lähtien, kun opin kävelemään", hän hymähti.

"Niin minäkin", James hihkaisi ja he syventyivät keskusteluun huispauksen ihmeellisestä maailmasta.

Dina ja Sirius kävelivät vähän Jamesin ja Iannan jäljessä. "No oletko sinäkin huispaushullu, niin kuin kaverisi", Dina hymähti ja katsoi, kun James selitti innoissaan käsillä elehtien, jotain huispausmatsia Tylypahkassa.

"En ihan, vaikka kyllä minäkin pelasin Rohkelikon huispausjoukkueessa."

"Minä tykkään enemmän jästiurheilusta. Joogasta ja sellaisesta", Dina hymähti edelleen, kuin jollekin vitsille, jonka vain hän tajusi.

"Ai jaa, minä en ole koskaan kokeillut sitä. Siis joogaamista."

"Hei minä voin ottaa sinut joskus mukaan joogatunnille. Se on todella rentouttavaa. Ja sinä näytät olevan rentoutuksen tarpeessa", Dina sanoi.

"Miten niin?"

Dina vain hymyili hänelle ja sanoi, että seuraava joogatunti oli torstai-iltapäivällä.

He kävelivät hetken aikaa jästi-Montereyssä ja menivät sitten Riehakkaan hevoskotkan ohi siihen Montereyn osaan, joka kuhisi velhoja ja noitia. He tulivat pitkälle kadulle, joka muistutti jonkin verran Viistokujaa, mutta se mutkitteli enemmän ja siitä lähti monta pienempää katua eri suuntiin. "Tämä on Pääkatu, " Ianna sanoi, "Suurin osa velhoista asuu tämän kadun varrella, mutta jonkun verran asuu myös jästien puolella, niin kuin esimerkiksi sinun tätisi."

Pääkadulla oli erilaisia kaapu-, taikasauva-, liemiaines-, kirja- ja huispausvarustekauppoja. Lisäksi siellä oli vielä joitain kerrostaloja, jotka olivat tavallisia asuntoja. He kääntyivät kohta vähän pienemmälle kadulle, joka oli lähes autio. He kävelivät yhden ison rakennuksen ohi. Sen oven yläpuolella riippui kyltti, jossa luki "Jästiurheilua".

"Tuolla minä harrastan joogaa", Dina kertoi Siriukselle, "Minä olen ihan varma, että sinäkin innostut siitä, kunhan vain kokeilet."

"Tuskinpa", Sirius mutisi, mutta hänen oli kuitenkin pakko hymyillä Dinalle. Siriuksen mielestä tämä oli niin suloinen jästiurheiluinnostuksessaan.

He kulkivat samaa tietä pitkin suurelle huispausstadionille. Ja menivät sitten kiertotietä takaisin Riehakkaaseen hevoskotkaan.

***

Seuraavana päivänä Lilylle selvisi syy Petunian ilkeilyyn. Lily löysi Petunian aamulla itkemästä keittiöstä. Petunia sopersi nyyhkytystensä lomasta jotain hänen ja Vernonin riidasta. "Hän sanoi, että mi-minä en ole tarpeeksi hyvä hänelle ja että hän e-ei rakasta minua enää", Petunia nyyhkytti. Lily yritti lohduttaa Petuniaa parhaansa mukaan, mutta hän ei voinut olla hiljaa mielessään pikkuisen iloinen siitä, että Vernon ja Petunia olivat eronneet. Hänestä Vernon oli yksi epämiellyttävimmistä ihmisistä, jonka hän oli tavannut.

Lily oli päättänyt lähteä heti seuraavana päivänä. Nyt hän kuittenkin päätti lykätä lähtöään ainakin vähäksi aikaa. Hänestä tuntui, että Petunia tarvitsi häntä nyt, vaikka ei ikimaailmassa myöntäisi sitä. Hänellä oli kova ikävä Jamesia, mutta hänestä tuntui, ettei hän silti voinut jättää siskoaan yksin juuri nyt. Petunia suhtautui Lilyyn nyt hieman ystävällisemmin, kuin aikaisemmin. Hän pysytteli kuitenkin huoneessaan ja häntä näki vain ruoka-aikoina. Silloin hän tuli alakertaan silmät punaisina ja turvonneina, söi nopeasti ja lähti takaisin ylös sanomatta sanaakaan kenellekään. Lilystä alkoi vähitellen tuntua, että Petunialla meni huonommin, kuin hän aavistivatkaan. Seuraavana iltana Lily päätteli, että hänen oli pakko puhua Petunian kanssa.

Niinpä Lily koputti Petunian huoneen oveen. "Sisään", kuului itkuinen nyyhkäys. Lily astui varovasti sisään ja sulki oven perässään. Petunia makasi sängyssään ja hänen verhonsa olivat kiinni. Lattialla oli kasa nenäliinoja. "Petunia", Lily sanoi arasti ja istui Petunian sängyn laidalle, "haluaisitko kertoa minulle, mitä sinun ja Vernonin välillä tapahtui." Petunia niiskaisi ja sanoi sitten ääni väristen: "Vernonilla oli toinen nainen... Hän petti minua."  Petunian ääni sortui ja hän purskahti itkuun.

"Voi Petunia", Lily sanoi ja halasi sisartaan, "Se on kauhean ikävää, mutta sinä pääset yli hänestä. Hän oli ääliö, hän ei ole sinun arvoisesi."

Petunia purskahti yhä äänekkäämpään itkuun. "Älä sano häntä ääliöksi. Etkö sinä ymmärrä Lily, minä rakastan häntä. Minä rakastan häntä kaiken senkin jälkeen, mitä hän teki minulle. Tekeekö se minusta huonomman ihmisen?"

Lily pudisti päätään. "Ei se tee. Se oli hänen vikansa, kokonaan hänen Petunia."

"Kuule Lily, lähde sinä sinne Kaliforniaan. Pidä ainakin sinä kiinni siitä, ketä rakastat", Petunia sanoi ja hymyili Lilylle pienesti surumielistä hymyä.

"Oletko varma? Pärjäätkö sinä ilman minua?", Lily kysyi.

"Olenhan minä sentään aikuinen ihminen Lily", Petunia sanoi sarkastisesti, "Minä selvitän kyllä ongelmani ja pärjään elämässä ilman sinuakin. Mene nyt pakkaamaan."

Lily epäröi hetken ennen kuin nousi. Sitten hän lähti ovelle sanomatta sanaakaan yksinkertaisesti siksi, ettei keksinyt mitään sanottavaa. Hän mietti, että hän ja Petunia elivät niin eri maailmoissa, mutta he olivat silti siskokset. Heissä oli silti jotain samaa. "Ja Lily", Petunia sanoi kun Lily oli astumassa ulos huoneesta, "Olen pahoillani siitä, että huusin sinulle eilen."

***

"James. Minä kuolen", Sirius laahusti Jamesin huoneeseen. James loikoili sängyllään ja luki huispauslehteä.

"Kaikki kuolevat joskus, mutta miten niin?" James kysyi, mutta ei kohottanut katsettaan lehdestä.

"Minusta tuntuu että olen...olen vähän, ihan vähän ihastunut Dinaan", Sirius kuiskasi ja näytti kauhistuvan itsekin sanojaan.

"Mitä sitten? Ei hän sinua sen vuoksi tapa."

"Äh, Sarvihaara, sinä et nyt tajua", Sirius huokaisi, "Minun ei kuulu olla ihastunut tyttöihin vaan heidän kuulu olla ihastuneita minuun."

"Niin ja sinä vain nuoleskelet heitä", James virnisti.

"Mutta kun Dina ei halua nuoleskella minun kanssani", Sirius marisi.

James huokaisi kuuluvasti ja kohottautui istumaan sänkynsä laidalle. "Sinä olet joskus ihan mahdoton, tiesitkö sitä Anturajalka."

"Tiesin", Sirius sanoi omahyväisesti virnistäen, "Siksi kaikki rakastavatkin minua."

"Eikä sinulta ainakaan puutu itsevarmuutta."

"Pitäisikö sitten puuttua?"

"Jos Dina ei pidä itsevarmoista miehistä."

"Mikä analysoija sinusta nyt on tullut. Totta kai Dina pitää minusta, hän ei vain tiedä sitä vielä."

"Niin sitä pitää Sirius, tuo kuulosti jo vähän enemmän anturajalkamaiselta. Muista vain, että sinä olet kelmi ja kelmit saavat aina ne tytöt jotka haluavat", James iski silmää ja palasi takaisin huispaulehtensä pariin.

"Hyvä on sitten, Dina muuten pyysi minua joogatunnille kanssaan, joten ei hän voi minua inhotakkaan", Sirius sanoi hitusen omahyväisesti ja kääntyi lähteäkseen huoneesta. James tyrskähti tukahdutetusti ihan niin kuin Sirius joogaamassa olisi ollut hänen mielestään naurettava ajatus ja lisäsi vielä: "Ai niin Anturajalka. Gustav etsi sinua. Halusi kai pyytää sinua treffeille tai jotain sellaista."

Sirius tapasikin Gustavin heti Jamesin huoneen ulkopuolella. "Ai hei Sirius", Gustav sanoi ilahtuneena, "Olin juuri menossa tekemään päivällistä, olen nimittäin ainoa, joka osaa kokata tässä huushollissa. Tahdotko auttaa, tai ainakin pitää minulle seuraa?"

Sirius lähti alakertaan Gustav tiukasti kiinni kyljessään, kuin takiainen. He menivät keittiöön ja Gustav alkoi nostella kaapista erilaisia raaka-aineita pöydälle. "Tänään on luvassa pizzaa. Kaikki rakastavat minun pizzaani", Gustav sanoi hyväntuulisesti virnistäen ja alkoi sekoittaa pizzataikinaa suuressa muovikulhossa. "Sirius kulta, voisitko viipaloida tomaatit."

"Joo joo, mutta en minä ole mikään kulta...ainakaan sinulle", Sirius mutisi ja tarttui pussilliseen tomaatteja. Sen jälkeen hän saikin silputa sipulit ja paistaa jauhelihan.

Gustav pyöritti taikinasta taidokkaasti kaksi täydellisen pyöreää ja isoa pitsapohjaa. "Sirius, voisitko sitten levittää tomaattisosetta näiden päälle?", Gustav kysyi.

"Joo, mutta minusta tuntuu, että minä poltin tämän lihan. Vai kuuluuko sen olla tämmöistä mustaa?", Sirius totesi. Gustav oli hetkessä hellan ääressä. "Voi ei Sirius!", hän parkaisi, "Sinä poltit minun lihani. Sinä turmelit minun kallisarvoiset lihani!" Sitten Gustav tarttui paistinpannuun ja kippasi lihat roskikseen ja otti uuden paketin jääkaapista. "Hei, miksi sinä noin teit?", Sirius huudahti, "Niiden paistamisessa oli kova vaiva."

"Sirius kultaseni, sinä pilasit minun lihani", Gustav sanoi ja näytti kärsivältä, "Sinun kanssasi on kyllä ihan kiva kokata, ei siinä mitään, mutta jonkun pitäisi opettaa sinua paistamaan jauhelihaa. Mene nyt levittämään sitä tomaattisosetta." Sirius levitti pitsapohjille paksun kerroksen tomaattisosetta ja sen päälle sipulisilppua samalla kun Gustav paistoi uuden annoksen jauhelihaa.

Lopulta Gustav ja Sirius saivat pizzat turvallisesti uuniin ja Sirius kattoi pöydän samalla kun Gustav siivosi sotkun, jonka suurimmaksi osaksi Sirius oli saanut aikaan. Sitten he söivät pitsat yhdessä Helgan, Jamesin ja Steven kanssa.  Juuri kun he olivat lopettamassa, Jack ryntäsi sisään keittiöön. Hänen kasvonsa olivat kalvenneet ja hän oli hengästynyt, kuin pitkän juoksemisen jäljiltä.

"Minun täytyy lähteä... Englantiin", Jack puuskutti sekavasti ja juoksi yläkertaan. Pian hän ryntäsi takaisin pieni reppu olallaan. "Isä, mitä ihmettä sinä horiset?", James kysyi ja rypisti otsaansa.

"Hyökkäys, kuolonsyöjien hyökkäys", Jack sanoi ja pysähtyi hetkeksi sitomaan kengännauhojaan. "Minun pitää lähteä takaisin Englantiin nyt heti."

"Kuinka paha tilanne on?", James kysyi. Jack näytti empivän hetken ennen kuin vastasi. "Todella paha", hän sanoi sitten hiljaa, "Kaikkia auroreita ja kiltalaisia tarvitaan. Tulen takaisin heti kun pääsen." James tuijotti isäänsä hetken ennen kuin vastasi: "Minä tulen mukaan. Ehkä minä voin auttaa. Minähän olen jo käytännössä feeniksin killan jäsen."

Jack pudisti kiivaasti päätään. "Etkä tule, sinä et ole vielä valmis siihen. Se ei ole samanlaista kuin koulussa James, nyt on tosi kyseessä." Ja hän pyyhälsi ovesta ulos jättäen kaikki viisi tuijottamaan huolestuneina peräänsä.

5. – Joogaa ja pöllöpostia

Helga, James ja Sirius istuivat kaikki hiljaisina keittiön pöydän ääressä. Steve oli mennyt töihin ja Gustav oli vain häipynyt mutisten jotain epäselvästi. Hetken päästä Helga huokaisi syvään. "Minusta tuntuu, että hänen työnsä liittyi jotenkin Feeniksin kiltaan", Helga sanoi.

"Mitä?" James ähkäisi ja kohotti päänsä mietteistään.

"Niin, minusta tuntuu, että sinun isäsi työ liittyi jotenkin siihen englantilaiseen salaseuraan, joka -"

"Kyllä me tiedetään mikä Feeniksin kilta on, mutta minä luulin, että hän teki aurorintehtäviä täällä", James sanoi kummissaan.

"Niin, koska hän halusi teidän luulevan niin", Helga sanoi. "Se mitä hän ikinä täällä tekeekään, on huippusalaista. Hän ei ole kertonut yksityiskohtia edes minulle."

"Mutta se siis liittyy kiltaan. Ja Voldemortiin", Sirius sanoi hiljaa. Helga nyökkäsi, eikä sanonut mitään. "Mutta mitä ihmeen tekemistä isällä voisi olla täällä. Siis eihän Voldemort aiheuta ongelmia muualla kuin Englannissa vai mitä?", James sanoi otsaansa rypistäen.

Helga tuijotti mietteliäänä eteensä. "Minusta tuntuu, että teidän poikien ei pitäisi huolehtia siitä. Eihän se ole teidän murheenne, te olette vasta nuoria ja viattomia. Menkää vaikka uimaan tai jonnekin." James tyrskähti, Helga ei ehkä ollut aivan oikeassa sanoessaan heitä viattomiksi... Yhtäkkiä James tajusi asian, jonka hän oli unohtanut kaiken hässäkän keskellä. "Lily", James henkäisi, "Hän on Englannissa. Isä ei kertonut meille, minne Voldemort hyökkäsi, mitä jos – "

"Sarvihaara, Englanti on aika iso paikka. Kuinka todennäköistä on, että kuolonsyöjät hyökkäisivät juuri sinne, missä Lily sattuu olemaan", Sirius rauhoitti ystäväänsä.

Heidän keskustelunsa keskeytti tornipöllö, joka naputti äkäisesti keittiön ikkunaa, päästäkseen sisälle. Helga meni kiireesti avaamaan ikkunan. Kirje oli osoitettu Siriukselle ja Jamesille.

Terve Anturajalka ja Sarvihaara,

Minkälaista Kaliforniassa on? Toivottavasti teillä on hauskaa.

Meillä on melko tylsää täällä. Emme ole kumpikaan löytäneet kesätöitä

vaikka, ei me olla kyllä kovin ahkerasti etsittykään. Jotain me ollaan

kyllä saatu aikaiseksi, nimittäin löysimme viistokujalta vuokra-asunnon,

joka on juuri sopiva meille neljälle! Ja kohtalaisen halpakin vielä.

    Lontoossa on muuten tapahtunut kuolonsyöjien hyökkäys. Aurorit ovat saaneet

tilanteen jotakuinkin hallintaansa, mutta täällä on kuitenkin kamala sekasorto.

Useampi on kuollut ja moni loukkaantunut. Me ollaan kuitenkin molemmat

kunnossa. Ajateltiin, että tullaan sinne pian. Ei meillä ole täälläkään mitään

tekemistä ja Kaliforniassa on taatusti paljon hauskempaa.

No, toivottavasti nähdään pian,

Kuutamo ja Matohäntä

"Kuutamo ja Matohäntä tulee tänne", Sirius hihkaisi innoissaan luettuaan kirjeen Jamesin olan yli.

"Ketkä ihmeen Kuutamo ja Matohäntä. Mistä ihmeestä te oikein keksitte noita hassuja lempinimiä?", Helga kysyi.

"Kuutamo ja Matohäntä ovat meidän kaksi ystävää. Remus ja Peter, he ovat tulossa tänne. Siis jos vain sinulle sopii", James lisäsi, muistettuaan, että talo oli kuitenkin Helgan.

"Totta kai minulle sopii. Olenhan minä sanonut, että te saatte kutsua ystäviänne tänne, kyllä täällä riittää tilaa", Helga sanoi ja hymyili hitusen helpottuneena, kun James ja Sirius olivat saaneet muuta ajateltavaa.  

"Hei James, mennään kirjoittamaan Remukselle ja Peterille vastaus", Sirius sanoi ja lähti yläkertaan. James seurasi hänen kannoillaan. viidessätoista minuutissa he olivat saaneet kirjeen kirjoitettua.

hei Kuutamo ja Matohäntä,

Sää on aurinkoinen ja kaikki on ihan kohtalaisen hyvin,

vaikka Anturajalalla onkin pieni ongelma yhden tytön kanssa.

No mutta siitä enemmän kunhan nähdään. Kiva kuulla että olette

tulossa tänne. Koska te meinaatte tulla ja millä tavalla?

Lähettäkää vastaus mahdollisimman pian.

    Jack lähti sinne juuri äsken kuolonsyöjien hyökkäyksen takia.

Toivottavasti siellä on kaikki hyvin.

Anturajalka ja Sarvihaara

***

Seuraavana aamuna Sirius ja James menivät uimaan heti aikaisin aamulla. Meren ranta oli vielä aika tyhjä, vaikka muutamat aamuvirkut uiskentelivatkin jo meressä. Sirius ja James uivat rantavedessä ja leikkivät vesisotaa, kuin pikkulapset, kun he yhtäkkiä näkivät tutun hahmon tulevan heitä kohti.

"Huomenta Dina", Sirius virnisti ja kohottautui vedestä, hiukan ylipitkät, mustat hiukset vettä valuen.

"Huomenta. Sirius, kai sinä muistat, mikä päivä tänään on", Dina sanoi ja hymyili ilkikurisesti. Dinalla oli päällään mustat, yksinkertaiset bikinit ja hän oli heittänyt pyyhkeen olalleen. Hänellä oli nilkassaan pieni, siro ketju, jossa oli jonkinnäköinen amuletti. Hänenkin mustat hiuksensa valuvat vettä ja kiiltelivät aamuauringossa.

"Miten niin?", Sirius kysyi kummissaan.

"Tänään on torstai", Dina sanoi, "Joogatunti." Sirius voihkaisi, vaikka hiljaa mielessään hän oli iloinen siitä, että hän saisi jonkun syyn viettää aikaa Dinan kanssa. Hän vain oli luontaisesti epäluuloinen jästiurheilua kohtaan. "Mutta kun minä en osaa yhtään joogata", Sirius mutisi.

"Minä opetan", Dina sanoi nauraen ja juoksi takaisin veteen. Sirius jäi pöllämystyneenä tuijottamaan hänen peräänsä.

Ennen kuin huomasikaan Sirius käveli jo Dinan vieressä, matkalla joogatunnille. Sirius oli käynyt vain pikaisesti Helgan kartanossa, vaihtamassa uimahousunsa yksinkertaiseen valkoiseen T-paitaan ja vaaleanruskeisiin housuihin Dina käveli hänen vieressään vaaleanvihreässä, lyhythihaisessa tunikassa ja valkoisissa housuissa.

"Minä en tajua, miksi oikein suostuin tähän", Sirius sanoi, samalla kun he kävelivät ruuhkaista velhokatua pitkin kohti määränpäätään.

"Ehkä sinulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, minä nimittäin osaan olla oikea jääräpää", Dina vastasi.

"Niin osaan muuten minäkin, sinä et vain ole nähnyt minun jääräpääpuoltani vielä", Sirius sanoi. Dina vain virnisti hänelle. "no niin me olemme perillä, oletko valmis?"

"En, mutta eipä minulla näytä olevan muita vaihtoehtoja."

Dina hihkaisi voitonriemuisesti. "Mitä minä sanoin." Sirius näytti Dinalle kieltä, ja astui ovesta sisään viileään rakennukseen.

Eteishalli, mihin he tulivat, oli aika karu ja hiukan epäsiisti. Melkein heti vasemmalla, oli ovi auki saliin, jossa oli lauma meluavia ihmisiä. He pomputtelivat oranssia palloa ja heittelivät sitä toisilleen. Sitten yksi miehistä loikkasi ja heitti pallon seinässä kiinni olevaan pussiin, josta kyllä puuttui pohja. Puolet ihmisistä hihkaisi riemuissaan. "Mielipuolista", Sirius jupisi. Dina johdatti hänet portaita pitkin yläkertaan. Se olikin viihtyisämpi, kuin alakerta, siellä oli oleskelutila, jossa oli isoja, pehmeitä nojatuoleja ja vanha velho, joka myi jääkylmää kurpitsamehua. He menivät huoneen toisella puolella olevasta ovesta sisään ja Sirius huomasi heidän olevan jonkinlaisessa pukuhuoneessa.

He kävelivät pukuhuoneen läpi ja tulivat toiseen, vähän samanlaiseen saliin, kun alakerrassa ollut, sillä erotuksella, että tässä oli puulattia ja korit puuttuivat. Huoneessa oli vähän vanhempi nainen ja kolme noin Dinan ikäistä tyttöä, jotka nyt tuijottivat Siriusta uteliaasti. "Ooh, kultaseni, tervetuloa", nainen sanoi ja asteli heitä kohti. Naisella oli päällään valkoinen kaapu ja isot, mustat puuhelmet.

"Dina, minä näin sisäisen silmäni avulla, että sinä tuot tänään joukkoomme miellyttävän vieraan. Tervetuloa sinullekin", nainen sanoi ja tutkaili Siriusta päästä varpaisiin.

"Nancy, tässä on Sirius, hän vaikutti epätasapainoiselta ja rauhattomalta, joten minä päättelin, että joogasta olisi hänelle apua", Dina puuttui puheeseen.

"En minä ole epätasapainoinen", Sirius jupisi, "Kaikkea muuta. Minähän olen oikea tasapainoisuuden perikuva."

Mutta Nancy nyökytteli päätään mahtipontisesti. "Olet oikeassa Dina, me voimme jo aloittaa, vaikka kaksi puuttuukin. Emma sanoi, että hän on kipeä ja Minerva on myöhässä, niin kuin aina." Sirius hätkähti, kuullessaan Minervan nimen. Sitten hän tajusi, ettei Nancy voinut millään tarkoittaa McGarmiwaa. Sirius oli silti vähällä purskahtaa nauruun, kun hän ajatteli McGarmiwaa myrkynvihreässä velhonkaavussaan ja kireässä nutturassa joogaamassa salin lattialla.

Nancy johdatti Siriuksen muiden kolmen tytön luo. "Tässä ovat Ida, Joanna, ja Carolina. Tässä on Sirius, joka on meidän vieraamme tänään", Nancy sanoi. Ida oli keskipitkä punapää, jolla oli hoikka vartalo, Joanna taas oli häntä lyhyempi ja hänellä oli mustat, lyhyet hiukset, jotka olivat tahmeat hiuslakasta. Carolina oli pitkä ja ruskeahiuksinen. Ida ja Carolina hymyilivät Siriukselle sädehtivästi, mutta Joanna vain silmäili häntä välinpitämättömästi ja pörrötti hiuksiaan niin, että Siriukselle tuli James mieleen.

"No niin kullannuput, aloitetaanpas sitten. Hakekaa itsellenne jumppamatot, niin aloitetaan alkuvenytyksellä. Tänään opetellaan riikinkukkoasento", Nancy hihkaisi.

Joanna ponkaisi ensimmäiseksi ylös ja lähti huoneen nurkkaan, jonne oli kasattu pino räikeänvärisiä jumppamattoja. Carolina ja Ida seurasivat hänen perässään ja Dina tuli viimeisenä ja ojensi Siriuksellekin jumppamaton. Sirius asetti räikeänpinkin maton lattialle Dinan viereen. Carolina laittoi oman, neonvihreän mattonsa Siriuksen toiselle puolelle.

"Hei Sirius. Miksi ihmeessä sinä päätit aloittaa joogan", Carolina kysyi samalla kun teki alkuvenytyksiä opettajan johdolla.

"Dina painosti minua", Sirius mutisi ja hänelle tuli vahvasti tunne, että hän ei kuulunut joukkoon, kun muut tekivät alkulämmittelyjä ja helppoja alkulämmittelyjooga-asentoja. "Okei tytöt – ja Sirius, sitten lootusasento", Nancy hihkaisi jonkun ajan kuluttua.

Dina opasti Siriuksen lootusasentoon, jossa piti seistä yhdellä jalalla, mutta hän joutui kuitenkin pitämään Siriusta pystyssä. "Dina, minulla on pieni tasapaino-ongelma, minä en pysy pystyssä yhdellä jalalla", Sirius selitti Dinalle, "Varsinkaan kun toinen jalka pitää vääntää tällaiseen ihmeelliseen kiemuraan."

Dina kikatti vaimeasti, samalla kun piti toisella kädellä Siriuksen olkapäästä kiinni, ettei tämä pääsisi kaatumaan. "Vai on Sirius Mustalla tasapaino-ongelma."

"Mitä hauskaa siinä muka on", Sirius kysyi nyreissään.

Erilaisten enemmän tai vähemmän vaativien jooga-harjoitusten jälkeen Nancy käski heidän mennä mietiskelyasentoon ja pysyä siinä kymmenen minuuttia silmät kiinni ja hiljaa. Heidän piti mennä vaikeannäköiseen risti-istuntaan lattialle, jalkaterät reisien päällä.

"Dina, minun jalat eivät taivu näin paljon", Sirius supatti Dinalle, kun muut olivat jo levollisissa asennoissa silmät kiinni. Dina tirskahti tukahdetusti. "Jaa että sinulla on tasapaino-ongelman lisäksi vielä notkeusongelmakin, anna minä autan." Dina siirtyi hiukan lähemmäs Siriusta, tarttui tämän jalkaterään, ja kiskoi sitä, ei niin hellävaroin ylöspäin.

"Aaiiiiih", Sirius kiljaisi ja tarrasi kiinni nilkkaansa.

"Hups."

"Se sattui", Sirius ähkäisi ja piteli kiinni nilkastaan.

"Mitä ihmettä te mellastatte siellä, tämä on mietiskelytuokio, ettekö te tajua", Nancy harppoi Siriuksen ja Dinan luo.

"Siriuksen nilkka nyrjähti", Dina puolustautui.

"Niin, koska sinä kiskoit sitä."

"Minä yritin vain auttaa, ei se ole minun vikani, että sinulla on notkeusongelma."

Siinä vaiheessa Nancy oli jo muuttunut yhä enemmän punertavammaksi ja stressaantuneen näköiseksi. "Kultaseni koettakaa nyt käyttäytyä niin kuin sivistyneet ihmiset, tämähän on sentään kunniallinen joogatunti", Nancy yritti epätoivoisesti.

Dina tirskahti. "Sirius Mustasta ei saa kunniallista ihmistä tekemälläkään."

"Mistä sinä sen voit tietää?", Sirius kysyi.

"Minun serkkuni oli Tylypahkassa samaan aikaan sinun kanssasi. Annie Brown Korpinkynnestä", Dina selitti.

"Auts", Sirius sanoi, niin kuin Annie Brown olisi tuonut hänen mieleensä hyvinkin kivuliaita muistoja. Nyt kukaan kolmesta tytöistä ei edes esittänyt yrittävänsä keskittyä, vaan seurasi Dinan ja Siriuksen keskustelua kiinnostuneena.

"Ehkä on parempi, että sinä viet Siriuksen pois, hän näyttää olevan loukkaantunut", Nancy sanoi ja näytti siltä, että voisi räjähtää millä hetkellä hyvänsä. Niinpä Dina talutti Siriuksen pukuhuoneeseen.

"En tiennytkään, että jooga voi olla näin vaarallinen laji", Sirius sanoi ja irvisti, kun hänen nilkkaansa vihlaisi ikävästi.

"No en kuule minäkään, ehkä oli virhe tuoda sinut tänne", Dina sanoi.

"Ei se mitään, minulla oli ihan hauskaa, jooga on tuota...mielenkiintoista. Mutta minä en tajua mitä rentouttavaa siinä oli."

"Ehkä minun on parempi viedä sinut meille ja sitoa tuo sinun jalkasi, minä asun tässä ihan lähellä", Dina sanoi ja lähti taluttamaan Siriusta ulos rakennuksesta.

Dina asui pienessä ja kodikkaassa talossa. Piha oli pikkuruinen ja siisti ja sitä reunustivat tuuheat pensaat. Dina johdatti Siriuksen keittiöön, joka oli myös pieni ja siisti ja sisustettu beigellä ja valkoisella. "Odota siinä", Dina sanoi ja tuuppasi Siriuksen keittiön puutuolille. Pian hän palasi takaisin mukanaan sideharsoa ja laastaria. Siriuksen nilkka oli punainen ja turvonnut. Dina sitoi sen hellävaroin.

"Yhtä asiaa minä ihmettelen", Sirius aloitti, "Jos Annie Brown on kerran sinun serkkusi, miksi ihmeessä sinä edes vaivaudut puhumaan minulle? Anniella saattaa olla hieman väärentynyt kuva minusta, eräiden...tuota...tapahtumien takia."

Dina virnisti Siriukselle. "Ehkä minä ajattelin ottaa itse selvää, minkälainen sinä oikeasti olet. Mutta täytyy kyllä sanoa, että vaikka sinä nuoleskelitkin Annien kanssa luutakomerossa, miksi ihmeessä sinun piti lukita hänet sinne sen jälkeen?"

Sirius näytti vaivautuneelta. "No tuota... se oli tavallaan vahinko."

Dina näytti siltä, kuin olisi aikonut sanoa vielä jotain, mutta hänet keskeytti pikkuruinen, valkoinen pöllö, joka lehahti sisään avoimesta ikkunasta. Se kantoi virallisen näköistä kirjekuorta, joka oli osoitettu Dinalle.

Hän meni irrottamaan kirjeen pöllön jalasta ja luki sen nopeasti läpi. Hänen kasvonsa valahtivat koko ajan kalpeammiksi ja hänen kätensä tärisivät niin, että hän oli pudottaa kirjeen. Siinä samassa Dina jo valahti lattialle, aivan kuin hänen polvensa olisivat pettäneet.

"Mitä siinä sanottiin?", Sirius kysyi huolestuneena.

"Minun siskoni", Dina sanoi ääni täristen, "on kuollut. Voldemort murhasi hänet." Sirius ei tiennyt, mitä olisi tehnyt, hän ei ollut hyvä lohduttamaan ihmisiä. Remus oli siinä paljon parempi. Niinpä Sirius vain kaappasi Dinan syliinsä ja yritti halata häntä mahdollisimman lohduttavasti. Dina takertui häneen, kuin henkensä edestä ja nyyhkytti lohduttomasti. Ja ajattelematta yhtään mitään Sirius teki jotain typerää ja tilanteeseen mahdollisimman sopimatonta. Hän suuteli Dinaa.

6. – Yhteensattumia

Lily Evans oli raivoissaan. Hänen lentonsa oli jo yli tunnin myöhässä ja koko Lontoo oli muutenkin sekaisin. Kaikki johtui vain ja ainoastaan eräästä Voldemortista ja tämän kuolonsyöjistä ja se vaikutti jästilontooseenkin, vaikka jästit eivät tietenkään tienneet sekasorron oikeaa syytä. Lily ei vain käsittänyt, miksi ihmeessä, heidän piti vielä aiheuttaa näin paljon sekasortoa Heathrown lentokentällä sen lisäksi, että olivat jo räjäyttäneet suurin pirtein puolet Viistokujasta taivaan tuuliin. Ja miksi juuri silloin, kun hänen olisi pitänyt matkustaa lentokoneella. Lily oli vain tyytyväinen, että hän oli lähdössä pois, sen lisäksi, että hän ei ollut nähnyt Jamesia noin viikkoon – mikä oli aivan liian pitkä aika – hän ei tällä hetkellä kestänyt perhettään, joka oli aika pihalla siitä, mitä velhomaailmassa tapahtui juuri nyt. Ja James ilahtuisi varmasti hänen yllätysvierailustaan. Juuri kun Lily oli miettimässä, kuinkakohan kauan vielä menisi, ennen kun hän näkisi Jamesin, hän kuuli kun joku huusi kovaan ääneen hänen nimeään. "Lily! Lilyyyy!" Lily käänsi päätään ja näki takanaan kaksi tuttua poikaa. toisen puolen kelmeistä. "Hei Peter ja Remus, mitä te teette täällä?" Lily kysyi ja hymyili kaksikolle.

"Luultavasti samaa, kuin sinäkin", Remus sanoi, "Me olemme menossa Montereyhin, lento on jo yli tunnin myöhässä."

"Minä tiedän, että lento on yli tunnin myöhässä. Sitä minä olen tässä viimeisen tunnin tuskastellut. Minä en ymmärrä, mitä hyötyä tästä kaikesta on Voldemortille."

"Ehkä hän vain pitää jästien kiusaamisesta", Peter kohautti olkapäitään.

Lily, Remus ja Peter joutuivat odottamaan vielä puoli tuntia, ennen kuin pääsivät lentokoneeseen. Sitä seurasi Lilyn elämän kurjin lentomatka. Hän istui kahden keski-ikäisen ja huomattavan ylipainoisen miehen välissä toisella puolella konetta ja hän oli kateellinen Remukselle ja Peterille, jotka saivat istua rauhassa kahdestaan edessä.

Lily ei muistanut myöhemmin tarkalleen, miten oli onnistunut selviytymään yli kymmenentuntisesta lentomatkasta, mutta hänen oli onnistunut nukahtaa jossain vaiheessa yötä, vaikka hänen vieruskumppaninsa kuuluivatkin maailman sosiaalisimpiin ihmisiin. Lopulta hän kuitenkin seisoi Remuksen ja Peterin kanssa Montereyn lentokentällä pienen matkatavaravuoren keskellä. He olivat juuri huomanneet, että heillä oli pieni ongelma. Kukaan heistä ei nimittäin tiennyt, missä Jamesin täti asui. Lily oli taas kerran raivoissaan, mutta tällä kertaa itselleen. Hän oli pitänyt itseään kohtuullisen järkevänä tyttönä (ehkä siksi, että kaikki väittivät hänelle niin) ja nyt yksi hemmetin James Potter oli sekoittanut hänen päänsä niin, että hän matkusti hetkeäkään harkitsematta Kaliforniaan, miettimättä edes sellaisia pikku seikkoja, kuin minne hän lähtisi lentokentältä.

Juuri silloin heitä lähestyi pitkä, tumma ja komea mies, jonka iäksi Lily arvioi pikaisesti vähän yli kaksikymmentä vuotta. Miehen tummat, aavistuksen punertavat hiukset kihartuivat vähän ja hänen täyteläisillä huulilla karehti pieni, huvittunut hymynpoikanen. "Hei, oletko sinä Lily Evans?", mies tiedusteli pieni huvittunut sävy äänessään aivan kuin mies olisi nauranut jollekin vitsille, jonka vain hän tiesi.

"Olen. Miten niin?" Lily kysyi hiukan epäluuloisesti.

"No sitten sinä varmaan osaat kertoa minulle, missä Helga Potter asuu. Sinne sinä kai olet joka tapauksessa menossa, vai kuinka?"

Lilyn leuat loksahtivat auki. Mistä tämä tuntematon mies tiesi hänen nimensä ja minne hän oli menossa, vaikka hänen tietääkseen, hän ei ollut tavannut miestä koskaan ennen. "Mistä ihmeestä sinä muka voisit tietää, minne minä olen menossa?"

"No enkö minä muka ole oikeassa?", mies virnisti hurmaavasti, "Minun nimeni on muuten Andrea."

"Okei Andrea, mistä sinä voit tietää kuka minä olen ja minne minä olen menossa?"

"No niin Evans, minulla ei todellakaan ole ylimääräistä aikaa, joten kerro vain, tiedätkö sinä, missä hän asuu?"

"En!", Lily tiuskaisi, "Sitä me tässä juuri mietimme."

"Okei, sitten meidän on paras ottaa selvää siitä, eikö niin?" Andrea sanoi ja soi Lilylle pikaisen hymyn.

***

Sirius maistoi Dinan pehmeillä huulilla jotain mansikantapaista ja ehti juuri tajuta, kuinka tyhmästi hän oli käyttäytynyt ja oli irrottautumasta Dinasta, kun Dina suuteli häntä takaisin ja takertui häneen vielä tiukemmin. Jonkin ajan kuluttua he irrottautuivat toisistaan ja nyt Dina itki vuolaasti, niin että kyyneleet valuivat hänen poskilleen. "Anteeksi Sirius, minun ei olisi pitänyt, minä en ajattele oikein järkevästi juuri nyt.", Dina nyyhkytti, "Mutta sinä olet hyvä suutelija", Dina yritti urheasti hymyillä kyyneltensä läpi.

"Olen todella pahoillani...sinun siskosi vuoksi", Sirius mutisi, tällainen tilanne, oli kokonaan uusi hänelle. Dina pyyhkäisi kämmenselällään poskea, jolle oli valunut ripsiväriä.

"Onhan tuokin tapa osoittaa se", Dina sanoi ja onnistui jopa saamaan pienen ironisen sävyn ääneensä. Sirius vain hymyili anteeksipyytävästi.

"Minä näin hänet viimeksi keväällä. Hän oli niin onnellinen...niin elossa. Ja tiedätkö mitä Sirius?" Dina sopersi nyyhkäysten lomasta.

"No?"

"Hän oli juuri saanut tietää olevansa raskaana. Hän odotti kaksosia", Dina takelteli ja hänen äänensävynsä alkoi jo muistuttaa hysteeristä.

"Ai", Sirius sanoi ja alkoi tuntea itsensä tyhmäksi, kun ei saanut suustaan muuta kuin yksitavuisia vastauksia. "Ja Voldemortko siis tappoi hänet?"

"Niin, tai itse asiassa yksi Voldemortin kannattajista, Bellatrix Musta. Tämä ei voi olla totta."

Sirius kavahti taaksepäin, aivan, kuin joku olisi läimäissyt häntä kasvoihin. Hän ei voinut sanoa Dinalle, että Bellatrix oli hänen serkkunsa. Hän ei ollut koskaan ollut yhtä häpeissään sukujuuristaan. Dina kuitenkin kietoi kätensä Siriuksen kaulan ympärille ja nyyhkytti lohduttomasti vasten hänen olkapäätä. Sirius mietti, mitä Dina olisi sanonut, jos olisi tiennyt, että Sirius sattui oleman Bellatrix Mustan serkku. Hän alkoi vihata perhettään hetki hetkeltä yhä enemmän.

Hetken kuluttua Sirius irrotti Dinan kaulastaan ja istutti tämän keittiön tuolille, koska näytti siltä, ettei tyttö pysyisi pystyssä omin jaloin. Sitten Sirius keitti Dinalle yrttiteetä ja katsottuaan toimineensa erittäin mallikkaasti Sirius Mustaksi hän jätti Dinan lepäämään yksin ja lähti etsimään Jamesia. Kun hän saapui Helgan kartanolle, hän tapasi kuitenkin Gustavin Jamesin sijaan.

"Hei Sirius kulta, missä sinä olet ollut? Minulla ehti tulla jo ikävä", Gustav sanoi ja hänen kasvoilleen ilmesty se sädehtivä hymy, joka niillä oli aina, kun hän sai Siriuksen näköpiiriinsä.

"No harmi vain, tunne ei ole molemminpuolinen. Missä James on?", Sirius sanoi tylsistyneenä. Gustavin hymy jähmettyi vain hiukan.

"Hän on jossain. Ulkona. Tai huoneessaan. Ihan oikeasti Sirius, mistä minä tietäisin, minähän olen kiinnostunut vain sinusta, etkö sinä sitä ole huomannut. Sitä paitsi James on minun serkkuni."

"Joo olen minä sen huomannut, vähän liiankin hyvin", Sirius mutisi itsekseen ja lähti yläkertaan etsimään Jamesia.

James oli omassa huoneessaan lukemassa taas yhtä huispauslehdistään. "Hei Anturajalka, miten jooga meni?" James virnisti.

"Minä onnistuin nyrjäyttämään nilkkani", Sirius sanoi ja kohotti sidottua jalkaansa.

"Mahtavaa Sirius, kelmien suuri joogamestari."

"Sinä et vielä kuullut parasta osaa", Sirius sanoi synkästi ja istui Jamesin sängyn laidalle kertomaan, mitä Dinan luona oli tapahtunut.

***

Alle puolessa tunnissa Lily, Remus ja Peter olivat Andrean kanssa samalla maanalaisella matkalla Helgan kartanoon. Andrea oli selvittänyt alle kymmenessä minuutissa Helgan kartanon sijainnin ja miten sinne pääsisi helpoimmin. Sitten hän oli raahannut heidät matkatavaroineen ruuhkaiseen ja kuumaan metroon, mutta heidän oli pakko olla kiitollisia hänelle, koska heiltä olisi kestänyt vähintään puoli tuntia kauemmin selvittää, missä Jamesin täti asui ja saada itsensä vielä oikeaan metroon.

"No niin, voisitko nyt kertoa, mistä sinä tunnet minut?" Lily kertoi, kun he istuivat likaisilla penkeillään, toisiaan vasten likistyneinä, koska tilaa oli niin vähän.

 "Minä olen Jackin työkaveri. Hän on vain maininnut sinut ja Jamesin ohimennen", Andrea sanoi välttelevästi, mutta Lilylle jäi tunne, ettei Andrea kertonut koko totuutta.

"Mistä sinä sitten tiesit, minkä näköinen minä olen?"

"Minä vain satuin näkemään sinut kerran Pottereilla", Andrea sanoi nyt jo selvästi vaivautuneena. "Mutta mitä te teette täällä?", hän vaihtoi puheenaihetta aika läpinäkyvästi. Lily antoi asian kuitenkin olla siltä erää.

"Me päätimme tulla tapaamaan Siriusta ja Jamesia", Remus puuttui puheeseen, ennen kuin Lily ehti sanoa mitään, "Englannissa kun alkaa olla aika sekasortoista, niin on hyvä päästä vähäksi aikaa pois sieltä välillä." Siitä seurasi leppoisa keskustelu Voldemortin edesottamuksista, joka jatkui koko matkan, kunnes he olivat vihdoin perillä metroasemalla, josta oli vain parinsadan metrin kävely Helgan kartanolle. Vaikka matka oli niinkin lyhyt, he olivat kaikki hiestä märkiä ja uupuneita – paitsi Andrea -, kun he vihdoin saapuivat Helgan kartanolle raahaten matkalaukkuja perässään. Ilma oli kuuma ja hiostava, eikä taivaalla näkynyt ainuttakaan pilveä.

"Vau, aika upea talo", Lily henkäisi, kun he seisoivat Helgan ulko-oven edessä.

"Niinpä, Sirius ja James yllättyvät varmaan, kun näkevät meidät täällä", Remus virnisti.

Juuri silloin talon etuovi lennähti auki ja kynnyksellä seisoi vaaleahiuksinen mies, jonka iäksi Lily arvioi pikaisesti kaksikymmentä vuotta. Tällä oli päällään kulahtaneet farkut ja valkoinen T-paita ja hän katsoi heitä kulmat kysyvästi kohollaan.

"Hei Steve", Andrea sanoi ja käveli miehen luokse.

"Hei Andrea, et olekaan käynyt täälläpäin pitkään aikaan", Steve sanoi kepeästi, mutta hän kohotti kulmiaan Andrealle, aivan kun olisi halunnut kysyä tältä jotain. Sitten hän käänsi katseensa Peteriin, Remukseen ja Lilyn. "Ja keitähän he ovat?"

"He ovat Jamesin ystäviä, itse asiassa, minä törmäsin heihin sattumalta lentokentällä", Andrea vastasi.

Steve hymyili lämpimästi Lilylle, Peterille ja Remukselle. "Tulkaa sisälle James ja Sirius taitavat olla yläkerrassa."

Steve auttoi heitä kantamaan matkalaukkunsa sisälle ja pian he seisoivat kaikki isossa ja ylellisesti sisustetussa eteisessä.

"James ja Sirius!", Steve huusi yläkertaan, "Teillä on vieraita."

Kohta kahdet askeleet rymistelivät alas portaita. Pian James seisoi portaiden alapäässä utelias ilme kasvoillaan ja Sirius seisoi hänen vieressään. Jamesin kasvot levisivät yllättyneeseen, mutta erittäin iloiseen hymyyn, kun hän huomasi Lilyn. Ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, James oli jo Lilyn luona ja kaappasi tämän tiukkaan syleilyynsä ja painoi huulensa Lilyn huulille. "Mitä sinä täällä teet?", hän kysyi sitten hymyillen.

"Minähän kerroin, että minä olen tulossa", Lily vastasi.

"Miksi me ei saada yhtä lämmintä vastaanottoa", Remus nurisi kun James oli päästänyt Lilyn kuristusotteestaan.

"Totta kai saat oma suteni", Sirius hihkaisi ja lennähti Remuksen luo. Samalla hän kuitenkin onnistui taittamaan sidotun nilkkansa kivuliaasti. "Auts!", Sirius kiljahti ja hyppeli jonkun aikaa yhdellä jalalla, pidelleen nilkastaan kiinni.

"Sirius, mitä sinä olet tehnyt", Remus kysyi epäluuloisesti, mutta Sirius vain hymyili viattomasti.

7 – Vastauksia ja lisää kysymyksiä

James ja Lily loikoilivat vierekkäin Helgan uima-altaan reunalla. Lilyllä oli päällään yksinkertainen musta uimapuku ja hän nojasi päätään rennosti vasten Jamesin rintaa. James leikitteli hänen punaisilla hiussuortuvillaan silmät kiinni. Niin Sirius heidät löysi ja hän oli melkein oksentaa nähtyään taas sen melkein ällöttävän rakastuneen ilmeen Jamesin kasvoilla. Sirius oli totta kai iloinen, että hänen veljensä oli onnellinen, mutta joskus hänestä tuntui, kuin hän olisi menettänyt jonkun osan Jamesia, kun James ja Lily alkoivat seurustella. Hän tiesi olevansa naurettava, mutta hän ei voinut olla olematta hiukan kateellinen Lilylle.

"Hei James, voisitko ystävällisesti palata takaisin maan pinnalle siksi aikaa, että voin puhua sinun kanssasi?" Sirius kysyi.

James aukaisi silmänsä ja kohottautui hitaasti istumaan. "Mistä sinä haluat puhua Anturajalka?" James kysyi.

"Jackista, eikö sinusta ole outoa, että me emme ole kuulleet hänestä näin pitkään aikaan. Onkohan Lontoossa varmasti kaikki hyvin? "

"Ei siellä ollut kaikki hyvin ainakaan silloin, kun minä lähdin sieltä", Lily puuttui puheeseen kohottautuen itsekin istumaan.

"Mutta isä on taitava aurori, hänellä on varmasti vain niin kiire, ettei hän ole ehtinyt ilmoittaa meille mitään", James sanoi, mutta hänkin rypisti otsaansa huolestuneena.

"Niin kai", Sirius mutisi, "Ehkä me ei todellakaan voida tehdä mitään, se on vain jotenkin niin turhauttavaa..."

James kohautti olkapäitään. "Jos ei isästä kohta kuulu mitään, kirjoitetaan me hänelle."

"Joo tehdään niin, minä taidan mennä käymään Dinan luona", Sirius mutisi ja lähti takaisin sisälle.

"Sirius on ollut jotenkin outo viimeaikoina", James sanoi Lilylle Siriuksen mentyä, "mikäköhän häntä vaivaa, minusta tuntuu, että hän ei kerro minulle kaikkea."

"Ehkä hän on vain huolissaan siitä mitä Englannissa tapahtuu. Hänellä on varmaan aika rankkaa, kun hänen koko sukunsa on Voldemortin puolella", Lily arveli.

"Joo niin se varmaan on."

***

Dina pyyhkäisi kyyneleen poskeltaan ja niisti nenänsä karkeaan paperinenäliinaan. Hänestä tuntui, ettei hän ollut viime päivien aikana muuta tehnytkään, kuin itkenyt. Nyt hän päätti, että se saisi loppua, hän ei voinut alkaa rypeä itsesäälissä enää kauempaa. Hän päätti lähteä tapaamaan Siriusta. Jostain kummasta syystä hän oli ikävöinyt Siriusta sen iltapäivän jälkeen, jolloin hän oli saanut tietää sisarensa kuolleen. Jolloin Sirius oli suudellut häntä... Siitä päivästä lähtien jotain oli muuttunut hänen ja Siriuksen välillä, tai ainakin hänen suhtautumisensa Siriukseen oli muuttunut. Lopulta hänen oli pakko myöntää itselleen, että hän oli ihastunut Siriukseen.

Dina nappasi laukkunsa keittiön nurkasta, mihin hän oli unohtanut se ja astui ovesta ulos auringonpaisteeseen. Aurinko häikäisi häntä ja äkkiä se tuntui ahdistavalta, hän toivoi, että olisi voinut olla Englannissa äitinsä luona. Itse asiassa hänestä tuntui, että hänen olisi pitänyt olla siellä äitinsä tukena, vaikka hän oli suuremman osan elämäänsä isänsä luona, äiti oli silti ollut hänelle aina läheisempi. Ehkä se johtui siitä, että isä ei ollut koskaan kotona.

Ennen kuin Dina pääsi Helgan kartanolle, hän kuitenkin törmäsi parhaaseen ystäväänsä Iannaan.

"Hei Dina olen niin pahoillani siskosi takia", Ianna sanoi ja veti Dinan tiukkaan halaukseen.

"Hei Ianna", Dina sanoi hiukan poissaolevasti, hänestä tuntui, että viime aikoina hän ja Ianna olivat etääntyneet toisistaan.

"Minne sinä olet menossa?" Ianna kysyi, kun hän vihdoin iroittautui Dinasta.

"Siriuksen ja Jamesin luo", Dina sanoi vältellen Iannan katsetta. Hän tiesi, että Ianna oli ihastunut Siriukseen. Dina mietti pitäisikö hänen kertoa Iannalle, mitä hänen ja Siriuksen välillä oli tapahtunut. Sen sijaan hän sanoi vain: "Tule meille käymään illalla, ei olla juteltu pitkään aikaan kunnolla."

"Mitä sinä Siriuksen ja Jamesin luona?" Ianna kysyi epäluuloisena.

Dina kohautti olkapäitään. "Minun pitää käydä kiittämässä Siriusta"

Ianna katsoi häntä oudosti. "Okei, mutta sinä saat kertoa minulle kaiken illalla", hän huikkasi ja katosi kulman taakse.

Dina kirjaimellisesti törmäsi Siriukseen, ennen kuin pääsi Helgan kartanon portista sisään.

"Katsoisit eteesi", Dina sanoi hieroen otsaansa, jonka hän oli kolauttanut Siriuksen päähän.

"Ei se ollut minun vikani", Sirius puolustautui.

"No ei se ollut minunkaan vikani", Dina vastasi ja hymähti sitten anteeksipyytävästi.  "Anteeksi, en minä tullut tänne riitelemään sinun kanssasi."

"Minkä takia sinä sitten tulit?" Sirius kysyi paljastamatta sitä, että hän oli itse ollut juuri menossa Dinan luo.

Dina punastui hieman ja kohotti sitten katseensa Siriuksen kasvoihin. "Minä ajattelin vain... pyytää anteeksi, kun minä hajosin sillä tavalla viime torstaina."

"Ai ei se mitään, sehän on ihan luonnollista, tai siis sinähän olit juuri saanut tietää, että sinun siskosi oli kuollut, oikeastaan minun pitäisi pyytää anteeksi, että minä suutelin sinua", Sirius vastasi virnistäen anteeksipyytävästi.

Dina huomasi hymyilevänsä kunnolla ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun oli kuullut siskonsa kuolemasta. Hymy tuntui oudolta hänen kasvoillaan ja ennen kuin hän huomasikaan, hän oli kohottanut kasvonsa kohti Siriusta ja painoi huulensa tämän huulille. Tällä kertaa suudelma oli rauhallisempi ja harkitumpi. Kun he hetken päästä irrottautuivat toisistaan, kumpikin hymyili edelleen.

"Ehkei minun lohdutustapani ollutkaan sitten niin paha juttu", Sirius sanoi, hän pystyi vieläkin maistamaan Dinan huulien pehmeän, hieman hunajaisen maun.

Dina kohautti olkiaan. "Minä päätin, että minä olen ihastunut sinuun, Sirius", Dina vastasi.

Sirius hymähti. "Vai päätit sinä, että sinä olet ihastunut minuun. No se on tavallaan kätevää, koska minäkin taidan olla ihastunut sinuun." Heti sen sanottuaan Sirius voihkaisi tuskaisesti. "Voi ei, ei, ei! Mikä minuun on mennyt, minähän olen Sirius Musta, en minä voi sanoa mitään noin ällöttävän imelää", Sirius parkaisi kauhistuneena.

"Ehkä minä olen saanut sinun pääsi pyörälle", Dina ehdotti.

Sirius pudisteli kiivaasti päätään, kunnes Dina tarttui hänen korviinsa ja suuteli häntä uudestaan.

***

Seuraavana aamuna, kun James meni alakertaan aamupalalle, aamiaispöydässä istui Lilyn, Steven, Remuksen ja Peterin lisäksi myös Andrea. James yllättyi, sillä hän ei ollut kuullut Andreasta mitään sen jälkeen, kun he olivat tavanneet pikaisesti Lilyn, Remuksen ja Peterin tultua ja hänelle oli vieläkin jäänyt epäselväksi kuka Andrea oikeastaan oli ja mitä tämä teki Montereyssä.

"Huomenta", James sanoi yhteisesti kaikille, "Missä Sirius on?" Hän kysyi, sillä hän ei ollut nähnyt Siriuksesta koko aamuna jälkeäkään. Ilmeisesti ei ollut kukaan muukaan, sillä he vain kohauttelivat olkapäitään välinpitämättömästi. "Kohta Andrea aukaisi suunsa. "Kuule James, sinulle minulla oikeastaan olikin asiaa", Andrea sanoi otsa huolestuneesti rypyssä.

James katsoi Andreaa kummastuneena. Mitä asiaa tällä voisi olla hänelle, hehän eivät edes tunteneet toisiaan. "No?"

"Minä... Minä sain juuri kirjeen Jackilta", Andrea aloitti epävarmasti ja pörrötti kuparinvärisiä hiuksiaan aivan kuin James. " Kuolonsyöjät tekivät uuden hyökkäyksen taikaministeriöön... ja sinun isäsi loukkaantui. Hän on nyt sairaalassa, mutta hän on kuitenkin ihan hyvässä kunnossa. Hänen vammansa ei ollut vakava."

James tuijotti Andreaa tajuamatta, mitä tämä hänelle puhui. Hänen isänsä oli loukkaantunut... Ensimmäiseksi hänen mielensä täytti huoli isästä, mutta hän ei voinut olla ihmettelemättä miksi hänen isänsä kirjoitti tuolle salaperäiselle Andrealle, eikä hänelle itselleen. Aivan kuin Andrea olisi kuullut Jamesin ajatukset, hän sanoi: "Ihmettelet varmaan, miksi isäsi kirjoitti minulle, eikä sinulle, mutta se johtuu siitä, että hän ei uskaltanut lähettää tavallista pöllöpostia. Pöllöjä on kuulemma siepattu..." Andrea piti hetken tauon ja Jamesista näytti siltä, kuin hän olisi empinyt, sanoisiko vielä jotain muuta. "Minä nimittäin olen mukana killassa", hän sanoi sitten hiljaa.

James tuijotti Andreaa. "Siis Feeniksin killassa? Minä en ymmärrä, mitä ihmettä te täällä teette, luulisi, että kiltalaisia tarvitaan nyt Englannissa, mitä tekemistä teillä täällä on?"

"No se on oikeastaan aika huippusalaista tietoa, jota ei saa paljastaa muille kuin killan jäsenille", Andrea sanoi pahoitellen.

"Miksi meistä ei voisi tulla killan jäseniä?" James kysyi toiveikkaana. Hän ja Sirius olivat keskustelleet asiasta vähän aikaa sitten Jackin kanssa, mutta Jackin mielestä, he olivat vielä aivan liian nuoria.

"Dumbledoren mielestä teistä voisikin, mutta Jackin mielestä te olette liian nuoria, hän yrittää vain suojella teitä. Me olemme keskustelleet siitä killan kokouksessa", Andrea sanoi, mutta läimäytti sitten käden suulleen. "Mutta te ette kuullet sitä minulta."

James virnisti Andrealle. "Ei tietenkään, mutta mitä isälle oikeastaan tapahtui?"

"En tiedä oikeastaan kovin tarkkaan, hän vain joutui tappeluun joidenkin kuolonsyöjien kanssa."

"Pitäisikö meidän lähteä takaisin Englantiin?" James sanoi ja osoitti sanansa yhtä paljon Andrealle, kuin Lilylle, Remukselle ja Peterille, jotka kuuntelivat heidän keskusteluaan hiljaa.

"Ei teidän kannata lähteä sinne, Jack tulee takaisin tänne heti kun pystyy, tilanne Englannissa alkaa rauhoittua – ainakin väliaikaisesti", Andrea sanoi, "Mutta nyt minun on pakko lähteä, minulla on kiireitä. Jutellaan joskus toiste lisää Steve." Sitten Andrea kulautti kahvikuppinsa tyhjäksi ja pyyhälsi ulos huoneesta.

"Tunsitko sinä hänet Steve?", Remus kysyi, kun Andrea oli lähtenyt. Steve nyökkäsi, mutta ei katsonut ketään silmiin. "Me olimme samassa koulussa", hän sanoi.

"Minusta hänessä on jotain outoa, hän tuntuu tietävän meistä aika paljon", Remus jatkoi, sanoen juuri sen, mitä James oli ajatellut.

"Jaa, no mutta mitä te aiotte tehdä tänään", Steve vaihtoi puheenaihetta läpinäkyvästi. James päätti antaa asian olla siihen saakka, kunnes hänen isänsä tulisi takaisin.

"Mihinköhän Sirius on kadonnut?" Remus kysyi rypistäen otsaansa, "Häntä ei ole näkynyt koko aamuna."

"En tiedä, mutta oikeastaan on hyvä, että hän on poissa", Peter virnisti.

"Miten niin?"

"No nyt meillä on hyvää aikaa suunnitella hänen syntymäpäiväjuhliaan", Peter vastasi.

"Ai niin, niihinhän on aikaa alle viikko", James sanoi. Hän oli melkein unohtanut Siriuksen synttärit Jackin lähdettyä.

***

Sirius käveli Montereyn taikaväen Pääkatua käsi kädessä Dinan kanssa. Kummankin kasvoilla karehti onnellinen hymy. Sirius tunsi itsensä typeräksi ja mahdollisimman epäkelmimäiseksi, mutta hän ei jostain syystä voinut lakata virnuilemasta, kuin mikäkin typerys.

Dinakin tunsi olonsa oudoksi hymyillessään sillä tavalla, vain muutama päivä hänen sisarensa kuoltua. Hänestä tuntui, että hän petti siskonsa olemalla onnellinen, vaikka niin kamalia asioita oli tapahtunut vasta vähän aikaa sitten. Samalla hän tiesi, ettei voisi olla vielä pitkään aikaan täydellisen onnellinen, sillä viiltävä kipu vihlaisi hänen rinnassaan joka kerta kun hän ajatteli siskoaan. Siksi hän yritti ajatella mahdollisimman paljon muita asioita.

"No mitä me meinataan tehdä tänään?" Sirius kysyi kääntäen katseensa Dinaan.

"No tuota..." Dina aloitti epäröiden, "Minä ajattelin, että jos sinä haluaisit tavata minun isäni. Siis jos se vain sopii sinulle."

"Joo, totta kai", Sirius hymyili Dinalle mahdollisimman varmasti. Hän ei ollut päässyt vielä yhdessäkään suhteessa niin pitkälle, että olisi tavannut tyttöystävänsä vanhemmat. Itse asiassa hän ei ollut päässyt yhdessäkään suhteessa paljon luutakomeroa pidemmälle. Ja hänhän oli tuntenut Dinan vain pari viikkoa, hän ei ymmärtänyt, mikä hinku Dinalla oli viedä hänet näytille, niin kuin jonkun koiranpennun. Sirius hymähti, sehän hän oikeastaan olikin. Sirius mietti, mitä Dina ajattelisi, jos hän saisi tietää kelmien tavasta juoksennella ympäri Tylypahkan maita täysikuun aikaa.

"Mitä sinä mietit?" Dina kysyi, aivan kuin olisi arvannut Siriuksen ajatukset.

Sirius kohautti olkapäitään. "En mitään erikoista." He kävelivät loppumatkan hiljaisuudessa, kunnes pääsivät Dinan ulko-oven eteen. "No niin, oletko valmis tapaamaan minun isäni?" Dina kysyi hymyillen.

"Ei kai minulla ole muutakaan vaihtoehtoa", Sirius mutisi ja yritti urheasti hymyillä.

"Hyvin se menee, minun isäni on yleensä aika suvaitsevainen", Dina sanoi ja suukotti Siriusta poskelle rohkaisuksi.

"Tuota noin... Ethän sinä ole kertonut isällesi mitään siitä Annien ja minun jutusta", Sirius varmisti.

Dina virnisti Siriukselle. "Tuskin hän pelkää, että aiot lukita hänen tyttärensä luutakomeroon, mutta pitäisikö minun pelätä sitä?"

"Jaa että lukitsen tyttäresi luutakomeroon?"

"Hölmö", Dina puuskahti hymyillen ja aukaisi oven ja he astuivat pienen eteiseen. Kohta keski-ikäinen, kaljuuntuva mies tuli yläkerrasta, hymyillen heille ystävällisesti. "Hei isä, tässä on minun ystäväni Sirius", Dina sanoi.

Dinan isä hymyili Siriukselle lämpimästi. "Hauska tutustua Sirius, Dina ei usein tuokaan ystäviään näytille", hän sanoi ja Siriuksesta alkoi tuntua yhä enemmän koiralta. Dinan isä johdatti Siriuksen ja Dinan keittiöön ja alkoi keittää kahvia samalla kun kuulusteli Siriukselta kaiken mahdollisen lapsuudesta tulevaisuudensuunnitelmiin.

Melkein tunnin kuluttua kun Dinan isä oli juottanut Siriukselle monta litraa kahvia ja urkkinut hänen elämäntarinansa, – Sirius ei ollut valehdellut kuin hiukan – he olivat Dinan kanssa vapaita lähtemään.

"Minun pitäisi varmaan etsiä James, jos hänellä vaikka olisi uusia tietoja Jackista", Sirius sanoi, "Mutta tavataanko taas illalla?"

"Tavataan vaikka Riehakkaassa Hevoskotkassa, ota loputkin kelmit mukaan. Minusta olisi tosi kiva tavata Remus ja Peter."

"Joo tehdään vaikka niin", Sirius sanoi huomattavasti innottomammin. Dina nauroi hänen nyrpeälle ilmeelleen.

"Mutta nyt minun täytyy lähteä, olen luvannut mennä Iannan kanssa uimaan", Dina sanoi, "Nähdään sitten illalla."

"Nähdään", Sirius huikkasi ja irrotti kätensä Dinan kädestä, josta hän ei ollut edes huomannut pitävänsä kiinni. Sirius käveli kohti Helgan kartanoa reittiä, joka oli jo tullut tutuksi. Hän mietti, että hän oli todellakin tuntenut Dinan vasta muutaman viikon, mutta aika tuntui paljon pidemmältä.

Sirius pääsi Helgan kartanolle kymmenessä minuutissa, hän meni ulko-ovesta sisään ja käveli suoraan keittiöön. Heti sinne päästyään, hän katui päätöstään, ettei ollut mennyt yläkertaan. Gustav nimittäin sekoitti lieden ääressä suurta kattilaa, hyräili kovalla äänellä ja keinutti lanteitaan erittäin epävireisen hyräilynsä tahtiin.  Heti Siriuksen tultua huoneeseen, Gustav pyörähti ympäri ja virnisti riemastuneesti. Hän ei näyttänyt edes nolostuvan, vaikka Sirius oli nähnyt hänen tanssiesityksensä.

"Oi hei Sirius–kulta, missä sinä olit", Gustav huudahti.

"En minä ole mikään sinun kultasi ja minä olin Dinan luona, vaikka se ei teknisesti ottaen sinulle kuulukaan", Sirius jupisi.

Gustav rypisti hiukan otsaansa. "Jaaha, mitä sinä teit hänen luona?" Gustav tivasi.

"Tietääkseni se ei kuulu sinulle", Sirius sanoi ärtyneenä.

"Mutta se kuuluisi, jos olisit minun poikaystäväni", Gustav lisäsi.

Sirius kavahti kauhistuneena askeleen taaksepäin. "Se ei ole kovin todennäköistä, ottaen huomioon, että minä olen hetero."

"Sehän tässä se ongelma onkin", Gustav totesi ja palasi keitoksensa pariin hoilaustaan jatkaen. Sirius lähti kohti yläkertaa, miettien samalla, miten pääsisi eroon Gustavista.

8. -<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Siihen mennessä, kun Sirius tuli takaisin Dinan luota, muut kelmit olivat saaneet Siriuksen synttärijuhlat jo melko pitkälle suunniteltua. He olivat suunnitelleet koristelun yhdessä Lilyn kanssa, pestanneet Gustavin kokiksi ja miettineet vieraslistaa. Siinä vaiheessa, kun Sirius marssi sisään Jamesin huoneeseen merkillisen itsetyytyväinen ilme kasvoillaan, he olivat jopa keksineet, mitä antaisivat hänelle lahjaksi.

”Missä sinä olet ollut”, Remus kysyi, kun Sirius istahti lattialle, heidän viereensä.

”Dinan luona”, Sirius kertoi, ”Minä sovin, että me tapaamme hänet Riehakkaassa Hevoskotkassa illalla, mutta onko Jackista kuulunut mitään uutta?”

James, Remus ja Peter kertoivat Siriukselle kaiken Andrean käynnistä. Sirius rypisti otsaansa huolestuneena kuultuaan Jackin loukkaantumisesta. ”Oletko varma, että hänellä on kaikki hyvin?” Sirius kysyi levottomana. James kohautti olkiaan. ”Kyllä varmaan, minä ajattelin kuitenkin kirjoittaa hänelle. Mutta se Andrea minua vähän ihmetyttää, hänessä on jotain hämärää”, James mietti ääneen.

”Niin minustakin, mutta me ei voida nyt tehdä sille asialle mitään”, Remus puuttui puheeseen.

”Niinpä”, Sirius sanoi jo piristyneenä, ”Meidän pitäisi tehdä jotain hauskaa välillä, koska me muka olemme viimeksi käyttäytyneet niin kuin kelmien kuuluu? Jos en tietäisi paremmin, luulisin, että meistä on tullut tylsiä aikuisia.”

Remus kohautti olkiaan. ”Ehkä se ei tekisi niin pahaa sinulle jo aikuistua hiukan”, hän sanoi, mutta itse asiassa hänelläkin oli vähän ikävä heidän kouluaikojaan. Enemmän tai vähemmän harmittomia kepposia, luihuisten kiusaamista ja jopa heidän joka kuukautisia seikkailujaan Tylypahkan mailla... Kaikki kelmit vaipuivat hiljaisuuteen, ilmeisesti muistellen samoja asioita, kuin Remus. Gustav kuitenkin keskeytti heidän mietteensä kutsumalla heidät syömään.

Syötyään kelmit kuluttivat loppupäivän lorvailemalla ympäri Montereytä, kunnes oli ilta ja heidän oli aika tavata Dina. He ottivat Lilyn mukaan ja lähtivät viidestään, kohti Riehakasta hevoskotkaa. Kun he saapuivat paikalle, Dina odotti jo pubin nurkassa siemaillen kermakaljaa. Hänen naamalleen levisi typerä virne hänen nähtyään Siriuksen. Kelmit ja Lily menivät hänen luokseen.

”Hei”, Dina sanoi hymyillen.

”Hei Dina tässä on Remus, Peter ja Lily.” Sirius sanoi, viittoen kelmejä ja Lilyä, jotka tervehtivät Dinaa vuorotellen ja asettuivat istumaan hänen kummallekin puolelle. Sirius itse kietaisi kätensä Dinan ympärille ja suudeltuaan tätä, hän asetti Dinan istumaan syliinsä. Dina yritti heikosti mutista jotain siitä, että pystyi istumaan ihan yksinkin.

Tarjoilija toi Lilylle ja kelmeillekin kermakaljat ja pian Lily uppoutui Dinan kanssa pitkään ja polveilevaan keskusteluun. Koska tytöillä näytti synkkaavan niin hyvin, James, Remus, Sirius ja Peter kaivoivat pian räjähtävä näpäys -kortit esille. Tarjoilija mulkoili kelmejä pahasti aina erityisen äänekkään räjähdyksen jälkeen, mutta Sirius loi häneen mahdollisimman viattoman ja hurmaavan katseen ja niinpä he saivat pelata kaikessa rauhassa.  

He lähtivät yhdeltätoista Riehakkaasta Hevoskotkasta, joka alkoi olla jo liian täynnä. Heti kun he olivat päässeet ulos, Sirius älähti yllättyneenä ja jäi seisomaan paikalleen niin, että Dina törmäsi häneen. ”Hänenhän piti olla homo!”, Sirius parkaisi ja sai oudoksuvia katseita osakseen.

”Kenen?” Dina kysyi ymmällään, rypistäen otsaansa Siriukselle, joka tuijotti kadun toiselle puolelle suu edelleen auki.

”No Gustavin!” Sirius vastasi.

Nyt James, Lily, Remus ja Peterkin tuijottivat kadun toisella puolella olevalle puistonpenkille, jolla kaksi hahmoa olivat kietoutuneet toisiinsa erittäin epäsiveellisesti. Toinen oli Gustav ja hänen sylissään oli mustaan minihameeseen ja vaaleanvihreään t-paitaan pukeutunut punahiuksinen tyttö.

”Kuka Gustav?” kysyi Dina ymmällään.

” Miksi ihmeessä, hän yritti iskeä sinua koko ajan, jos hän ei olekaan homo?” James kysyi. Silloin Gustavin sylissä istuva tyttö nosti päänsä ja Sirius henkäisi uudestaan yllättyneenä. ”Minä tunnen hänet.”

Silloin tyttökin näytti huomaavan hänet. ”Ai hei Sirius”, hän sanoi innottomasti, eikä tehnyt elettäkään noustakseen Gustavin sylistä.

”Hän on Ida, hän oli minun kanssa samalla joogatunnilla”, Sirius selitti muille.

Lopulta Gustavkin näytti tajunneen, että he olivat saaneet seuraa. Hän työnsi Idan pois sylistään ja nousi hieman horjuen pystyyn. ”Oi Sirius, olen niin pahoillani”, Gustav voihkaisi ja lähti kävelemään kohti Siriusta.

”Öh, Mistä?” Sirius kysyi, suu edelleen auki.

”Minä olen niin pahoillani. Minä rakastan oikeasti sinua”, Gustav sanoi ja yritti näyttää mahdollisimman katuvalta, mutta uskottavuutta haittasi vähän se, että hänellä oli huulipunaa suupielessä.

”Hei!” huudahti Ida ja harppoi heidän luokseen, ”Ethän sinä voi häntä rakastaa, etkö sinä näe, että hän on mies!”

James taipui Siriuksen vieressä kaksinkerroin naurusta, kun taas Dina tuijotti ymmällään vuorotellen Siriusta, Gustavia ja Idaa. Gustav näytti surkealta. ”Olen pahoillani Sirius, minä pidän sinusta enemmän kuin hänestä, minun ei olisi pitänyt...”

”Miksi ihmeessä sinä pyydät minulta anteeksi”, Sirius sanoi otsaansa rypistäen, ”Sinähän olet aikuinen ihminen ja vapaa tekemään mitä huvittaa. Sitä minä vain ihmettelen, että sinunhan piti olla homo.”

”Niin minä olenkin”, Gustav sanoi nopeasti. Sitten hän mieti hetken ja lisäsi: ”Tai no melkein, minä olen oikeasti bi, mutta sehän on melkein sama asia.”

Sirius kohotti kulmiaan. James hekotteli edelleen Siriuksen ja Gustavin ilmeille. Idalla sen sijaan ei ollut yhtään hauskaa. Hän katsoi Gustavia harmaanvihreät silmät kiukusta kipinöiden. ”Kuinka sinä voit sanoa hänelle noin”, hän melkein itki, ”Minä luulin, että sinä pidät minusta, sinä olet ääliö.” Ida mulkaisi jokaista läsnäolijaa vihaisesti ja marssi pois.”

”Että sillä tavalla”, sanoi Remus ja kohotti kulmiaan Siriukselle.

”No ei kai se minun vikani ole, että olen niin hyvännäköinen, että kaikki rakastuvat minuun”, Sirius puolustautui.

***

Jack tuli takaisin Montereyhyn seuraavana aamuna. Hänen toinen jalkansa oli kipsissä ja hänen poskessaan oli ilkeännäköinen, vielä melko tuore haava, mutta hänen kasvoillaan karehti silti virnistys, joka sai hänet näyttämään hätkähdyttävän paljon Jamesilta. ”Hei kaikki, miten te olette pärjänneet täällä ilman minua?”, Jack huudahti iloisesti astuttuaan eteiseen.

”Hei isä”, James sanoi tultuaan eteiseen heti kuultuaan isänsä äänen. ”Mitä kuuluu?”

”Eipä mitään erikoista, kuolonsyöjät vain yrittivät vallata taikaministeriön, sitä tavallista.”

”No hyvä, ettei sentään mitään vakavaa”, James sanoi virnuillen typerästi ja pörrötti hiuksiaan.

”Missä Sirius on?” Jack kysyi samalla kun käveli yläkertaan, kohti vierashuonettaan James perässään.

”Hän on yhden tytön, Dinan, kanssa jossain”, James vastasi. Sirius oli lähtenyt Dinan luokse aikaisin aamulla, mutta se ei muita kelmejä pahemmin haitannut, sillä heille jäi vain enemmän aikaa suunnitella Siriuksen synttärijuhlia. Gustavista kukaan heistä ei sen sijaan ollut nähnyt vilaustakaan eilisen jälkeen.

”Isä, minun piti puhua sinulle yhdestä asiasta”, James sanoi ja istahti Jackin työpöydän reunalle. Jack kohotti katseensa papereista, joita oli ollut järjestelemässä ja katsoi poikaansa kysyvästi. James epäröi hetken, ennen kuin jatkoi: ”Mitä sinä oikeastaan teet täällä?”

Jack huokaisi. ”Sinä olet kysynyt sitä jo ja minä olen vastannut, että se on salaista, enkä minä voi kertoa sinulle, koska sinä et kuulu kiltaan”, Jack selitti kärsivällisesti.

”Miksi minä en voisi kuulua kiltaan?”

”Minun ja äitisi mielestä sinä olet vielä liian nuori.”

James mulkaisi isäänsä ärtyneenä. ”Minä olen täysi-ikäinen.”

”Sinulla ei ole tarpeeksi kokemusta”, Jack sanoi lujasti.

”Miten minä voisin saada lisää kokemusta, jos minun ei ikinä anneta tehdä mitään. Minäkin haluan taistella”, James huudahti.

Jack katsoi poikaansa otsa rypyssä. ”Minusta tuntuu, että sinä saat vielä taistella ihan tarpeeksi. Sinä et vain ole vielä valmis siihen. Sinun pitäisi laittaa oma elämäsi ja perheesi vaaraan joka ikinen päivä, yrittää olla ovelampi kuin Voldemort...”

”Et sinä tiedä mihin minä olen valmis”, James sanoi pahantuulisesti.

He tuijottivat hetken vaitonaisina toisiaan, kummankin kasvoilla sama periksiantamaton ilme, kunnes James kysyi yhtäkkiä: ”Teettekö sinä ja Andrea samaa työtä täällä?”

Jack oli hetken hiljaa, ennen kuin nyökkäsi lyhyesti. ”Meidän työ ei nyt vain näytä edistyvän yhtään, meillä ei ole yhtään sen enempää johtolankoja, kuin alussakaan...”, Jack mutisi lähinnä itsekseen. James päätteli, että nyt oli sopiva aika lähteä ja maleksi Peterin huoneeseen jättäen Jackin omiin mietteisiinsä.

”Hei Matohäntä, miten Siriuksen yllätys edistyy?” James kysyi Peteriltä, joka istui jalat ristissä lattialla ja luki kirjaa, jossa oli pientä, hyvin tiheää tekstiä.

”Ihan hyvin, mutta ehkä on kuitenkin parempi, että pysytään ihan alkuperäisessä suunnitelmassa”, Peter virnisti.

”Mitä? Eikö täytekakusta ilmaantuva, strippaava McGarmiwa muka ollut hyvä ehdotus?”, James kysyi viattomasti.

”Anturajalan mielestä, se varmasti olisi erittäin mukavaa, mutta minä haluan nähdä, kun sinä yrität ehdottaa sitä McGarmiwalle”, Peter huomautti.

 ”Voin kuvitella”, James sanoi kauhuissaan, ”Ehkä on parempi, että pitäydytään alkuperäisessä suunnitelmassa.”

”Sitähän minäkin.”

Silloin Lily käveli sisään kädessään suurikokoinen pullo jotain kimaltelevaa ainetta. ”Minä kävin ostamassa kimaltelevaa hopeamaalia”, Lily sanoi kohottaen kädessään olevaa pulloa, ”Mutta meillä on yksi ongelma.”

James veti Lilyn syliinsä ja suuteli tätä nopeasti. ”No mikä ongelma?”

”Mitä me tehdään sinun tätisi suhteen? Minusta tuntuu, että hän ei hyväksyisi kaikkea, mitä te aiotte tehdä.”

Peter ja James tuijottivat toisiaan pöllämystyneinä ja heidän kasvoiltaan näki, ettei kummallekaan ollut tullut mieleen sellainen ongelma.

Seuraavana päivänä heidän pulmansa kuitenkin ratkesi itsestään. Helga oli nimittäin lähdössä juuri päivä ennen Siriuksen syntymäpäivää Ruotsiin tapaamaan ystäviään. Helga viipyisi poissa puolitoista viikkoa, joten kelmeille jäisi runsaasti aikaa järjestää Siriuksen juhlat ja saada talo vielä takaisin entiselleen, ennen kuin Helga palaisi takaisin. Helga ei voisi millään aavistaa, mitä oli tapahtunut, tämän poissaolon aikana.

9.- Juhlat

Siriuksen syntymäpäivän aamu valkeni yhtä aurinkoisena, kuin kaikki muutkin aamut heidän matkansa aikana. James, Remus ja Peter herättivät Siriuksen aivan liian aikaisin aamulla. James paiskasi tyynyn täysillä päin Siriuksen kasvoja. Ja sitten he aloittivat erittäin epävireisen ”Paljon onnea vaan” -laulun. Sirius nousi ähkäisten pystyyn ja hieroi unenpöpperöisiä silmiään. ”Mitä kello on?” Hän haukotteli unisesti.

”Puoli kahdeksan”, James vastasi.

”Mitä? Miksi ihmeessä te herätitte minut puoli kahdeksalta?” Sirius kysyi edelleen unisesti.

”Koska tänään on sinun syntymäpäiväsi”, Remus sanoi ja heitti hänkin Siriusta tyynyllä. Sirius näytti vihdoin heränneen ja tajunneen, mikä päivä nyt oli. ”Voi ei”, hän voihkaisi, ”Minähän vanhenen niin että kohina käy. Minusta tuntuu, että minulle tulee kohta keski-iän kriisi.”

”Joo muuten, mutta sinä et ole keski-ikäinen vielä pariinkymmeneen vuoteen”, Peter huomautti.

”Joka tapauksessa, sinun pitää nyt nousta”, sanoi Lily, joka oli juuri tullut huoneeseen.

”Mitä, enkö minä saa aamiaista sänkyyn”, sanoi Sirius muka järkyttyneenä.

Lily kohautti olkiaan. ”Voinhan minä tietysti pyytää Gustavia tuomaan sen sinulle...”

Siriuksen silmät revähtivät ammolleen ja hän pudisteli kiivaasti päätään. ”Ei, ei. Minä nousen.” hän sanoi kiireesti. Gustav oli viime päivät yrittänyt esittää, kuin hänen ja Idan välillä ei olisi tapahtunut mitään. Sen sijaan hän oli keskittynyt entistä enemmän Siriuksen ahdisteluun.

Sirius kömpi ylös vuoteestaan. Hänellä oli yllään pelkästään siniruudulliset, hiukan liian isot pyjamahousut ja hänen musta tukkansa oli pörrössä. Sirius tassutteli kylpyhuoneeseen ja palasi hetken kuluttua takaisin yllään mustat housut ja valkoinen t-paita. He lähtivät kaikki alakertaan aamiaiselle.

Gustav oli tehnyt Siriuksen syntymäpäivän kunniaksi erityisen hienon aamiaisen. Hän oli tehnyt pannukakkua ja voisarvia ja leiponut jopa herkullisen näköisiä kinkkumuffineja. He söivät yhdessä Steven, Gustavin kanssa. Jack vain piipahti keittiössä haukkaamassa yhden voisarven ja lähti kovalla kiireellä töihinsä, toivotettuaan Siriukselle pikaisesti hyvää syntymäpäivää.

Kun he olivat viimein syöneet vatsansa täyteen - eikä kukaan jaksanut enää yhtään muffinia vaikka Gustav niitä kuinka tuputti – Lily nousi pystyyn. ”No niin Sirius, nyt sinun pitää lähteä.”

”Mitä? Minne minun pitää lähteä ja miksi?” Sirius kysyi hämmästyneenä.

”Dinan luokse”, Lily selitti, ”Me haemme teidät sitten, kun olemme valmiita täällä.” Sirius kohautti olkiaan. Hänellä ei ollut mitään sitä vastaan, että hän sai viettää lisää aikaa Dinan kanssa.

Heti Siriuksen lähdettyä James, Lily, Remus, Peter ja Gustav ryhtyivät töihin. Gustav ryntäsi keittiöön ja aloitti jättimäisen synttärikakun sekä muiden herkkujen teon Lily apunaan, kun taas kelmit ryhtyivät laittamaan taloa uuteen uskoon. Hetken kuluttua olohuone oli täyden kaaoksen vallassa, James oli yltä päältä kimaltelevassa hopeamaalissa ja Peter oli onnistunut sitomaan itsensä pitkällä sarjalla erivärisiä valoja. Lily tuli keittiöstä jauhotahra poskellaan ja pysähtyi olohuoneen ovelle suu ammollaan.

”Hetkinen, teidänhän piti koristella talo, ei saada sitä näyttämään siltä, kuin täällä olisi räjäytetty parikymmentä pommia”, Lily huomautti tarkastellen Jamesin kimaltelevaa olemusta, sekä Peteriä, joka yritti selvittää Remuksen avustuksella valonauhasotkua.

James virnisti Lilylle anteeksipyytävästi. ”Tämä hopeamaali ei totellut minua”, James sanoi, käveli Lilyn luokse ja suuteli tätä pitkään ja hartaasti, kunnes Remus vihdoin rykäisi merkitsevästi. ”Tuota Sarvihaara, jos me aiotaan saada tämä talo kuntoon iltaan mennessä, voisitko ystävällisesti lopettaa tyttöystäväsi nuoleskelun ja auttaa näiden valojen kanssa. Peter on jotenkin onnistunut sotkemaan ne.”

James painoi vielä yhden suukon Lilyn nenälle ja meni auttamaan Remusta. Hetken kuluttua Remus kuitenkin nykäisi värikkään valonauhavyyhdin Jamesin kädestä. ”Ei, ei, ei, keskity sinä vain siihen maaliisi, tämähän on kohta ihan täynnä hopeamaalia!” Remus huudahti.

”Minä voin auttaa sinua sen kanssa”, Lily lupautui, ”Gustav pärjää kuitenkin ihan hyvin ilman minun apuani.”

Remus ja Peter selvittivät valosarjan Lilyn avustuksella ja he ripustivat sen yhdessä katonrajaan. Sillä välin James oli saanut kimaltelevalla hopeamaalilla seinälle, jättikokoisin kirjaimin tekstin: Anturajalka 18v. Tosin Lilystä kyllä näytti, että yli puolet maalipurkin sisällöstä oli päätynyt Jamesin päälle.

”Te voitte mennä nyt viimeistelemään yllätyksen”, James sanoi ja iski silmää Remukselle ja Peterille, ”Minä ja Lily voidaan hoitaa koristelu loppuun.” Jäätyään kahdestaan Lilyn kanssa, James yritti suudella Lilyä uudestaan, mutta Lily työnsi tämän kauhuissaan pois. ”Älä kuvittelekaan sotkevasi minua tuohon mönjään! Miten sinä edes sait sitä noin paljon päällesi?”, Lily kysyi nauraen yhtä paljon Jamesin ilmeelle, kuin sille, että pojan hiuksista valui ohut maalinoro tämän kasvoille. Lilyn mielestä James näytti kuitenkin erittäin söpöltä yltä päältä maalissa.

James kohautti olkiaan. ”No sattui pieni vahinko, tällä maalilla on jotain minua vastaan.  Hoidetaanko nyt nämä loputkin koristeet paikalleen?”

He ripustivat vielä viisi erilaista valosarjaa ja siirsivät sitten sohvat ja nojatuolit seinän viereen. Keskelle huonetta tuli iso pöytä, jolle tulisi Siriuksen synttärikakku. Sitten he siirtyivät ilmapallojen kimppuun. Remus ja Peter olivat hankkineet kymmenittäin värikkäitä ja mitä erikoisimpia, ilmapalloja. He olivat jopa onnistuneet saamaan jostain viisi ilmapalloa, joita koristi musta, takkuturkkinen koira, joka muistutti aika paljon Siriuksen animaagimuotoa. Lopulta olohuone tursui värikkäitä ja erimuotoisia ilmapalloja, sekä vilkkuvia valoja. He olivat saanet huoneen näyttämään jonkinlaiselta sekoitukselta, diskoa, lastenkutsuja ja joulua. Ja he olivat erittäin tyytyväisiä lopputulokseen. He kiinnittivät vielä ulko-oven molemmille puolille isot kimput erivärisiä ilmapalloja ja heittelivät ylijääneet pallot ympäri taloa.

”No niin James, nyt sinä voit mennä putsaamaan tuon mönjän itsestäsi. Täällä on varmaan kaikki valmista, ”Lily ilmoitti viimein, ”Minä menen katsomaan, miten Gustavilla sujuu keittiössä.”

Keittiön jokainen tasainen pinta oli täynnä keittokirjoja, raaka-aineita tai jotain puolivalmista leipomusta. Jättimäinen kakkupohja kypsyi uunissa ja Gustav sekoitti lieden äärellä kattilaa, jossa oli sisällä ilmeisesti suklaata. Gustavin tummansininen, vain puoliksi napitettu kauluspaita oli täynnä taikinaa ja jauhoja. Hän oli ilmeisesti liian turhamainen käyttääkseen esiliinaa.

”Hei Gustav, tarvitsetko apua jossain?” Lily kysyi pelmahtaessaan keittiöön.

”Itse asiassa, voisit pyöritellä tuosta taikinasta pikkuleipiä, jos sinulla on aikaa, minulla alkaa olla aika kiire. Ja kakkukin pitää ottaa kohta uunista.” Gustav mutisi puoliksi itsekseen. Lily meni suurikokoisen taikinakulhon ääreen, ja alkoi pyöritellä taikinasta pieniä palloja, jotka hän paineli lättänäksi uunipellille. Lily ei ollut koskaan pitänyt erityisesti leipomisesta, mutta hän huomasi, että pikkuleipien pyöritteleminen oli oikeastaan aika hauskaa. He rupattelivat Gustavin kanssa iloisesti kummankin tehdessä omia hommiaan. Lilyn mielestä Gustav oli rentouttavaa seuraa. Hän oli hauska ja huoleton ja otti asiat rennommin kuin monet muut ihmiset. Kohta Lily oli pyöritellyt huomaamattaan koko taikinan moneksi pellilliseksi pikkuleipiä ja työnsi ensimmäisen pellin uuniin, Gustavin otettua kakun pois uunista.

Sitten he alkoivat koristella kakkua. Lähinnä Gustav koristeli ja Lily ojenteli hänelle hänen tarvitsemiaan aineita, sillä Gustav ei päästänyt häntä lähellekään kakkua. Lopulta heillä oli edessään taidokkaasti koristeltu suklaaluomus ja Lilyn oli pakko myöntää, että hän ei olisi pystynyt itse puoliksikaan yhtä hyvään tulokseen.

***

Kuuden jälkeen Helgan kartanoon alkoi valua tasaisena virtana vieraita, joista Lily ja kelmit tunsivat vain murto-osan. Koska he eivät olleet ehtineet tutustua kovin moneen paikallisen matkansa aikana, he olivat pyytäneet Gustavia, Steveä sekä Dinaa kutsumaan omia tuttaviaan.

”Tänne näyttää tulevan ainakin puolet Montereyn asukkaista”, Remus kuiskasi Jamesille, kun vieraat tungeksivat sisään ulko-ovista. Musiikki pauhasi täysillä ja olohuone alkoi olla jo aika täynnä, joten osa ihmisistä siirtyi keittiön puolelle. Gustav oli onnistunut siivoamaan keittiön ihmismäisen näköiseksi ja asettanut pitkälle baaritiskille boolimaljoja, sekä laseja. Kakun hän oli piilottanut, siihen saakka, kunnes itse päivänsankari saapui paikalle. James lähtikin hakemaan Siriusta ja Dinaa paikalle, kun talo näytti olevan jo tupaten täynnä.

He olivat vielä laittaneet ilmaan leijumaan rivin paperisia lyhtyjä, jotka muodostivat ikään kuin polun ulko-ovelle, mutta lyhtyjen valo loisti aika himmeästi, sillä ulkona oli vielä niin valoisaa.

Kohta James, Dina ja Sirius astuivat sisään ulko-ovesta ja siinä samassa Sirius sai kuulla samana päivänä jo toisen erittäin epävireisen ”paljon onnea vaan” laulun. Sitten syntyi pieni tungos, kuin kaikki ihmiset yrittivät päästä onnittelemaan Siriusta samaan aikaan, vaikka suuin osa ei edes tuntenut häntä. Olohuoneen ovelle päästyään Sirius jäi tuijottamaan näkymää epäuskoiseti. ”Vau, aika hieno koristelu”, Sirius virnisti Jamesille, joka seisoi hänen vieressään. James virnisti takaisin. Huone oli kieltämättä aika vaikuttava näky kaikkine koristeineen, varsinkin kun huoneen keskellä oleva pöytä – joka oli tarkoitettu kakulle – oli täynnä värikkäisiin kääreisiin pakattuja lahjoja.

”Sirius!” kuului kolme ääntä ja kohta kolmet käsivarret kietoutuivat Siriuksen ympärille. Joanna, Carolina ja Ida toivottivat hänelle iloisesti hymyillen hyvää syntymäpäivää. Jopa Ida näytti unohtaneen, kuinka Sirius oli keskeyttänyt hänen jaGustavin nuoleskelun muutama päivä sitten. Sirius istutettiin sohvalle ja hänen käteensä tyrkättiin lasi jotain epämääräisen näköistä juotavaa, joka kuitenkin maistui ihan hyvälle ja joka epäilemättä sisälsi joain erittäin alkoholipitoista. Kaikki halusivat jutella hänen kanssaan yhtä aikaa, niin että hän ei saanut vahdettua muiden kelmien kanssa sanaakaan pitkään aikaan.

”James, minne sinä olet piilottanut kaiken kermakaljan”, Lily huudahti, päästessään vihdoin tarpeeksi lähelle Jamesia huomauttaakseen tälle asiasta.

”Minulla oli vain sellainen olo, että ihmisten pitäisi todellakin juoda jotain kermakaljaa vahvempaa Siriuksen synttärijuhlissa”, James sanoi ja pörrötti hiuksiaan vittomana.

”James!” Lily huudahti tuskastuneena, ”jotkut ihmiset eivät ehkä halua juoda mitään kermakaljaa vahvempaa, kerro minulle heti, missä ne ovat tai muuten...” Lily jätti lauseen uhkaavasti kesken ja katsoi  Jamesia kulmat kohollaan.

”Okei, okei, mene kysymään Gustavilta, en minä edes tiedä minne hän ne piilotti”, James vastasi, ”Ja rentoudu, kaikki menee ihan hyvin”, hän lisäsi vielä nähdessään Lilyn tuskastuneen ilmeen.

”Rentoudu! Vai rentoudu! Jos minä rentoutuisin, tästä talosta ei olisi kohta mitään jäljellä”, Lily melkein kirkui ja pyhälsi tiehensä etsimään Gustavia.

Gustav oli kantamassa jättikokoista suklaakakkua olohuoneeseen. Kakun päällä luki kirkkaanpunaisella  kuorrutuksella ”Sirius” ja jostain syystä nimi oli ison vaaleanpunaisen sydämen keskellä. Sirius hihkaisi iloisesti ja ponnahti ylös sohvalta.”Hieno kakku, sinäkö sen teit?” Sirius kysyi Gustavilta. Gustav myhäili tyytyväisenä, sillä tämä oli ensimmäinen kerta, kun Sirius näytti itse asiassa iloiselta nähdessään hänet. ”Ilmeisesti sanonta ’tie miehen sydämeen vie vatsan kautta’, on sittenkin totta”, Gustav myhäili kaksosveljelleen Stevelle, joka sattui seisomaan lähistöllä. Gustav raivasi Peterin avustuksella pöydän pinnalle sen verran tilaa, että sai tarjottimen mahtumaan siihen. Sitten hän kietoi molemmat kätensä tiukasti Siriuksen ympärille ja hihkaisi: ”Hyvää syntymäpäivää kult- siis Sirius.” Sirius näytti vähän nyrpeältä Gustavin halauksen jälkeen, mutta saatuaan ensimmäisen palan kakkua suuhunsa, hänen ilmeensä muuttui. ”Tämä on tosi hyvää”, Sirius sanoi Gustaville suu täynnä kakkua. Sen jälkeen keskustelu väheni vähäksi aikaa, kun kaikki mussuttivat suussasulavaa kakkua hiljaisina ja Gustav näytti erittäin tyyytyväiseltä itseensä. Kun kaikki olivat sayöneet tarpeeksi, James hihkaisi: ”Nyt on lahjojen vuoro!”

James heitti ensimmäisen käteensä osuneen paketin Siriuksen syliin, joka alkoi repiä käärettä pois lahjan päältä. Sen sisältä paljastui paksu kirja, jonka nimi oli ”Hyvää oloa joogasta – velhoille ja noidille, jotka haluavat harmoniaa elämäänsä”  Kirjan kannessa oli kuva velhosta, joka oli vääntäytynyt ihmeelliseen asentoon seesteinen hymy huulillaan. Siriuksesta ei juuri sillä hetkellä tuntunut, että hän kaipasi harmoniaa elämäänsä, mutta hän kiitti kuitenkin Dinaa hymyillen ja moiskautti suukon tämän huulille.

Seuraavaksi Sirius nappasi käteensä hiukan pienemmän, pehmeän paketin, joka oli kääräisty huolimattomasti vaaleansiniseen paperiin. Heti tajuttuaan että paketti oli Gustavilta, Sirius tovoi, että olisi valinnut minkä tahasa muun, paitsi sen. Gustavin tuntien Siriuksella oli nimittäin pahat epäilykset tämän lahjan suhteen. Nyt hänellä ei kuitenkaan ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin avata se. Sirius kääri huomattavasit hitaammin paperin pois ja sen sisältä paljastui vihertävän värinen pieni kangasmytty. Siriuksen ravisteli mytyn auki ja se avautui joksikin, joka muistutti epäilyttävästi lohikäärmeenahkaisia stringejä. Ja juuri kun Sirius luuli, ettei pahemmaksi voisi enää mennä, hän sattui kääntämään stringit ympäri ja huomasi, että niiden etupuolelle oli kirjailtu punaisella langalla kirjaimet G  ja S, sekä kaiken kukkuraksi pieni, vaaleanpunainen rusetti. Sirius voihkaisi hiljaa. Loput kolme kelmiä olivat jo räjähtäneet nauruun melkein kaikkien muiden mukana. Jopa Remus, joka pystyi yleensä hillitsemän itsensä, hekotti Siriuksen vieressä hillittömästi. Ainoa, jolla ei näyttänyt olevan hauskaa oli Sirius itse. Hän hymyili Gustaville pikaisesti. ”Öh kiitos, erittäin... mielenkiintoinen lahja. Kukaan ei ole ennen antanut minulle mitään tälläistä”, Sirius sanoi totuudenmukaisesti. Gustav katsoi Siriusta haltioitunesti ja kietoi käsivartensa Siriuksen ympärille ja moiskautti suukon tämän poskelle. Sirius työnsi Gustavin järkyttyneenä pois, hieman inhoava ilme kasvoillaan, mutta Gustav oli joko liian kännissä välittääkseen, tai ei muuten vain jaksanut välittää siitä.

”No niin, Anturajalka, nyt meidän lahjan vuoro!” Remus huudahti edelleen nauraen. ”Se on takapihalla.” Sirius ponkaisi pystyyn ja heitti Gustavin lahjan käärepapereineen sohvalle. ”No niin, mennään sitten jo.” He menivät kelmit etunenässä ja kaikki vieraat heidän vanavdessään takapihalle. Uima-altaan vieressä oli iso mohkäle, joka oli päälystetty vaaleanpunaisella lahjapaperilla. ”Tuohon on varmaan mennyt monta rullaa lahjapaperia,mitä sinä on?” Sirius sanoi innoissaan.

”Avaa se”, James vastasi. Sirius asteli varuillaan kohti isoa möhkälettä. Sirius repi paperit lahjan päältä ja vähitellen esiin tuli iso, uutuuttaan kiiltelevä moottoripyörä.

Sirius katsoi hetken pyörää suu auki ja käänsi sitten katseensa muihin kelmeihin. ”Se on hieno. Kiitos”, hän sanoi hymyillen.

James, Peter ja Remus hymyilivät takaisin tyytyväisinä. ”Sillä voi lentää. Haluatko kokeilla?” James kysyi innoissaan.

”Ei James, minusta tuntuu, ettei hänen pitäisi”, Lily sanoi huolestuneena.

”Miksi ei?” Sirius sanoi innoissaan ja hyppäsi pyörän selkään.

Lily katsoi Siriusta epätoivoisena. ”Sinä olet juonut, sinä tapatat vielä itsesi.”

”Äh, enkä tapata.”

”Vaikka et ole koskaan ennen ajanut moottoripyörää?”

Mutta ennen kuin Lily ehti estää, Sirius oli jo käynnistänyt pyörän. Pyörä ampaisi ilmaan kovaa vauhtia, aivan niin kuin sillä olisi ollut oma tahto. Kohta Sirius ja pyörä lensivät pois näkyvistä puiden lomaan ja kaikki odottivat hngitystään pidätellen, kun yhtäkkiä vähän matkan päästä kuului kova räsähdys. Lily voihkaisi kovaäänisesti ja mutisi: ”Mitä minä sanoin.”

Kohta pyörä kuitenkin lensi takaisin näkyviin ja he panivat helpottuneina merkille, että Sirius näytti ainakin toistaiseksi elävältä. Pyörä laskeutui ruohikolle uima-altaan viereen ja Sirius hoippui pois sen selästä.

”Tuo on vaarallinen”, Sirius sanoi, ”Se törmäsi puuhun.” Sirius näytti kuitenkin muuten vahingoittumattomalta, mutta otsassa oli aika syvä naarmu.

”Hei!” Sirius huudaahti yhtäkkiä. ”Mitä te olette tehneet altaalle?”

James virnisti viattomasti. ”Meillä oli vähän tylsää.”

”Ja päätitte sitten muuttaa veden tuliviskiksi?” Sirius sanoi innoissaan.

”Mistä sinä tunnistit että se oli tuliviskiä?”

”Ihan niin kuin minä en tunnistaisi tuliviskiä.”

”James!” Lily kääntyi silmät salamoiden Jamesin puoleen.

”Mitä, Lily kulta?”James kysyi edelleen viattomimmalla äänensävyllään.

”Et sinä voi muuttaa vieraiden ihmisten uima-altaita tuliviskialtaiksi”, Lily sanoi vaarallisella äänensävyllä, ”Vaikka sinulla olisi kuinka tylsää.”

”Minusta se oli hyvä idea”, Sirius puolusti Jamesia.

”No se nyt ei yllätä ketään”, Lily vastasi alistuneella äänensävyllä.

”Mitä tuo nyt muka tarkoitti?”

***

Ennen keksiyötä Lily oli jo niin kyllästynyt huolehtimaan humalaisista velhoista ja noidista jotka unohtuivat mitä oudoimpiin paikkoihin, mitä oudoimpien ihmisten kanssa, että hän päätti lopettaa huolehtimisen ja alkaa nauttia itsekkin juhlista. Muut saisivat huolehtia itse itsestään tästä lähtien.

Keskiyöllä James nousi pödän päälle seisomaan Ja kilisti kakkulusikalla lasia, joka oli puolillaan boolia.

”Nyt minun pitäisi pitää jonkinlainen puhe, mutta koska Sirius on paljon parempi pitämään puheita ja koska minä olen juonut liikaa pitääkseni järkevän puheen ja koska ketään ei kuitenkaan kiinnosta, mitä minulla on sanottavaa, minä toivotan vain Anturajalalle tylsästi hyvää syntymäpäivää ja pyydän, että arvoisa – tai vähemmän arvoisa – juhlaväki siirtyisi ystävällisesti takapihalle.” James ilmoitti ja kohotti lasiaan, ennen kuin hyppäsi alas pöydältä.

 Kaikki siirtyivät taas ulos, mutta tällä kertaa siirtyminen sujui hitaammin, sillä Helgan uima-allas oli ollut ahkerassa  käytössä – tosi ei välttämättä aivan sellaisessa, kuin Helga kuvitteli.

Tasan keksiyöllä alkoi ilotulitus. Isoja, värikkäitä ja mitä erikoisemman muotoisia raketteja toinen toisensa perään. Yksi oli valtava lohikäärme, joka syöksi tulta, kunnes lopulta hajosi sadoiksi pieniksi kukkasiksi. Lopulta ilmaan sinkoutui kirkkaanvihreä raketti, joka räjähti vihreäksi kipinäsateeksi taivaalle. Sen jälkeinen raketti oli ison, mustan ja takkuturkkisen koiran muotoinen. Sen hajottua tuli hopinen raketti, joka muodosti valtavat kirjaimet: ”ANTURAJALKA 18v.”

”Vau”, Sirius henkäisi Peterille, ”Tuon täytyy näkyä Lontooseen saakka. Olen varma, että ainakin nyt äitini tajuaa, että tänään on minun syntymäpäiväni.” Sirius virnisti.

Ilotulituksen jälkeen osa lähti takaisin sisälle, kun taas osa piti parempana jäädä tuliviskialtaan äärelle juttelemaan.

Neljän aikoihin aamuyöstä kaikki muut olivat lähteneet, paitsi kelmit, Lily, Dina, Gustav ja Steve sekä Ida, joka kuorsasi vaimeasti yhden sohva nurkassa. Olohuone, niin kuin lähes koko muukin talo näytti lähinnä siltä, kuin jonkinlainen pommi olisi räjähtänyt. James, Remus ja Lily söivät täytekakun jäännöksiä sohvalla, kuunnellen musiikkia, jota kukaan ei ollut vaivautunut sammuttamaan. Kun taas Sirius ja Dina olivat lähteneet ulos, ”kävelylle”. Gustav ja Steve olivat keittiössä ja Peter oli kadonnut vähin äänin jonnekkin.

”James, muistuta minua, etten enää ikinä järjestä Siriukselle synttärijuhlia”, Lily sanoi voipuneesti.

James vain naurahti. ”Minä taidan mennä hakemaan vähän tuliviskiä, tai Gustavin boolia tai jotain”, James mutisi. Kelmien yllätyksesksi Lilykin ponkaisi pystyyn. ”Minä tulen mukaan.”

Kun Remus kohotti kulmiaan Lilylle, tämä mulkaisi häntä pahasti. ”Mitä, ne olivat rankat juhlat!”

Jamesin ja Lilyn palatessa hetken kuluttua takaisin kummallakin kädessään lasillinen boolia, myös Peter hoipui olohuoneeseen. Peterillä oli suupielessään huulipunaa ja hänen käsipuolestaan roikkui pitkäsäärinen blondi, joka ei näyttänyt yhtään selvemmältä, kuin Peterkään.

James alkoi nauraa hervottomasti, heti nähtyään Peterin. ” Matohäntä, minä luulin, että, blondit ovat Anturajalan heiniä”, James hihitteli hervottomasti.

”Mikä on Anturajalan heiniä”, kysyi Sirius, joka astui olohuoneeseen käsivarret tiukasti Dinan vyötäisillä ja huulipunaa suurin pirtein samassa kohdassa, kuin Peterilläki. James sai uuden hekotuskohtauksen, jonka jälkeen hän kääntyi Lilyyn päin ja sanoi: ”Lily, mennään mekin nuoleskelemaan jonnekin, niin kuin kaikki muutkin näyttävät tekevän.”

”Eikä mennä! Me mennään suoraan sänkyyn!” huokaisi Lily ja nousi seisomaan.

”Okei!” James hihkaisi ja pomppasi itsekin ylös sohvalta.

”Nukkumaan.”

”Ai.” James huokaisi ja lähti Lilyn perässä kohti yläkertaa, jättäen muut katsomaan peräänsä.

10. – Krapulaa ja muita sähläyksiä

Seuraavana aamuna oli Siriuksen vuoro herättää James aikaisin aamulla. Itse asiassa kello oli puoli kahdeksan, kun Sirius hoippui Jamesin huoneeseen ja paiskasi oven kiinni sellaisella voimalla, että James hätkähti hereille ja ponkaisi saman tien istumaan säikähtäneen näköisenä.

”Häh? Sirius, mitä nyt?” James hapuili silmälasejaan ja taikasauvaa samaan aikaan ja onnistui pudottamaan kummatkin pieneltä yöpöydältä lattialle.

”Ei mitään”, Sirius kiirehti vastaamaan, ”Minä en vain saa unta ja päätä särkee ja minulla on kamalan huono olo.” Sirius istahti päätään pidellen ja surkean näköisenä Jamesin sängyn laidalle.

”Ääh, mene ottamaan jotain krapulalääkettä tai pyydä Gustav valmistamaan itsellesi kunnon aamupala tai jotain, mutta anna minun nukkua”, James voihkaisi.

”Minun ei juuri nyt tee mieli olla Gustavin kanssa missään tekemisissä”, Sirius jupisi. ”Hei, missä Lily muuten on?”

James katsoi ympärilleen pöllämystyneenä. Näytti, että hänkin oli huomannut Lilyn puuttumisen vasta nyt. ”En minä tiedä”, James sanoi otsaansa rypistäen. Sitten hän katsoi Siriukseen, aivan kuin olisi vasta tajunnut jotain. ”Hei! Et sinä voi vain ryntäillä tänne tällä tavalla, mitä jos me olisimme..?”

Sirius kohautti olkiaan. ”Mutta sinä et edes tiedä, missä Lily on.”

”Minä olen tässä, mutta mitä sinä teet, minun poikaystäväni sägyssä?” kysyi Lily, joka oli juuri ilmestynyt oviaukkoon hiukset sekaisin ja väsynyt ilme kasvoillaan.

Sirius vain virnisti Lilylle. ”Missä sinä muuten edes olit?”

”Vessassa oksentamassa”, Lily vastasi surkeana, ”Mitäköhän siinä Gustavin boolissa oikein oli? Enkä minä edes juonut sitä, kuin ihan vähän.”

”En minä tiedä, minä join enemmän tuliviskiä, kun sitähän meillä riitti”, Sirius sanoi ja virnisti Jamesille.

”Mutta nyt sinä saat luvan häipyä, minua väsyttää”, Lily huokaisi ja haukoitteli leveästi, kuin osoittaakseen sanansa todeksi.

”En minä halua, minua ei väsytä enää yhtään”, Sirius marisi kuin pikkulapsi.

”Nyt ulos täältä, tai minä kerron Dinalle, että löysin sinut poikaystäväni sängystä”, Lily kivahti kyllästyneenä.

Sirius tallusteli vastahakoisesti ovelle mutisten: ”Enhän minä tehnyt mitään muuta, kuin yritin jutella Savihaaran kanssa.”

Sirius oli ajatellut mennä takaisin omaan huoneeseen ja yrittää saada vielä nukuttua, sillä hän ei ollut nukkunut paljon paria tuntia enempää sinä yönä, mutta heti päästyään ulos Jamesin huoneesta, Siriu törmäsi Gustaviin, joka näytti aivan yhtä väsyneeltä, kuin Lilykin.

”Hei, mitä sinä teit hänen huoneessaan?” Gustav kysyi epäluuloisesti.

”En yhtään mitään. Miksi kaikki syyttävät minua Sarvihaaran kanssa vehtaamisesta tänään?” Sirius ärähti ja marssi takaisi omaan huoneeseensa, miettien, miten hänen ei olisi alun perinkään pitänyt läheä sieltä.

***

Vasta herättyään ja popsittuaan tarpeeksi monta päänsärkylääkettä, kelmille näytti valkenevan, kuinka paljon sotkua synttärivieraat olivat saaneet aikaan. Olohuone oli täyden kaaoksen vallassa ja täytekakkua löytyi seiniltä, puolet ilmapalloista oli poksahtanut ja puolet leijuivat ympäri taloa. Niinpä he eivät edes yrittäneet aloittaa siivoamista, ennen kuin olivat syöneet aamupalan.

Kaikki neljä kelmiä, Steve ja Gustav raahautuivat keittiöön ja istuivat keittiönpöydän ääreen syömään kroisantteja ja täytekakkua yhdessä appelsiinimehun kanssa, sillä Gustav ei jaksanut kokata mitään muuta ja muut välttyivät ruoanlaitolta sillä perusteella, että polttaisivat kuitenkin kaiken.

”Missä Lily muuten on?” Steve kysyi Jamesilta puolikas kroisantti tosessa ja mehulasi toisessa kädessä.

”Vessassa oksentamassa”, James sanoi surkeana, ”Hänellä on tosi paha olo.” Itse asiassa James ei ollut nähnyt Lilyä vielä koskaan niin huonossa kunnossa. Lily oli ollut kalpean ja heikon näköinen.  Ja vaikka Jamesistä oli näyttänyt, että tyttö saattaisi pyörtyä kylpyhuoneen lattialle, silti Lily oli sanonut, että halusi mielummin oksentaa yksin.

Kohta Lily hoippuikin keittiöön, eikä hänellä näyttänyt olevan yhtään parempi olo. Ise asiassa, Lily näytti vielä huonovointisemmalta, kuin Jamesin jättäessä hänet kylpyhuoneeseen. Hänen punaiset hiuksensa olivat sotkussa ja hän oli kalpea kuin aave ja näytti rättiväsyneeltä. ”Te varmaan pärjäätte ilman minuakin siivoamisessa”, Lily sanoi heikosti, ”Minä menen takaisin nukkumaan.”

”Totta kai, kulta”, James vastasi ja riensi halaamaan Lilyä, ”Onko sinulla yhtään parempi olo? Tarvitsetko jotain?”

Lily yritti hymyillä vaisusti. ”En minä mitään tarvitse. Unta korkeintaan.”

James suuteli Lilyä hellästi päälaelle, kietaisi kätensä tämän vyötärölle ja lähti johdattamaan tätä pois keittiöstä. ”Minä saatan sinut takaisin yläkertaan.”

Heidän mentyään Sirius yökkäsi liioitellun kovaäänisesti hapan ilme kasvoillaan. ”Lilyn myötä Jamesista on tullut kamala pehmo”, Sirius sanoi happamasti, ”Mutta meidän on parasta aloittaa siivoaminen, ennen kuin Helga tulee takaisin.”

Siivoamiseen kului paljon enemmän aikaa, kuin koristeluun, eikä se ollut läheskään yhtä hauskaa. Vaikka suurin osa siivoamisesta hoitui taikasauvojen heilautuksella, oli silti aikaavievää etsiä kaikki tahrat ja saada olohuone yhtä putipuhtaaksi, kuin se oli ollut ennen Helgan lähtöä. Muutama pieleen mennyt taika hankaloitti heidän siivoamistaan. Kun Peterin esimerkiksi onnistui jollain ilveellä ripustaa itsensä kattokruunuun, vaikka hänen oli vain tarkoitus puhdistaa hopeamaali seinältä.

Juuri heidän saatuaan olohuone valmiiksi, Lily ilmestyi alakertaan. Hän oli edelleen kalpea, mutta näytti jo paremmalta. Hän sai jopa aikaisksi vaisun hymyn, istuutuessaan sohvan nurkalle. ”Tehän olette saaneet tämän ihan hyvän näköiseksi ilman minuakin”, Lily hymähti vaisusti.

”Niin, ja sinä päätit sitten ilmestyä paikalle, juuri kun me olemme saaneet kaikki täällä valmiiksi”, Sirius virnisti Lilylle, ”Sinä olet ovelampi, kuin luulinkaan.”

”No anteeksi nyt vain, mutta minä olisin kyllä mielummin, vaikka auttanut teitä siivoamisessa, kuin kuluttanut saman ajan oksentamalla vessan lattialle”, Lily huomautti.

Sirius hymyili Lilylle pahoittelevasti ja nousi seisomaan. ”Minä lähden Dinan luokse, jos me kerran olemme saaneet täällä kaikki valmiiksi”, Sirius sanoi, ”Nähdään.”

Ulkona ilma oli yhtä aurinkoinen, kuin kaikkina muinakin päivinä. Siriuksesta tuntui, ettei hän ollut nähnyt yhtään pilveä sen jälkeen, kun oli lähtenyt Lontoosta.

Sirius käveli mietteisiinsä vaipuneena koko matkan Dinan luokse hetkessä. Hän yllättyi hiukan, kun koputtaessaan oveen, sen aukaisikin Dinan isä, eikä Dina.

”Ai hei Sirius”, Dinan isä sanoi ja hymyili Siriukselle lämpimästi, mutta kuitenkin jotenkin jähmeästi.

”Hei herra Cole, onko Dina kotona?” Sirius kysyi.

”Ei, hän lähti joogatunille, mutta haluatko jäädä odottamaan? Hän tulee varmaan aika pian takaisin”, herra Cole sanoi.

”Itse asiassa minä voisin kävellä häntä vastaan”, Sirius sanoi. Häntä ei oikein houkutellut istua Dinan isän kanssa keittiössä juomassa kahvia, tai jotain muuta vastaavaa, koska heillä ei kuitenkaan ollut oikein mitään yhteistä puheenaihetta. Niinpä Siriuksella ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin kääntyä ympäri ja kävellä kohti jästiurheilukeskuksta etsimään Dinaa.

Juuri Siriuksen astuttua sisälle urheiluhallille, Dina astui ulos pukuhuoneesta posket punaisina ja violetti kangaskassi olallaan. Dinalla oli päällään farkkusortsit ja tummanpunainen t-paita ja hänen mustat hiuksensa oli sutaistu huolettomasti poninhännälle niskaan. Kun hän näki Siriuksen hänen huulilleen ilmestyi ilahtunut hymy ja hänen vihreät silmänsä alkoivat säihkyä, niin kuin kaksi smaragdia.

”Hei Sirius”, Dina huudahti kiiruhtaen Siriuksen luokse. Dina kietaisi kätensä Siriuksen ympärille ja suuteli häntä huulille. ”Mistä sinä tiesit tulla tänne?” Dina kysyi irroittauduttuaan Siriuksesta.

”Itse asiassa minä kävin ensin teillä kotona”, Sirius kertoi, ”Sinun isäsi kertoi, että sinut löytää täältä.”

”Okei, no kiva kuminkin, että tulit”, Dina hymyili.

”Mitä sinä haluaisit tehdä tänään?” Sirius kysyi.

”No en minä tiedä. Onko sinulla mitään ideaa? Joko te saitte siivottua?”

”Saatiin. Eihän nuo olisi muuten minun antanut minnekään lähteä”, Sirius virnisti, ”Minähän se kuitenkin sain suurimman sotkun aikaan.”

”No jos ei sinulla ole mitään muuta mielessä, niin lähdetäänkö rannalle? Ei täällä ole oikein muttakaan tekemistä”, Dina ehdotti.

Niinpä he päätyivät Montereyn uimarannalle, joka oli siihen aikaan päivästä niin täynnä, että oli lähes mahdotonta löytää sen verran tyhjää tilaa, että siihen mahtuisi istumaan.

Heidän löydettyään lopulta tyhjän kohdan uimapukuisten jästien meressä, Dina kaivoi esiin vanhan pokkarin, jonka kulmat olivat nuhraantuneet, asetti päänsä mukavasti Siriuksen rinnalle ja alkoi lukea.

He lepäsivät siinä jonkin aikaa hiljaa, kunnes Sirius nousi pystyyn ja ehdotti, että he menisivät uimaan.

Siitä seurasi pitkä vesisota, jonka aikana monet viattomat sivulliset saivat silmänsä täyteen merivettä, kunnes  Sirius ja Dina vihdoin pitkän ajan kuluttua lysähtivät uupuneina ja litimärkinä takaisin rantahiekalle.

***   

Siihen mennessä, kun Gustav oli saanut päivällisen valmiiksi, Lilyn olo oli jo paljon parempi. Hän, Remus, Peter, James ja Gustav söivät viidestään, sillä Steve oli häipynyt jonnekkin , eikä Sirius ollut vieä palannut Dinan luota. Juuri kun he olivat lopettelemassa ateriaa, kookas lehtopöllö naputti nokallaan terävästi ikkunaan. Remus, joka istui lähimpänä ikkunaa, riensi päästämään pöllön sisään. Lehtopöllö laskeutui vähän vähemmän sulavasti Peterin eteen, kaataen samalla kurpitsamehulasin pojan syliin. Peter otti kirjeen, joka oli sidottu pöllön koipeen ja päästyään siitä eroon, pöllö keskittyi onnellisena lipittämään kurpitsamehua pöydältä.

Peter aukaisi kirjeen ja luki se nopeasti läpi. Hänen kasvonsa valahtivat pisamia myöten kalpeiksi, kun hän luki kirjeen vielä toisen kerran hitaammin läpi.

”Matohäntä, mitä-?” Remus kysyi varovasti otsaansa rypistäen.

”Se on minun isäni”, Peter sanoi, mutta hänen äänensä ei ollut muuta kuin kimeä kuiskaus, ”Hän on loukkaantunut... Eikä tiedetä selviääkö hän.”

”Mitä tapahtui?” Lily kysyi hennolla äänellä.

”Kuolonsyöjät taas kerran”, Peter sanoi kohottamatta katsettaan kirjeestä, jota puristi nyrkkiinsä. ”Minun täytyy lähteä sinne... Ennen kuin on liian myöhäistä.”

James oli hetken hiljaa, ennen kuin vastasi: ”Totta kai sinun on lähdettävä. Ja me tulemme mukaan.”

Peter pudisteli kiivaasti päätään ja nousi seisomaan. ”Ei, ei teidän tarvitse tulla. Jääkää te vain tänne.” Kaikki neljä silmäparia katseliva, kun Peter kääntyi kannoillaan ja kiiruhti kohti ovea.

”Ei, Peter odota”, Remus sanoi, melkein epätoivoisen kuuloisena ja nousi myös seisomaan, ”Totta kai me tulemme mukaan. Sitä varten kelmit ovat.”

Hetken Peterin kasvoilta oli erotettavissa jotain liikutuksen tapaista, kunnes hän nosti katseensa ja pudisti pätään kiivaasti. ”Minä haluan nyt vain olla yksin”, hän ärähti ja pyyhälsi niine hyvineen ulos huoneesta.

Hetken hiljaisuuden jälkeen James kääntyi Remuksen puoleen. ”No, mitä me aiotaan tehdä?”

Remus oli hetken hiljaa ja mietti sanojaan, ennen kuin vastasi: ”Minä menen hänen kanssaan takaisin Britanniaan. Olisin muutenkin lähtenyt pian.”

”Hyvä on, me tullaan sitten mukaan”, James sanoi.

”Ei kun minusta te voisitte jäädä tänne, ehkä Peter tosiaan haluaa olla nyt yksin. Niin kuin sanoin, minä olisin muutenkin lähtenyt pian”, Remus sanoi.

”Miten niin olisit lähtenyt pian”, James kysyi epäluuloisena.

Remuksen ilme synkkeni ja yhtäkkiä hän näytti riutuneelta ja sairalloiselta. Remuksen ei tarvinnut sanoa enää mitään. James tajusi, että hän oli kokonaan unohtanut, että pian olisi täysikuu. ”Minun on parempi olla silloin kotona”, Remus sanoi hiljaa ja katsoi Jamesia merkitsevästi.

”Mutta totta kai me sitten tullaan teidän kanssanne kaikki”, James sanoi ja nousi pystyyn. Gustav ja Lily seurasivat keskustelua äänettöminä. Gustav näytti siltä, kuin James ja Remus olisivat yhtäkkiä alkaneet puhua jotain hänelle vierasta kieltä.

”Ei”, Remus sanoi lujasti, naamallaan jyrkkä ilme, ”Te jäätte nyt tänne. Minä pärjään ilman teitä tällä kertaa ja Peterkin pärjää.” Remus kiiruhti Peterin perään kirein askelin.

Lily katsoi huolestuneena Jamesia. Hän tunsi pojan tarpeeksi hyvin, tietääkseen, että Remuksen sanat olivat loukanneet tätä. Ja Lilyn itsensäkin mielestä Remus oli käyttäytynyt tarpeettoman tylysti.

”James?” Lily aloitti varovasti.

”Minä menen ylös lepäämään Lily, minulla on vähän huono olo”, James tiuskahti ja pyyhälsi hänkin ulos huoneesta.

”No kun tämä ateria näyttää ilmeisesti olevan ohi, minä taidan aloittaa tiskaamisen”, Gustav sanoi. Lily huokaisi ja vei lautaspinon tiskipöydälle. ”Minä autan sinua”, Lily lupasi ja he alkoivat tiskata yhdessä hiljaisuuden vallitessa.

11. – Sekasortoa keittiössä

Sirius tuli takaisin Helgan kartanolle, vasta myöhään illalla. Hän oletti löytävänsä sieltä kaikki kelmit, mutta hän tapasikin vain Jamesin, joka istui Gustavin ja Lilyn kanssa melko vaisuina olohuoneen sohvalla.

"Hei, missä Matohäntä ja Kuutamo ovat?" Sirius kysyi pyyhältäessään sisään.

James kertoi Siriukselle melko pikaisesti, mitä oli tapahtunut, hänen poissaollessaan.

"Ja sen lisäksi täällä on vieraita", James sanoi ja osoitti peukalollaan kohti suljettua keittiön ovea.

"Keitä?" Sirius kysyi melko innottomasti.

"Andrea ja yksi tyttö, joka on ilmeisesti hänen sisarentyttärensä tai jotain sinnepäin", James kertoi, "He tulivat vähän aikaa sitten ja lukittautuivat heti tuonne isän kanssa."

"Se Andrea on aika outo tyyppi", Sirius sanoi rypistäen otsaansa.

James kohautti olkiaan. "No niin on, mutta toisaalta, minun isäni luottaa häneen."

Sen jälkeen heidän oli pakko vain tyytyä odottamaan hiljaa. Ja kestikin vielä kauan, ennen kuin keittiön ovi vihdoin avautui ja ulos astuivat Jack ja Andrea mukanaan nuori, ujonäköinen tyttö, jolla oli tummanruskeat, olkapäille ulottuvat hiukset.

"Hei", Andrea sanoi ja nyökkäsi lyhyesti olohuoneessa istujille, "Tässä on minun sisarentyttäreni Catherine. Häntä voi sanoa Cathyksi."

Lily hymyili tytölle ystävällisesti. "Hei Cathy, hauska tavata." Sitten hän pukkasi Siriusta ja Jamesia kylkeen, kunnes kumpikin tajusi tervehtiä Catherinea.

"No niin, mutta nyt minun on mentävä", sanoi Andrea ja vilkaisi ranteessaan olevaa, kalliinnäköistä kelloa, "Te pidätte varmaan huolta Cathystä, nähdään taas." Ja niin Andrea taputti Catherinea olkapälle ja pyyhälsi ulos huoneesta.

"No niin", Jack rykäisi hetken kuluttua, "Me olemme nyt päättäneet, että Cathy jää tänne vähäksi aikaa. Nyt minunkin on mentävä, puhutaan sitten myöhemmin lisää."

Jack kohotti kulmiaan Jamesille merkitsevästi ja lähti hänkin ulos.

Hetken ajan kaikki huoneessa olijat vain tuijottivat toisiaan hiljaa. Sitten Lily vihdoin rikkoi hiljaisuuden: "Hei Cathy, tule tänne istumaan. Onko sinulla nälkä?"

"Ei, en minä tarvitse mitään", Cathy sanoi ja hymyili ujosti Lilylle.

Sinä iltana he eivät jutelleet paljoa. Cathy osoittautui aika ujoksi, tai sitten tätä ei vain huvittanut jutella heille. Muutaman heti alkuunsa tyssähtäneen keskusteluyrityksen jälkeen, kaikki päättivät yksissä tuumin lähteä nukkumaan. Lily petasi Cathylle sängyn yhteen Helgan loputtomista vierashuoneista ja siten he vetäytyivät kaikki omiin huoneisiinsa.

"Minusta se Cathy on aika outo", James sanoi Lilylle. He lojuivat sängyn päällä Ja Lily nojasi päätään Jamesin rintaan Kumpaakaan ei vielä väsyttänyt, vaikka kello olikin jo aika paljon.

"No mikä ihme se sitten on, jos hän on kerran sukua Andrealle", Lily hymähti.

"Niin kai", James sanoi. He olivat hetken hiljaa, kunnes James vihdoin sanoi: "Arvaa mitä?"

"No?"

"En olisi uskonut, että sanon tätä, mutta oikeastaan minulla on koti-ikävä."

"Minulla on ikävä Tylypahkaa", Lily vastasi, "Eikö ole aika outoa, että yhtäkkiä, me emme enää palaakaan sinne. Oikeastaanhan se oli minun kotini."

"Niin minunkin", James vastasi.

"Ja nyt ei olekaan mitään paikkaa, mihin palata syksyllä", Lily jatkoi haikeasti, "Ja täytyy huolehtia omista asioistaan ja hankkia oma asunto ja olla niin ällöttävän aikuinen."

"En olisi ikinä uskonut että koulun johtajatyttö, vastuullinen ja järkevä Lily Evans sanoo noin", James naurahti, "Minä luulin, että sinusta on kiva olla aikuinen. Sitähän sinä aina hoit minullekin: 'kasva aikuiseksi Potter.'"

Lily naurahti ja kohottautui suutelemaan Jamesia. "Niin, no mutta kaikki oli ihan eri tavalla Tylypahkassa. Kun ei ollut Voldemortia, eikä kuolonsyöjiä, eikä oikeasti tarvinnut ottaa vastuuta omasta elämästään."

"No niin, mutta onko se muka niin kamalaa", James virnisti ja kietoi kätensä Lilyn ympärille, "Vastuu tuo mukanaan vapautta, muista se Lily –kulta."

"Eikö sinusta tunnu, että tämä meneen nyt jotenkin väärin päin. Minunhan pitäisi sanoa sinulle noin", Lily hymyili.

"No hyvä on sitten, lopetetaan tämä keskustelu ja meennään uimaan", James virnisti ja nousi istumaan, vetäen myös Lilyn mukanaan ylös.

"Mitä? Ei me nyt minnekään uimaan voida mennä. Nythän on käytännössä katsoen yö", Lily sanoi kuin olisi selittänyt yksinkertaista asiaa jääräpäiselle pikkulapselle.

"No niin, nyt sinä alat kuulostaa taas omalta itseltäsi, tule mennään nyt." James hihkaisi. Ja ennen kuin Lily ehti väittää vastaan, James oli kiepauttanut hänet ikkunasta ulos ja he kiipesivät lähellä olevaa puuta pitkin alas maahan.

"Hei James, miksi me menimme ikkunan kautta ulos, onhan tässä talossa ovikin?" Lily kysyi, samalla kun he juoksivat käsi kädessä kohti rantaa.

"Niin, mutta ikkunan kautta se on hauskempaa", James sanoi ja pysähtyi suutelemaan Lilyä, ennen kuin jatkoi taas matkaa.

Kun he vihdoin pääsivät rannalle, he juoksivat suoraan veteen vaatteet päällä, potkaistuaan vain kengät matkalla pois jalastaan.

"James, tämä on ihan hullua", Lily sanoi ja hieroi merivettä pois silmistään, heidän vihdoin pysähdyttyään vähän matkan päästä rannasta.

"Niin, siksi tämä onkin niin hauskaa. Enää sinusta ei tunnu liian aikuiselta, vai mitä?" James kysäisi ja suuteli Lilyä taas huulille. Samalla hän kamppasi tytön niin, että tämä kaatui selälleen veteen. Lily nousi pinnalle pärskien ja yskien Jamesin hekotellessa vieressä.

"Tuota sinä saat vielä katua James Potter!" Lily kiljaisi ja tarttui pojan korvista ja painoi tämän pään veden alle.

Mutta ennen kuin Lily ehti edes tajuta, mitä tapahtui, James oli jo kaapannut Lilyn syliinsä ja heitti tämän veteen. Kohta Lily nousi taas pärskien ja nauraen pinnalle. Tällä kertaa James nappasi Lilyn reppuselkäänsä ja juoksi yhä syvemmälle veteen. "Miten sinä voit olla noin kevyt", James kysyi nauraen, pudotti Lilyn jaloilleen veteen, joka ulottui häntä jo kainaloihin. James kääntyi Lilyyn päin ja suuteli tätä tällä kertaa pidempään, ilman mitään ilkeitä taka-ajatuksia.

Lily oli kuitenkin valmistautunut paremmin ja onnistui kampittamaan Jamesin veteen. Kun oli Jamesin vuoro nousta pärskien pintaan, Lily vain hymyili viattomasti.

He jatkoivat niin vielä jonkin aikaa, kunnes lysähtivät rantahiekalle tuijottelemaan taivasta. James kietoi käsivartensa taas kerran Lilyn ympärille. He makasivat siinä hiljaa jonkin aikaa, kunnes lähtivät tallustelemaan rauhallisemmin kohti kartanoa.

He kiipesivät taas ikkunasta sisään ja kaatuivat yhtenä nauravana, märkänä myttynä lattialle.

"Se oli kyllä hauskaa", Lily sanoi hymyillen Jamesille.

"Minä rakastan sinua, Lily", James vastasi.

"Oi, kiitos", Lily sanoi hämillään ja punastui, "Tai siis tarkoitan, että minäkin rakastan sinua James."

"No hyvä."

"Onhan se", Lily vastasi.

Sitten he purskahtivat taas yhtä aikaa nauruun, jota oli vaikea saada loppumaan.

***

James oli jo ehtinyt kuvitella, että ehkä hän saisi nukkua seuraavana aamuna pitkään, mutta tälläkin kertaa hänet herätettiin jo aikaisin aamulla. Tällä kertaa se oli Helga, joka soitti ovikelloa. James meni alas avamaan ovea vielä tokkuraisena ja tapasi aulassa Siriuksen, joka näytti myös siltä, kuin olisi vasta herännyt.

"Kuka soitti ovikelloa?" James kysyi unisesti.

"Helga", Sirius vastasi.

"Miksi hän soitti omaa ovikelloaan?"

"En minä tiedä", Sirius sanoi kuulostaen aivan yhtä tokkuaiselta, kuin Jameskin.

He tajusivat avata oven ja sisään astui Helga kantaen pirteän näköisenä matkalaukkua ja kassia.

"Hei pojat, minä unohdin avaimeni kotiin", Helga sanoi, "Mutta nyt minulla on hirveä nälkä, onko Gustav hereillä?"

"Ei taida olla vielä", Sirius vastasi.

"Se poika osaa välillä olla aika laiska. No mutta menäänpäs sitten keittiöön. Te voitte varmaan valmistaa aamiaisen tänä aamuna. Minä olen vielä väsynyt matkan jäljiltä."

Siriuksen teki mieli huomauttaa, että he kyllä näyttivät tuhat kertaa väsyneemmiltä, kuin Helga, mutta hän tyytyi vain seuraamaan Helgaa alistuneesti keittiöön.

"No niin, riittää kun paistatte vain vähän kananmunia ja keitätte puuroa. Ai niin ja tietysti kahvia ja kroisantteja, ei mitään liian vaivalloista. No niin, minä mennenkin sitten purkamaan matkalaukkuani sillä välillä",Helga sanoi ja jätti Jamesin ja Siriuksen avuttomina keskelle keittiötä.

"Paras ryhtyä toimeen sitten", James huokaisi.

He kaivoivat esille kananmunakennon, puuroainekset, kahvipavut ja kroisantteja, joita Gustav oli tehnyt aikaisemmin.

"Sinä voit varmaan keittää puuron ja kahvin, sekä paistaa munat. Minä voin tehdä sitten loput, kyllä me tästä selvitään", Sirius sanoi ja taputti Jamesia rohkaisevasti olkapäälle.

"Ei käy, sinä paistat munat ja puuron, minä teen kahvin ja lämmitän kroisantit. Hommiin siitä koira!"

"No joo joo, ei tarvitse nimitellä", Sirius jupisi ja nappasi munakennon alakuloisena.

"Mutta sinä olet koira."

"Itse olet sarvekas hevonen."

"Sitä kutsutaan hirveksi, piski hyvä", James selitti.

He ryhtyivät kokkaamaan ja hetken aikaa oli hiljaista, kummankin keskittyessä hommiinsa.

"Sarvihaara?", Sirius kysyi kohta varovasti.

"Mitä?"

"Minusta tuntuu, etten minä oikein osaa tehdä tätä puuroa, voisitko sinä tehdä tämän loppuun?"

James tuli hellan ääreen, jossa Sirius hämmensi jotain harmaata litkua.

"Ja tuota sinä kutsut puuroksi?"

"Miksi sitä sitten pitäisi kutsua? Homeiseksi kasaksi peikonräkää?"

James vain taputti Siriusta olkapäälle, niin kuin Sirius oli aikaisemmin tehnyt hänelle ja lähti takaisin kahvipannun luokse. Sirius seurasi äkäisenä perässä. "Miksi sinä saat helpommat hommat. Kahvipannu minulle!" Sirius kivahti ja nykäisi pannun Jamesin kädestä.

"Hei, tänne se!" Ja James nykäisi kannun takaisin. Kohta he kumpikin vetivät kannua itselleen ja havahtuvat vasta, kun tunsivat nenässään pahaenteistä palaneen käryä.

"Voi ei James, puuro!", Sirius huudahti.

"Hei, se oli sinun hommasi!"

"Eikä ollut, alun perin se oli sinun hommasi, ennen kuin sinä sysäsit sen minulle!"

"Ihan sama kenen homma se oli, nyt se on palanut", James sanoi ja osoitti kattilaa, jossa tummunut puurokokkare savusi ja rätisi uhkaavasti. Silloin kumpikin irrotti otteensa kahvipannusta yhtä aikaa ja se räsähti lattialle ja kahvia lensi joka suuntaan.

Kelmipojat tuijottivat lamaantuneina kahvipannua, kun Gustav astui keittiöön. Gustavin suu levisi äänettömään kauhunhuutoon, kun hän näki, mitä hänen rakkaalle keittiölleen oli tehty.

"Gustav!" James ja Sirius huudahtivat helpottuneina.

"Sinä olet hengenpelastaja", Sirius sanoi kiitollisena, "Minulle tuli juuri kauhea kiire... tuota... Dinan luokse!"

James nyökytteli kiivaasti Siriuksen sanojen mukana. "Joo, aivan, minullakin on kauhea kiire. Dinan luokse."

He pyyhälsivät keittiöstä jättäen Gustavin miettimään pitäisikö hänen olla ilahtunut siitä, että Sirius oli sanonut häntä hengenpelastajaksi vai kauhuissaan siitä, että keittiö oli tuollaisessa kunnossa.

***

Lily heräsi huomattavasti mukavimmissa merkeissä, kun James vähän aikaisemmin. Hän heräsi kahvin suloiseen tuoksuun ja lämpimään auringonpaisteeseen. Hän puki vaaleansinisen aamutakin päälleen ja tassutteli pörröisissä aamutossuissa alakertaan. Gustav istui keittiön pöydän ääressä Cathyn kanssa ja he keskustelivat vilkkaasti kahvikuppien ääressä.

"Huomenta Gustav ja Cathy. Missä James on? Ja miksi täällä haisee palanut?"

"James ja Sirius yrittivät tehdä aamupalaa", Gustav virnisti.

"Ai jaa, no se selittääkin kaiken", Lily huokaisi, "Miksi ihmeessä joku päästi heidät keittiöön?"

"Se oli minun äitini. Hän ei ilmeisesti tiennyt, että he saavat keittiössä enemmän tuhoa aikaiseksi, kuin pari hirmumyrskyä."

"Onko Helga palannut?" Lily kysyi.

"Tänään aamulla", Gustav kertoi. Lily istui Cathyn viereen ja otti itselleenkin kupillisen kahvia. "No nukuitko sinä hyvin täällä?" Lily kysyi Cathyltä ja siemaisi kahviaan.

"Joo", Cathy sanoi ja hymyili Lilylle.

"No onko sinulla jotain suunnitelmia tämän päivän varalle?"

"Ei oikeastaan", Cathy vastasi, "Kun Andreastakaan ei taida olla kovin paljon seuraa."

"Niinpä. Me voidaan tehdä jotain yhdessä jos sinä haluat. Mennään vaikka rannalle tai jotain", Lily ehdotti.

"Se olisi kivaa, jos sinulla ei ole mitään muuta tekemistä", Cathy hymyili.

Lopulta Lily ja Cathy päätyivät vain kävelemään pitkin Montereyn katuja, sillä kummankaan ei tehnyt erityisemmin mieli uimaan. Lily ei ollut tajunnut, kuinka paljon puistoja Montereyssä oli, koska hän oli pysytellyt suurimmaksi osaksi Montereyn velhopuolella. Jästien alue oli täynnä vihreitä puistoja joiden puiden varjoissa oli mukava kävellä ja jutella.

"Kerro minulle Andreasta, mitä hän oikeastaan tekee täällä?" Lily yritti udella Cathyltä.

"En minä tiedä, hän ei suostu kertomaan minulle vaikka minä kuinka utelisin", Cathy sanoi kohauttaen olkapäitään.

"No miksi hän sitten otti sinut mukaan?" Lily ei voinut olla kysymättä. Hän toivoi, ettei kuulostaisi liian epäystävälliseltä, vaikka kysyikin asiaa suoraa tytöltä.

Cathyn silmiin ilmestyi omituinen sulkeutunut katse ja Lily toivoi heti, että olisi pitänyt suunsa kiinni. "Minä olen asunut Andrean kanssa pari vuotta, siitä lähtien kun... Siitä lähtien kun minun vanhempani kuolivat."

"Ai, olen pahoillani", oli kaikki, mitä Lily onnistui sanomaan. Se kuulosti jotenkin hirveän lattealta jopa Lilyn omissa korvissa. Cathystä näki, että tämä oli joutunut kokemaan kovia ja Lily ei voinut olla hiukan säälimättä tyttöä.

Cathy hymyili Lilylle hiukan surumielisesti. "Ei se mitään, siitä on jo aikaa ja elämä jatkuu."

Lily hymyili takaisin. "Mennäänkö nyt vaikka Montereyn velhoille kuuluvaan osaan. Minä voin esitellä sinulle paikkoja", Lily sanoi ja yritti piristyä apeudesta, joka oli yhtäkkiä vallannut hänen mielensä. Lopun aikaa he kulkivat iloisesti rupatellen, eikä kumpikaan maininnut enää Andreaa tai Cathyn vanhempia.

***

James ja Sirius uskalsivat palata takaisin Helgan kartanolle vasta myöhää iltapäivällä. Silloin Helga oli jo ehtinyt lähteä jonnekin ja kotona oli vain Gustav, joka oli tapansa mukaan keittiössä hämmentämässä suurta kattilaa.

"Hei Gustav, missä kaikki muut ovat?" James kysyi.

"En minä vaan tiedä, kaikki aina katoavat jonnekin ja minut jätetään tänne tekemään ruokaa, niin kuin joku hemmetin kotirouva", Gustav jupisi huonotuulisesti.

"Mutta me luultiin, että sinä tykkäät kokkaamisesta, "Sirius sanoi ilkikurisesti virnistäen, "mutta jos sinä haluat pitää vähän taukoa, minä ja James voidaan kyllä tehdä ruokaa."

Gustav näytti kauhistuvan jo pelkkää ajatusta Jamesista ja Siriuksesta keittiössä. "Ei, ei se mitään, kyllä minä hoidan tämän, Sirius -kulta."

Sirius irvisti Jamesille Gustavin selän takana. "En minä ole sinun kultasi."

"Oletpas", Gustav väitti ja hymyili Siriukselle hellästi.

"Enpäs."

"Oletpas."

"Enpäs."

"Et niin"

"Olenpas"

"Niin oletkin", Gustav huudahti voitonriemuisesti.

"Enkä ole, sinä huijasit", Sirius protestoi, laittoi kädet puuskaan rinnalleen ja käänsi selkänsä Gustaville mielenosoituksellisesti.

James nauroi Siriukselle ja Gustaville  tikahtuakseen. "Anturajalka oletko sinä kahdeksan vai kahdeksantoistavuotias?"

"Gustav aloitti."

Gustav oli jo aukaissut suunsa protestoidakseen, mutta hänet keskeytti pöllö, joka liiteli sisälle avoimesta ovesta ja erehtyi huonoksi onnekseen laskeutumaan suoraan Gustavin kattilaan.

"Voi ei", Gustav voihkaisi ja onki ulos palaneen ja säikähtäneen pöllön, joka roikotti koivessaan surkean näköisenä kastunutta kirjettä.

"Hei, tuohan on sama pöllö, joka toi Peterin kirjeen eilen", James huudahti. Sirius nappasi pöllön Gustavilta ja asetti sen varovasti keskelle keittiön pöytää. Pöllö uikutti surkeasti. James irrotti kastuneen kirjekuoren varovasti pöllön koivesta. Päällä oli Jamesin ja Siriuksen nimet Peterin käsialalla. James aukaisi kuoren ja veti kirjeen ulos.

"Voi hitto", James huudahti, "Muste on levinnyt, ei tätä voi lukea."

12. – Riita

Sirius ja James istuivat keittiön pöydän ääressä. Keskellä pöytää oli pergamentinpalanen, jonka he olivat saaneet Peteriltä hetkeä aikaisemmin. Muutaman helpon loitsun jälkeen, pergamenttia pystyi jo lukemaan. Teksti oli vieläkin suttuista ja hiukan vaikeaselkoista,sillä Siriuksen loitsu ei ollut toiminut aivan yhtä hyvin, kuin hän oli olettanut, mutta yhtä kaikki pergamenttia pystyi lukemaan. James ja Sirius tuijottivat vaitonaisina sanoja, jotka oli kirjoitettu Peterin haparoivalla käsialalla pergamenttiin:

Hei Sarvihaara ja Anturajalka,

Minun isäni jää henkiin. Hän on aika pahassa kunnossa, mutta

hän jää henkiin. Hän menetti toisen jalkansa, ja hänen molemmat

korvansa ovat kokonaan kuuroutuneet. Minulle on nyt tärkeintä vain se,

että hän on hengissä, muttä isä on aika masentunut, hän todella piti

musiikin kuuntelusta.

Joka tapauksessa me pärjätään täällä Kuutamon kanssa hyvin. Kuutamo

on Aika huonossa kunnossa, mutta ei tavallista huonommassa. Terveisiä

häneltä, Että hän pärjää kyllä, älkää huolehtiko turhaan.

Toivottavasti nähdää  taas pian,

Matohäntä

"No hyvinhän siinä kävi", James sanoi lopulta. "Tai siis tarkoitan, että hän on sentään hengissä."

"James, ei tässä nyt ole kyse Peterin isästä", Sirius sanoi hiljaa.

"Vaan mistä?"

"Kuutamosta, hän on ihan yksin lukittuna johonkin pirun kellariin", Sirius ärähti, "Se ei vain tunnu oikealta. Me olemme olleet hänen tukenaan aina ennen, meidän pitäisi olla siellä nytkin, hän on meidän ystävä."

"Ei aina ennen", James vastasi hiljaa, "Kuutamo on selvinnyt muodonmuutoksista ennenkin yksin, hän selviää nytkin."

"Mutta silti. Hän on meidän ytävä ja hän tarvitsee apua, silloin meidän tehtävä on auttaa!" Sirius miltein huusi.

"Ehkä hän ei halua apua", James sanoi hiljaa olkiaan kohauttaen. Hän mietti vieläkin, kuinka tylysti heidän ystävänsä oli lähtenyt Monereystä. Hän ei voinut olla ajattelematta, että ehkä Remus ei oikeasti tarvinnut häntä. Ehkä oli tullut aika, jolloin heidän olisi aika aikuistua, eivätkä he enään olisikaan niin riippuvaisia toisistaan. James pudisti itsekseen päätään. Mitä hän oikein ajatteli; totta kai kelmit tarvitsisivat toisiaan aina.

Keittiön ovi avautui ja Lily ja Cathy tulivat iloisesti rupatellen sisään. Lily pysähtyi ovensuuhun tarkastelemaan Siriusta ja Jamesia, jotka kumpikin tuijottivat synkkinä edessään, pöydällä lojuvaa kirjettä.

"Mitä on tapahtunut?" Lily kysyi hiljaa pelästyneenä. Hän arvasi heti, että kirje oli Peteriltä. Ja jos Sirius ja James kerran näyttivät noin synkiltä...

"Ei mitään. Peterin isä selviää", Sirius murahti Lilylle.

 "Sehän on hieno juttu", Lily sanoi ja puhkesi leveään hymyyn, "Miksi te olette noin huonolla tuulella?"

Sirius kohautti olkiaan ja nousi seisomaan. "Minä menen Dinan luokse", hän ilmoitti.

"Vastahan sinä tulit sieltä, muistatko?" James sanoi ja rypisti otsaansa.

"No ihan sama, minä menen... jonnekin", Sirius mutisi epäselvästi ja lähti. Lily jäi tuijottamaan ymmällään hänen peräänsä. "Mikä häntä vaivasi?" Lily kysyi ja kääntyi katsomaan Jamesia. Kun James vain kohautti olkapäitään, Lily kääntyi turhautuneena Cathyyn päin. "Miehet osaavat sitten olla todella turhauttavia joskus", Lily sanoi raivostuneella äänellä ja pyyhälsi ulos huoneesta Cathy perässään.

***

James istui yksin keittiössä myöhään illalla, kylmennen kahvikupillisen ääressä. Kaikki muut olivat jo menneet omiin huoneisiinsa, mutta häntä ei väsyttänyt yhtään. Hän mietti missäköhän hänen isänsä mahtoi olla ja mitä tekemässä, kun ulko-ovi aukeni ja Jack ja Andrea astuivat sisälle keskustellen hiljaa, mutta kiihkeästi jostain aiheesta. Jamesista kuulosti enemmänkin siltä, kuin he olisiva väitelleet jostain.

Andrean ja Jackin äänet hiljenivät, kun he siirtyivät olohuoneeseen, ilmeisesti huomaamatta, että James oli keittiössä. James ei voinut itselleen mitään, vaan hänen oli pakko hiipiä lähemmäs, kuullakseen, mistä miehet keskustelivat.

"... mutta hän oli väärässä", James kuuli Andrean sanovan.

"Niin oli, mutta silti", Jack intti.

"Hyvä on, hyvä on. Mitä meidän sitten sinun mielestäsi pitäisi tehdä", Andrea kysyi Jackiltä nyt hiukan ärtyneellä äänensävyllä. James hiipi aivan seinän viereen, kuullakseen keskustelun paremmin.

"Minun mielestä meidän pitäisi odottaa vielä. Tarkkailla tilannetta."

"Mutta meillä ei ole aikaa siihen!", Andrea huudahti, "Voldemort ei odota. Kuolonsyöjät ovat tehneet taas uuden hyökkäyksen. Tällä kertaa Tylyahoon. Meidän on pakko auttaa kiltalaisia siellä!"

kumpikin oli pitkän aikaa hiljaa, ennen kuin Jack vihdoin huokaisi syvään alistuneesti.

"Kai sinä olet oikeassa..."

"Minä olen oikeassa. Me vain tuhlaamme aikaamme täällä, Jack." Andrea sanoi vetoavalla äänellä.

"Hyvä on me voidaan lähteä vaikka heti", Jack sanoi yhtäkkiä vähän liian vakuuttavasi.

"Mutta?"

"Mutta minusta Sirius ja James voisivat vielä jäädä tänne. Toistaiseksi."

Nyt oli Andrean vuoro pitää pieni tauko, ennen kuin hän vastasi: "Jack , et sinä voi yrittää loputtomasti pitää heitä turvassa Voldemortilta, kätevästi suojassa eri mantereella.  Koita jo ymmärtää, että he ovat jo aikuisia."

"En minä sillä", Jack kiirehti vastaamaan, "He vain tuntuvat viihtyvän täällä. Ei siitä ole heille mitään haittaa, jos he  viettävät täällä vielä vähän aikaa, kun on kesälomakin ja kaikkea."

Andrea huokaisi alistuneesti. "Sinun lapsiahan he ovat."

"Hetkinen", Jack sanoi ja sohvan narahtelusta James päätteli, että tämä oli noussut seisomaan. "Aivan kuin olisin kuullut..."

James riisui nopeasti kenkänsä, nappasi ne käteensä ja kipitti sukkasillaan yläkertaan ja suoraan Siriuksen huoneeseen.

***

Puolen tunnin päästä James vihdoin lähti omaan huoneeseensa, hänen ja Siriuksen vatvottua Jackin ja Andrean keskustelu kunnolla läpi.

Kun James oli lähtenyt, Sirius huomasi jostain syystä olevansa hirveän väsynyt. Hän oli juuri riisumassa kenkiä jalastaan, kun hän kuuli terävän koputuksen ikkunansa ulkopuolelta.

Sirius kiirehti avaamaan ikkunan ja sisään hyppäsi hyvin kiukkuinen tyttö.

"Hei Dina, mikäs sinut tänne lenätti", Sirius kysyi, kun Dina istahti kädet puuskassa hänen ikkunalaudalleen.

"Pitääkö poikaystävän tapaamiselle aina olla jokin syy?" Dina murahti huonotuulisesti.

"Ei, ei tietenkään. Minä vain... sinä et vaikuta kovin hyvätuuliselta, mitä on tapahtunut?"

Dina mulkaisi Siriusta äkäisesti. "Vain siksi, että minä olen sinun tyttöystäväsi, ei tarvitse olettaa, että minun pitäisi virnuilla koko ajan niin kuin joku saakelin ilotyttö."

Sirius tuijotti Dinaa hetken epäuskoisena, ennen kuin purskahti nauramaan. "Siis mitä!?"

Dina punastui. "En minä tarkoittanut sitä..." Dinan äänestä oli kadonnut kiukku, sillä hänellä oli täysi työ yrittää pitää ilmeensä edelleen raivostuneena.

Lopulta Sirius rauhoittui ja kohotti taas katseensa Dinaan. "No niin, mikä on vialla?" Sirius kysyi yhä hekotellen.

"Sinä olet vialla!" Dina ärähti raivoissaan.

Sirius toljotti Dinaa ymällään. "Mitä minusta?"

"Ihan niin kuin sinä et muka tietäisi", Dina sanoi uhkaavalla äänellä ja näytti ravostuvan koko ajan vain enemmän, "Miten sinä kehtaatkin esittää tuollaista viatonta, pientä koiranpentua!"

Sirius ei voinut itselleen mitään, hänen oli pakko purskahtaa taas nauruun. Dina ei arvannutkaan, kuinka oikeaan oli osunut.

"Jaaha, tämä on sinusta vielä hauskaakin", Dina raivosi.

"No joo, on se kyllä kieltämättä aika hauskaa", Sirius myönsi.

"No arvaa mitä! Minulla ei ole yhtään hauskaa, senkin kiero, valehteleva petturi", Dina sanoi hysteerisellä äänensävyllä, eikä näyttänyt olevan enää kaukana kyynelistä. Se sai Siriuksen vakavoitumaan. Hän ei todellakaan halunnut saada Dinaa itkemään, hän ei osannut käsitellä itkeviä tyttöjä. "no niin, rauhoitu nyt ja selitä mistä tässä on oikein kyse?"

Dina käänähti hetkeksi selin Siriukseen ja henkäisi syvään. Hänen ei todellakaan ollut tarkoitus itkeä, itkeminen ei ollut ikinä kuullunut hänen tapoihinsa, eikä hän todellakaan aikonut tuhlata kyyneliään tuollaiseen kaksinaamaiseeen kieroon, kuin Sirius. "Siitä tässä on kysymys, että sinä petit minua", Dina sanoi petävän rauallisella äänellä, "Minä kuvittelin... minä kuvittelin, että sinä olisit erilainen. Minä kuvittelin, että sinä pidit minusta. Mutta ei, minä en näköjään tunne sinua ollenkaan."

"Siis mitä?" Sirius älähti. Hän oli tipahtanut jossain vaiheessa kokonaan kärryiltä. "En minä ole pettänyt sinua."

Dina nyyhkäisi surkeasti ja yritti pakottaa kyyneleet takaisin silmiinsä, mutta ne eivät suostuneet tottelemaan, vaan valuivat itsepäisinä hänen poskilleen. Dina pyyhkäisi ne melkein raivokkasti pois ja käytti taas hetken aikaa rauhoittumiseen. "Miten sinä kehtaat kieltää sen. Minä ajattelin, että sinä olisit mukava, vaikka oletkin noin hyvännäköinen ja että sinä oikeasti välittäisit minusta, mutta ilmeisesti olin väärässä."

Sirius tuijotti Dinaa edelleenikin ällistyneenä. "Miksi ihmeessä sinä tulet tänne ihan hysterisenä tähän vuorokaudenaikaan väittämään, että minä olisin pettänyt sinua? Mistä sinä edes sait sellaista päähäsi?"

"Jaa että mistäkö minä sain sellaista päähäni!", Dina huusi taas hysteerisenä, eikä enään edes yrittänyt estää kyyneliään valumasta poskilleen. Hänellä ei ilmeisesti kuitenkaan ollut tarpeeksi itsehillintää siihen. "Mietipä sitä, senkin kiero, valehteleva, petturi!"

"Dina hei, ei sinulla ole mitään oikeutta puhua minulle tuolla tavalla. Voisit luottaa minuun vähän enemmän", Sirius sanoi loukkaantuneena. Nyt hänen ällistyksensä tilalle alkoi pikku hiljaa tulla ärtymys. Hänellä oli ollut kurja päivä ja hän oli väsynyt ja valmiiksi pahalla päällä, hän ei nyt todellakaan tarvinnut enään yhtään vauhkoilevaa tyttöystävää riesakseen. Ei varsinkaan sellaista, joka ei voinut luottaa häneen, vaikka hän ei ollut millään tavalla osoittanut, ettei olisi luottamuksen arvoinen.

Dina oli ilmeisesti ei mieltä; "Vai voisin minä luottaa sinuun. Miksi ihmeessä minä luottaisin sinuun enään ikinä missään asiassa?", Dina kiljui, "sinä et ole mitään muuta kuin yksi tyhmä petturi muiden joukossa. Minä en halua nähdä sinua enään ikinä."

Sirius tuijotti Dinaa hetken suu tyrmistyksestä auki, ennen kuin loksautti sen kovaäänisesti kiinni. "Sinä et halua nähdä minua enään ikinä, vaikkä sinä olet se, joka tuli illalla haukkumaan minua ja syyttämään minua jostain sellaisesta, mitä minä en ole ikinä tehnyt, ilman mitään syytä", Sirius sanoi raivostuneesti.

"Häivy Sirius. Sinä olet ihan samanlainen, kuin kaikki muutkin sinun suvustasi. Sinä olet itse asiassa vielä pahempi." Dina nyyhkytti.

Sirius mykistyi hetkeksi niin, ettei saanut sanaa suustaan. Miten tyttö kehtasi puhua hänelle noin. "Mitä hittoa minun sukuni kuuluu tähän", Sirius sanoi, "He eivät edes tunnusta minua sukulaisekseen. Ja sitä paitsi tämä on minun huoneeni, joten sinä olet se, jonka pitäisi häipyä."

"Hyvä on, niin minä menenkin", Dina sanoi pyyhkien kyyneliä poskiltaan miltein epätoivoisena, mutta se ei auttanut mitään, sillä hän itki nyt vuolaasti. "Minä en halua nähdä...minä en halua kuulla sinusta enään ikinä Sirius Musta, sinä olet... sinä olet... " Dina ei ilmeisesti kuitenkaan keksinyt tarpeksi pahaa ilmaisua Siriukselle, sillä hän tyytyi vain mulkaisemaan tätä pahasti. Tällä kertaa Sirius oli näkevinään Dinan katseessa epätoivoa ja ehkä jotain, mikä olisi voinut olla surua, mutta Dina kääntyi kannoiltaan ja katosi yöhön, yhtä nopeasti kuin oli tullutkin.

"Mistä ihmeestä tuossakin nyt sitten oli kyse", Sirius älähti edelleen raivoissaan. Sitten hän huokaisi syvään ja heittäytyi sängylle selälleen. Sirius sulki silmänsä ja yritti nukahtaa, mutta hänen äskeinen väsymyksensä oli nyt kadonnut kuin tuhka tuuleen. Sirius huokaisi taas ja painoi kämmenillään silmiään. Hän ei halunnut ajatella tänään enään mitään.

***

Seuraavana aamuna herätessään, Siriuksella oli melko epätodellinen olo. Hän tiesi, että jokin oli vialla, mutta hänellä meni hetken aikaa palauttaa mieleensä eilinen ilta. Oliko Dina todellakin jättänyt hänet? Hän ei voinut ihan varmasti uskoa, oliko hänen ja Dinan eilinen riita ollut totta, vai oliko hän vain nähnyt erittäin outoa unta. Nyt aamulla riita vaikuttikin aika naurettavalta, varsinkin, kun Siriukselle ei ollut vieläkään kunnolla selvinnyt riidan syy.

Sirius huokaisi ja nousi hitaasti istumaan. Jostain syystä hänellä oli kumman krapulainen olo, vaikka hän ei ollut juonut mitään sitten synttärijuhlien. Sirius raahautui alakertaan siinä toivossa, että saisi olla hetken yksin ja juoda aamukahvinsa rauhassa. Samassa, kun toive oli putkahtanut hänen päähänsä, hän pudisteli epäuskoisena päätään, hänkö muka halusi olla yksin ja rauhassa. Mikä häntä oikein vaivasi, oliko kaikki sittenkin jotain hyvin outoa unta? Hänen kieroutuneen mielikuvituksensa tuotosta?

Siriuksen saapuessa keittiöön, hän huomasi, ettei kuitenkaan saisi olla yksin. Gustav oli nimittäin taas omana iloisena itsenään keittelemässä kahvia. Sirius lysähti keittiön tuolille ja otti itselleen kahvikupin.

"Huomenta Sirius, mistäs noin apea ilme?" Gustav kysyi iloisena.

"Dina taisi jättää minut", Sirius murahti.

Gustavi kulmakarvat kohosivat melkein kattoon saakka ja hänen ilmeensä muuttui vieläkin valoisemmaksi. "Mahtavaa!" Gustav hihkaisi.

"Hei, kiitos vaan", Sirius mutisi loukkaantuneena.

"Öh, anteeksi. Minä tarkoitin siis vain että tuota..." Gustav sopersi hämmentyneenä. Hän oli hetken hiljaa, ennen kuin jatkoi: "No mistä teidän eronne sitten johtui?"

"Dina oli saanut jostain päähänsä, että minä olin pettänyt häntä. Minä en vieläkään käsitä mistä se johtui. Hän oli ihan outo."

Gustav punastui ja käänsi katseensa tutkailemaan maton kuvioita hyvinkin kiinnostuneena.

"Gustav?" Sirius kysyi epäluuloisena.

"Niin?", Gustav sanoi vältellen yhä Siriuksen katsetta.

"Eihän sinulla ole mitään käsitystä, miksi Dina luuli niin?"

"Ei."

"Varmasti?"

Gustav punastui vielä enemmän ja käänsi nyt katsensa verhoihin.

"Voi hitto!", Sirius voihkaisi, "Mitä sinä sanoit hänelle?"

"En mitään. Tai siis ei se minun vikani ole jos hän ymmärsi vahingossa väärin, kun me juttelimme..."

"Gustav, miten sinä saatoit tehdä tämän minulle", Sirius parkaisi.

"Ei se ollut minun syyni", Gustav sanoi epätoivoisesti, "Tai siis jos hän oli niin helposti valmis uskomaan sinusta sellaista, ehkä te ette todellakaan sovi yhteen."

Sirius nousi seisomaan ja paiskasi kahvikuppinsa tiskialtaaseen sellaisella voimalla, että oli ihme, ettei se mennyt rikki. "Minun on pakko selittää asia hänelle nyt heti."

"Hei Sirius oikeasti! Jos hän on valmis uskomaan sinusta tuollaista, ehkä hän ei oikeasi välittänytkään sinusta. Hän ei ole sen arvoinen, sinun kannattaa ihan totta unohtaa hänet ja keskittyä muihin mieh-, siis naisiin", Gustav yritti.

Sirius pudisteli päätään tietämättä, mitä tehdä. Toisaalta Gustav oli siinä oikeassa, että ehkä vika olikin Dinassa, jos tämä oli valmis uskomaan Gustavin juttuja. Ehkä Dina halusikin vain päästä eroon Siriuksesta tai ehkä Dina oli pettänyt häntä ja halusi lievittää tunnontuskiaan uskottelemalla itselleen, että Siriuskin oli pettänyt häntä...

Sirius ravisti päätään ja yritti selvittää ajatuksensa. Hän ei todellakaan tiennyt mitä tehdä ja sellaista ei tapahtunut Sirius Mustalle kovin usein. Ei ainakaan tyttöjen suhteen.

"Ihan sama! Se on silti sinun syytäsi. Miten sinä voit olla noin ilkeä", Sirius kivahti suuttuneena.

"Sirius kiltti, minähän yritin vain auttaa."

"Vai auttaa! Hah, sinähän olet vielä pahempi, kuin minä!"

"Minä tein sen vain sinun vuoksesi."

"Älä yritä", Sirius kivahti, "Sinä teit sen vain itsesi vuokse. Sinä olet vielä kamalampi, kuin minä luulin." Sirius heitti vielä yhden vihaisen silmäyksen Gustaviin ja marssi ulos ovesta.

13 – Yllätyksiä

"Lily, miksi hitossa minun kaikki sukkani ovat aina hukassa?" James sanoi, kontatessaan lattialla, pelkissä farkuissa ja mustat hiukset tavanomaisesti sekaisin. Lily, joka loikoili sängyllä, naureskellen Jamesille, kohotti olkiaan. "Ehkä siksi, että sinun pitää aina iltaisin, heitellä ne ympäri huonetta."

"Mutta silti!"

"Tulejo Jamesin sukat", Lily sanoi taikasauvaansa kohottaen ja raidallinen sukkapari lensi hänen käteensä. Lily kohotti kulmia Jamesille. "Sinä olet velho, muistatko?"

"Aivan", James sanoi, otti sukat Lilyn kädestä ja suuteli tyttöä samalla huulille. James veti sukat jalkaansa ja nappasi sitten vielä sinisen t-paidan sängynpäädystä.

"No, mitä me aijotaan tehdä tänään?" James kysyi. Saatuaan paidan päälleen, hän  kietaisi kätensä Lilyn vyötärölle ja veti tämän syliinsä. Lily kääntyi Jamesiin päin ja nojasi leukaansa vasten Jamesin olkaa.

Siinä samassa huoneen ovi paiskautui auki ja sisään marssi raivosta puhiseva Sirius. "minä inhoan, inhoan, inhoan Gustavia!" Sirius puuskahti.

"Minä tiedän sen jo, Anturajalka" James huokaisi.

"Niin mutta arvaa mitä hän on tehnyt", Sirius parkaisi, "Minä en voi uskoa, että hän teki sen. Hän on ääliö!"

"Mitä hän nyt on tehnyt? Kumauttanut sinua luudanvarrella päähän?"

"Pahempaa. Paljon pahempaa", Sirius irvisti ja istahti päätään pudistellen Jamesin sängyn laidalle.

"No mitä hän teki", Lily kysyi. Sirius selitti Lilylle ja Jamesille nopeasti mitä oli tapahtunut, aina siitä lähtien, kun Dina eilen illalla ilmestyi hänen huoneeseensa.

"Miksi sinä otat sen niin vakavasti?" James kysyi Siriuksen lopetettua, "Sinä vain selitätä Dinalle, miten asiat oikeasti ovat ja kaikki on taas niin kuin ennenkin."

"Mutta Dina uskoi kaiken! Dina uskoi sen kaiken minusta", Sirius kivahti, "Joten hän ei voinut alun perinkään luottaa minuun kovin paljon. Mutta jos Gustav ei olisi kertonut hänelle typeriä valeita minusta niin..."

Sirius huokaisi vielä kerran syvään ja ärtyneesti. "Minä sitten vihaan Gustavia", Sirius ärähti vielä kerran, ennen kuin marssi ulos huoneesta.

Lily kohotti kulmiaan Jamesille. "On sinulla sitten mielenkiintoisia sukulaisia."

James irvisti ja nousi ylös, "Nyt Gustav on kyllä mennyt liian pitkälle."

"Tiedän", Lily sanoi, "Mutta sinä et voi tehdä sille enään mitään."

Ainahan minä voin haukkua Gustavin lyttyyn tai kokeilla häneen vaikka jotain mukavaa kirousta..."

"James! Hän on sentään sinun serkkusi", Lily huokaisi.

"Mutta Sirius on minun veljeni."

Lily hymähti Jamesille. "Niinpä kai. Jos kuitenkin tyytyisit vain siihen haukkumiseen."

James ja Lily menivät yhdessä keittiöön, mutta Gustav ei ollut siellä, eikä myöskään olohuoneessa tai muualla alakerrassa. "Hänen on pakko olla omassa huoneessaan", Jamesa sanoi ja niinpä he ravasivat takaisin yläkertaan.

Gustavin huone oli aivan yläkerran perällä ja James tajusi, että hän ei ollut käynyt siellä koskaan ennen. James potkaisi oven auki ja astui muitta mutkitta sisälle.

"Miten sinä ääliö voit tehdä niin Siriukselle", James kivahti.

Gustav, joka istui työpöytänsä ääressä kirjoittamassa jotain nenä kiinni pergamentissa kohotti katseensa Jamesiin ja näytti ensin hämmentyneeltä hetken, ennen kuin tajusi, mistä oli kyse.

"Sinä olet oikea idiootti", James jatkoi jäämättä odottamaan Gustavin vastausta.

"Tiedän", Gustav vastasi tyynellä äänellä.

Gustavin vastaus näytti yllättävän Jamesin täysin, sillä hetkeksi tämä jäi vain tuijottamaan Gustavia, keksimättä mitään sanottavaa. "Sinä siis olet samaa mieltä, että sinä olet idiootti?" James varmisti pöllämystyneellä äänensävyllä.

"No en nyt tiedä, sanoisinko sen ihan noin, mutta joka tapuaksessa, ehkä te olette oikeassa. Ehkä minun ei olisi pitänyt puhua Dinalle mitään", Gustav sanoi olkiaan kohauttaen.

"No ei, ei sinun todellakaan olisi pitänyt, joten ehkäpä sinun pitäisi nyt mennä kertomaan Dinalle, kuinka asiat oikeasti ovat", James sanoi kohottaen toista kulmakarvaansa.

"Enpä tiedä, minusta Siriuksen ja Dinan pitäisi selvittää omat ongelmansa itse", Gustav sanoi. Nähtyään Jamesin vihaisen ilmeen, hän lisäsi vielä: "Uskoihan Dina sentään kaiken aika helposti. Ehkä minä tein vain palveluksen Siriukselle pidemmän päälle ja ehkä hänkin tajuaa sen vielä joskus."

James huokaisi. "Sinulle on turha yrittää puhua järkeä, sinä olet ihan toivoton."

"Mutta minä rakastan Siriusta", Gustav sanoi.

"No sinulla on aika hiton huono tapa osoittaa se. Jos sinä välittäisit Siriuksesta oikeasti, sinä et yrittäisi kaikin tavoin tuhota hänen elämäänsä."

Gustav kohautti olkiaan ilmeisesti keksimättä enään mitään sanottavaa puolustuksekseen. "Joten sinuna minä kertoisin Dinalle totuuden mahdollisimman pian, jos sinä haluat, että Sirius puhuu sinulle enään ikinä", James sanoi vielä, ennen kuin kääntyi kannoillaan ja lähti.

***

Sirius laahusti hitaasti pitkin rantakatua mietteisiinsä vaipuneena. Hän ei voinut vieläkään kunnolla uskoa, että hän ja Dina olivat eronneet. Vielä eilen he olivat olleet yhdessä ja sovussa ja koko maailma oli näyttänyt paljon valoisemmalta paikalta... Kunnes Gustav oli pilannut kaiken. Sirius ei voinut uskoa, että kukaan olisi niin itsekäs ja tyhmä. Varsinkin joku sellainen, joka väitti rakastavansa häntä. Sirius naurahti ilottomasti. "Gustav ei välitä kenestäkään muusta, kuin itsestään. Onko se niin vaikeaa uskoa, että tytöt voivat olla minulle muutakin, kuin luutakomeron täytettä, hitto soikoon!" Sirius ärähti itsekseen.

"Ei tietenkään ole", kuului pirteä ääni Siriuksen takaa. Sirius kääntyi ärtyneenä ympäri ja näki edessään iloisesti virnistelevän tytön. Hetken mietittyään Sirius muisti, että, tyttö oli Dinan ystävä, Ianna.

"Mikäs sinut on noin huonolle tuulelle saanut?" Ianna kysyi ja sovitti askeleensa samaan tahtiin Siriuksen kanssa.

"Jaa-a, olisikohan vaikka se, että Dina jätti minut, koska hän kuvittelee, että minä olen pettänyt häntä ja että hän luulee niin sen takia, että yksi ääliömäinen homo uskoo olevansa rakastunut minuun", Sirius ärähti.

"Mitä?" Ianna älähti, "Dina luulee, että sinä olet pettänyt häntä?"

"Niin."

"No oletko sinä?"

"En tietenkään ole!", Sirius huudahti, "Mitä sinä oikein kuvittelet minusta?"

"Minä vain varmistin", Ianna sanoi kohauttaen olkapäitään. "Miksi Dina sitten luulee niin?"

"Koska Gustav sanoi hänelle niin."

"Miksi sinä et sitten selitä Dinalle, miten asiat oikeasti ovat", Ianna kysyi.

"Siksi koska Dina uskoi sen", Sirius selitti taas kerran, "Dina uskoi sen kaiken, vain koska Gustav sanoi niin."

Ianna ei vastannut mitään ja näytti siltä, kuin hän olisi vaipunut omiin mietteisiinsä ja unohtanut Siriuksen kokonaan. Yhtäkkiä hän kohotti päätään niin nopeasti että Sirius hätkähti ja huudahti: "Niin tietysti! Mikä sitä tyttöä oikein vaivaa, minun on pakko puhua Dinalle nyt heti."

Ianna lähti harppomaan kovalla kiireellä vastakkaiseen suuntaan, mutta Sirius nappasi hänet käsivarresta kiinni, ennen kuin hän ehti pitkälle. "Hetkinen? Miksi sinun pitää päästä puhumaan Dinalle?"

Ianna ravisteli käsivartensa irti Siriuksen otteesta ja pyörähti sitten Siriukseen päin. Hän näytti muotoilevan sanat tarkkaan mielessään, ennen kuin avasi suunsa. "No kun Dina on ollut viime aikoina hieman... tuota... outo. Eikä hän ole suostunut kertomaan, mikä on vialla. Minä ajattelin, että ehkä tämä johtuu siitä", Ianna sanoi kohauttaen olkiaan.

"Mitä sinä tarkoita, että Dina on ollut outo?" Sirius kysyi.

Ianna kohautti olkiaan uudestaan. "Hän on vain ollut jotenkin vaisu ja omissa mietteissään koko ajan. Ja hän on kalpeampi ja minusta tuntuu, että hän on laihtunutkin."

Sirius rypisti otsaansa. Miksi hän ei ollut huomannut Dinassa mitään erikoista? Oliko hän sittenkin ollut niin itsekäs, ettei hän ollut edes huomannut, että Dinalla oli jotain huolia? Ehkä oli parempikin, että Dina oli jättänyt hänet, jos hän ei kerran pystynyt katsomaan edes sen vertaa omaa napaansa pidemmälle. "Miksi minä en ole huomannut hänessä mitään outoa?", Sirius kysyi vaisusti, puoliksi itsekseen.

"Jaa, no se johtuu varmaan siitä, että hän on onnellisempi sinun seurassasi", Ianna vastasi, "Minä en tiedä mikä hänellä on hätänä, mutta tämä ei taatusti tee hyvää hänelle. Minun on ihan pakko puhua hänen kanssaan."

"Joo, tietysti. Ehkä minäkin puhun hänen kanssaan vielä joskus... Vaikka hän kyllä sanoi, ettei halua nähdä minua enään ikinä."

"Ääh, ei hän tarkoittanut sitä", Ianna lohdutti, "Mutta nyt minun on ihan pakko mennä." Ianna väläytti jonkun hymyn tapaisen Sriukselle ennen kuin marssi matkoihinsa. Sirius kääntyi ympäri ja lähti takaisin kohti kartanoa etsimään Jamesia. Ehkä James saisi hänen ajatuksensa hetkeksi muualle.

Sirius löysi Jamesin uima-altaan luota huljuttelemassa jalkojaan hajamielisesti vedessä.

"Hei, Anturajalka", James sanoi ja kohotti katseensa Siriukseen tämän saapuessa paikalle "Missä sinä olit? Näitkö sinä...?"

"Ei, en nähnyt Dinaa, ja jos ei sinua haittaa voitaisiko puhua jostain muusta välillä?" Sirius sanoi ja istui Jamesin viereen ruohikolle.

James kohautti olkapäitään. Ennen kuin hän ehti vastata mitään, Lily kuitenkin ryntäsi talon takaovesta ulos, heilutellen kädessään valkoista kirjekuorta ja istahti Siriuksen ja Jamesin väliin.

"Arvatkaa keneltä minä sain kirjeen!" Lily sanoi epäuskoisella äänellä.

"En minä vaan tiedä, Italian presidentiltä?" Sirius arvasi.

Lily mulkaisi Siriusta kärsimättömänä.

"Onko Italiassa edes presidenttiä?" Sirius kysyi.

"Petunialta! Minä sain kirjeen Petunialta", Lily sanoi, kinniittämättä mitään huomiota Siriukseen, "se on hääkutsu."

"Mitä?", James sanoi yllättyneenä, "Kuka on menossa naimisiin?"

"No Petunia tietenkin! Minä en vain tajua..." Lily rypisti otsaansa.

"Mitä sinä et tajua?"

"Hän on menossa naimisiin sen iljettävän Dursleyn kanssa. Sen joka särki hänen sydämensä, vain muutama viikko sitten ja nyt he ovat kihloissa." Lily pudisti päätään epäuskoisena.

"Ai sen läski-Vernonin?" James kysyi, "Hän on yksi iljettävimmistä jästeistä, joita minä olen koskaan tavannut. Sopii hyvin Petunialle."

Lily mulkaisi Jamesia kiukkuisesti. "Eikä sovi! Ajattele nyt, Petunia Dursley, yääh." Lily tukahdutti puistatuksen.

"Miksi Petunia muuten edes kutsui sinut?", Sirius puuttui keskusteluun. "Minä sain sellaisen käsityksen, että hän ei oikein pidä velhoista ja noidista."

Lily mulkaisi kädessään olevaa kirjettä happamasti. "Ei hän pidäkään, hän inhoaa meitä... Mutta ehkä hänen mielestään muista voisi vaikuttaa oudolta, jos hänen oma sisarensa ei tule hänen häihinsä. Tai sitten äiti pakotti hänet kutsumaan minut."

"No mutta aijotko sinä mennä?" James kysyi.

Lily huokaisi. "En tiedä. Häät ovat viikon kuluttua. Hyvä kun he eivät ainakaan pidä mitään kiirettä", Lily sanoi sarkastisesti. "Mutta toisaalta minusta tuntuu, että minun pitäisi mennä. Hänhän on sentään minun siskoni..."

James kohautti olkiaan. "En minä tiedä, mutta mennäänkö uimaan. Täällä on nimittäin aika kuuma", James ehdotti hajamielisesti.

"Mennään vaan", Lily sanoi olkiaan kohauttaen ja nousi pystyyn, "Sirius? Tuletko sinä?"

"Äh, enpä taida. Menkää te kahdestaan."

Lily nousi ylös ruohikolta ja he lähtivät käsi kädessä kohti uimarantaa jättäen Siriuksen murehtimaan itsekseen.

***

James ja Lily palasivat takaisin Helgan kartanolle vasta myöhään iltapäivällä. Eteisessä he törmäsivät Andreaan ja Jackiin, sekä kahteen suureen matkalaukkuun.

"Mitä te noilla teette?" James kysyi Jackiltä.

"No tuota...", Jack aloitti hieman vaivautuneeseen sävyyn, "Me ollaan lähdössä takaisin Englantiin."

James tuijotti isäänsä ällistyneenä. "Ja et sitten huomannut mainita siitä meille yhtään aikaisemmin?"

Jack yskäisi vaivautuneena katsellen kaikkialle muualle, paitsi poikaansa. Andrea seisoi hänen vieressään kulmat kohollaan, ja mitä-minä-sanoin -ilme kasvoillaan.

"No kun tuota itse asiassa me ajattelimme –", Andrea rykäisi merkitsevästi ja Jack huokaisi. "hyvä on, hyvä on, minä ajattelin... Että te voisitte jäädä tänne vielä joksikin aikaa."

Jamesin suu oli raollaan ja hän katsoi isäänsä ymmällään. "Miksi ihmeessä te nyt lähdette ja mitä me täällä tehdään? Minä en ymmärrä..."

Jack katsoi vihdoin poikaansa kasvoillaan yhä hieman vaivautunut ilme. "Minä selitän kaiken sitten myöhemmin, mutta nyt meillä on kiire", Jack sanoi, "Tule, Andrea." Ja ennen kuin James ehti vastata mitään Jack oli jo pyyhältänyt ulos huoneesta Andrea vanavedessään. James tuijotti heidän peräänsä ällistyneenä. "Mitä!?" hän älähti hetken kuluttua, ilmeisesti saatuaan äänensä takaisin, "Ei hän voi... ei hän voi noin vain..."

"Niinpä", Lily sanoi nyökyttäen päätään.

"Miten hän voi noin vain ilmoittaa lähtevänsä ja jättää meidät Gustavin armoille?"

Lily purskahti nauruun. "Ja Gustavko sinua tässä eniten huolettaa?"

James vilkaisi ärtyneenä hekottavaa tyttöystäväänsä. "Äh, en minä sitä, se oli vain vertauskuva..."

"Sinä ja sinun vertauskuvasi..." Lily mutisi.

"Mitä tuokin muka tarkoitti?"

"Ei mitään."

"Tarkoittipas."

"Tietääköhän Sirius edes, että he ovat lähteneet?" Lily vaihtoi puheenaihetta räikeästi.

James kohautti olkiaan. "En minä tiedä. Miten isä voi noin vain lähteä ja jättää meidät tänne. Hänen takiaanhan me tänne alun perin tulimmekin?" James sanoi rypistäen otsaansa vihaisesti.

Lily kietoi kätensä Jamesin vyötärölle. "Ei viitsitä murehtia sitä nyt. Kyllä me joka tapauksessa päästään täältä kotiin. Ja täällähän on aika kivaa, vai mitä?" Lily sanoi hymyillen ja suuteli Jamesia kevyesti huulille.

"Vau, Lily Evans haluaa nuoleskella ihan oma-aloitteisesti. Tuntuu, kuin olisin saavuttanut jotain tässä elämässä."

Lilyn oli pakko nauraa, ennen kuin hän painoi taas huulensa Jamesin huulille. Samassa ulko-ovi paukahti auki ja Sirius marssi sisään. "Hei, onko teidän ihan pakko tehdä tuota keskellä eteistä?" Sirius kysyi närkästyneenä.

"No anteeksi, me etsitään joku muu paikka", James sanoi Siriukselle virnistellen ja veti Lilyn mukanaan yläkertaan.

14. –

Lily sekoitti puuhaarukalla isossa muovisessa kulhossa olevaa taikinaa ja hyräili itsekseen. James seisoi hellan ääressä ja tökki kattilassa olevaa kastiketta kauhalla huomattavasti vastahakoisemmin, kuin Lily. Muutamat viimeiset päivät olivat kuluneet pitkälti samalla tavalla Gustavia ei ollut paljon näkynyt, samoin kuin ei Siriustakaan ja heidät nähdessään tämä oli ollut epätavallisen vähäpuheinen ja vaisu.

"Lily, miksi ihmeessä meidän pitää tehdä ruokaa?" James marisi taas kerran, "Ja miksi ihmeessä me ei edes voida käyttää taikoja?"

"Koska ruoanlaitto on kivaa", Lily vastasi hymyillen, "Ja koska ilman taikoja se on vielä kivempaa."

James irvisti kattilalle edessään, aivan kuin olisi ollut sen vika, että hän joutui hämmentämään sitä.

"Missä Gustav on aina silloin kun häntä tarvitaan", James jupisi, "Hänestä ei ole mitään muuta, kuin haittaa."

Lily käveli Jamesin taakse ja kurkisti kattilaan.

"Mahtavaa James, sinä onnistuit melkein olemaan polttamatta tuon."

"Melkein", James sanoi nenäänsä nyrpistäen.

Lily palasi taas oman kakkutaikinansa ääreen ja jätti Jamesin lieden äärelle. Hetken he työskentelivät hiljaisuudessa, kunnes James taas avasi suunsa: "Lily, minusta sinun pitäisi mennä Petunian häihin."

Lily käänähti katsomaan Jamesia yllättyneenä. "Miten niin?"

"No hän on sentään sinun siskosi ja se on tärkeä päivä hänelle..." James piti pienen tauon, ennen kuin jatkoi vielä: "Ja minusta meidänkin olisi jo aika lähteä kotiin."

"Tämä johtuu sinun isästäsi, eikö niin?"

"Minä tiedän, mitä hän yrittää, mutta minä olen jo aikuinen, hänen pitää pikku hiljaa sopeutua siihen", James sanoi.

"Sinä olet oikeassa", Lily myöntyi, "Mutta hän rakastaa sinua vain niin paljon, hän ei kestäisi, jos sinulle tapahtuisi jotakin."

"Minä tiedän, mutta me eksyttiin aiheesta. Petunian häät?"

"Ehkä meidän pitäisi mennä", Lily sanoi epäröiden, "Mutta en tiedä haluaako hän meidät sinne."

James pyöritti silmiään Lilylle. "Hän lähetti sinulle kutsun, eihän se voi mitenkään olla merkki siitä, että hän haluaisi sinut paikalle."

"Niin varmaan." Lily mutisi edelleen epäröiden.

"Lily", James aloitti varovasti.

"No?"

"Minusta tuntuu että tuo kastike kiehui juuri yli."

He olivat nimittäin molemmat unohtaneet kattilan kokonaan ja sen sisällä ollut kastike valui kattilan reunojen yli liedelle. "Voi ei", Lily voihkaisi. "Siivoa se James."

"Mitä!?" James älähti.

"Siivoa se, minä en jaksa", Lily sanoi tyynesti, siirtyi tiskien pariin ja laittoi ne peseytymään itsestään yhdellä sauvan heilautuksella. James aloitti lieden siivoamisen nyrpeänä itsekseen mutisten.

Noin  puolessa tunnissa he olivat valmiita ja  keittiö oli siivottu taikojen avulla taas puti puhtaaksi.

"James minä taidan mennä kävelylle", Lily sanoi, kun he olivat valmiita.

"Okei, haluatko, että minä tulen mukaan?"

"Ei, mene sinä vaikka lohduttamaan Siriusta tai jotain", Lily vastasi olkiaan kohauttaen.

"Miksi minun pitäisi lohduttaa Siriusta?" James kysyi ymmällään.

Lily huokaisi. "Ehkä siksi, että hän on juuri eronnut tyttöystävästään", Lily selitti silmiään pyöritellen ja antoi Jamesille vielä suukon, ennen kuin lähti ulos.

Ulos päästyään Lily päätti käväistä katsomassa Dinaa. Hän käveli ajatuksiinsa vaipuneena pitkin Montereyn katuja, kunnes huomasi yhtäkkiä olevansa jo Dinan kodin luona. Hänen painettuaan ovikelloa, Dina avasi oven melkein heti.

"Ai hei, Lily", Dina sanoi yllättyneenä päästäessään Lilyn sisälle.

"Hei Dina, mitä kuuluu?"

Dina empi hetken, aivan kuin ei olisi oikein tiennyt, mitä sanoa. "No totta puhuen, ei kovin hyvää, juuri nyt", hän lopulta sanoi hymähtäen surullisesti. Lily tarkkaili tyttöä ja huomasi nyt, ettei Dina näyttänytkään voivan kovin hyvin. Hän oli kalpea ja hänellä oli tummat varjot silmien alla, aivan kuin hän ei olisi saanut nukuttua tarpeeksi.

"No en minä sitä odottanutkaan", Lily huokaisi.

"Miten niin?" Dina kysyi samalla kun johdatti Lilyn hieman sotkuiseen keittiöön ja veti tälle tuolin pöydän alta.

"No Siriuskaan ei ole ollut ihan oma itsensä..." Lily aloitti varovasti.

Dina huokaisi ja katsoi Lilyä päätään pudistellen. "Lily, minä olen käyttäytynyt niin typerästi. Kaikki on minun syytäni", Dina huokaisi ja Lily näki, että tämän ruskeat silmät olivat kostuneet kyynelistä.

"Mitä sinä tarkoitat?" Lily kysyi.

"Minä olen käyttäytynyt ääliömäisesti, minä luulin, että Sirius on pettänyt minua... Hän varmasti inhoaa minua."

Lily katsoi Dinaa hämmästyneenä. "Mitä? Minä luulin, että sinä ajattelit, että hän oli pettänyt sinua", Lily sanoi.

"Niin minä ajattelinkin", Dina sanoi ja riiputti päätään, "Minä olin ääliö."

"Sinä huomasit sen?" Lily kysyi kulmat kohollaan.

Dina nyökkäsi. "Ei tietenkään Sirius ole pettänyt minua. Minä tajusin sen heti, kun olin lähtenyt hänen luotaan. Minä vain... minulla oli niin paljon muuta mielessäni ja minä pelkäsin, että minä menettäisin vielä hänekin kaikkien muiden lisäksi ja minä en ajatellut selvästi..." Dina sopersi silmät kyynelissä.

"Keiden kaikkien muiden lisäksi?" Lily kysyi ja yritti saada ääneensä mahdollisimman paljon myötätuntoa.

Dina epäröi hetken, kuin miettien, vastaisiko hän Lilyn kysymykseen vai ei. Lopulta hän huokaisi ja avasi suunsa. "No sinähän tiedät, että minun siskoni kuoli vasta vähän aikaa sitten", Dina aloitti yhä epäröiden, "Ja minä sain juuri tietää..."

"Niin?" Lily kehoitti kannustavasti.

"Että minun äidilläni on syöpä."

Lily tuijotti Dinaa hetken sanattomana. "Mutta eikö... eikö syöpää voida parantaa taikakeinoin?"

Dina pudisteli päätään pidätellen yhä itkua. "Sitä ei voi parantaa", Dina kuiskasi, "Hän kuolee."

Lily tuijotti syliinsä, tietämättä, mitä hänen pitäisi sanoa. Hän oli aina ollut melko hyvä lohduttamaan muita ihmisiä, mutta nyt hänestä tuntui, ettei oikeita sanoja ollut olemassakaan. "Minä olen todella pahoillani", Lily tyytyi lopulta henkäisemään, keksimättä mitään parempaakaan. "Mutta minusta sinun pitäisi puhua Siriukselle ja kertoa hänelle äidistäsi."

"En minä voi", Dina nyyhkäisi surkeana. "Minä en ole kertonut vielä kenellekään, sinä olet ensimmäinen, jolle minä kerroin. Minusta tuntuu... että jos minä puhun siitä, koko asia muuttuu jotenkin todellisemmaksi. Minä en kestä menettää enään enempää perheenjäseniä, Lily."

Hetken mielijohteestä Lily kietaisi kätensä Dina ympärille ja rutisti tämän lohduttavaan halaukseen. Dina painoi leukansa vasen Lilyn olkapäätä, eikä kumpikaan sanonut hetkeen mitään, kunnes Lily avasi taas suunsa: "Sinun pitää kertoa Siriukselle, kyllä hän ymmärtää. Hänellä on ollut ikävä sinua."

Dina naurahti vaisusti kyyneliensä lomasta. "Enpä tiedä, hän on varmaan jo siirtynyt seuraavaan."

Lily hymyili Dinalle. "Eikä ole, minä tiedän, että hän oli Tylypahkan suurin naistenmies ja joskus hän osaa olla oikea ääliö, mutta hän on oikeasti tosi hyvä tyyppi."

"Hyvä on minä pyydän anteeksi Siriukselta", Dina huokaisi ja kuivasi poskelleen vierineet kyyneleet.

"Hyvä", Lily huudahti ja ponkaisi tarmokkaana pystyyn, vetäen Dinan perässään. "Sinä voit tulla minun kanssani nyt, hän luultavasti nyhtää kuitenkin sisällä, omassa huoneessaan."

Dina näytti vaivaantuneelta. "Öh, en minä tarkoittanut nyt heti. Minulla on muuta tekemistä!" Mutta Lily loi häneen niin paheksuvan katseen, että hänen oli pakko lisätä: "Hyvä on, hyvä on! Minä käyn hänen luonaan tänä iltana."

Lily hymyili ja taputti Dinaa olkapäälle, ennen kuin kääntyi lähteäkseen. "Ja sinun olisi parempi tulla", Lily varoitti. "Nähdään illalla."

***

"Sarvihaaaaraaaa, tule juomaan minun kanssani", Sirus lauleli ja astui olohuoneeseen, jonka sohvalla James istui.

James pyöritteli silmiään Siriukselle. "Jaa nyt sinä keksit hukuttaa sydänsurut pulloon. Minä ihmettelinkin, kuinka kauan sinulta kestää keksiä se."

"Hei! Ei minulla ole sydänsuruja", Sirius huudahti loukkaantuneena, "Minä olen kelmi. Ei minulla koskaan ole."

"Eipä tietenkään", James huokaisi, "Minäkin olen kelmi ja Lily on jo aiheuttanut minulle sydänsuruja enemmän kuin tarpeeksi yhden elämän osalta."

"No niin, mutta sinä oletkin sinä ja Lily on Lily", Sirius sanoi kärsimättömänä.

"Mitä tuokin muka tarkoitti?" James kysyi närkästyneenä.

"Ei mitään, ei mitään", Sirius kiirehti rauhoittelemaan Jamesia, "Mutta minäkin olen ana tullut juomaan sinun kanssasi, kun sinulla on ollut sydänsuruja, joten nyt on vähän niin kuin sinun vuoro."

"Vastahan me päätettiin, ettei sinulla ole sydänsuruja", James huomautti.

"Ihan sama."

James kohotti kulmiaan Siriukselle, mutta Sirius vain hymyili viattomana. "Tule nyt, Sarvihaara –kultaseni", Sirius pyysi ja tarttui Jamesin käsivarteen, vetäen tämän ylös sohvalta.

"En minä mikään kultanen ole", James jupisi Siriukselle, "Oletko sinä ottanut vaikutteita Gustavilta?"

"EN!" Sirius huudahti kauhuissaan tarpeettoman lujaa. Hän jatkoi Jamesin käsivarren vetämistä niin, ettei Jamesilla ollut muuta vaihtoehtoa, kuin seurata Siriusta ulos.

James ja Sirius kävelivät vaitonaisina kohti Montereyn velhojen kansoittamaa aluetta. Päästyään taikaväelle kuuluvalle kadulle, he löysivät yhdestä kadunkulmasta tupaten täynnä olevan pienen ja rähjäisen kapakan, jossa näytti olevan iloinen ja riehakas tunnelma, siitä huolimatta, että ulko-ovi repsotti joten kuten paikallaan, irti saranoilta – ilmeisesti vain taikuuden varassa – ja kyltti, joka ilmoitti kapakan nimen, oli kokonaan irti.

"Täydellinen", Sirius henkäisi, tarttuessaan ovenkahvaan. Sisälle astuttuaan heitä tervehti tunkkainen hien ja paistetun ruoan haju ja epävireinen, mutta äänekäs kuorolaulu.

"Niin, jos haluaa unohtaa murheensa", James vastasi Siriuksen huomautukselle, heidän luoviessaan tietä tungoksen läpi.

"Paitsi, että minulla ei ole mitään murheita", Sirius väitti vastaan.

James virnisti Siriukselle. "Jos sinulla ei oikeasti olisi murheita, sinä et yrittäisi niin kovasti vakuuttaa, että sinulla ei ole murheita."

"Hah", Sirius naurahti Jamesille, "Tuossa ei ollut mitään järkeä, sinä puhut sekavia, vaikka et ole vielä edes kännissä."

"Enkä puhu", James väitti vastaan sillä välin, kun Sirius tilasi heille tuliviskiä. Kohta Sirius läjäytti lasin Jamesin eteen niin, että puolet siitä läikkyi Jamesin rinnuksille. "Kiitos vain, Anturajalka", James sanoi kuivasti.

Sirius virnisteli Jamesille samalla, kun kittasi omaa lasillistaan kurkusta alas.

***

Muutamien tuntien kuluttua Sirius oli saanut ahdettua elimistöönsä niin paljon alkoholia, että Jamesin oli pakko ihailla hänen suoritustaan.

"Ihan totta, Anturajalka", James sanoi vain hiukan sammaltaen, "Sinä teit ihan varmaan jonkun ennätyksen."

"Enkä minä ole vielä läheskään lopettamassa", Sirius huomautti hiukan enemmän samaltaen.

"Minusta tuntuu, että sinä olet, koska sinä sammut, jos juot yhtään enempää ja koska minä en jaksa kanta sinua kotiin ja jos minä jaksaisin kantaa sinut kotiin, se tarkoittaa, että minun pitäisi kantaa sinut kynnyksen yli ja minä en halua mennä sinun kanssasi naimisiin, joten minä en kanna sinua kynnyksen yli", James järkeili.

"Mitä?" Sirius kysyi otsaansa rypistäen.

"En minä tiedä."

"Hyvä, että sinä olet niin viisas, Sarvihaara."

"Aivan."

Hetken he vain tuijottivat toisiaan, sanomatta mitään, koska kumpikaan ei enään muistanut, mistä he olivat alun perin keskustelleet."

"No niin Sirius, me lähdetään nyt", James sanoi vihdoin ja nousi pystyyn kaataen tuolinsa. James lähti tarmokkaana marssimaan kohti ulko-ovea, kunnes hän huomasi, ettei Sirius seurannutkaan häntä. James huokasi kovaäänisesti ja kääntyi mennäkseen takaisin Siriuksen luokse. Sirius kuitenkin nukkui äänekkäästi kuorsaten, poski painuneena pöydän karheaa puupintaa vasten.

"Hoi, Anturajalka!" James karjahti Siriuksen korvan vieressä, niin, että Sirius kavahti pelästyneenä hereille, mutta samalla koko muu baari hätkähti ja kääntyi katsomaan heidän suuntaansa.

"Aika lähteä", James sanoi ja kiskoi tokkuraisen Siriuksen kyynärvarresta pystyyn ja he kompuroivat yhdessä ovelle ja siitä ulos.

Ulkona oli jo pimeää, sillä kello oli reilusti yli puolen yön, mutta ilma oli hennosta tuulenvireestä huolimatta vielä lämmin. Melkein aution velhokadun molemmin puolin leijui ilmassa lyhtyjä, jotka valaisivat kadun ja ne harvat velhot ja noidat, jotka olivat vielä liikkeellä siihen aikaan. Kaikki kaupat olivat kiinni, niiden ikkunat olivat pimeinä ja ulkona olleet myyntikojut oli vedetty sisälle. Tunnelma oli melko erilainen, kuin päivällä.

Siriuksen ja Jamesin onnistui jotenkin hoiperrella Helgan kartanolle, eikä Siriuskaan kaatunut ojaan, kuin vain pari kertaa. Heidän päästyään ovesta sisälle, eteisessä heitä odotti Lily, joka seisoi vihaisen näköisenä kädet lanteilla siinä silmänräpäyksessä, kun James ja Sirius hoippuivat sisälle. Hänen takanaan seisoi Gustav, kädet myöskin lanteilla, mutta hänen kasvoillaan ei ollut aivan yhtä vihaista ilmettä, kuin Lilyllä.

"Missäs sitä ollaan oltu?" Lily kysyi kulmat kohollaan.

"Hei Lily ja Gustav", Sirius sopersi heiluttaen kättään vaisusti kummallekin, ilmeisesti unohtaneena, että hänen piti olla vihainen Gustaville.

"Juomassa", James vastasi Lilyn kysymykseen. "Se oli Siriuksen idea", hän lisäsi vielä kietoen kätensä tiukasti Lilyn ympärille ja suudellen tätä poskelle. "James. Irti.", Lily käski ja kiemurteli irti Jamesin kuristusotteesta, "Sinä haiset."

Sitten kumpikin kääntyi katsomaan Siriusta, joka oli jostain syystä kietonut kätensä Gustavin ympärille samaan tapaan, kuin James vähän aikaa sitten Lilyn. Gustav vain näytti nauttivan siitä paljon enemmän, kuin Lily.

"Sirius, minusta tuntuu, että sinä tulet katumaan tuota aamulla", James aloitti varovasti. Hän ja Lily onnistuivat keplottelemaan Siriuksen irti Gustavista –ilman Gustavin apua – ja saivat vielä tämän yläkertaan ja hänen huoneeseensa, jonka sängylle he jättivät hänet nukkuman täysissä pukeissa ja kengät jalassa.

***

Seuraavana aamuna herätessään Siriuksesta tuntui, kuin joku olisi vähintään halkaissut hänen päänsä keskeltä kahtia. Sirius voihkaisi huonovointisesti ja nousi istumaan sängyllään lyöden päänsä kattoon, joka oli matalalla siinä kohtaa.

Puolen tunnin, kuuman suihkun ja monien päänsärkytablettien jälkeen Sirius alkoi jo tuntea olonsa enemmän ihmiseksi. Sirius raahautui keittiöön, jossa Lily ja James istuivat kahvikuppien ääressä vaimeasti keskustellen.

"Huomenta Sirius, sinäkin pääsit ylös sängystä", Lily sanoi kuivasti.

"Huomenta", Sirius haukotteli ja lysähti istumaan tuolille Lilyn viereen. Heti sen jälkeen hän päätteli, että hänen ei olisi pitänyt tehdä sitä, sillä äkkinäinen liike tuntui äkäisenä vihlaisuna hänen päässään. Sirius voihkaisi ja hieroi kämmenellä otsaansa.

"Ihan oikein sinulle", Lily sanoi kylmästi.

"Miten sinä voit sanoa noin, Lily?", Sirius kysyi martyyrin ilme kasvoillaan, "Minä en toivoisi tälläistä kohtaloa pahimmalle vihollisellenikaan."

Lily kuitenkin vain tuhahti välinpitämättömästi. "Sinun oma asiasihan se on, mutta olisit sinä voinut valita kännäämiselle edes hiukan sopivamman illan", Lily sanoi turhautuneena.

"Mitä vikaa eilisessä oli?" Sirius ihmetteli.

"Sitä, että Dinan piti pyytää sinulta anteeksi, mutta sinä et ollut kotona", Lily sanoi raivostuneella äänellä.

"Mitä!?", Sirius kysyi otsaansa rypistäen, "Minulta on tainnut mennä jotain kokonaan ohi."

Lily huokaisi syvään rauhoittuakseen, ennen kuin selitti asian Siriukselle. "Dina tajusi, että hän on käyttäytynyt tyhmästi ja että sinä et tietenkään ole pettänyt häntä ja hänen piti pyytää sinulta anteeksi, mutta hän ei voinut, koska sinun oli ihan pakko lähteä juomaan Jamesin kanssa juuri silloin."

Sirius ei ilmeisesti keksinyt mitään sanottavaa, sillä hän vain tujotti Lilyä pöllämystyneenä. "Hän tajusi, etten minä ole pettänyt häntä?" Sirius varmisti.

"Niin."

"Ilman, että kukaan kertoi sen hänelle?"

"Niin."

Sirius voihkaisi taas kerran ja painoi pään käsiinsä. "Minä olen ääliö."

"Niin oletkin", Lily sanoi, mutta nyt hänen äänessään oli enemmän lämpöä ja hänen suupielensä jopa kaartui huvittuneeseen hymyyn.

"Minun pitäisi sitten varmaan mennä puhumaan hänelle", Sirius sanoi vastahakoisesti.

"Varmaan", Lily nyökkäsi.

Hetken kaikki kolme joivat kahvia hiljaisuuden vallitessa, kunnes Lily avasi taas suunsa. "James, meidän pitäisi varmaan pakata, jos me aiotaan mennä sinne Petunian häihin."

"Niin varmaan", James myöntyi.

"Mitä?" Sirius huudahti närkästyneenä, "Miksei kukaan kerro minulle mitään?"

"No koska sinä et ole ikinä paikalla", James vastasi.

"Jos te olette lähdössä niin minäkin lähden", Sirius ilmoitti päättäväisenä. "Minä en kyllä jää tänne Gustavin armoille."

James nauroi Siriukselle muistaen, mitä tämä oli tehnyt eilen illalla. "Niin, kun sinähän et osaa pitää varaasi Gustavia vastaan."

"Minä tarkoitin vain sitä, että sitten Gustav olisi ainoa meistä, joka osaa kokata", Sirius mutisi, vaikka kukaan ei kuunnellutkaan häntä.

"Hyvä on, mutta sinun pitää tehdä sovinto Dinan kanssa", Lily ilmoitti tiukasti, "Muuten minä en päästä sinua pois täältä."

Sirius mutisi joitain, joka saattoi olla "Ja miten sinä muka sen estäisit?" ennen kuin keskitti taas koko huomionsa kahvikuppiinsa.

15. – Sovintoja

Aamupalan jälkeen Sirius lähti hiukan vastahakoisesti Dinan luokse. Hän löysikin Dinan tämän kodin pihalta polvillaan kukkapenkin edessä. Dinan hiukset oli kiinnitetty pinneillä sykerölle niskaan ja hänellä oli värikäs kukkaesiliina vaatteidensa suojana. Dina käänsi päänsä heti, kun kuuli Siriuksen askeleet, mutta laski sitten katseensa nopeasti takaisin multaisiin käsiinsä, nähtyään kuka oli tulossa.

"Ai hei Sirius", Dina mutisi käsilleen.

"Hei Dina", Sirius vastasi, katsoen hänkin kaikkialle muualle, paitsi Dinaan.

Hetken aikaa kumpikaan ei sanonut mitään, kunnes Dina viimein rikkoi vaivaantuneen hiljaisuuden: "Haluatko sinä tulla sisään?"

Sirius kohautti olkapäitään mahdollisimman välinpitämättömästi: "Vaikka."

Sirius seurasi Dinaa ulko-ovesta sisälle ja keittiön pöydän ääreen istumaan.

"Missä sinun isäsi on?" Sirius kysyi, keksimättä mitään muutakaan.

"Varmaan töissä", Dina vastasi välinpitämättömästi, "Hän on aina."

Sitten seurasi hetken hiljaisuus, kummankin tuijotellessa taas seiniä. "Miksi sinä tulit, Sirius?" Dina kysyi huokaisten hetken kuluttua.

"No...", Sirius aloitti epävarmasti, "Eilen illalla... Lily kertoi, että sinä tulit käymään, kun minä en ollut kotona." Dina odotti edelleen tutkien Siriusta katseellaan, joten Sirius jatkoi: "Ja minä kun luulin, ettet sinä halunnut nähdä minua enään ikinä."

"Sirius, minä- ", Dina aloitti, mutta vaikeni sitten äkkiä, koska hänestä tuntui, ettei hän löytänyt oikeita sanoja millään. "Minä olen niin, niin pahoillani. Minä käyttäydyin typerästi ja lapsellisesti."

"Niin käyttäydyit", Sirius myönsi.

"Niin, että voitko sinä antaa minulle ikinä anteeksi?"

"minä vain mietin" Sirius aloitti varovasti, "Että miksi?"

"Mitä miksi?"

"No että miksi ihmeessä sinä uskoit Gustavia alun perinkään ja miksi sinä tajusit myöhemmin, että hän valehtelee?"

"No se on pitkä juttu", Dina sanoi välttelevästi.

"Kyllä minulla on aikaa", Sirius vastasi. "Ja sinun on paras alkaa selittää, jos haluat, että minä annan sinulle anteeksi." hän lisäsi vielä uhkaavasti.

Dina huokaisi vielä syvään, ennen kuin aloitti. "No silloin kun minä juttelin Gustavin kanssa, minä en ollut ihan... Minä en ajatellut ihan järkevästi. Ja minä pelkäsin, että minä menettäisin sinutkin", Dina sanoi epäselvästi.

Sirius jäi tuijottamaan Dinaa suu auki. "Sinä siis pelkäsit, että sinä menettäisit minut, joten sinä tulit syyttämään, että minä olin pettänyt sinua. Naiset ovat vielä epäloogisempia, kuin minä kuvittelin."

"Ei, kun minä ajattelin, että jos kaikki muutkin minulle rakkaat ihmiset lähtevät pois minun luotani, niin mikset sitten sinäkin", Dina selitti.

"Jaa nyt minut lasketaan rakkaisiin ihmisiin?", Sirius kysyi sarkastisesti, "Vielä pari päivää sitten, sinä inhosit minua."

"Äääh, en minä inhonnut sinua, minä vain sanoin niin", Dina selvensi. Sirius pyöritteli silmiään kohti kattoa ja mutisi jotain, joka olisi voinut olla "naiset."

"Okei, okei", Sirius sanoi hetken kuluttua ryhdistäytyen, "Ketkä muut ihmiset."

Dina vaikeni merkitsevästi ja Sirius hihkaisi voitonriemuisesti. "Hahaa! Minä tunnen, että nyt me olemme pääsemässä lähelle itse asiaa!"

"Okei", Sirius sanoi uudestaan ja suoristautui tuolillaan, samalla kun pyyhki voitonriemuisen virneen kasvoillaan. "No niin, aloitapa sitten ihan alusta. Ketkä muut ihmiset?"

"No sinähän tiedät, että minun siskoni kuoli vähän aikaa sitten...", Dina aloitti epävarmasti.

"Ja?"

"Ja minä sain juuri tietää, että minun äidilläni on syöpä." Dina huokaisi ja jäi jännittyneenä odottamaan Siriuksen reaktiota. Nyt se oli ainakin sanottu.

"Siis mitä!?" Sirius älähti pöllämystyneenä. Sitä hän ei ollut osannut odottaa.

"Niin", Dina sanoi.

"Minä... Minä en tiennyt", Sirius sopersi hämmentyneenä. Dina onnistui jopa hymähtämään hiukan Siriuksen reaktiolle, ennen kuin alakuloinen ilme palasi hänen kasvoilleen.

"Et tietenkään sinä tiennyt, koska minä en kertonut sinulle", Dina sanoi.

"Mutta eikö syöpää voida parantaa?", Sirius kysyi samalla tavalla, kuin Lily vain päivää aikaisemmin.

Dina pudisteli mykkänä päätään ja nieli kyyneliään. Hänestä tuntui, ettei hän kestäisi, enään yhtäkään tuollaista hyvää tarkoittavaa kysymystä, koska hän ei itsekään vielä tiennyt, miten olisi suhtautunut vastaukseen. Hän ei kestänyt sanoa sitä ääneen.

"Ei sitä voida parantaa", Dina kuiskasi hiljaa.                      

"Miksi sinä et kertonut minulle?"                                          

"Minä vain... En minä tiedä", Dina nyyhkäisi, "Mutta kun Lily kävi eilen, hän sai minut tajuamaan, että minun on pakko pyytää sinulta anteeksi ja minun on pakko kertoa sinulle."

"Miksi sinun olisi pakko pyytää anteeksi?" Sirius kysyi epäluuloisena.

"Koska..." Dina veti syvään henkeä ja nosti päänsä katsoakseen Siriusta silmiin, ennen kuin jatkoi. "Koska minusta tuntuu, että minä olen rakastunut sinuun, Sirius."

Sirius saattoi tuntea, miten kaikki väri pakeni hänen kasvoiltaan, kun hän kuuli Dinan sanat. Hänen suunsa aukeni järkytyksestä. Sirius piti Dinasta, itse asiassa hän piti Dinasta aika paljonkin, mutta hän ei todellakaan ollut vielä valmis puhumaan rakkaudesta. Aivan kuin olisi arvannut Siriuksen ajatukset, Dina löi käden pelästyneenä suulleen, ja katsoi Siriusta aivan yhtä kauhistuneena takaisin. "Minä sanoin rakastunut, mikä on ihan eri asia, kuin rakastaa", Dina selitti nopeasti, "Ja minä sanoin, että minusta tuntuu, eli minä en ole ihan varma siitä."

"Niin juuri", Sirius sanoi nyökytellen. "Eli sinusta siis tuntuu, että sinä arvelet ehkä olevasi pikkuisen rakastunut minuun."

Dina oli huomauttamassa, että ei hän ihan sitä ollut kyllä tarkoittanut, mutta päätti sitten, että oli parempi pitää suunsa kiinni siitä asiasta. "Aivan", Dina myönsi ja hymyili Siriukselle kokeeksi, "Eli kaikki on siis hyvin?"

"Niin", Sirius vastasi ja hymyili takaisin, "Kaikki on hyvin." Ja sitten hän kumartui pöydän yli ja suuteli Dinaa pitkään. Kun he viimein irroittautuivat toisistaan, kummankin kasvoilla oli jo hiukan enemmän väriä.

"Sirius?" Dina mumisi yhä hymyillen.

"Mitä?"

"Sinä et vastannut vielä yhteen kysymykseen?"

"No mihin?" Sirius kysyi epäluuloisena.

"Annatko sinä minulle anteeksi?"

"Totta kai", Sirius sanoi virnistäen. Sitten hän veti Dinan pöydän toiselta puolelta syliinsä. "Itse asiassa, en minä koskaan niin kovin vihainen sinulle ollutkaan."

***

Myöhemmin päivällä Sirius palasi takaisin Helgan kartanolle huomattavasti paremmalla tuulella kun oli sieltä lähtenyt. Eteisessä hän kohtasi Gustavin ja ennen kuin tajusi, mitä oli tekemässä, hän jo hymyili tälle lämpimästi ja huikkasi iloisen tervehdyksen.

"Ai hei Sirius", Gustav sanoi ja hymyili leveästi, ilahtuneena siitä, että Sirius kohteli häntä niin ystävällisesti.

Sirius haukkoi kauhistuneena henkeään tajuttuaan, mitä oli tehnyt. "Oho, sovitaanko ettei tuota äskeistä tapahtunut, jooko?" Sirius ehdotti. Vaikka hän olikin tehnyt sovinnon Dinan kanssa, se ei tarkoittanut, että hän olisi antanut anteeksi Gustaville.

"Ei sovita", Gustav vastasi.

"Minä en ole vielä antanut sinulle anteeksi", Sirius muistutti.

"Vielä!" Gustav hihkaisi voitonriemuisena.

"Enkä tule antamaankaan", Sirius lisäsi.

"Sirius", Gustav aloitti katuvaisena, "Minä tiedän, että minä käyttäydyin typerästi ja olen tosi tosi pahoillani ja lupaan, että menen puhumaan Dinan kanssa ja selittämään hänelle kaiken, mutta sinun on pakko antaa minulle anteeksi."

"Eikä ole", Sirius sanoi kylmästi, "Sitä paitsi sinun ei tarvitse selittää Dinalle enään mitään. Me tehtiin sovinto."

"Ai", Gustav sanoi yllättyneenä. "Joten nyt sinä voit tehdä sovinnon minunkin kanssa", hän lisäsi sitten toiveikkaana. "Niin kuin sanoin jo, minä olen todella pahoillani. Minä voin vaikka anella armoa polvillani, jos sinä sitä haluat, mutta sinun pitää antaa minulle anteeksi Sirius -kulta"

"En anna", Sirius sanoi ja käänsi Gustaville mielenosoitukselliesti selkänsä. "Ja sitä paitsi, minä en ole sinun kultasi."

"Okei, Sirius -kul-" Gustav lopetti ja rykäisi, ennen kuin jatkoi. "Sirius –kiltti. Olen pahoillani."

Sirius huokaisi raskaasti, ennen kuin kääntyi taas Gustavin puoleen. Tämä oli ilmeisesti ainoa keino saada Gustav pois hänen kimpustaan. "Hyvä on sitten, minä annan sinulle anteeksi, mutta vain ja vain sen takia, että minä en jaksa, kuin sinä koko ajan roikut minun kannoillani anelemassa anteeksi ja koska minä haluan, että sinä alat kokata taas, Jamesin ja Lilyn ruoat ovat suoraan sanottuna kamalia."

"Oi kiitos, Sirius –rakas", Gustav kiljahti ilahtuneena ja syöksyi halaamaan Siriusta. Sirius oli kuitenkin osannut varautua siihen ja karkasi pois Gustavin tieltä.

"Nyt minun on pakko etsiä Lily ja James ja kysyä, koska me ollaan lähdössä", Sirius sanoi paetessaan portaikkoon.

"Lähdössä!?" Gustav huudahti hätääntyneenä. "Minne te muka olette lähdössä?"

"Lilyn siskon häihin", Sirius sanoi pysähtyessään puolessa välillä portaikkoa. Sitten hän jatkoi matkaansa yläkertaan, ennen kuin Gustav ehti esittää lisäkysymyksiä.

Yläkerrassa Sirius potkaisi Lilyn ja Jamesin oven auki ja löysi heidät vierashuoneen sängyltään, erittäin tiukasti toisiinsa kietoutuneina

"Eikö tässä talossa saa minkäänlaista rauhaa?" James huudahti ärtyneesti Siriuksen marssiessa sisälle. Lily nousi istumaan sängyn laidalle ja yritti hivuttautua kauemmaksi Jamesista, mutta James kietoi kätensä tiukasti Lilyn vyötärön ympärille.

"Anteeksi, anteeksi, oi Sarvihaara Suuri, nuoleskelijoiden kuningas, että suvaitsin häiritä teidän tärkeää tehtäväänne", Sirius sanoi vakavasti istuutuessaan nojatuoliin huoneen nurkassa.

"En minä ole nuoleskelijoiden kuningas, se arvonimi on jo varattu sinulle", James vastasi.

Sirius vain virnisti hänelle ja kohautti olkapäitään. "Eli koska me lähdetään Petunian häihin?" Sirius kysyi Lilyltä.

"Sovitteko te Dinan kanssa?" Lily uteli, jättäen huomioimatta Siriuksen kysymyksen.

"Joo sovittiin", Sirius vastasi.

"Ja kertoiko hän sinulle äidistään?"

"Joo kertoi", Sirius vastasi tällä kertaa synkemmin.

"Mikä äiti?"James kysyi ymmällään.

"Se ihminen joka synnytti ja kasvatti hänet. Sitä kutsutaan äidiksi, Sarvihaara -pikkuinen, sinullakin on sellainen", Sirius selitti.

"Tarkoitin, että mitä hänen äidistään?"

"Äh, ei mitään", Lily sanoi, "Minä selitän sinulle myöhemmin."

"Joten koska me ollaan lähdössä Petunian häihin?" Sirius kysyi uudestaan.

"Me ollaan lähdössä jo tänään, mutta sinä taisit unohtaa sen tosiasian, että sinua ei ole edes kutsuttu", Lily sanoi kuivasti.

"Minä kuokin", Sirius vastasi iloisesti.

"Enpä tiedä onko hyvä idea päästää sinua riehumaan sisareni häihin", Lily sanoi.

"Lily kilttiiii", Sirius pyysi ja katsoi Lilyä viattomimmalla ja anovimmalla katseellaan.

"Jaa noin sinä sait ne kaikki tytöt luutakomeroon kanssasi Tylypahkassa", Lily mutisi silmiään pyöritellen.

"Minä olen ihan kiltisti."

Lily huokaisi alistuneesti. "Hyvä on, mutta jos sinä teet yhtään mitään vähänkin-"

"Älä huoli", Sirius keskeytti Lilyn iloisesti, "minä en tee mitään, olen yhtä vaaraton, kuin pieni koiranpentu."

"Sinulla ei ilmeisesti ole hajuakaan, kuinka paljon tuhoa koiranpentu voi saada aikaan", Lily huomautti.

Sirius vain kohautti olkapäitään hymyillen viattomasti. "Minun pitää mennä hyvästelemään Dina, jos me kerran ollaan lähdössä niin pian", Sirius sanoi ja nousi pystyyn.

"Vastahan sinä tulit Dinan luota", Lily muistutti.

"No ihan sama, minä menen takaisin." Sirius kohautti olkiaan ja pyyhälsi ulos huoneesta, yhtä nopeasti, kuin oli sinne tullutkin.

***

Dina katsoi Sirusta kulmat hieman hämmästyneinä kohollaan, mutta kuitenkin ilahtunut hymy huulillaan, kun tämä noin vartin päästä ilmestyi takaisin hänen ovelleen.

"Sinä et sitten kestänyt olla minusta kauempaa erossa", Dina naurahti.

Sirius kohautti olkiaan ja astui sisälle. "Minun piti tulla vain kertomaan sinulle, että me ollaan lähdössä Britanniaan Lilyn siskon häihin", Sirius kertoi.

Dinan ilme valahti. "Mutta koska sinä tulet takaisin?"

Sirius kohautti olkiaan. Itse asiassa hän ei ollut itsekään miettinyt yhtään, mitä tekisi häiden jälkeen. "En minä tiedä."

"Kai sinä tulet takaisin?" Dina kysyi säikähtäneenä.

Sirius epäröi sekunnin murto-osan, ennen kuin vastasi. "Totta kai tulen, sinähän olet täällä", hän huudahti sitten, aivan kuin asia olisi ollut itsestäänselvyys.

Dina hymyili nyt jo vapautuneemmin, samalla kun johdatti Siriuksen portaita ylös omaan huoneeseensa. "Hyvä. Mutta minun tulee sinua ikävä."

"Niin minunkin sinua", Sirius vastasi ja kietoi kätensä Dinan vyötärölle ja veti tämän lähemmäs itseään.

"Eikö Lilyn sisko ole jästi?" Dina kysyi hetken kuluttua, "Mitä ihmettä sinä teet hänen häissään?"

Sirius kohautti olkiaan. "Ei hajuakaan."

"Koska te lähdette?"

"Luultavasti parin tunnin kuluttua. Lilyn pitäisi ilmeisesti olla jo siellä auttamassa siskoaan", Sirius vastasi.

"Niin pian?", Dina kysyi pettyneenä. 

Sirius hymyili tytön ilmeelle. "Minähän lupasin tulla takaisin."

"Niin", Dina vastasi edelleen hiukan alakuloisella äänensävyllä.

"Enhän minä ole poissa kuin pari päivää. En edes viikkoa", Sirius yritti piristää Dinaa.

"Se tuntuu pidemmältä ajalta."

Jonkin aikaa he vain lepäsivät Dinan sängyllä sylikkäin, eikä kumpikaan tuntenut tarvetta puhua tai tehdä mitään. Lopulta Sirius nousi huokaisten pystyyn.

"Minun pitäisi nyt oikeasti lähteä, ennen kuin Lily ja James kyllästyvät odottamaan ja lähtevät ilman minua."

Dinakin kohottautui vastahakoisesti istumaan sängyn laidalle. "Minä tulen saattamaan sinua. Minä voin vaikka auttaa pakkaamisessa tai jotain", Dina tarjoutui.

Sirius kohautti okiaan. "Okei."

He kapusivat rappuset takaisin alakertaan ja lähtivät käsi kädessä ovesta ulos aurinognpaisteeseen.

Lily leipoi jättimäistä taikinaa pikkuleiviksi punainen kukkaesiliina päällä ja yritti olla välittämättä siskostaan, joka säntäili hysteerisesti ympäri taloa. Oli vihdoinkin häitä edeltävä ilta ja Lilystä alkoi pikku hiljaa tuntua, että hänen olisi pitänyt jättää koko häät väliin.

"Lily", Petunia kiljaisi hysteerisenä ja pyyhälsi keittiöön. "Missä minun huntuni on!?"

"En minä vaan tiedä, minä en ole edes koskenut siihen", Lily huokaisi kyllästyneenä. Nähtyään Petunian paniikkisen ilmeen, hän lisäsi kuitenkin rauhoittavalla äänellä: "Kysy äidiltä, kyllä se löytyy. Ja lakkaa hermoilemasta, kaikki menee ihan hyvin."

Petunia ei vaivautunut vastaamaan Lilylle vaan marssi ulos keittiöstä jättäen Lilyn pyörittelemään viidennettä pellillistä pikkuleipiä.

Saatuaan vihodinkin kaikki pikkuleivät onnistuneesti ulos uunista Lily päätti karata äkkiä Jamesin luo, ennen kuin Petunia keksisi hänelle taas jotain uutta tehtävää. Lily ilmiintyi Potterien pihalle ja koputti ulko-oveen. Hänestä oli epäkohteliasta ilmiintyä suoraan toisten taloon, vaikka James olikin sanonut hänelle, että sillä ei ollut väliä.

Hetken kuluttua James tuli avaamaan oven ja nähtyään Lilyn, hän kaappasi tämän syliinsä ja suuteli Lilyä suulle.

"Hei Lily", James sanoi suudelman lomassa, "Sinä pääsit sitten karkaamaan Petunialta."

"Joo, hän osaa olla varsinainen orjapiiskuri ja minun mielestä hän stressaa häistään aivan liikaa. Jos minä menen joskus naimisiin, minä aion ainakin hoitaa häät pos alta mahdollisimman pienellä vaivalla", Lily ilmoitti.

Ennen kuin James ehti vastata mitään, hänen isänsä ilmeistyi eteiseen. "James, aijotko sinä seisottaa vierastasi koko illan siellä rappusilla", Jack kysyi.

James virnisti isälleen ja väistyi niin, että Lily pääsi astumaan Pottereiden hieman sotkuiseen, mutta sitäkin kotoisampaan eteiseen.

"Hei Lily, mitenkäs sinun sisaresi häävalmistelut etenevät?" Jack kysyi hymyillen lämpimästi Lilylle.

"Siinähän ne, vaikka Petunia on tietysti ihan hermona", Lily vastasi myös hymyillen.

James johdatti Lilyn olohuoneeseen, jossa kaikki muut kelmit istuivat sohvalla ja nojatuoleilla.

"Hei Lily", Remus huikkasi Lilylle huoneen nurkasta, jossa hän ja Sirius pelasivat räjähtävää näpäystä.

"Hei vaan Remus", Lily vastasi ja istahti yhden sohvan nurkalle. James istui hänen viereensä ja veti hänet kainaloonsa.

"Sinä et sitten onnistu pitämään näppejäsi erossa tyttöystävästäsi hetkeäkään", Sirius huokaisi Jamesille muka paheksuvasti. James näytti Siriukselle kieltä. Sirius ei välittänyt Jamesista vaan kysyi Lilyltä: "Koska Petunian häät alkaa huomenna?"

"Kirkko alkaa kahdelta, mutta sinun ei ole pakko tulla sinne, jos et halua", Lily sanoi toiveikkaasti.

"Älä luulekaan, minä en jättäisi sisaresi epäilemättä mielenkiintoista jästivihkintää väliin mistään hinnasta."

Lily pyöritti Siriukselle huvittuneena silmiään.

"Mutta älä pelkää, minähän lupasin olla ihan kiltisti", Sirius rauhoiteli Lilyä.

"Kilttiys on suhteellinen käsite", Lily mutisi.

"Aivan!" Sirius hihkaisi.

Lily loi Siriuskseen varoittavan katseen, mutta tämä esitti ettei huomannut ja palasi takaisin räjähtävä näpäys –pelinsä pariin.

Lily viipyi Pottereilla pari tuntia ja lähti sitten nukkumaan, vedoten siihen, että hän oli muutenkin nukkunut niin vähän viime aikoina, että nukahtaisi huomenna kirkkoon, jos ei saisi nukuttua yksiä kunnon yöunia. Päästyään takaisin kotiinsa, hän kuitenkin huomasi ettei Petunialla ollut aikomustakaan antaa hänen vain nukkua rauhassa.. Tämä pyyhälsi häntä vastaan jo eteisessä.

"Lily, missä sinä olet ollut? Minä tarvitsen sinua, kukkalähetyksessä on tullut joku sekaannus ja minun hääkimpussani on kieloja eikä ruusuja", Petunia kiljui.

"Eikö sinun kimppusi pitänyt tulla vasta huomenna aamulla?" Lily kysyi unisena.

"No piti piti, mutta joku ääliö on sekottanut lähetykset ja se tuli jo tänä iltana ja siinä on vääriä kukkia."

"Soita sinne kukkakauppaan", Lily ehdotti hajamielisesti.

"En minä voi!" Petunia rääkäisi, "Tajuatko sinä yhtään, mitä kello on?"

"Ai joo", Lily huokaisi, "Minä soitan sinne heti aamulla, mene sinä nyt vain nukkumaan, kyllä sinäkin tarvitset joskus unta."

Lily vamisti vielä, että Petunia meni kiltisti nukkumaan, ennen kuin kömpi itsekin sänkyyn.

***

Lilystä tuntui, että melkein saman tien, kun hän oli nukahtanut, joku heitti tyynyn hänen kasvoilleen ja aukaisi verhot niin, että aamuaurinko pääsi paistamaan huoneeseen. Lily nousi istumaan sänkynsä laidalle ja räpytteli pöllämystyneenä silmiään. "Mitä nyt Petunia?"

"Nyt on aamu", Petunia kiljui ja näytti siltä kuin voisi lähteä lentoon millä hetkellä hyvänsä. "Nyt on aamu ja minä menen tänään naimisiin! Voitko uskoa?"

Lilyä hymyilytti, hän ei ollut nähnyt aina hillityn ja hyvin käyttäytyvän Petunian olevan noin innoissaan jostakin, kuin viimeksi heidän ollessaan noin viisivuotiaita.

Lily kömpi ylös sängystään ja lähti keittiöön keittämään kahvia. Petunia kuitenkin patisti hänet soittamaan kukkakauppaan ja antoi vielä pitkän listan muita tehtäviä, mitä Lilyn pitäisi hoitaa, ennen kuin kiirehti itse kampaajalle.

Aamupäivä kului nopeammin, kuin olisi pitänyt, ja ennen kuin Lily huomasikaan, kello oli jo yli yksi ja Lily seisoi huoneessaan peilin edessä sonnustautuneena hennon liilaan juhlamekkoonsa. Lily päätti, että hän näytti ihan mukiinmenevältä ja lähti auttamaan Petuniaa.

Petunia odotti Lilyä jokseenkin hysteerisen oloisena olohuoneessa. Hän oli sonnustautunut kermanvaaleaan ja kuohkeaan hääpukuun ja hänen hiuksensa oli kohotettu taidokkaalle nutturalle päälaelle ja niihin oli kiinnitetty valkea, läpikuultava huntu.

"Lily, auta minua, minä en saa tätä vetoketjua kiinni", Petunia huudahti heti kun Lily astui huoneeseen.

Lily meni vetämään Petunian puvun vetoketjun kiinni. "Rentoudu", hän sanoi sitten kaikkein rauhoittavimmalla äänellään, "Kaikki tulee menemään ihan hyvin. Sinun pitää rauhoittua nyt."

"Miten minä voisin rauhoittua, kun minä olen menossa naimisiin alle tunnin sisällä", Petunia rääkäisi ja katsoi Lilyä.

Lily vain pyöritteli silmiään ja istahti sohvan reunalle. Siinä samassa heidän isänsä kuitenkin pyyhälsi sisälle.

"No niin tytöt, nyt lähdetään", herra Evans sanoi ja Petunia ja Lily seurasivat häntä ulos. Herra Evans ajoi heidät kirkolle ja lähti sitten kiireisenä hoitamaan jotain muuta asiaa.

Kellon lähestyessä uhkaavasti kahta Petunia kävi koko ajan vain hysteerisemmäksi ja pian hän tartutti hermostuneisuutensa myös Lilyyn, joka yritti parhaansa mukaan rauhoitella tätä kirkon pienessä ja tunkkaisessa takahuoneessa.

"Kuule Petunia, minun pitäisi varmaan mennä jo kirkon puolelle, kun muutkin vieraat alkavat tulla", Lily sanoi lopulta Petunialle.

"Ei. Sinä et voi jättää minua yksin tänne", Petunia henkäisi hysteerisenä ja tarrasi Lilyn käsivarresta lujasti kiinni.

Lily irrotti huokaisten Petunian sormet käsivarrestaan ja painoi hänet istumaan kovalle puupenkille. "Rauhoitu", Lily sanoi Petunialle ties kuinka monennen kerran, "Isä tulee tänne ihan kohta, nähdään myöhemmin." 

Lily pyyhälsi ulos huoneesta, ennen kuin Petunia ehti sanoa mitään. Hän löysi Jamesin ja Siriuksen istumasta kirkon etupenkiltä iloisesti rupatellen.

"James. Sirius. Ylös." Lily sihahti pojille marssiessaan heidän luokseen kädet lanteilla.

"Mitä pahaa me nyt ollaan tehty?" Sirius kysyi Lilyltä ymmällään.

"Ensinnäkin sulhasen perheen on tarkoitus istua siinä ja toiseksikin kirkossa ei puhuta noin lujaa."

"Me oltiin täällä ensimmäisenä, kai me saadaan mennä istumaan, minne halutaan", James protestoi äänekkäämmin, kuin olis ollut tarpeellista, niin että muut vieraat kääntyivät katsomaan heitä kummissaan.

"Shhh!" Lily hyssytteli ja raahasi pojat toiselle puolelle kirkkoa.

***

Vähän yli puoli tuntia myöhemmin Lily seisoi Jamesin ja Siriuksen kanssa hääjuhlapaikan edustalla. Petunia ja Vernon olivat vihdoinkin onnellisesti naimisissa, mutta Lilyä se ei paljon lohduttanut, sillä hänellä olisi vielä edessään koko pitkä hääjuhla, jonka aikana hänen pitäisi huolehtia sadastaviidestäkymmenestä jästistä ja Siriuksesta ja Jamesista.

"No niin, menkää sisään ja olkaa kiltisti ja muistakaa, että nämä ovat jästihäät", Lily paasasi Siriukselle ja Jamesille ja tuuppi heidät sisälle kartanon ovesta.

Onnittelujen ja muiden alkusähelysten jälkeen, kun vieraat siirtyivät kaikki yhtä aikaa ottamaan ruokaa, Lily sai ensimmäistä kertaa, koko päivän aikana hengähtää hetken.

"Kello ei ole vielä lähellekään neljää ja minä olen jo ihan poikki", Lily valitti rysähtäessään istumaan tuolille Jamesin viereen, "Miten ihmeessä minä tulen seviämään tästä?"

James virnisti. "Älä stressaa, nämä ovat vain yhdet vaivaiset jästihäät. Kyllähän sinä olet selvinnyt paljon pahemmastakin."

Lily hymyili Jamesille, mutta ennen kuin hän ehti vastata mitään lihava ja punakka keski-ikäinen nainen lyllersi heidän luokseen. Naisella oli päällään kamala, oksennuksenvärinen ja liian tiukka juhlamekko ja hänen naamallaan oli leveä hymy.

"Hei Lily-kulta", nainen kirkaisi ja riuhtaisi Lilyn tiukkaan syleilyynsä. Kun nainen pitkän ajan kuluttua rysäytti Lilyn takaisin tuolille, Jamesista tuntui, että oli ihme, että tytön kaikki kylkiluut olivat vielä ehjiä.

"Hauska nähdä Elaine-täti", Lily mutisi.

"Mitä sinä olet puuhaillut, kesälomalla? Eikös sinun koulusi loppunut juuri, minne sinä aiot mennä opiskelemaan?", Elaine-täti kysyi niin nopeasti, että sanoista oli vaikea saada selvää. Sitten täti huomasi Jamesin. "Ja kuka tämä komea nuorimies on?"

"James Potter", Lily vastasi viimeiseen kysymykseen kyllästyneenä.

"Jaaha, vai James Potter. Minä en tunne ketään James Potteria, hän ei taida kuulua meidän sukuumme?"

"Ei, hän on minun poikaystäväni", Lily töksäytti.

"Jaaha, on se hyvä, että nykyajan nuoret avioituvat ja perustavat perheen niin aikaisin. Sinun hääsi on varmaan pian Petunian jälkeen", Täti sanoi hymyillen ja marssi matkoihinsa.

"Minä sanoin poikaystävä en sulhanen", Lily jupisi ja pyöritteli silmiään. "Missä Sirius muuten on?" hän kysyi Jamesilta.

James kohautti olkiaan. "En minä vaan tiedä. Hän on varmaan iskemässä, jotain pitkäsääristä liian niukasti pukeutunutta blondia?" James ehdotti.

"Hänellä on jo tyttöystävä", Lily muistutti.

"Jaa no ihan sama, mennään syömään, minulla on nälkä."

Lily nousi pystyyn ja johdatti Jamesin perässään häävieraiden läpi kohti noutopöytää.

***

Lily oli etsinyt Jamesia ja Siriusta kaikkialta viimeisen puolen tunnin aikana. Hääjuhlat jatkuivat kuta kuinkin suunniteltuun tapaan, mutta Sirius ja James olivat kadonneet kahdeksan jälkeen mystisesti jonnekin, eikä Lily ollut nähnyt heistä vilaustakaan sen jälkeen, vaikka oli mielestään katsonut joka paikan.

"Hei Lily, missä sinä olet ollut?" Lily kuuli tutun äänen takaansa ja käännähti kohti Jamesia, joka virnisi hänelle iloisesti kakkulautanen kädessään.

"Samaa voisi kysyä sinulta, minä olen etsinyt teitä joka paikasta", Lily kertoi.

"No tuota...", James aloitti, "Me ajateltiin, että on epäreilua, että Kuutamo ja Matohäntä jää paitsi kaikesta huvista ja me käytiin hakemassa ne."

"Mitä?"

James osoitti hymyillen yhteen nurkaan, jossa Sirius istui Peterin ja Remuksen kanssa ja kaikki kolme nauroivat makeasti jollekin. Lily kohotti kulmiaan Jamesille. "Että yksi kuokkavieras ei ollut vielä tarpeeksi", hän sanoi, mutta ei onnistunut täysin kätkemään huvittuneisuuttaan äänestään. "Petunia ei tykkäisi tästä, mutta onneksi hänellä on tarpeeksi muutakin ajateltavaa", Lily sanoi virnistäen ja vilkaisi Petunia joka tanssi kömpelösti punakan Vernonin kanssa hurmioitunut ilme kasvoillaan.

"Sinun siskollasi ei kyllä ole mikään paras maku miesten suhteen", James huomautti, "Onneksi sinulla on parempi."

Lily muksautti Jamesia leikillään olkapäähän, ennen kuin kurotti suutelemaan tätä nopeasti. "No niin, mene nyt viihdyttämään kavereitasi, minulla on muuta tekemistä", Lily hoputti Jamesia.

"He näyttävät viihtyvän aika hyvin ilman minuakin", James virnisti vilkaistuaan muiden kelmien suuntaan. Sirius kertoi jotain juttua huomiota herättävän kovalla äänellä ja piti boolilasia niin huterasti kädessään, että Lilystä näytti, kuin se olisi voinut tipahtaa hetkellä millä hyvänsä.

"Hyvä on mene sitten vahtimaan heitä ja pidä huoli, ettei Sirius saa mistään enää yhtään enempää alkoholia", Lily ohjeisti, ennen kuin pyyhälsi matkoihinsa.

Ennen kuin hän ehti kuitenkaan ottaa montakaan askelta, hänet pysäytettiin taas. Tällä kertaa häiritsijä oli Lilyn vuotta nuorempi Abby-serkku. Abbyllä oli luonnostaan blondit hiukset, jotka oli päälystetty paksulla hiuslakkakerroksella ja hän oli pukeutunut vaaleanpunaiseen ja Lilystä aivan liian avarakaula-aukkoiseen mekkoon.

"Hei Lily", Abby huikkasi iloisesti.

"No hei Abby."

"Tiedätkö kuka tuo erittäin hyvännäköinen poika on", Abby kysyi haaveellisesti ja nyökkäsi Siriuksen suuntaan.

"Hän on varattu", Lily sanoi nopeasti.

"No ei kai se estä häntä tanssimasta minun kanssani, varsinkin kuin hänen tyttöystäväänsä ei näy juuri nyt tarvitsevan häntä", Abby sanoi toiveikkaasti ja pyyhälsi Siriuksen luo, ennen kuin Lily ehti protestoida.

Lily päätti antaa Siriuksen hoitaa itse omat asiansa ja seuraavan tunnin ajan, hän käytti huolehtiakseen, että tarjolla oli tarpeeksi juotavaa ja ettei kakku loppunut kesken ja jutellessaan kohteliaasti sukulaistensa kanssa.

Lily oli juuri kuunnellut pitkän luennon jonkun hänelle tuntemattoman Vernonin sukulaisen nuoruudesta, kun hän törmäsi taas yhteen velhoon, jonka ei todellakaan olisi pitänyt olla siellä.

"Gustav!" Lily kirkaisi melkein törmättyään tähän vahongossa. "Mitä sinä täällä teet?"

"No minulla oli vähän yksinäistä, kun te lähditte ja minä ajatteli, että minä voisin ilahduttaa Siriusta läsnäolollani, koska hänellä on jo varmasit kamala ikävä minua", Gustav selitti.

Lily tujotti Gustavia suu auki. "Miten sinä löysit tänne?" Lily sai pitkän ajan kuluttua kysyttyä.

"Minä kysyi Jamesin vanhemmilta?"

"Mahtavaa", Lily mutisi. "Taas yksi velhokuokkavieras lisää aiheuttamaan vaikeuksia."

"En minä aiheuta vaikuksia", Gustav sanoi loukkaantuneena, "En minä ikinä aiheuta."

Lilyn teki mieli huomauttaa Gustaville muutamia tosiasioita, mutta hän piti suunsa kiinni ja tyytyi vain kohottamaan kulmiaan. "Kunhan vain pidät mielessä, että nämä ovat jästihäät."

"Totta kai", Gustav vastasi hymyillen Lilylle, "Minä taidankin mennä pyytämään Siriusta tanssimaan."

"Siitä hän varmaan ilahtuukin."

"Totta kai", Gustav sanoi. "Paitsi että hänellä näyttääkin jo olevan seuraa." Gustav osoitti tansilattialle, jossa Sirius tanssi Abbyn kanssa ja Lilyn mielestä Abby takertui Siriukseen vähän liian omistavasti. Onneksi Siriuksella näytti olevan edes hiukan epämukavaa, vaikka hän ei onnistunutkaan irroittautumaan Abbystä.

"Gustav, ole kiltti ja käy repimässä Abby irti Siriuksesta, ennen kuin hän tekee jotain typerää", Lily kehoitti Gustavia.

Yritettyään viihdyttää vieraita parhaansa mukaan vielä puoli tuntia, Lily oli aivan poikki ja olisi halunnut vain lähteä kotiin ja jättää koko juhlat muiden huoleksi. Olihan Petunialla sentään vanhemmat ja kaasot, joiden oli tarkoitus pitää huolta kaikesta, Lily ajatteli kiukkuisesti. Saman tien Lily huomasi, että Gustav eikä James kumpikaan ollut suoriutunut tehtävästään kovin hyvin, sillä hän löysi Abbyn istumasta Siriuksen sylissä ja Siriuksella oli kädessään lasillinen boolia. Lisäksi Jamesia ja Gustavia ei kumpaakaan näkynyt missään.

"Sirius, miksi ihmeessä sinä et osaa olla juhlissa selvin päin, niin kuin sivistyneet ihmiset?" Lily kysyi kyllästyneenä marsiessaan heidän luokseen.

"Kerro sinä, Lily-kulta, että miksi Sarvihaara kieltäytyy antamasta minulle mitään alkoholipitoista juomaa?"

Lily hymyili. "Hän pelkää minua liikaa."

Sitten Lily kiinnitti huomionsa takaisin serkkuunsa, joka oli kietonut kätensä Siriuksen kaulan ympärille.

"Abby, enkö minä kertonut sinulle, että hänellä on tyttöystävä", Lily sanoi kohottaen kulmiaan paheksuvasti.

"No ei se näytä häntä kovin paljon haittaavan", Abby puolustautui.

"Niin, koska hän on humalassa. Se haittaa häntä huomena aamulla." Sitten Lily kääntyi katsomaan Siriusta tiukasti. "Sirius, tänne", hän käski ja katsoi Siriusta kaikista uhkaavimmalla katseellaan. Sirius ilmeisesti pelkäsi Lilyä myös liikaa vastustaakseeen häntä, joten hän nousi kiltisti pystyyn niin kovalla vauhdilla, että Abby melkein tipahti hänen sylistään.

Abby käänyi katsomaan Lilyä loukkantuneena, mutta Lily oli jo lähtenyt raaahaamaan Siriusta kohti uko-ovia. "Sirius, etkö sinä tajua, että sinä et voi koko ajan käyttäytyä noin vastuuttomasti. Sinulla on tyttöystävä ja sinä olit hyvin vähällä pettää häntä, jos minä en olisi keskeyttänyt teitä. Alkoholin käytössä ei ole mitään pahaa, jos osaa käyttää sitä kohtuullisesti ja jos ei muutu täydelliseksi ääliöksi heti kun -"

"Lily hei, voisitko sinä säästää moraaliluennon huomiseksi kun minulla on kamala krapula ja jo valmiiksi huono olo", Sirius keskeytti, heidän päästyään ulos.

"Hyvä on, minä tulen teille sitten heti huomenna aamulla", Lily ilmoitti. Sitten, ennen kuin Sirius ehti sanoa mitään, hän ilmiinnytti heidät molemmat pois juhlapaikalta.

"Hei Lily, minne sinä ilmiinnytit meidät?" Sirius kysyi yllättyneenä, pidelleen kädessään yhä boolilasia, jonka oli epähuomiossa ottanut mukaansa. "Sinähän olit käytännössä niiden juhlien emäntä, miten ne kaikki pienet vieras-parat pärjäävät ilman sinua."

"En tiedä ja eipä ole minun ongelmani, minä kyllästyin ja sinua ei ilmeisesti voi jättää sinne ilman lastenvahtia, joten... Ja me olemme muuten Viistokujalla, ensimmäinen paikka, joka minulle tuli mieleen."

Sirius katsoi ensimmäisen kerran ympärilleen ja huomasi heidän todellakin olevan Viistokujalla, jota valaisivat vain himmeät taijan avulla palavat katuvalot. Vaikka ilta oli jo niin pitkällä, monet velhot ja noidan olivat vielä liikkeellä. Tunnelma oli kuitenkin kireä ja kaikki näyttivät kiiruhtavan koteihinsa, tai minne sitten olivatkaan menossa. Lily muisteli, että tunnelma oli ollut ennen aivan erilainen ja hänellä kesti vähän aikaa tajuta, että ihmisten kireys täytyi johtua Voldemortista. Viistokujalle oli Päivän Profeetan mukaan tehty useampiakin kuolonsyöjien hyökkäyksiä ja ihmisiä oli kadonnut omista kodeistaan.

Lily huokaisi. "Ehkä ei ollut hyvä idea ilmiintyä tänne."

"Ehkä ei...", Sirius sanoi mietteliäänä.

"Mitä nyt?" Lily kysyi levottomana. Ennen kuin Sirius ehti kuitenkaan vastata, kadun hiljaisuuden rikkoi äänekkäiden poksahdusten sarja. Lily kääntyi ympäri ja huomasi katsovansa suoraan heidän taakseen ilmiintyneen kuolonsyöjäjoukon naamioituihin kasvoihin.

17. – Uneton yö

Lily jähmettyi paikoilleen, kun kuolonsyöjäjoukko lähti etenemään hitaasti kadulla nakellen kirouksia kohti hätääntyneitä ja ympäriinsä säntäileviä ihmisiä. Lily tajusi, että heidän ainoa tarkoituksensa oli saada aikaan mahdollisimman paljon kauhua, sekasortoa ja kuolemaa. Lily tajusi vain etäisesti, että hänen olisi pitänyt liikkua, juosta karkuun, mutta hän ei saanut jäseniään toimimaan. Viimein hän havahtui Siriuksen nykäistessä hänet piiloon kulman taakse.

Heidän päästyään hetkeksi pois kuolonsyöjien näköetäisyydeltä, Lily puristi silmänsä kiinni ja yritti saada hengityksensä tasaantumaan. Sitten hän avasi silmänsä ja katsoi Siriukseen. "Meidän pitää päästä pois täältä. Nyt heti", Lily sanoi Siriukselle.

"Ei käy", Sirius ilmoitti ja pudotti puolillaan olevan boolilasin, jota oli epähuomiossa puristanut koko ajan kädessään. "Kyllä minä muutamalle kuolonsyöjälle aina pärjään", Sirius sanoi ja virnisti itsevarmasti.

Lily huokaisi ja tarttui Siriuksen käteen, valmiina ilmiinnyttämään heidät molemmat pois, ennen kuin Sirius aiheuttaisi mitään hankaluuksia. Sirius oli kuitenkin jo ravistanut kätensä irti ja syöksynyt takaisin Viistokujalle, suoraan kohti kuolonsyöjiä.

"Sirius, miten sinä voit olla noin uskomattoman typerä edes kännissä?" Lily kiljaisi raivoissaan syöksyessään Siriuksen perään.

Nyt Viistokuja oli jo täyden kaaoksen vallassa. Kuolonsyöjiä oli ilmiintynyt lisää ja hätääntyneet velhot ja noidat vain säntäilivät ympäriinsä kirkuen ja yrittäen etsiä omaisiaan. Kiroukset lentelivät sinne tänne ja liikkeiden ikkunat särkyivät räsähdellen. Kuolonsyöjät näyttivät nauttivan aiheuttamastaan sekasorrosta. Lily väisti täpärästi yhden kirouksen ja keskittyi sitten etsimään katseellaan Siriusta ja löysi tämän pian kaksintaistelemasta erään kuolonsyöjän kanssa. Sirius oli kuitenkin jäämässä pahasti alakynteen, johtuen ehkä siitä alkoholin määrästä, jonka hän oli illan aikana nauttinut. Juuri kun Lily oli aikeissa mennä auttamaan häntä, hän kuuli jonkun lausuvan loitsun takanaan ja onnistui juuri ja juuri väistämään tappokirouksen. "Tainnutu!" Lily huusi, mutta hänellä ei ollut aikaa jäädä katsomaan, osuiko hänen loitsunsa, koska kaksi muuta kuolonsyöjää, hyökkäsivät hänen kimpuunsa samaan aikaan toiselta suunnalta.

Seuraavan kerran Lily ehti vilkaista Siriusta vasta pitkän ajan kuluttua ja näki hämmästyksekseen, että tämän oli jotenkin onnistunut pysytellä loukkaantumattomana mukana taistelussa. "Sirius!" Lily huusi samalla kun yritti epätoivoisesti luovia tietään taistelun läpi. Sirius ei kuitenkaan kuullut häntä.

"Siri –tainnutu!- us, tänne heti. Tainnutu!", Lily kiljui nakellen kirouksia tielleen osuneille kuolonsyöjille, samalla kun yritti päästä lähemmäs Siriusta. Sirius näytti vihdoin huomanneen Lilyn ja vilkutti tälle iloisesti, ennen kuin kääntyi taas tainnuttamaan yhden kuolonsyöjän. Sirius ei näyttänyt olevan tippaakaan huolissaan heidän turvallisuudestaan. "Ääliö", Lily kirahti ja jatkoi matkaansa.

Viimein Lily pääsi Siriuksen luokse ja tainnutti äkkiä kuolonsyöjän, johon Sirius oli käyttänyt mitä ihmeellisimpiä, mutta jokseenkin tehottomia kirouksia. "Hei, se oli minun!" Sirius huudahti ja katsoi Lilyä loukkaantuneena.

"No voi anteeksi, seuraavalla kerralla minä voin sitten antaa hänen vaikka tappaa sinut, jos sinä sitä haluat. Nyt häivytään täältä", Lily huusi. Sinä samassa he kuitenkin kuulivat pilkallisen naurahduksen takaansa. "Hei serkku, mikäs sinut tänne lennätti?" Sirius pyörähti ympäri, ennen kuin Lily ehti äännähtääkkään ja osoitti ylimielisesti virnistelevää Bellatrixia taikasauvalla kasvoihin. Lilykin kohotti oman sauvansa, mutta jäi tarkkailemaan tilannetta hiukan Siriuksen taakse.

"Terve vaan, Bella", Sirius sanoi vaarallisen kohteliaalla äänellä, "Oletko nauttinut olostasi rakkaan Voldemortin orjana."

Virne katosi Bellatrixin kasvoilta nopeasti. "Kehtaatkin sanoa pimeyden lordin nimen ääneen, saastainen verenpetturi!" Bellatrix kirkaisi raivoissaan, "Kidutu!"

Sirius väisti kirouksen tieltä ja nauroi Bellatrixille pilkallisesti. "Etkö tuon parempaan pysty? Nähtävästi Voldemort ei ole sittenkään kouluttanut sinua kovin hyvin." Sitten Sirius lennätti oman kirouksensa kohti Bellatrixia, ennen kuin tämä ehti väistää. Bellatrix lensi iskun voimasta monta metriä kauemmas, mutta oli taas saman tien jalkeilla. "Kidutu", Bellatrix kiljaisi uudestaan ja sinkosi kirouksen kohti Siriusta. Tällä kertaa Sirius ei ehtinyt väistää, vaan loitsu osui häntä suoraan rintaan. Sirius kaatui huutaen maahan ja Lily soi vain yhden kauhunsekaisen vilkauksen häneen, ennen kuin käänsi katseensa Bellatrixiin. "Tainnutu", Lily huusi, mutta taika meni reilusti ohi, johtuen ehkä hänen käsiensä hillittömästä vapinasta.

"Jaaha, kuraverinen liittyy mukaan leikkiin", Bellatrix sanoi ja kääntyi hymyilemään julmasti Lilylle. Samalla hänen kidutuskirouksensa vaikutus lakkasi ja Sirius nousi hieman horjuen jaloilleen. "Jätä Lily rauhaan", Sirius sanoi heikolla äänellä. Bellatrix vain nauroi Siriukselle pilkallisesti.

"Kidutu!"

"Tainnutu."

Sirius ja Bellatrix lausuivat kirouksensa täsmälleen samaan aikaan. Bellatrix väisti Siriuksen tainnutustaian helposti, mutta Sirius pääsi pois Bellatrixin kirouksen tieltä vain, koska Lily veti hänet syrjään viime tipassa. Heti sen jälkeen Bellatrix sinkosi toisen kirouksen kohti Siriusta. Tällä kertaa Sirius ei kuitenkaan ehtinyt varautua, sillä Bellatrix oli kironnut hänet äänettömästi. Taika osui Siriusta suoraan rintaan ja tämä lensi noin kymmenkunta metriä taaksepäin, ennen kuin osui maahan ja jäi makaamaan siihen liikkumattomana.

"Sirius!", Lily kirkaisi kauhuissaan ja juoksi Siriuksen luokse peläten pahinta. Lily ei kuitenkaan ehtinyt tarkistaa, miten Siriuksen oli käynyt, sillä Bellatrix loitsi aseistariisuntaloitsun häneen ja Lilyn taikasauva lipesi hänen otteestaan ja lensi suoraan Bellatrixin odottavaan käteen. Lily tarttui enempiä miettimättä Siriuksen taikasauvaan, joka oli pudonnut hänen viereensä maahan. "Tulejo taikasauva", Lily huusi ja molemmat sauvat lensivät Bellatrixin kädestä. Lily nappasi ne voitonriemuisesti ilmasta ja tainutti Bellatrixin nopeasti. Sitten hän kyykistyi Siriuksen luokse ja käänsi tämän varovasti ympäri. Hän huomasi, että Siriuksen takaraivoon oli ilmestynyt syvä, verta vuotava haava. Lily oletti, että se oli tullut Siriuken osuessa maahan.

"Voi ei", Lily henkäisi ja yritti ravistella Siriusta hereille, mutta tämä ei osoittanut mitään tokenemisen merkkejä. Lily raahasi Siriuksen nopeasti hieman sivummalle, jotta saisi ilmiinnyttyä rauhassa pois Viistokujalta.

***

Vasta ilmiinnyttyään Pyhän Mungon taikatautien ja –vammojen sairaalan aulan lattialle, Lily kunnolla tajusi, mitä oli tapahtunut. Siihen saakka hän oli vain toiminut jonkinlaisen henkiinjäämisvaiston varassa, yrittäen parhaansa mukaan saada Siriuksen ja itsensä pois Viistokujalta suurin pirtein ehjin nahoin. Nyt hän kuitenkin tajusi, kuinka vähällä hä oli ollut kuolla. Ja hän ei vielä edes tiennyt, miten pahassa kunnossa Sirius oli.

Kamalat ajatukset risteilivät hänen päässään, kun kaksi hoitajaa lähestyivät heitä. Sen jälkeen kaikki oli oikeastaan jotenkin sumuista. Hän muisti, että hoitajat olivat kysyneet häneltä jotain ja hän oli vastannut ja he olivat vieneet Siriuksen pois ja hän oli seuannut perässä, mutta lopulta hänet oli vain jätetty odotushuoneeseen odottamaan yksin ja tietämättömänä.

Lopulta keski-ikäinen, pyöreähkö ja ystävällisen näköinen hoitaja tuli hänen luokseen. "No niin, minä voin hoitaa sinut nyt", hoitaja sanoi ystävällisen lempeällä äänellä.

"Hoitaa? Miksi minua pitäisi hoitaa?" Lily kysyi ymmällään.

"Kulta pieni, sinähän vuodat verta", hoitaja selitti ystävälisesti.

"Ai", Lily sanoi ja huomasi vasta silloin, että hänen otsassaan todellakin oli verta vuotava haava. Hänellä ei ollut hajuakaan, mistä se oli tullut. Hän antoi hoitajan taluttaa hänet vastaanottohuoneeseen. Istuuduttuaan puiselle tuolille, hän tajusi, kuinka pohjattoman väsynyt hän oli. Hän oli herännyt aikaisin aamulla ja touhunnut siitä saakka koko ajan jotain. Lily ei ollut edes tajunnut, kuinka paljon kello on.

"Miten Sirius voi?" Lily kysyi heikolla äänellä.

"Sirius? Ai Musta, se sinun ystäväsi", hoitaja sanoi, ystävällisellä, mutta hiukan vaivaantuneella äänellä. "No suoraan sanottuna, ei kovin hyvin. Hänellä on ollut rankka ilta. Kidutuskirouksia ja ties mitä muita kamalia pimeyden taikoja", hän huokaisi puoliksi itsekseen ja naksautti kieltään paheksuvasti.

Hoitaja paransi Lilyn haavat ja sitten hän etsi Lilylle huoneen, jossa tämä voisi levätä rauhassa.

"Ei", Lily vastusteli, "En minä voi levätä, täytyy mennä katsomaan Siriusta."

Hoitaja naurahti lempeästi. "Sinusta ei ole Siriukselle mitään hyötyä juuri nyt ja sitä paitsi näenhän minä, että sinä olet niin väsynyt, että voisit nukahtaa seisaallesi, millä hetkellä hyvänsä."

Lily ei voinut kiistää sitä tosiasiaa, joten hän kävi kiltisti pitkäkseen ja sulki silmänsä.

Pian hän huomasi, että vaikka hän olikin rättiväsynyt, nukkuminen ei ollut niin helppoa. Hän kyllä nukahti heti, mutta hän näki kamalaa painajaista kuolonsyöjistä, jotka jahtasivat häntä ja Siriusta ja lopulta hän huomasi, ettei Sirius ollutkaan hänen kanssaan enää...

Lily heräsi kauhuissaan ja hänellä kesti hetken aikaa selvittää itselleen, mitkä viime yön tapahtumista olivat unta ja mitkä totta. Sitten hän katsoi kelloa ja tajusi, että se oli vasta vähän yli neljä aamuyöllä. Hän oli siis nukkunut vasta parisen tuntia. Silti hänestä tuntui, kuin hän olisi nukkunut kunnon yöunet, eikä univajeesta ollut tietoakaan. Niimpä Lily loikkasi pois sairaalavuoteestaan ja lähti etsimään hoitajaa, joka voisi ohjata hänet Siriuksen luokse.

Lily oli kamalan huolissaan Siriuksesta ja hänestä tuntui, että koko juttu oli hänen syytään. Hänen ei olisi alun perinkään pitänyt ilmiinnyttää heitä Viistokujalle ja hänen olisi pitänyt ainakin hoitaa heidät pois sieltä mahdollisimman pian. Siriushan oli juonut ja silti Lily oli päästänyt hänet yksin riehumaan kuolonsyöjien sekaan. Vaikka eihän Lily tietenkään ollut sitä mitenkään vapaaehtoisesti tehnyt, vaan Sirius oli oikeastaan karannut häneltä, mutta Lilystä tuntui silti, että hänen olisi pitänyt pitää Siriuksesta parempaa huolta.

Lopulta Lily ohjattiin Siriuksen huoneeseen. Siriuksen parantajan mukaan, Sirius ei ollut vielä tarpeeksi hyvässä kunnossa, ottamaan vastaan vieraita, mutta tämän oli lopulta pakko päästää Lily Siriuksen luo.

"Mustalle ei ole mitään hyötyä, että sinä olet siellä", parantaja teroitti vielä, ennen kuin päästi Lilyn sisään, "Hän ei ole vielä tajuissaan, hän ei edes tiedä, että sinä olet siellä."

Lily vain kohautti olkiaan parantajan puheille ja astui hermostuneena sisälle. Sirius näytti kalpealta ja hauraalta maatessaan elottomana sairaalansängyssä ja Lilyn silmiin kihosivat kyyneleet. Hän ei ollut tottunut näkemään Siriusta noin avuttomana ja haavoittuvaisena.

"Sirius", Lily kuiskasi ja astui Siriuksen vierelle. "Mikä hänellä on?" Lily kysyi parantajalta, sillä hän ei vieläkään tiennyt mitä loitsua Bellatrix oli käyttänyt, koska tämä ei ollut sanonut sitä ääneen.

"No tuota...", parantaja sanoi vaivaantuneena, "Me emme tarkalleen tiedä, mikä loitsu se oli, mutta erittäin vahva pimeyden taika ja se ei kyllä taatusti tehnyt hyvää hänelle... Eikä kidutuskirous ja iskeytyminen katukivetykselle varmastikaan parantanut asiaa. Sinun ystävälläsi on ollut rankka yö."

"Mutta kai hän tokenee ennalleen?" Lily kysyi ja jäi odottamaan vastausta hermostuneena.

"Kyllä hän paranee, tosin siinä voi kulua jonkin aikaa", parantaja huokaisi.

"Koska hän herää?"

"Sitten kun hän on valmis siihen", parantaja sanoi. "Kutsu minua, jos jotain muutosta tapahtuu", tämä lisäsi vielä, ennen kuin pyyhälsi pois huoneesta.

Lily veti tuolin alleen ja tarttui Siriusta kädestä. "Anna anteeksi Sirius", Lily sanoi hiljaa, taistelleen edelleen kyyneleitään vastaan, "Minä olen niin hirveän pahoillani, se oli kokonaan minun vikani."

Lily istui hetken hiljaa Siriuksen vieressä ja sitten hän yhtäkkiä tajusi, että oli unohtanut kokonaan muut kelmit, kaiken hässäkän keskellä. Heille pitäisi ilmoittaa heti. Lily nousi huokaisten pystyyn ja valmistautui ilmiintymään takaisin Petunian hääjuhlapaikalle.

Vanhan kartanon pihalla Lily huomasi, että juhlat olivat vielä täydessä käynnissä, vaikka kello oli jo melkein puoli viisi. Hääpari oli jo lähtenyt pois, samoin kuin suurin osa vieraista, mutta paikalle jääneet olivat onnistuneet pitämään melutasoa yllä kiitettävästi. Lily löysi Jamesin, Remuksen ja Peterin yhden pöydän päädystä keskustelemasta ja meni suoraan heidän luokseen.

"Hei Lily", James huudahti nähtyään hänet, "Missä sinä olet ollut? Ja tiedätkö yhtään, missä Sirius on, häntä ei ole näkynyt pitkään aikaan?"

"Tiedän", Lily vastasi heikolla äänellä.

"Mikä hätänä?" James kysyi huolestuneena, katsottuaan Lilyä vasta nyt ensi kerran tarkkaan, ja huomattuaan kuinka kalpea ja rasittuneen näköinen tyttö oli. James nousi seisomaan ja tarttui Lilyä varovasti olkapäistä. "Mitä on tapahtunut?"

Lily kietoi kätensä Jamesin kaulan ympärille ja painoi kasvonsa vasten hänen olkaansa ja nuuhki Jamesin tuttua ja turvallista tuoksua. Jostain syystä kyyneleet tulvahtivat taas hänen silmiinsä ja kastelivat Jamesin paidan olkapään. James kietoi kätensä Lilyn ympärille lohduttavaan halaukseen ja painoi Lilyn sitten hellästi tuolille istumaan ennen kuin toisti kysymyksensä: "Mitä on tapahtunut?"

Lily veti syvään henkeä, ennen kuin aloitti."Minä ilmiinnyin Siriuksen kanssa pois täältä, koska Sirius oli juonut ihan liikaa ja minä olin kyllästynyt paapomaan kaikkia ja me menimme Viistokujalle ja sitten kuolonsyöjät hyökkäsivät –"

"Siis MITÄ?" James älähti.

"Niin, kuolonsyöjät hyökkäsivät ja me kaksintaistelimme Bellatrixin kanssa – tai oikeastaan kolmintaistelimme, koska meitä oli kolme – ja Bellatrix kirosi Siriuksen ja nyt Sirius on sairaalassa, eikä hän ole vieläkään herännyt.", Lily selitti ja pyyhkäisi viimeisen kyyneleen silmäkulmastaan.

"Sirius sairaalassa?" James kysyi paniikkisella äänellä ja valahti kasvoiltaan lakananvalkoiseksi, "Mikä hänellä on?"

"Parantajan mukaan hän tulee täysin kuntoon, mutta viimeksi kun minä näin hänet, hän oli vielä tajuton."

James nyökkäsi, muttä ei näyttänyt rauhoittuvan tiedosta yhtään."Entäs sinä?" James kysyi sitten huolissaan, "Kai sinä olet kunnossa."

"Olen", Lily sanoi vaisusti, "Lähdetään takaisin sairaalaan."

Juuri silloin Gustav saapui heidän luokseen ja vilkaisi ensin Lilyn rasittuneita ja kalpeita kasvoja ja sitten Jamesin hätääntynyttä ilmettä huolestuneena. "Mitä nyt?" Gustav kysyi rypistäen otsaansa ja veti itselleen tuolin Lilyn vierestä.

James selitti Gustaville nopeasti mitä oli tapahtunut ja kuultuaan, että Sirius oli joutunut sairaalaan, Gustav valahti samalla tavalla kalpeaksi, kuin James. "Meidän täytyy mennä sinne heti", Gustav huudahti ja nousi pystyyn.

"Niinhän me oltiin tekemässäkin, ennen kuin sinä tulit", James huomautti ja nousi ylös. Hän sulki silmänsä keskittyäkseen ilmiintymään sairaalaan. Onnkesi Lily kuitenkin tajusi hänen aikeensa ajoissa. "James!" Lily sihahti ja nykäisi Jamesia käsivarresta. "Nämä ovat edelleenkin jästihäät."

"Ai anteeksi", James mutisi kohauttaen olkiaan ja marssi ulos muut kelmit, Gustav ja Lily vanavedessää.

He ilmiintyivät kaikki Pyhän Mungon etuaulaan ja Lily johdatti heidät nopeasti viidenteen kerrokseen ja Siriuksen huoneeseen. Huoneeseen oli tuotu kaksi muuta ilmeisesti samassa hyökkäyksessä loukkantunutta. Siriuksen sängyn eteen oli vedetty verhot. Ennen kuin he ehtivät Siriuksen sängyn luokse, paikalle pyyhälsi sama parantaja, jonka kanssa Lily oli keskustellut aiemmin.

"Mitä te oikein kuvittelette tekevänne?" parantaja tiukkasi.

"Me ajattelimme mennä katsomaan ystäväämme", James vastasi kärsimättömästi.

"Te ette voi mitenkään kaikki viisi vierailla hänen luonaan samaan aikaan, herra Musta tarvitsee nyt vain lepoa ja rauhaa."

"Hah, Siriusko muka tarvitsee lepoa ja rauhaa", James tuhahti pyöritellen silmiään, ennen kuin pyyhälsi parantajan ohi Siriuksen sängyn luo. Gustav, Lily, Remus ja Peter seurasivat hänen esimerkkiään ja kaikki kokoontuivat Siriuksen sängyn ympärille välittämättä parantajan vihaisista mulkaisuista.

***

He istuivat vaitonaisina Siriuksen sängyn ympärillä yön vaihtuessa hiljalleen aamuksi. Sirius ei osoittanut minkäänlaisia elonmerkkejä ja hoitaja, joka kävi aina välillä vilkaisemassa häntä pikaisesti sanoi vain, että he eivät voineet tehdä enää yhtään mitään ja että Sirus heräisi kyllä ennen pitkää.

Kuudelta aamulla Lily meni hakemaan heille kaikille kahvia sairaalan kahviosta. Hän huomasi, että sairaala oli paljon täydempi kuin yleensä ja yksi kiireinen hoitaja tiesi kertoa Lilylle, että hyökkäys oli ollut yksi tuhoisimpia ja kuolonuhrien määrä oli arvioitu vähän alle viitentoista ja vakavasti loukkaantuneita oli noin kaksi kertaa enemmän. Jokaisen, joka tiesi ilmiantaa kuolonsyöjiä, tulisi ilmoittaa tietonsa mahdollisimman pian ministeriöön. Lily ja Sirius olivat tunnistaneet Bellatrixin, mutta Lily arveli, että hänen olisi ihan turha ilmoittaa sitä ministeriöön, koska kaikki tiesivät mutenkin varsin hyvin, että Bellatrix oli Voldemortin palveluksessa.

Vasta päästyään takaisin Siriuksen oven eteen, kauhea ajatus iski Lilyn päähän.

"James", Lily henkäisi astuttuaan ovesta sisään leijuttaen edessään viittä höyryävää kahvimukia. "Olikohan sinun isäsi mukana taistelussa kun hän on kerran aurori ja killan jäsen?"

"Shhh", James hyssytteli Lilyä ja vilkaisi ympärilleen. Samalla hänen silmänsä kuitenkin laajenivat, kun hän tajusi, mitä Lily ajoi takaa. He olivat kaikki olleet niin väsyneitä ja huolissaan Siriuksesta, ettei kenenkään mieleen ollut pälkähtänyt huolehtia, muista läheisistään.

"Lily, minun täytyy mennä varmistamaan, ettei hän..." James kuiskasi lakananvaalkeana ja nousi ylös tuoliltaa.

Lily nyökkäsi vakavana. "Minä tulen mukaan."

He kävelivät hiljaisuuden vallitessa pitkin Mungon käytäviä ja lopulta he löysivät ilmoitustaululle kinnitetyn kuolleiden listan. James veti syvään henkeä, ennen kuin kääntyi katsomaan virallisennäköistä pergamenttia, johon oli kirjotettu siistillä käsialla kaksitoista nimeä. Listalla ei ollut yhtäkään Potteria. James halasi Lilyä tiukasti helpottuneena ja Lily kietoi kätensä Jamesin ympärille ja he seisoivat siinä hetken aikaa paikallan, puhumatta vieläkään mitään.

"Okei, minun pitää tarkistaa, että hänellä on kaikki kunnossa", James huokaisi lopulta, "vaikka hän ei ollutkaan... vaikka hänen nimensä ei ollutkaan tuolla listalla."

Lily tarttui Jamesia kädestä ja he lähtivät kyselemään loukkaantuneita hoitavilta parantajilta oliko Jack Potteria tuotu heille hoitoon.

"Ei hän ole meillä hoidossa ollut, mutta hän on täällä kuitenkin", eräs nuori parantaja kertoi Jamesille.

"Kuinka niin?"

"Hän tuli tänne Andrea Sommersin kanssa pari tuntia sitten. Sommers loukaantui vakavasti, minä en tiedä, miten hän voi nyt."

"Okei, missä he ovat?" James kysyi parantajalta.

Parantaja ohjasi Jamesin ja Lilyn Andrean huoneen oven eteen ja James ja Lily astuivat varovasti sisään. Jack istui Andrean sängyn vieressä ja luki jotain lehteä synkkä ilme kasvoillaan.

"Hei isä", James snaoi hiljaa.

"James! Ja Lily. Mitä te täällä teette?" Jack huudahti yllättyneenä.

"Onko Andrea kunnossa?" James kysyi, sivuttaen isänsä kysymyksen.

Jack kohautti olkiaan. "Hän on ihan kunnossa, mutta mitä te teette täällä tähän aikaan?"

"No Lily ja Sirius ilmiintyivät Viistokujalle vähän huonoon aikaan ja he joutuivat tavallaan suoraan keskelle kuolonsyöjien hyökkäystä ja Sirius loukkaantui", James selitti ja veti Lilyn vaistomaisesti lähelleen puhuessaan.

"Mitä?!" Jack huudahti ja ponkaisi ylös tuoliltaan.

"Hän on ihan kunnossa", Lily rauhoitteli Jackiä, "Tai en minä tiedä, koska hän ei ole vielä herännyt, mutta niin hänen parantajansa ainakin sanoi."

Jack nyökkäsi. "Entäs sinä?"

"Minä selvisin parilla naarmulla ja mustelmalla", Lily sanoi hymyillen.

"Hyvä, entäs tunnistitteko te ketään kuolonsyöjää?" Jack sanoi virallisella äänensävyllä.

"No me kyllä kaksintaisteltiin Bellatrixin Lestrangen kanssa, mutta en usko, että siitä tiedosta on apua kenellekään", Lily sanoi.

Jack nyökkäsi uudestaan. "No onneksi teille ei käynyt sen pahemmin, mennään nyt katsomaan Siriusta, koska Andrea näyttää nukahtaneen uudestaan."

"Mitä sinä edes teit täällä hänen luonaan?" James kysyi epäluuloisena.

"No en mitään erikoista, meillä oli puhuttavaa", Jack sanoi kohauttaen olkiaan ja hoputti Lilyn ja Jamesin edellään ulos huoneesta.

18. –

Sirius avasi hitaasti silmänsä ja huomasi tuijottavansa jotain valkoista ja kiinteää. Hetken mietittyään hän tajusi, että se oli katto. Hänkäänsi katsettaan hiukan oikealle, kunnes hänen silmiinsä osuivat Gustavin kasvot. Otsa oli huolestuneesti rypyssä ja silmät näyttivät väsyneiltä. Sirius käänsi katsettaan vielä hiukan alaspäin ja huomasi, että hänen kätensä oli jostain syystä Gustavin kädessä.

"Yyyh!" Sirius kiljahti erittäin tyttömäisesti ja ponkaisi istumaan. Samalla hän tajusi, että se oli virhe, koska hänen päätään vihlaisi inhottavasti ja hän huomasi, että hänellä oli muutenkin huono olo ja hänestä tuntui, että hän voisi oksentaa hetkellä millä hyvänsä.

"Ai hei Sirius, sinä olet vihdoinkin herännyt", Gustav sanoi ilhatuneena.

Sirius pälyili pöllämystyneenä ympärilleen. Häneltä kesti hetki selvittää, että he olivat ilmeisesti sairaalassa. "Mitä me täällä teemme?" Sirius kysyi ymmällään.

"No sinä loukkaannuit ja minä tulin tänne pitelemään sinua kädestä", Gustav vastasi iloisesti.

Sirius katsoi Gustavia otsa rypyssä. "Hei, et sinä ole minun poikaystäväni!" Sirius huudahti lopulta.

"Sinullapa leikkaa tänään nopeasti", Gustav naurahti.

Ennen kuin Sirius ehti vastata James astui sisälle huoneeseen, Remus, Peter ja Lily kannoillaan.

"Mitä te täällä mekastatte?" James kysyi ja virnisti Siriukselle. "Sinä olet näköjään herännyt. Tosin sinä näytät hiukan viherävältä."

"James, miksi me olemme sairaalassa?" Sirius kysyi epäluuloisena.

"Etkö sinä muista?" Lily kysyi hiljaa.

Sirius pudisti päätään. Sitä vihlaisi taas ilkeästi.  "En. Tai siis me olimme Kaliforniassa ja me tulimme takaisin, koska... koska sinun sisaresi meni naimisiin", Sirius sanoi epävarmasti.

"Etkö sinä muista mitään sen jälkeen?" Lily kysyi.

Sirius pudisti päätään. "Tai me olimme kirkossa... ja sitten... siinä vanhassa kartanossa... Minä en ole varma, kaikki muistikuvat tuntuvat jotenkin huterilta, aivan kuin kaikki olisi ollut unta. Mitä tapahtui?"

Lily huokaisi. Hän ei olisi millään halunnut selittää kaikkea vielä kertaalleen, mutta hän arveli, että hänen olisi pakko, koska hän oli ollut Siriuksen lisäksi ainoa mukana hyökkäyksessä ja jos Sirius ei kerran muistanut mitään...

"Jaahas, mitenkäs täällä voidaan? Herra Musta on näköjään herännyt." Parantaja pyyhälsi paikalle touhukkaan näköisenä. Parantaja alkoi tunnustella Siriuksen päätä ja katsoi hänen silmiinsä. "Minkälainen olo sinulla on?"

"Ihan ok kai", Sirius vastasi hieman tavallista vaisummin, "Mutta minä en muista mitä on tapahtunut ja minun päätäni särkee ja minusta tuntuu että minä voisin oksentaa... juuri nyt", Sirius sanoi muuttuen yhä vihertävämmäksi, kunnes kumartui sängyn laidan yli ja oksensi näyttäväsi Gustavin viereen lattialle.

"Sitä kutsutaan krapulaksi", James mutisi. Sirius vain kohautti olkapäitään. Gustav nyrpisti nenäänsä ja heilautti sitten taikasauvaansa puhdistaen lattian.

Parantaja kohautti olkiaan. "Herra Musta on toipunut erittäin nopeasti. Muisti palaa varmaan vähitellen, mutta nyt sinun pitää levätä", parantaja sanoi tiukasti ja työnsi Siriuksen takaisin makuulle. Sirius näytti nyrpeältä, mutta ei yrittänyt vastustella. Parantajan mentyä, hän kuitenkin ponkaisi saman tien takaisin pystyyn.

"No niin, voisiko joku nyt vihdoin kertoa, mitä oikein tapahtui?" Sirius kysyi kärsimättömästi.

Lily veti itselleen tuolin Siriuksen sängyn viereen ja kertoi hänelle kaiken viime yöstä.

***

Sirius huokaili itsekseen sairaalasängyn pohjalta. Hän tunsi olevansa jo täysin terve, mutta silti häntä ei aiottu päästää pois sairaalasta vielä pitkään aikaan. Itse asiassa hänen ei annettu edes nousta sängystä. Sirius oli tullut siihen lopputulokseen, että parantaja yritti jostain syystä tappaa hänet tylsyyteen. Tällä hetkellä kukaan ei ollut kuitenkaan vahtimassa Siriusta, joten hän päätti, että pieni kävelyretki ei haittaisi ketään. Sirius hyppäsi ylös sängystä ja puki aamutakin sairaalakaapunsa päälle. Sitten hän pujahti nopeasti ulos huoneesta ja sulki oven perässään.

Sairaalan käytävällä kävi kiireinen kuhina. Rasittuneen näköiset parantajat ja hoitajat säntäilivät ympäriinsä, melkein toisiinsa törmäillen ja hermostuneet omaiset maleksivat pitkin käytäviä.

Sirius maleksi jonkin aikaa ympäriinsä käytävillä. Hän oli vieläkin aivan yhtä tylsistynyt, kuin ennenkin, mutta ainakaan hänen ei tarvinnut maata koko ajan sängyn pohjalla.

"Sirius, hei!" Sirius kuuli äänen takanaan ja kääntyi ympäri. Hän näki edessään Andrean, joka käveli ripein askelin häntä kohti. Sirius virnisti Andrealle pienesti.

"Hei", Sirius vastasi.

Andrea otti Siriuksen kiinni ja he jatkoivat kävelyä rinnakkain. Hetkeen kumpikaan ei sanonut mitään, sitten Andrea lopulta avasi suunsa: "Dumbledore on sitä mieltä, että sinä ja ystäväsi James, Peter ja Remus olette kaikki valmiita liittymään Feeniksin kiltaan."

Sirius pysähtyi ja käännähti katsomaan Andreaa yllättyneenä. "Siis mitä?"

"No minä puhuin hänen kanssaan ja hänen mielestään te voitte ihan hyvin liittyä kiltaan, jos kerran haluatte ja Jamesin isä on vain ylisuojelevainen, koska te olette hänelle liian tärkeitä, mutta koska te olette laillisesti aikuisia, te saatte tehdä mitä tahdotte – taino ette ihan mitä tahdotte, mutta ymmärsit kyllä – ja Jackin täytyy vain sopeutua siihen, ettei hän voi suojella teitä ikuisesti."

"Ai", Siriuksen onnistui sanoa pöllämystyneenä. Hän ei käsittänyt, miksi ihmeessä Andrea oli puhunut heistä Dumbledorelle. Hehän tuskin edes tunsivat toisiaan.

"Me sovimme Dumbledoren kanssa, että te voisitte tulla tavallaan 'tutustumiskäynille' killan seuraavaan kokoukseen", Andrea jatkoi välittämättä Siriusksen pöllämystyneestä ilmeestä.

"Selvä", Sirius onnistui sanomaan hetkn hiljaisuuden jälkeen.

"No niin, hyvä, nyt minun pitää mennä etsimään Jack", Andrea mutisi ja oli jo ehtinyt kääntyä puoliksi ympäri, ennen kuin Sirius pysäytti hänet. "Hei, hetkinen! Milloin on seuraava kokous ja minne meidän pitäisi tulla?"

Andrea kohautti olkapäitään. "Kuka tietää. Minä informoin teitä sitten", hän sanoi, ja hymyili Siriukselle pikaisesti, ennen kuin marssi matkoihinsa. Sirius jäi tuijottamaan Andrean perään liikkumattomana. Vasta hetken kuluttua hän tajusi lähteä liikkeelle.

Päästyään takaisin sairaalahuoneeseensa, Sirius huomasi, että kaikki muut kelmit, Peteriä lukuunottamatta, istuivat hänen sänkynsä äärellä juttelemassa. Se oli sinäänsä oudon näköistä, että itse sänky oli tyhjä. "Hei, kaverit", Sirius sanoi astuessaan huoneeseen.

"Hei, Anturajalka, eikö sinun ollut tarkoitus pysyä sänyssä?" James virnisti.

"Minulle tuli yksinäistä", Sirius vastasi.

"Voi pientä, yksinäistä Anturajalka-parkaa, miedän pitäisi varmaan hakea Dina viihdyttämään sinua", James ehdotti.

"Joo!" Sirius huudahti iloisesti, kuin innostunut pikku lapsi ja hänen ilmeensä piristyi huomattavasti.

"Minä en halua tietää, mitä sinä tarkoitat viihdyttämisellä...", Remus mutisi.

"Eikö se ole ilmiselvää?"

Remus pyöritti silmiään, vaivautumatta vastaamaan.

"Missä Peter muuten on?" Sirius kysyi.

"En minä tiedä, hän katosi jonnekin, ehkä hän on iskemässä itselleen tyttöystävää." James sanoi hajamielisesti.

Remus huokaisi liioitellun kovaäänisesti. "Sirius on sairaalassa, ja sinä uskot, että Peter sai kauhean pakkomielteen hankkia itselleen tyttöystävä. Ei hänellä nyt sentään niin huono ajoitus ole."

Sirius, joka oli unohtunut seisomaan oven eteen käveli ystäviensä luokse ja istahti sängyn laidalle. "Minulla oli teille ihan oikeata asiaakin", Sirius ilmoitti.

"Ai oliko?" James kysyi kohottaen kulmiaan.

"Minä tapasin äsken Andrean", Sirius kertoi.

"Ja?"

"Ja hän sanoi, että Dumbledoren mielestä me olemme valmiita liittymään Feeniksin kiltaan ja että me kaikki voimme tulla Killan seuraavaan kokoukseen, mutta hän ei kyllä sanonut koska – "

"MITÄ?" Remus ja James rääkäisivät täsmälleen samaan aikaan.

"Jaa hän vain ilmoitti sinulle, että me voidaan tulla killan seuraavaan kokoukseen?" Remus kysyi epäluuloisena.

Sirius kohautti olkiaan. "Suurin pirtein niin."

James ja Remus tuijottivat Siriusta sanattomina. "Mitä? Älkää minua tuijottako!" Sirius sanoi lopulta, "En se minä ollut, joka niin sanoi!"

"Ymmärsitköhän sinä aivan varmasti oikein?" James kysyi varovasti.

Sirius mulkaisi Jamesia. "En minä nyt niin tyhmä ole."

"Varmistin vain", James virnisti, "Koskaan ei voi olla liian varma, kun on kyse sinusta."

Sirius teeskenteli, ettei kuullut Jamesin kommenttia ja käänsi kasvonsa kohti Remusta.

"No missä ja milloin seuraava kokous sitten on?" Remus kysyi tavalliseen, järkevään tapaansa.

"Hän ei kertonut. Hän vain sanoi, että informoi meitä asiasta myöhemmin."

"Aika outoa", Remus mutisi. "Mitäköhän sinun isäsi tästä tykkää?" hän lisäsi sitten Jamesille.

"Tuskin ainakaan mitään kovin hyvää", James huokaisi, "Mutta minä olen jo aikuinen, joten hänellä ei ole oikeastaan siihen mitään sanomista."

"Noin Andreakin sanoi", Sirius kertoi.

Kaikki kolme vaipuivat omiin ajatuksiinsa. "kuulkaa", Sirius havahtui, "Dina ei vielä tiedä, että minä olen sairaalassa, joten voisikohan jompi kumpi teistä mennä kertomaan hänelle, koska hän varmaan haluaa tulla katsomaan minua ja –"

"Ja koska sinä kaipaat nuoleskeluseuraa", James päätti Siriuksen lauseen.

"Hei, kyllä tyttöystävän kanssa voi tehdä muutakin, kuin nuoleskella", Sirius huomautti.

"Oho, enpä olisi uskonut, että Tylypahkan suurin naistenmies sanoo vielä joku päivä noin", Remus sanoi sarkastisesti, "Henkistä kehitystä siis sittenkin tapahtuu."

Sirius kohautti olkiaan. "Me ei ollakaan enään Tylypahkassa."

"Eli onko sinun ja Dinan suhde menossa vakavampaan suuntaan?" James kysyi kulmat kohollaan.

"EI!" Sirius huusi niin kovaa, että huoneen toisella puolella oleva potilas mulkaisi häntä paheksuvasti. "Tai siis en minä tiedä", Sirius jatkoi hiljaisemmalla äänellä, "Minun mielestä ei, mutta en ole varma Dinasta. Tai siis, hän on kiva tyttö ja  meillä on hauskaa yhdessä. Eikö se riitä?"

"En minä tiedä, kysy Dinalta", James vastasi.

"Me mennään nyt joka tapauksessa kertomaan hänelle sinusta ja yritetään samalla löytää Peter, jotta voidaan kertoa hänelle sinun ja Andrean keskustelusta", Remus sanoi ja nousi pystyyn, vetäen Jamesinkin  ylös. Sitten he lähtivät huoneesta, jättäen Siriuksen taas tylsistymään.

***

Reilun puolen tunnin kuluttua Remus palasi takaisin Dinan kanssa. Dinan otsa oli huolestuneesti rypyllä ja heti astuttuaan ovesta sisään, hän ryntäsi Siriuksen sängyn luokse.

Voi Sirius", Dina henkäisi, "Oletko sinä kunnossa?"

"Olen, olen", Sirius virnisti ja kohottautui istuvaan asentoon sängyllään, heittäen pois Päivän profeetan, jota oli ollut lukemassa. "Parantaja sanoi, että hän päästää minut pois vasta huomenna", Sirius jatkoi närkästyneenä, "Minä olen jo ihan kunnossa ja silti hänellä on joku pakkomielle pitää minua täällä. Tai sitten minä olen vain niin hyvännäköinen, ettei hän halua päästää minua pois."

"Pitäisikö minun olla mustasukkainen?" Dina kysy siristäen silmiään.

"Siriuksen parantaja on keski-ikäinen mies", Remus huomautti kuivasti.

"Koskaan ei voi olla liian varma, kun on kyse Siriuksesta", Dina mutisi.

"Hmph", Sirius tuhahti. Dina ei voinut olla hymyilemättä Siriuksen murjottavalle ilmeelle ja kumartui suutelemaan tätä huulille. Sirius kietoi kätensä Dinan kaulan ympärille ja veti tytön lähemmäs itseään.

"Öhöm", Remus yskäisi, "Minä sitten taidan tästä lähteä..."

Sirius irottautui vastahakoisesti Dinasta ja nyökkäsi Remukselle.

Remuksen lähdettyä, Dina käänsi taas katseensa takaisin kohti Siriusta.

"Kerro nyt, mitä tarkalleen ottaen tapahtui?" Dina kysyi Siriukselta.

"No kun minä en muista mitään", Sirius sanoi, "Muistan vain, että me olimme Petunian häissä, ja sitten minä heräsin täällä."

Dina nyökkäsi ja katsoi Siriusta edelleen odottavasti, joten Sirius jatkoi: "Mutta siis pääpiirteittäin se meni niin, että minä ja Lily ilmiinnyimme viistokujalle vähän väärään aikaan ja jouduimme keskelle kuolonsyöjien hyökkäystä. Minä loukkaannuin ilmeisesti, kun me taistelimme rakkaan serkkuni Bellatrixin kanssa, mutta minä en –" Sirius hiljeni äkkiä, huomattuaan Dinan ilmeen. "Anteeksi", Sirius jatkoi vaisusti, "Minä en muistanut. Hän tappoi sinun siskosi."

Dina pudisti päätään mykkänä. "Minä vain... En tajunnut, että te olitte sukua."

"Melkein kaikki puhdasveriset ovat sukua toisilleen", Sirius sanoi synkkänä. "Onko sillä jotain merkitystä?"

"Ei, ei tietenkään. Minä... minä vain yllätyin", Dina sanoi häkeltyneenä ja onnistui hymyilemään Siriukselle pienesti.

Sirius hymyili Dinalle takaisin, kietoen kätensä tämän vyötärölle ja veti Dinan sängylle viereensä istumaan. "Ei murehdita sitä nyt, jooko?" Sirius sanoi ja virnisti Dinalle. Sitten hän painoi huulensa vasten Dinan huulia. Dina kohotti kätensä ja pujotti sormensa Siriuksen mustaan hiuspehkoon, samalla kun Sirius kietoi kätensä tiukemmin Dinan ympärille ja painoi tämän lähemmäs itseään.

"Herra Musta!" parantajan ääni tiuskaisi aivan Siriuksen korvan vierestä. Sirius huokaisi liioitellun syvään ja raskaasti ja irrottautui hitaasti Dinasta, mutta piti kuitenkin kätensä tämän ympärillä. "Mitä te oikein kuvittelette tekevänne?!" parantaja jatkoi vihaisesti, "Tämä on yleinen sairaalahuone ja olisin erittäin kiitollinen, jos pystyisit pitämään säädyllistä etäisyyttä tyttöystävääsi ja olemaan häiritsemättä muita potilaita." 

Ottaen huomioon, että huoneen kaksi muuta potilasta, jotka olivat molemmat lukeneet rauhassa, näyttivät häirityiltä vasta nyt, kun parantaja oli tullut heidän huoneeseensa huutamaan, Siriuksesta parantajan väite oli aika naurettava. Hän ei kutienkaan jaksanut alkaa kinaamaan asiasta, vaan väläytti tälle kelmivirneensä. "Voi anteeksi kamalasti", Sirius sanoi viattomimmalla äänensävyllään. Parantaja mulkaisi heitä paheksuvasti, mutta kääntyi kuitenkin ja lähti pois. Parantajan mentyä, Sirius kääntyi uudestaan Dinan puoleen ja koppasi hänet syliinsä istumaan.

19.luku – Peterin salaisuus

Seuraavana aamuna Sirius asteli ulos sairaalasta voitonriemuisesti virnistellen. Hän oli vihdoinkin onnistunut suostuttelemaan parantajan päästämään hänet pois. Parantajan mukaan oli melkein ihme, kuinka nopeasti Sirius oli toipunut ja hän olisi välttämättä halunnut pitää tätä vielä tarkkailtavana, mutta Sirius ei ollut antanut hänelle hetkenkään rauhaa, ja lopulta parantajan oli ollut pakko päästää Sirius pois.

Sirius kietoi kätensä vieressään kulkevan Dinan vyötäisille. He etsivät rauhallisen paikan ja ilmiintyivät nopeasti Pottereille.

"Hei, kotona ollaan" Sirius huikkasi eteisestä. James, Lily, Remus ja Peter ilmestyivät keittiön ovesta eteiseen.

"Hei Anturajalka, se parantaja päästi sinut sitten vihdoin lähtemään", James virnisti.

"Jep, vaikka hänen mielestään minun olisi ilmeisesti kuulunut vielä maata tiedottomana sängyn pohjalla", Sirius sanoi kohauttaen olkiaan.

"Hänen mielestä sinä olisit varmasti ollut paljon harmittomampi tiedottomana", Remus vastasi virnistäen, "Enkä yhtään ihmettele miksi."

"En minä edes tehnyt mitään!" Sirius puolustautui. "Melkein…"

"Minä en edes halua tietää", Remus huokaisi silmiään pyöritellen ja katosi takaisin keittiöön. Muut seurasivat hänen perässään ja keittiössä Siriuksen ilme kirkastui huomattavasti.

"Ruokaa!" Hän hihkaisi innostuneena.

Lily pudisteli hymyillen päätään ja ojensi Siriukselle lautasen. "Ihan kuin sinä et olisi juuri syönyt aamiaista sairaalassa."

"Kyllä ihminen voi syödä kaksi aamiaista päivässä", Sirius sanoi lappaessaan lautaselleen makkaroita ja munakasta.

"Ilmeisesti", Lily mutisi.

***

"Hei James", Lily sanoi astuessaan sisälle Jamesin huoneeseen. Se oli aika pieni ja sotkuinen, vaatteita oli heitelty ympäriinsä, vanhat koulukirjat lojuivat nurkissa ja seinät oli koristeltu huispausjoukkueiden kuvilla. James lojui sängyllään poikittain jalat sängyn laidan yli roikkuen. "Minä en ehtinyt kertoa tätä aikaisemmin, mutta minä juttelin sairaalassa Andrean kanssa."

"Sinäkin?" James sanoi yllättyneenä ja kohotti toista kulmakarvaansa.

Lily nyökkäsi. "Hän kertoi, että minä voin tulla killan seuraavaan kokoukseen mukaan, jos haluan, kun tekin kerran olette menossa." Lily kertoi.

"Ai jaa", James sanoi rypistäen kulmiaan. Andrea ja Lilyhän tuskin edes tunsivat toisiaan, James mietti. Toisaalta Sirius ei myöskään ollut yhtään sen tuttavallisimmissa väleissä Andrean kanssa. Ehkä Dumbledore oli vain lähettänyt Andrean kertomaan heille, koska hänellä itsellään oli kiireitä.

"Ja hän ei varmaan kertonut sinulle, koska seuraava kokous on?" James varmisti.

Lily pudisti päätään. "No kai me se sitten saadaan tietää."

"Ei me muutenkaan tiedetä kovin paljon koko killasta", James sanoi miettiväisenä.

"Niinpä, mutta sehän kai koko jutun idea onkin", Lily vastasi kohauttaen olkapäitään. "Jos kuolonsyöjät saisivat tietää yhtään mitään, koko kiltaa ei olisi kohta olemassakaan."

"Niin kai", James sanoi. "Mutta tuntuu hyvältä alkaa vähitellen tehdäkin jotain, eikä vain katsoa vierestä, kun ihmisiä kuolee ja kärsii."

"Niin", Lily nyökkäsi, "Mistä tulikin mieleen, että aurorikoulutuksen pääsykokeet ovat elokuun kahdestoista päivä."

"Eli noin kuukauden päästä", James totesi. "Aiotko sinä osallistua?"

Lily kohautti olkiaan. "En tiedä. En ole varma onko minusta siihen. Sinä ja Sirius varmaan osallistutte?"

"Niin ja kyllä sinusta on siihen, jos vain haluat", James sanoi varmana ja hymyili Lilylle pienesti.

Lily huokaisi. "En tiedä haluanko."

"No joka tapauksessa sinulla on vielä aikaa päättä", James sanoi ja veti Lilyn lähelle itseään ja suuteli tätä huulille yhä hymyillen.

***

James, Sirius ja Remus istuivat taas kerran Potterien olohuoneen sohvalla ilman Peteriä. Lily oli lähtenyt hetki sitten siivoamaan Petunian ja Vernonin hääjuhlapaikalle ja Dina oli mennyt auttamaan häntä.

"Minne se rotta onnistuu aina katoamaan?" Sirius kysyi rypistäen otsaansa.

"En minä tiedä, Peter on muutenkin käyttäytynyt oudosti viime aikoina", Remus totesi mietteliäästi, "Häntä on näkynyt tuskin koskaan ja hän tuntuu koko ajan olevan omissa mietteissään."

"Jos hän on löytänyt tyttöystävän?" James ehdotti.

"Ehkä. Mutta kai hän olisi kertonut siitä meille."

"Ei välttämättä vielä", Sirius kohautti olkapäitään. "Hän kertoo kyllä sitten kun on valmis."

"Oho, en olisi luullut, että sinä sanot noin. Luulin että sinä aiot mennä hiillostamaan häntä heti, kun hän astuu näköpiiriisi", Remus sanoi yllättyneenä ja kohotti kulmiaan.

"Niin minä aionkin", Sirius virnisti.

"Mitä tehdään?" James kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen.

"Mennään juomaan?" Sirius ehdotti heti.

"Eikä mennä, ottaen huomioon, että viime kerralla, kun joku antoi sinulle liikaa alkoholia, sinä päädyit sairaalaan. Haluatko sinä taas sen parantajan ahdisteltavaksi?"

Sirius pudisti päätään kiivaasti. "No keksitään sitten jotain muuta. Harmi, kun täällä ei ole luihuisia kiusattavana."

James avasi suunsa vastatakseen Siriukselle jotain, mutta juuri silloin Peter astui ovesta sisälle olohuoneeseen.

"Hei, Matohäntä! Missä sinä olet ollut?" Sirius hihkaisi ja ponkaisi ylös sohvalta.

"Miksi sinä olet noin innoissaan minun näkemisestäni?" Peter kysyi epäluuloisesti.

"Koska hän haluaa päästä kuulustelemaan sinua", Remus mutisi.

"Missä sinä olit?" Sirius kysyi kärkkäästi osoittaen Remuksen teorian oikeaksi.

Peter kohautti olkiaan.

"Olitko sinä jonkun tytön kanssa?" Sirius uteli.

Peter punastui hiusjuuriaan myöten ja se riitti vastaukseksi Siriukselle.

Sirius virnisti pirullisesti ja veti Peterinkin sohvalle istumaan. "No kuka se on? Mitä te teitte? Miksi sinä et ole kertonut siitä meille? Missä te tapasitte?" Sirius kysyi niin nopeasti, että sanoista oli vaikea saada selvää.

"Rauhoitu, Anturajalka", Peter huokaisi. "Hän on nimeltään Kat ja minä kirjaimellisesti törmäsin häneen yksi päivä. Minä en ole kertonut teille, koska koko juttu on vasta ihan alussa, enkä minä ole varma tuleeko siitä koskaan mitään, ja siihen kysymykseen mitä me tehtiin… No ei minun ihan kaikkea tarvitse teillekään kertoa", Peter selitti punastuen vielä enemmän.

"Sinä törmäsit häneen?" Sirius sanoi nauruaan pidätellen.

"No oikeastaan se oli hänen vikansa", Peter puolustautui. "Hän ei katsonut eteensä."

"Ja sinä sitten katsoit vai?" Sirius kysyi nauraen.

"No koska sinä aioit esitellä hänet meille?" James puuttui puheeseen.

"En ole varma", Peter sanoi epävarmasti, purren huultaan. "Niin kuin sanoin, meidän juttu on vasta ihan alussa, katsotaan sitten joskus… myöhemmin."

***

Seuraavana aamuna Lily heräsi hätkähtäen ja häneltä kesti hetki tajuta missä hän oli. Jamesin huoneessa. Hän oli ilmiintynyt sinne eilen illalla – tai oikeastaan yöllä – esitettyään ensin vanhemmilleen menevänsä omaan huoneeseensa nukkumaan. Oikeasti hänen oli ollut tarkoitus vain käväistä Jamesin luona ja mennä sitten takaisin omaan huoneeseensa, mutta jotenkin hän oli vain onnistunut nukahtamaan Jamesin luokse.

Lily nousi nopeasti istumaan ja katsoi kelloa. Se oli puoli kahdeksan. Hänellä oli kiire takaisin kotiin, jos hän aikoi ehtiä sinne, ennen kuin hänen vanhempansa huomaisivat hänen poissaolonsa. Lily raahautui kylpyhuoneeseen ja huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä. Sitten Lily kääntyi katsomaan peilikuvaansa. Hänen tummanpunaiset hiuksensa olivat pörrössä ja silmissä oli vielä hiukan uninen katse. Farkut ja t-paita, joiden kanssa hän oli nukkunut, olivat ryppyiset ja nuhjuisen näköiset.

Lily huokaisi ja meni takaisin Jamesin huoneeseen. James nukkui vielä. Hänen toinen jalkansa roikkui sängyn päädyn yli ja kasvoilla oli ääliömäinen hymy. Lily ei edes halunnut tietää, mistä James näki unta.

Lily etsi kenkänsä lattialta ja oli aikeissa lähteä, kun James heräsi.

"Hei, Lily, mitä kello on?" James kysyi unisesti ja kohottautui istumaan sängylleen.

"Melkein kahdeksan jo", Lily sanoi hymyillen Jamesille. Hänestä tämä näytti söpöltä unenpöpperöisenä ja tukka sekaisin. "Jatka sinä vain uniasi, minä olin muutenkin jo lähdössä."

"Odota", James vastusteli ja nousi seisomaan. "Et sinä vielä voi lähteä, tule, minä keitän kahvia."

"Osaatko sinä muka keittää kahvia?" Lily kysyi huvittuneena.

"Osaan", James sanoi muka loukkaantuneella äänensävyllä.

Lily nauroi Jamesin ilmeelle. "Ei kun minun täytyy ihan oikeasti mennä, ennen kuin vanhempani ehtivät huomata, että minä olen poissa."

James huokaisi liioitellun surullisesti. "Tule sitten heti takaisin."

"Koita pärjätä hetki ilman minua", Lily virnisti ja kääntyi ilmiintyäkseen omaan huoneeseensa. Juuri silloin he kuitenkin kuulivat äänekkään poksahduksen alakerrasta.

"Mikä se oli?" James kysyi valpastuen. "Ihan kuin joku olisi ilmiintynyt alakertaan."

"Mennään katsomaan", Lily sanoi ja he rynnistivät yhdessä rappusiin. Alakerrassa he törmäsivät pöllämystyneen näköiseen Siriukseen, jolla oli päällään vain siniset pyjamahousut.

"Kuka se oli?" Sirius kysyi.

"En minä tiedä", James vastasi päätään pudistellen. Silloin he kuitenkin kuulivat ääniä eteisen ovelta, ja ennen kuin kukaan ehti sanoa mitään, Andrea astui olohuoneeseen.

"Huomenta", Andrea sanoi ja nyökkäsi heille. Lily, James ja Sirius vain tuijottivat häntä pöllämystyneinä.

"Minä satuin olemaan tässä lähistöllä ja ajattelin vain ilmoittaa, että seuraava killan kokous on huomenna."

James nyökkäsi. "Mihin aikaan?"

"Minä tullen hakemaan teitä täältä kuuden aikoihin, koska Jackilla on muita menoja." Andrea kertoi. "Muistakaa kertoa Peterille ja Remuksellekin."

"Okei, missä se kokous pidetään", Sirius kysyi uteliaana.

"Te näette sitten", Andrea sanoi. "Mutta nyt minun pitää mennä. Nähdään huomenna."

Andrea katosi vaimeasti poksahtaen jättäen jälkeensä hämmentyneen hiljaisuuden.

"Jaaha, vai että huomenna", James sanoi lopulta pitkän ajan kuluttua.

"Aivan, pitää mennä kertomaan Kuutamolle ja Matohännälle", Sirius sanoi hajamielisenä ja palasi takaisin vierashuoneen suuntaan, josta oli tullutkin.

"Mitä sinä teit siellä?" James kysyi epäluuloisesti. 

Sirius kohautti olkiaan. "Dina jäi meille yöksi."

James katsoi Siriusta tietäväisesti. "Etkä sinä malttanut nukkua omassa sängyssäsi."

Sirius vilkaisi Lilyä paljonpuhuvasti rykäisten ja sai tämän punastumaan.

"Nyt minun pitää oikeasti mennä", Lily sanoi ja laittoi silmänsä kiinni keskittyäkseen ilmiintymiseen.

"Hei", James protestoi ja kiskaisi Lilyn syliinsä. "Sinä et hyvästellyt." Sitten hän painoi huulensa Lilyn huulille ja sai Lilyn unohtamaan kaikki lähtöaikeensa. Hetken päästä Lily kuitenkin pyristeli irti Jamesin otteesta. "Minulla oli oikeasti kiire", Lily sanoi silmiään pyöritellen. "Nähdään myöhemmin", hän huikkasi vielä ja kaikkoontui poksahtaen.

Päästyään takaisin omaan huoneeseensa Lily huomasi, että hän oli melkein onnistunut ilmiintymään jonkun päälle.

"Lily!" Petunia kirkaisi ja pomppasi säikähdyksestä ainakin puoli metriä ilmaan. "Mitä… sinä… sinä… mitä sinä teit?"

"Sitä kutsutaan ilmiintymiseksi"; Lily huokaisi. "Sitä paitsi, eikö sinun pitäisi olla jo lentokentällä?" Hän jatkoi muistettuaan, että Vernonin ja Petunian oli tarkoitus lähteä häämatkalleen tänään.

"Pitää", Petunia sanoi ärtyneesti, päästyään eroon säikähdyksestään. "Ajattelin vain tulla sanomaan hei, mutta sinulla oli näköjään parempaa tekemistä. Missä sinä olit?" Petunia tiukkasi.

"Ei sillä ole väliä", Lily sanoi huiskauttaen kättään. Sitten hän halasi siskoaan. "Hyvää matkaa."

Petunia pyristeli irti halauksesta. "Sinä olit sen… sen friikin kanssa, eikö niin?" Petunia kysyi kylmästi.

"Hän ei ole yhtään sen friikimpi kun minäkään", Lily sanoi hiljaa. Hänen olisi pitänyt jo olla tottunut siskonsa ilkeilyihin, mutta silti häneen sattui, että Petunia ajatteli hänestä ja hänen elämästään sillä tavalla. "Ja sitä paitsi minä satun rakastamaan häntä."

Petunia rypisti kulmiaan. "Olet oikeassa. Sinä olet ihan yhtä friikki kuin hänkin, joten en tiedä, miksi edes vaivaudun puhumaan sinulle", Petunia sanoi ja pyyhälsi sitten ulos huoneesta jättäen Lilyn seisomaan jähmettyneenä paikalleen. Hän ei tajunnut, miksi Petunia puhui hänelle niin ilkeästi, vaikka heidän piti olla ihan kohtalaisissa väleissä. Ainakin Lilyn mielestä. Ehkä Vernonilla oli jotain osuutta asiassa, Lily mietti. Hän tiesi, että Vernon inhosi häntä ihan yhtä paljon, kuin hän itse inhosi Vernonia.

Lily huokaisi ja lähti alakertaan tekemään aamiaista, yrittäen parhaansa mukaan unohtaa koko Petunian.

20. – Feeniksin kilta

Lily ja kaikki neljä kelmiä istuivat hermostuneina Pottereiden olohuoneen vaaleanruskealla nahkasohvalla. Kello oli viisi minuuttia vaille kuusi. Kaikki olivat vaipuneet omiin ajatuksiinsa ja säpsähtivät kun vaimea poksahdus ilmoitti, että joku oli ilmiintynyt eteiseen. Kohta Andrea jo marssi olohuoneen ovesta sisään.

”Hei”, Andrean sanoi tervehtien kaikkia yhteisesti. ”Eiköhän lähdetä sitten, meillä alkaa olla jo vähän kiire.”

”Selvä”, Remus sanoi ja Sirius nyökkäsi.

”Meidän täytyy kaikkien kimppailmiintyä, koska te ette tiedä, missä killan päämaja on”, Andrea selitti.

Kaikki tarttuivat Andreaa käsistä tai olkapäästä kiinni ja kohta he jo huomasivatkin seisovansa suuren pellon laidalla.

”Missä me olemme?” Peter kysyi katsellen ympärilleen.

”Feeniksin Killan päämajan luona”, Andrea sanoi, vaikka kukaan heistä ei nähnyt missään mitään rakennuksen tapaistakaan.

”No niin”, Andrea sanoi ja kaivoi jotain taskustaan. Se osoittautui pieneksi pergamentinpalaseksi, johon oli kirjoitettu jotain koukeroisella käsialalla. Andrea tyrkkäsi lapun Siriuksen käteen ja kaikki kumartuivat katsomaan, mitä siinä luki. ”Painakaa sanat tarkasti mieleenne”, Andrea sanoi, ennen kuin otti lapun takaisin Siriukselta ja poltti sen sauvansa kärjellä pieneksi kasaksi tuhkaa jalkojensa juureen.

”Nyt, ajatelkaa mitä lapussa luki”, Andrea kehotti.

Sirius keskitti ajatuksensa pergamentinpalasessa olleisiin sanoihin, ja juuri kun hän ehti lapussa mainittuun osoitteeseen saakka, keskelle peltoa alkoi kasvoi iso tiilitalo.

”Hyvä”, Andrea sanoi hetken kuluttua ja alkoi astella kohti tyhjästä ilmestynyttä rakennusta. ”Mennään sisälle, me olemme jo varmaan myöhässä.”

Sirius James, Remus, Peter ja Lily astelivat tottelevaisesti Andrean perässä talon ulko-ovelle.

Andrea kiskaisi puisen ulko-oven auki ja he kaikki astuivat hänen perässään sisälle. Sirius huomasi astuneensa pieneen ja erittäin sotkuiseen etiseen. ”Anteeksi sotku, minä en ole oikein ehtinyt siivota viime aikoina”, Andrea sanoi hajamielisesti johdattaen heidät peremmälle taloon.

”Sinä?” James kysyi kummastuneena. ”Miksi sinun pitäisi siivota?”

”Koska tämä on minun taloni”, Andrea vastasi.

”Mitä?” Sirius kysyi hämmästyneenä. Andrea oli nuori ja asui luultavasti yksin. Sirius ei käsittänyt mihin tämä tarvitsi noin isoa taloa. Mistä Andrealla edes oli varaa sellaiseen taloon?

”Tämä oli ennen minun isäni”, Andrea selitti värittömällä äänellä., ”Hän katosi reilut puoli vuotta sitten. Häntä ei ole löydetty, mutta asialla oli luultavasti kuolonsyöjät, joten hänestä ei pitäisi olla enää paljon mitään jäljellä. Minä ehdotin tätä taloa Killan päämajaksi, koska ei tälle nyt muutakaan käyttöä ole.”

”Ai, olen pahoillani”, Lily sanoi ja vilkaisi Andreaa myötätuntoisesti, mutta tämä vain kohautti olkiaan.

Seuraavaksi Andrea johdatti heidät keittiöön, joka oli tilava, mutta lämminhenkinen. Keittiön pöydän ääressä istui nuori, vaalea nainen järjestellen vimmatusti suurta kasaa pergamenttilappusia. Heidän astuessaan sisään keittiön ovesta, nainen käänsi katseensa pergamenteista. Hänen nähdessään tulijat, hänen suunsa levisi hymyyn. Naisella oli pieni nykerönenä ja hätkähdyttävän siniset silmät.

”Hei Rea”, Andrea sanoi hänkin hymyillen.

”Tässä ovat James, Lily, Sirius, Peter ja Remus – killan uudet tulokkaat”, Andrea sanoi osoittaen heitä. ”Ja tässä on Rebecca minun tyttöystäväni”, Andrea jatkoi. Rebecca käänsi katseensa kelmeihin ja Lilyyn ja hymyili heille ystävällisesti. ”Hauska tutustua.”

Andrea kietoi kätensä Rebeccan ympärille ja suuteli tätä nopeasti, ennen kuin jätti heidät hetkeksi keskenään kadoten jonnekin peremmälle taloon. Hän palasi kuitenkin pian takaisin ja ilmoitti, että kaikki olivat paikalla ja valmiita aloittamaan kokouksen. He kaikki menivät keittiön toisella puolella olevasta ovesta sisään ja astuivat suureen huoneeseen. Huoneen keskellä oli pitkä puupöytä, jonka ympärillä oli sekalainen joukko tuoleja. Pöydän ympärillä istui ihmisiä rupatellen ja nauraen, aivan kuin he olisivat vain kokoontuneet satunnaiselle tapaamiselle, eivätkä keskustelemaan, miten tuhota yksi kaikkien aikojen vaarallisin pimeyden velho. Dumbledore, joka oli istunut toisella puolella huonetta, pöydän päässä, nousi heti seisomaan, nähdessään tulijat.

”Tervetuloa”, Dumbledore sanoi hymyillen samaa säteilevää hymyä, jolla hän aina toivotti uudet oppilaat tervetulleiksi Tylypahkaan. ”Pieni esittelykierros olisi varmasti paikallaan ennen kuin aloitamme.”

Vanha velho kääntyi takaisin pöydässä istuvien kiltalaisten puoleen. ”Tässä ovat uudet tulokkaamme: James Potter, Lily Evans, Remus Lupin, Peter Piskuilan ja Sirius Musta”, Dumbledore sanoi, osoittaen vuorollaan heistä jokaista. Siriuksen sukunimen kuullessaan joidenkin kiltalaisten ilmeet muuttuivat varautuneiksi ja melkein epäystävällisiksi. Dumbledore ei kuitenkaan näyttänyt huomaavan mitään, vaan jatkoi.

”Ja tässä on melkein koko Feeniksin kilta. Andrean ja Rebeccan te jo tunnettekin. Tuossa istuvat Alice ja Frank Longbottom.”

Lily hymyili Alicelle ja Frankille, Dumbledoren osoittaessa heitä. Hän oli tuntenut molemmat jo tylypahkassa, mutta hän ei ollut tiennyt, että he olivat jo menneet naimisiin.

”Elphias Doze, Edgar Bones”, Dumbledore jatkoi esittelykierrostaan ja viittoi velhoihin pöydän toisella puolella.

Dumbledore esitteli kaikki huoneessa olijat nimeltä. Lily tunnisti suurimman osan nimistä, mutta melkein kaikki killan jäsenet olivat hänelle vieraita. Oikeastaan vain Alicen ja Frankin hän tunsi edes jotenkuten.

Lopuksi Dumbledore kääntyi vielä hymyilemään heidän suuntaansa. ”Lämpimästi tervetuloa vielä kerran ensimmäiseen Feeniksin Killan kokoukseenne. Käykää istumaan.”

Lily, kelmit, Andrea ja Rebecca valtasivat pöydän ympärillä olevat tyhjät paikat ja asettuivat istumaan.

Dumbledore aloitti kokouksen selostamalla viimeaikaiset tiedot Voldemortin ja kuolonsyöjien liikkeistä. Ja kaikki ne lukuisat uhrit, jotka viime aikojen hyökkäykset olivat vaatineet. Seuraavaksi kuunneltiin muiden killan jäsenten raportteja ja keskusteltiin tulevista suunnitelmista ja tehtävistä. Kaiken kaikkiaan kelmien ensimmäinen Feeniksin killan kokous ei ollut niin mielenkiintoinen, kuin sen olisi voinut kuvitella olevan. Kelmit ja Lily vain istuivat ja kuuntelivat ja yrittivät ymmärtää mahdollisimman paljon, vaikka monet nimet, jotka vilisivät keskustelussa, olivat heille tuntemattomia.

Kokous kesti puolitoista tuntia, jonka jälkeen velhot ja noidat alkoivat pakkailla tavaroitaan ja tehdä lähtöä. Osa jäi vielä syömään Rebeccan valmistamaa ateriaa.

Lily ja kelmit nousivat tuoleiltaan, epävarmoina, mitä heidän pitäisi nyt tehdä, kun Dumbledore käveli heidän luokseen Andrea vanavedessään.

”Olisiko teillä hetki aikaa”, Dumbledore kysyi ystävällisesti hymyillen.

”Totta kai”, Remus vastasi muiden nyökytellessä myöntyvästi vieressä.

”No niin, mitä mieltä te olette ensimmäisestä Feeniksin killan kokouksestanne.”

Sirius kohautti olkiaan ja virnisti. ”Olihan se ihan mielenkiintoista, vaikka minä en ollutkaan kuvitellut kokouksia ihan tällaisiksi.”

Dumbledore hymyili edelleen Siriukselle hyväntahtoisesti. ”Oletteko te sitä mieltä, että olette valmiita liittymään Feeniksin kiltaan? Se on suuri vastuu”, Dumbledore sanoi ja nyt hänen silmissään oli vakava katse.

Kaikki nyökyttelivät. ”Me olemme olleet valmiita jo pitkän aikaa.”

”Hmm… minä jotenkin arvasin tuon vastauksen”, Dumbledore naurahti, kuin muistaisi jonkun salaisen vitsin. ”Te ette kuitenkaan tiedä vielä läheskään tarpeeksi Killasta, ollaksenne valmiita tekemään tuollaista päätöksen.”

Lily aukaisi suunsa protestoidakseen, mutta Dumbledore kohotti kätensä vaimentaen hänet. ”Joten te saatte tutustua Feeniksin kiltaan ja sen toimintaan rauhassa, ennen kuin päätätte oletteko valmiita liittymään siihen. Joten teillä on kaksi viikkoa aikaa, jonka aikana te saatte olla mukana Killan kokouksissa, mutta vain kuuntelemassa, eikä teille anneta vielä mitään omia tehtäviä ja Andrea lupasi selittää teille Killan säännöt ja toimintatavat.”

Andrea nyökkäsi ja hymyili pienesti. ”Onko teillä aikaa jäädä päivälliselle?” hän kysyi sitten.

Kelmit ja Lily nyökkäilivät ja Andrea ohjasi heidät keittiön pöydän ääreen.

***

Noin tunnin kuluttua Lily, James, Sirius, Peter ja Remus ilmiintyivät kaikki Potterien eteiseen.

”Minun pitäisi varmaan lähteä kotiin”, Remus sanoi.

”Minunkin. Kello on jo aika paljon”, Peter vastasi.

Lily vilkaisi eteisen seinällä olevaa kelloa ja nyökkäsi. ”Minunkin, äiti ja isä ihmettelevät jo varmaan, mitä minä teen teillä niin pitkään.”

”Oletko sinä varma, ettet halua jäädä”, James sanoi pettyneesti ja tarttui Lilyä kädestä.

”Ei se haluamisesta ole kiinni”, Lily sanoi hymyillen. ”Minä en vain tahdo, että he tulevat liian uteliaiksi.”

James katsoi Lilyä pettyneesti, kunnes tämä vihdoin huokaisi alistuneesti. ”Hyvä on, minä karkaan teille taas myöhemmin illalla.” Sitten hän suikkasi nopeasti suukon Jamesin huulille ja ilmiintyi pois.

Lilyn mentyä Peter ja Remuskin lähtivät ja Sirius ja James jäivät kahdestaan.

”Missäköhän äiti ja isä ovat?” James kysyi rypistäen otsaansa. Sirius kohautti olkiaan ja seurasi Jamesia keittiöön. Keittiön kynnyksellä James kuitenkin pysähtyi kuin seinään, niin että Sirius melkein törmäsi häneen.

”Gustav!” James huudahti yllättyneenä.

”Mitä?” Sirius kysyi ja kurkkasi Jamesin olan yli keittiöön ja huomasi Gustavin, joka istui muina velhoina keittiön pöydän ääressä ja naputteli sormillaan hajamielisesti pöytää. Hän käänsi päätään ja huomatessaan tulijat, Gustav puhkesi hymyyn.

”Mitä sinä täällä teet?” Sirius kysyi ällistyneenä, eikä osannut muuta kuin tuijottaa Gustavia.

”Minä tulin vierailulle”, Gustav ilmoitti hyväntuulisesti, edelleen hymyillen.

”Jaahas”, James vastasi järkevästi. ”Miten sinä pääsit sisään?” hän jatkoi sitten.

”Sinun vanhempasi päästivät minut sisälle, ennen kuin lähtivät. He käskivät minun odottaa teitä ja olla kuin kotonani”, Gustav kertoi.

”Ai jaa, minne he lähtivät?” James kysyi tajuten vihdoin astua eteenpäin keittiön kynnykseltä ja päästi Siriuksenkin sisälle huoneeseen.

”En tiedä, he eivät kertoneet”, Gustav sanoi kohauttaen olkiaan.

”Jaa, no…” James aloitti mietteliäästi. Sitten hänen vieraanvarainen puolensa ilmeisesti voitti, sillä hän jatkoi: ”Onko sinulla nälkä? Haluatko kahvia? Teetä?”

”Kahvia, kiitos”, Gustav vastasi edelleen hymyillen, tosin nyt hymy näytti olevan suunnattu vain Siriukselle.

”Anturajalkaaaa”, James lauleskeli. ”Keitä kahvia.”

”Mitä? Miksi minä?” Sirius protestoi ja näytti Jamesille kieltä. ”Et sinä voi käskeä minua, minä olen täysi-ikäinen velho ja sitä paitsi, minä en edes osaa keittää kahvia.”

James oli aikeissa vastata Siriukselle, mutta Gustav ehti avata suunsa ensin: ”Minä keitän.” Ennen kuin kumpikaan ehti vastata, Gustav oli jo kaivanut kahvipannun kaapista ja tömäyttänyt sen liedelle.

Hetken kuluttua Gustav laski kahvipannun pöytään ja kolme kahvikuppia sen seuraksi.

”No missä te olitte?” Gustav kysyi sitten keskustelevaan sävyyn kaataessaan heille kahvia. Sirius vilkaisi nopeasti Jamesia, joka näytti empivältä.

”Remuksen luona”, James valehteli.

Gustav katsoi häntä oudosti, rypistäen hiukan otsaansa, mutta jätti puheenaiheen siihen.

He juttelivat hetken, kahvia juoden, kunnes James muisti, että Lily oli luvannut tulla käymään myöhemmin ja meni tätä vastaan huoneeseensa, jättäen Siriuksen ja Gustavin kahdestaan.

Sirius ja Gustav istuivat hetken aikaa hiljaa kahvikuppeihinsa tuijottaen.

”Mitä sinä olet puuhaillut viime aikoina?” Gustav aloitti.

Sirius kohautti kulmiaan hämmästyneenä Gustavin kysymyksestä, joka vaikutti itse asiassa ihan tavalliselta kiinnostukselta, eikä miltään huonolta iskuyritykseltä. ”No en paljon mitään”, Sirius vastasi. ”Ottaen huomioon, että minä pääsin sairaalasta vasta vähän aikaa sitten.

”Ai niin joo”, Gustav nyökytteli. ”Entä oletko sinä nähnyt Dinaa viime aikoina?” Gustav kysyi, eikä hänen äänessään ollut kuin pieni mustasukkaisuuden häivähdys.

”Aika paljon”, Sirius sanoi ja huokaisi.

Gustav katsoi Siriusta kummastuneena. ”Onko kaikki hyvin?”

Sirius kohautti olkiaan. ”Totta kai… minä vain… minä en ole ihan varma minne minun ja Dinan suhde on menossa?”

”Miten niin?”

”Minusta tuntuu, että me ei olla ihan samalla aaltopituudella… Että hän haluaa jotain enemmän kuin minä?”

”Ja sinä haluat pitää teidän suhteen kevyenä ja harmittomana”, Gustav lisäsi.

”Niin”, Sirius nyökkäsi. ”Tai siis meidän suhde on juuri hyvä sellaisena kuin se on nyt. Miksi ihmeessä meidän pitäisi mennä muuttamaan mitään?” Sirius sanoi ja sen jälkeen hän tuli miettineeksi, että miksi ihmeessä hän puhui näistä asioista Gustaville. Gustav ei todellakaan kuulunut ihmisiin, joille hän puhui henkilökohtaisia asioitaan.

”Koska asiat muuttuvat väkisinkin”, Gustav vastasi katsoen Siriusta.

Sirius kohautti olkiaan. ”Niin kai sitten.”

”Ja sitä paitsi sinä ja Dina asutte eri mantereilla, vähän liian kaukana, pitääksenne suhteenne tuollaisena, minun mielestäni”, Gustav lisäsi.

Sirius kohautti olkiaan uudestaan. Hän tiesi, etteivät he olisi ensimmäinen pari, joka eläisi kaukosuhteessa, mutta toisaalta hän oli juuri sellainen ihminen, jolle kaukosuhteet sopivat mahdollisimman huonosti.

”Joka tapauksessa, kello on jo vaikka kuinka paljon, minä taidan mennä nukkumaan”, Sirius sanoi ja nousi ylös.

”Joo, minunkin pitäisi varmaan tästä lähteä”, Gustav sanoi ja vei kahvikupit tiskipöydälle.

”Nähdään joskus toiste paremmalla ajalla”, Sirius sanoi ja lähti yläkertaan. Puolessa välissä portaita hän rypisti kulmiaan, tajutessaan, mitä hän oli sanonut. Hänenhän ei kuulunut pitää Gustavista. Joka tapauksessa Sirius huomasi itse asiassa viihtyvänsä Gustavin seurassa, kun tämä ei yrittänyt koko ajan iskeä häntä. Sirius tuhahti itsekseen mietteilleen ja kapusi loputkin portaat yläkertaan.

21.- Uusi tuttavuus

James ja Lily kävelivät käsi kädessä pitkin Viistokujaa. Aurinko oli laskemassa kovaa vauhtia korkeiden rakennusten taakse ja velhot ja noidat hoitivat viime hetken ostoksiaan ja muita asioitaan syöksyen liikkeestä toiseen. Vain vähän aikaa sitten sattuneen kuolonsyöjien hyökkäyksen jäljet oli pyyhitty tehokkaasti pois katukuvasta ja koko Voldemortin olemassaolon olisi voinut unohtaa, ellei sen merkkejä olisi näkynyt ihmisten kiireisistä askelista ja pelokkaista vilkaisuista olan yli. Vaikka ruumiit oli helppo raahata pois kaduilta ja rikkinäiset ikkunat helppo korjata, pelkoa ei voitu pyyhkiä ihmisten mielistä.

Lily ja James kävelivät hitaasti kohti Vuotavaa noidankattilaa, Peter oli nimittäin vihdoinkin suostunut esittelemään heille salaperäisen Katinsa. Lily ja James olivat tulleet aikaisemmin Viistokujalle. Ennen heillä oli ollut tapana viettää aikaa Viistokujalla vain kävellen ja jutellen. Nyt he huomasivat, ettei se ollut enää yhtään niin hauskaa, Viistokujan tunnelma oli muuttunut ja se iloinen rentous oli kokonaan poissa. Lily painautui lähemmäs Jamesin kylkeä ja huokaisi. James kietoi kätensä heti Lilyn ympärille, mikä kyllä hankaloitti heidän kulkemistaan huomattavasti, muuta James ei välittänyt.

"Kylmä", Lily sanoi, "Syksy on tulossa."

"Sinulla on vain liian vähän päälläsi", James vastasi, vilkaisten Lilyn ohutta, keltaista t-paitaa. "Mikä ei kyllä haittaa minua yhtään", hän lisäsi virnistäen.

Lily muksautti Jamesia leikillään kylkeen, mutta kurottautui sitten suutelemaan häntä huulille. "Oletko huomannut, että sinä käyttäydyt vähän ristiriitaisesti joskus, ensin sinä lyöt minua ja sitten suutelet", James huomautti, edelleen virnistäen.

"Se johtuu sinusta", Lily selitti, "Sinulla on huono vaikutus minuun."

"Pah", James tuhahti ja suuteli Lily uudestaan, tällä kertaa pidempään, kunnes joku vanha velho työnsi heidät kovakouraisesti sivuun ja työntyi ohi mutisten jotain nykyajan hävyttömistä nuorista. James purskahti nauruun, tarttui Lilyä uudestaan kädestä ja he jatkoivat matkaa.

Muutaman minuutin kuluttua he astuivat jo sisälle melko täyteen ja meluiseen Vuotavaan noidankattilaan. He huomasivat Remuksen ja Siriuksen yhdessä nurkassa lasit edessään ja kiiruhtivat heidän luokse.

"Hei", Lily sanoi ja istahti Siriuksen viereen.

"Hei Kuutamo, Anturajalka", James sanoi myös istuutuen. Sitten hän tarttui Siriuksen lasiin ja nuuhkaisi sitä epäluuloisena.

"Hah, mitä sinä oikein luulet minusta", Sirius sanoi loukkaantuneena ja nappasi lasin Jamesin kädestä. "En kai minä nyt joisi mitään epäsopimatonta, kun rakas Matohäntäsemme tuo tyttöystävänsä näytille."

"Itse asiassa tuossa on tuliviskiä, Sirius", James vastasi nyökäten kohti lasia. Juuri silloin kapakan ovi avautui ja Peter astui sisälle, pitäen kädestä kiinni lyhyttä blondia, jonka kasvot näyttivät vähintään yhtä vaaleilta, kun hänen hiuksensa olivat. Blondin silmistä kuvastui kauhun sekainen paniikki.

"Mitäköhän Peter on oikein kertonut hänelle Siriuksesta?" Lily kysyi kiinnostuneena.

"Miten niin minusta?" Sirius kysyi loukkaantuneena.

"Koska sinä olet meistä ainoa, joka voi herättää tuollaista kauhua tyttö-parassa", Lily sanoi muina miehinä.

Sirius pukkasi Lilyä leikillään kylkeen. "Minähän olen niin pelottava. Muistatko kun sinä juoksit silloin kolmannella minua pakoon tyttöjen vessaan?"

"Niin, koska sinä yritit värjätä minun hiukseni vihreiksi", Lily puolustautui mulkaisten Siriusta, "Enkä minä muuten ole antanut sitä sinulle vieläkään anteeksi."

"Hmph", Sirius tuhahti, mutta ei ehtinyt sanoa mitään muuta, ennen kuin Peter ja Kat saapuivat heidän pöytänsä luokse.

"Hei, kaverit", Peter sanoi ja hymyili heille hermostuneena. "Tässä on Kat. Kat, tässä ovat Lily, Sirius, Remus ja James", Peter esitteli osoittaen jokaista vuorotellen.

"Hei, Kat", Lily sanoi ystävällisesti hymyillen ja tarkasteli tyttöä katseellaan. Tämä näytti hädin tuskin täysi-ikäiseltä, ja Lily ei ymmärtänyt miten noin laihaan ihmiseen mahtui edes kaikki luut sisälle, saatikka sitten jotain muuta.

"Hei", Kat sanoi ujosti ja väläytti heille hohtavan valkoisia hampaitaan, yrittäen saada kasvoilleen jotain hymyn tapaista.

"Istukaa alas", Remus kehotti ja taputti tyhjää tuolia vieressään. Peter ja Kat istuutuivat ja tilasivat pari lasillista kermakaljaa.

Seuraavat pari tuntia he viettivät juttelemalla Peterin ja Katin kanssa. Tosin Kat ei kyllä kertonut kovin paljon itsestään, vaan kuunteli vain muiden juttuja. Lilystä tämä vaikutti aika ujolta ja epävarmalta. Kat oli 17-vuotias ja lopettanut opinnot Beauxbatonsissa viime keväänä, hän oli ajatellut opiskelevansa toimittajaksi ja haaveili pääsevänsä joskus töihin MeNoitiin. Kovin paljon muuta he eivät hänestä saaneet selville, Mutta Lilystä Kat vaikutti ihan mukavalta ja juuri sopivalta Peterille.

***

Seuraavana aamuna Sirius löysi Jamesin ja Lilyn keittiönpöydän äärestä juomasta kahvia. Tai oikeastaan kahvi näytti unohtuneen jäähtymään pöydälle ja Lily ja James olivat kietoutuneet tiiviisti toisiinsa.

"Kröhöm, jotkut yrittävät syödä aamupalaa, ettekö te voisi hankkia vähän yksityisempää nuoleskelupaikkaa", Sirius huomautti hakiessaan kaapista itselleen kahvikupin.

James ja Lily irrottautuivat toisistaan, Lily näyttäen nololta, mutta Jamesin kasvoilla oli vain keskeytyksestä häiriintynyt ilme.

"Mene itse syömään aamupalaasi vähän yksityisempään paikaan", James ehdotti.

"Sarvihaara, tämä on keittiö, täällä kuuluu syödä aamupalaa. Missä sinun vanhempasi muuten ovat?" Sirius kysyi.

"Äiti meni hakemaan Viistokujalta jotain ja isällä on taas työkiireitä", James kertoi, "Häntä ei ole viimeaikoina paljon näkynyt kotona."

"Tämä on varmasti aika kiireistä aikaa kaikille auroreille", Lily huomautti.

James kohautti olkiaan.

"No mitä te piditte Katista?" Sirius vaihtoi puheenaihetta. Hän istuutui Jamesin viereen ja voiteli itselleen ruisleivän palasen.

"Hän oli aika…" Lily aloitti etsien sopivaa sanaa.

"Ujo", James täydensi Lilyn lauseen. Lily nyökkäsi, keksimättä parempaakaan kuvailua.

"Ihan sopiva Peterille", Sirius kertoi oman arvionsa hörppiessään kahvia.

"Niin kai", James nyökkäsi.

Sirius tunki voileivänlopun suuhunsa ja hörppäsi kahvin loppuun ja nousi sitten ylös.

"Minne sinulla on noin kova kiire?" Lily kysyi.

"Dinan luokse", Sirius vastasi. "Nähdään!"

"Nähdään", James vastasi, mutta Sirius oli jo pyyhältänyt ulos huoneesta.

***

Dina taas kerran yksin kotonaan, kun Sirius saapui paikalle. Tarkemmin ajateltuaan Sirius tajusi, ettei hän ollut nähnyt Dinan isää kuin kerran tai kaksi, tämä ei tuntunut olevan koskaan kotona.

"Hei", Dina sanoi ilahtuneena ja suuteli Siriusta kevyesti huulille.

"Hei", Sirius vastasi ja kietaisi toisen kätensä löyhästi Dinan vyötäisille.

"Haluatko kahvia? Tai jotain muuta?" Dina kysyi.

"En, minä söin juuri aamupalaa", Sirius vastasi ja istuutui keittiön pöydän ääreen.

"Onko sinun isäsi taas töissä, vai?" Sirius kysyi.

Dina huokaisi. "Joo."

Hetken aikaa he vain istuivat hiljaa keittiön pöydän ääressä, yhtäkkiä kummallakaan ei ollut mitään sanottavaa. Lopulta Dina rykäisi. "Sirius?"

"Niin?"

"Tuota… minun piti puhua sinulle yhdestä asiasta."

"No?"

"Minä vain mietin…", Dina aloitti epäröiden. "Tulevaisuutta."

Sirius katsoi Dinaa epäluuloisesti. Hänellä ei ollut mitään hinkua ajatella tulevaisuutta juuri nyt, hänestä oli parempi elää päivä kerrallaan ja täysillä. "Mitä siitä?" Sirius kysyi ehkä epäystävällisemmin kuin oli tarkoittanutkaan.

"No minusta Kaliforniasta Englantiin on vähän liian pitkä välimatka."

Dina odotti, mutta kun Sirius ei sanonut mitään, hän jatkoi. "Ja minä ajattelin muutenkin muuttaa Englantiin pian, ei ole enää mitään, mikä pidättelisi minua täällä. Ja koska sinäkään et varmaan halua asua Pottereiden luona loputtomiin, minä vain mietin, että mitä jos hankittaisiin yhteinen asunto?"

Sirius tuijotti Dinaa sanattomana. "Mitä?" hän onnistui lopulta sopertamaan.

"Niin", Dina hymyili. "Vaikka Viistokujalta, siellä on kuulemma aika halpoja vuokra-asuntoja ja -"

"Hetkinen", Sirius keskeytti Dinan, ennen kuin tämä ehti jatkamaan. "Minusta se ei ole oikein hyvä ajatus", Sirius sanoi. Hänellä ei todellakaan ollut mitään hinkua muuttaa Dinan kanssa samaan asuntoon. Ainakaan hänen mielestään heidän suhteensa ei ollut vielä niin vakava.

"Miksi ei?" Dina kysyi rypistäen kulmiaan. "Minusta se on tässä tilanteessa kaikista järkevin vaihtoehto."

"No minusta ei!" Sirius ärähti.

"Minusta on!" Dina vastasi. "Sirius minä rakastan sinua ja minä haluan yhteisen elämän sinun kanssasi!"

Sirius jäykistyi kuullessaan Dinan sanat. "Dina… minusta me emme ole vielä valmiita muuttamaan yhteen ja puhumaan rakkaudesta", Sirius yritti selittää mahdollisimman lempeällä äänensävyllä. "Meillä on hauskaa yhdessä, eikö se riitä?"

Dina katsoi Siriusta silmät leimuten. "Jaaha, sinä et siis välitä minusta sittenkään yhtään!" Dina huudahti loukkaantuneena. "Minä olen sinulle vain joku merkityksetön lomaromanssi, tyttö, jonka tunteilla voi leikitellä, kun aika käy pitkäksi, niinkö?"

Sirius tuijotti Dinaa järkyttyneenä, tuota hän ei todellakaan ollut osannut odottaa. "Et tietenkään", Sirius vastasi, "Dina, me emme ole tunteneet toisiamme paria kuukautta enempää – "

"Älä selitä!" Dina huusi.

"En selitäkään!" Sirius kivahti. "Sinä et ikinä usko minua, kun minä yritän kertoa sinulle totuutta."

Dina mulkaisi Siriusta. "Koska minulla ei ole mitään syytä uskoa sinua."

"Ompas!"

"Eipäs!"

"On!"

"Eikä ole, sinä olet vain lapsellinen, sitoutumiskammoinen ääliö!"

"Entäs sitten, mitä jos minä tykkään olla lapsellinen, sitoutumiskammoinen ääliö?" Sirius tiukkasi.

"No minä en tykkää sinusta sellaisena", Dina vastasi.

"No miksi sinä sitten ikinä aloit olla minun kanssani, jos sinä et tykkää minusta?"

"En tiedä", Dina huusi päin Siriuksen naamaa. "Ehkä sekin oli vain erehdys."

"Ehkä! Joten mitä sinä edes teet minun kanssani enää?" Sirius kivahti.

"En tiedä", Dina ärähti Siriukselle. "Ehkä sinun pitäisi vain lähteä!"

"Ehkä", Sirius huusi takaisin, ponkaisi pystyyn tuoliltaan ja marssi ulos talosta pamauttaen ulko-oven kiinni, niin lujaa, että sai taulunkin tippumaan seinältä.

Sirius marssi pitkin Montereyn katuja auringon porottaessa selkäänsä edes kunnolla tajuamatta, minne oli menossa. Hän ei ymmärtänyt, miten asiat olivat voineet mennä niin pieleen. Hänen ei todellakaan ollut ollut tarkoitus riidellä Dinan kanssa, varsinkaan kun hän ei näin jälkikäteen edes ollut varma, mistä he olivat riidelleet. Hän ei tajunnut, mikä hinku Dinalla oli muuttaa yhteen Siriuksen kanssa ja alkaa seurustella vakavasti. Joskus hänestä tuntui, ettei hän tajunnut Dinaa yhtään, hänestä heidän suhde oli hyvä juuri tuollaisena, miksi sen olisi pitänyt mennä yhtään vakavammaksi?

"Hitto", Sirius ärähti itsekseen ja potkaisi tien sivussa olevan puistonpenkin jalkaa. "Auts!" hän huudahti heti perään, "Se sattui!" Sirius mulkaisi penkkiä pahasti, ja jatkoi matkaa.

Ennen kuin huomasikaan, Sirius oli jo kävellyt vanhasta tottumuksesta Gustavin luokse. Koska Siriuksella ei ollut parempaakaan tekemistä, hän soitti ovikelloa. Gustav tuli avaamaan ja leveä virne ilmestyi hänen kasvoilleen, kun hän näki Siriuksen.

"Tule sisään", Gustav kehotti kysymättä mitään ja päästi Siriuksen ohitseen eteiseen.

22. – Vaikea päätös

Sirius istui Gustavin keittiönpöydän ääressä ja tuijotti eteensä, kun Gustav keitti kahvia. Kumpikaan ei puhunut mitään, ennen kuin Gustav kantoi kaksi kuppia höyryävän kuumaa kahvia pöytään ja istui itse Siriusta vastapäätä.

"No?" Gustav kysyi ja katsoi Siriusta odottavasti.

"Dina", Sirius puuskahti. Hän ei ollut ollenkaan varma, halusiko puhua asiasta Gustaville, mutta muitakaan juttukumppaneita ei ollut näköpiirissä ja Sirius ei ollut koskaan ollut kovin hyvä olemaan hiljaa.

"Niin?"

"Me riitelimme."

"Mistä?" Gustav kysyi.

Sirius huokaisi. "Sitä on vähän vaikea selittää. Kai me olemme vain liian erilaisia."

"Miten niin? Viimeksi minusta kyllä näytti, että sinun ja Dinan suhde toimi erinomaisesti", Gustav sanoi ja Sirius oli erottavinaan hänen äänensävystään hippusen kateutta.

"Me haluamme liian eri asioita", Sirius selitti yhtä paljon itselleen kuin Gustaville. "Dina haluaa muuttaa yhteen ja parin vuoden päästä perustaa perheen ja elää turvallisen ja onnellisen elämän."

"Mitä sinä sitten haluat?"

"En minä tiedä. Minä haluan tehdä jotain josta voin olla ylpeä, haluan taistella Voldemortia vastaan ja puolustaa niitä asioita, joihin uskon. Enkä minä todellakaan halua juuttua koko loppuelämäkseni yhteen tyttöön", Sirius virnisti lopulta.

"Niin. Turvallinen ja onnellinen elämä ei ikinä olisi sinulle tarpeeksi", Gustav virnisti. "Ja Dina siis halusi muuttaa yhteen sinun kanssasi?"

"Niin. Eikä minun pitänyt alkaa riidellä hänen kanssaan. Se vaan jotenkin… meni niin", Sirius selitti.

"Naiset", Gustav huokaisi säälivästi. "Ja hän siis suuttui sinulle, koska sinä et halunnut muuttaa hänen kanssaan yhteen?"

"Niin. Hän sanoi jotain että minä en oikeasti välitä hänestä yhtään ja vain leikittelen hänen tunteillaan. Mitä ihmeen logiikkaa siinä on?" Sirius ärähti.

"Älä minulta kysy, minä en ole koskaan ymmärtänyt naisia", Gustav huokaisi, "Enkä sen puolen välittänytkään heistä hirveästi."

Sirius huokaisi ja hörppäsi nyt ensimmäisen kerran kahvimukistaan. "Mutta nyt minä en tiedä, mitä minun pitäisi tehdä hänen kanssaan. Ja se on… ärsyttävää. Turhauttavaa. Minähän olen sentään Sirius Musta, luutakomeroiden kuningas, tai tätä nykyä varmaan entinen luutakomeroiden kuningas, mutta kuitenkin, kyllä minun pitäisi tietää."

Gustav kohautti olkiaan. "Ehkä Dinaa ei voikaan laskea sinun satunnaisiin luutakomerokumppaneihisi."

"Ehkä." Sirius mutisi. "Mutta hän oli mukava. Meillä oli kivaa yhdessä ja minä oikeasti pidin hänestä."

"Ja nyt koko juttu on ohi, vai?" Gustav kysyi.

"En minä tiedä!" Sirius huudahti turhautuneena. "Hän ei sanonut!"

"No haluaisitko sinä, että se on ohi?" Gustav kysyi kohottaen kulmiaan.

"En! Kyllä! En minä tiedä", Sirius sanoi. Gustav kohotti kulmiaan vieläkin ylemmäs. "En minä tiedä", Sirius toisti. "Ehkä."

"Jaa, no ehkä sinun pitäisi ensin selvittää se itsellesi, ennen kuin teet mitään Dinan suhteen."

"Ehkä. Juuri nyt minä en jaksaisi ajatella koko asiaa", Sirius sanoi.

"Okei, no puhutaan sitten jostain muusta", Gustav ehdotti iloisesti virnistäen.

"Itse asiassa, minun pitäisi varmaankin lähteä", Sirius sanoi ja nousi ylös.

Gustav seurasi Siriusta eteiseen pettynyt ilme kasvoillaan.

"Sirius?" Gustav aloitti varovasti.

"Niin?"

"Tulethan sinä vielä joskus käymään minun luonani? Vaikka te ette enää asukkaan täällä?" Gustav kysyi.

Sirius kääntyi katsomaan Gustavia ja kohautti olkiaan. "En minä tiedä, voin minä tulla, jos sinä välttämättä haluat."

Gustav hymyili leveästi. "Hyvä. Koska nythän me olemme tavallaan kavereita, eikö niin?"

Sirius kohautti olkiaan. Hän ei ollut oikeastaan koskaan ajatellut Gustavia kaverinaan. Ensin hän oli vain pitänyt tätä ärsyttävänä homona, joka yritti iskeä hänet ja jossain vaiheessa hän oli ihan huomaamattaan vain alkanut viihtyä Gustavin seurassa, oikeastaan koskaan miettimättä asiaa sen kummemmin. Mutta nyt kun hän ajatteli sitä, niin kai kaveri oli ihan hyvä sana kuvaamaan hänen ja Gustavin välejä. Sirius huokaisi syvään. "Niin kai sitten."

"Haha. Minä tiesin, että joskus sinä vielä alkaisit pitää minusta", Gustav hihkaisi ja hyppäsi Siriuksen kaulaan.

"Gustav!" Sirius huusi, työntäen Gustavia kauemmas itsestään. "Tiedätkö sinä, mitä sana 'kaveri' tarkoittaa?"

"Totta kai, tuo oli vain pelkkä ystävällismielinen halaus", Gustav sanoi ja iski silmää Siriukselle.

Sirius pyöritteli silmiään ja aukaisi ulko-oven. "Mutta nyt minun pitää mennä, heippa."

"Ja kirjoitathan sinä minulle, jos et tule käymään?" Gustav huusi Siriuksen perään.

Sirius murahti jotain epäselvää, jota ei oikein voinut tulkita myönteiseksi eikä kielteiseksi vastaukseksi, joten Gustav lisäsi vielä: "Jos sinä et kirjoita, niin minä ainakin kirjoitan sinulle."

***

Remus ja James istuivat Pottereiden olohuoneessa Siriuksen saapuessa paikalle.

"Missä Matohäntä on?" Sirius kysyi ja lysähti sohvalle Remuksen viereen.

"Katin kanssa", Remus vastasi.

"Mutta kuinka sinä jo näin aikaisin tulit takaisin?" James ihmetteli. "Minä luulin, että sinä olisit viihtynyt Dinan kanssa paljon kauemmin", James lisäsi virnistäen Siriukselle tietävästi.

Sirius huokaisi. "Me tavallaan riitelimme."

"Tavallaan?" Remus kysyi.

"No niin, tai Dina riiteli", Sirius sanoi.

"Itsekseen vai?" James kysyi vilkaisten Siriusta huvittuneena.

"Ei, mutta en minä halunnut riidellä, hän aloitti", Sirius puolustautui.

"Mistä te riitelitte?"

"No kaikki alkoi siitä, kun Dina sanoi, että hän haluaa, muuttaa yhteen minun kanssani", Sirius aloitti.

Jamesin silmät laajenivat järkytyksestä. "Hän sanoi MITÄ?!" James älähti.

"Niin ja minä sanoin, etten halua ja sitten hän jotenkin suuttui minulle, mutta minä en ihan totta halua puhua siitä, Gustavin kanssa puhuminen riitti minulle."

"Gustavin!" James huusi.

"Niin, minä vain piipahdin hänen luonaan." Sirius kuitenkin säästyi vastaamiselta, sillä Peter ilmiintyi juuri silloin eteiseen.

"Hei kaverit", Peter sanoi ilmestyessään olohuoneen oviaukkoon.

"Hei, minne sinä Katin jätit?" James kysyi.

"Hänellä oli jotain muuta menoa", Peter vastasi ja astui peremmälle huoneeseen.

"Niin Lilylläkin", James sanoi ja huokaisi ehkä hiukan liioitellun syvään.

"Ja Dina ei taida pahemmin välittää minusta nyt, joten me olemme vapaita", Sirius virnisti. "Mitä tehdään."

Kun muut vain kohauttelivat olkiaan, Sirius vastasi itse kysymykseensä. "No minä tiedän! Mennään Kolmeen luudanvarteen ja leikitään että ollaan vieläkin villejä ja vapaita poikamiehiä ja kiusataan Rosmertaa, niin kuin silloin joskus Tylypahkassa."

"Sirius, minä en tiedä onko tuo mikään paras idea", Remus sanoi varovasti.

"No se on hyvä, että minä tiedän", Sirius virnisti ja ponkaisi pystyyn sohvalta, vetäen Remuksen perässään ylös.

Kolme luudanvartta oli puolillaan väkeä ja ulos kantautui iloista naurua ja puheensorinaa. Kelmit marssivat suoraan tiskille ja jutustelivat hetken Rosmertan kanssa, ennen kuin tilasivat juomansa.

"Anturajalka, minä en ole vieläkään varma, onko tämä oikein hyvä idea", Remus sanoi, heidän asetuttuaan istumaan nurkkapöytään ja nyökkäsi merkitsevästi kohti Siriuksen lasia.

"Äh Kuutamoinen, älä ole ilonpilaaja."

Remus näytti Siriukselle kieltä ja hörppäsi kermakaljalasista. ja Sirius irvisti Remukselle takaisin ja hörppäsi omaa, huomattavasti väkevämpää juomaansa.

"Sinä tunnut olevan pirteällä tuulella, ottaen huomioon, että vasta vähän aikaa sitten, sinä riitelit Dinan kanssa", Remus huomautti.

"Mitä? Sirius riiteli Dinan kanssa? Miksei minulle ikinä kerrota mitään?" Peter valitti.

"Koska sinulla oli niin kiire nuoleskella Katin kanssa, ettet ollut kuuntelemassa", Sirius vastasi ja jätti Remuksen kommentin huomioimatta.

"Ihan tiedoksesi vain, tyttöjen kanssa voi tehdä muutakin kuin nuoleskella", Peter huomautti.

"Ai, niin kuin mitä esimerkiksi?" Sirius kysyi kohottaen kulmiaan.

Peter kohautti olkapäitään. "No vaikka jutella."

"Ei tyttöjen kanssa voi jutella, ne ajattelevat liian monimutkaisesti", Sirius protestoi.

"Jos sinä olet niin tyhmä, ettet pysty virittämään keskustelua tyttöjen kanssa, se ei tarkoita että kaikki meistä ovat", James virnisti. "Kyllä Lilynkin kanssa voi keskustella."

Sirius pyöritteli silmiään. "Ehkä minä en sitten vain ole tavannut ketään sellaista, jonka kanssa olisin halunnut jutella."

"Ehkä", James myönsi.

He jatkoivat tälläistä kepeää keskustelua muutaman tunnin, nauroivat tyhmille jutuille ja flirttailivat Rosmertan kanssa, kunnes kaikkia alkoi väsyttää, eikä Siriustakaan kiinnostanut juoda enempää alkoholipitoisia juomia.

Remus ja Peter lähtivät kumpikin koteihinsa ja James ja Sirius ilmiintyivät Pottereille.

Sirius haukotteli leveästi, heidän päästyään Pottereiden eteiseen. "Minä ainakin menen nyt nukkumaan", hän sanoi.

"Minä taidan käydä Lilyn luona."

Sirius vilkaisi kelloa keittiön oviaukon yläpuolella. "Eikö nyt ole jo vähän liian myöhä vierailulle?"

James kohautti olkiaan. "Kyllä Lily kestää sen, että minä keskeytän hänen yöunensa."

"Jaa, no pidä hauskaa", Sirius sanoi, "Hyvää yötä."

"Hyvää yötä."

***

Aikaisin seuraavana aamuna Sirius ilmiintyi Remuksen huoneeseen. Äänekkään poksahduksen kuullessaan Remus ponkaisi istumaan sänkynsä reunalle melko pöllämystyneen näköisenä.

"Sirius!" Remus sihahti. "Mitä ihmettä sinä teet täällä tähän aikaan? Tiedätkö sinä mitä kello on?"

"Tiedän. Puoli yhdeksän."

"Miksi ihmeessä sinä ilmiinnyit minun huoneeseeni ja säikäytit minut melkein kuoliaaksi?" Remus kysyi äkäisesti.

"No olisin minä voinut soittaa ovikelloakin, mutta en halunnut herättää sinun vanhempiasi."

Remus huokaisi alistuneesti. "Mitä niin tärkeää asiaa sinulla sitten oli, ettei se voinut odottaa muutamaa tuntia?"

"Minä tarvitsen sinun apuasi", Sirius sanoi.

Remus katsoi Siriusta odottavasti, mutta ei sanonut mitään, joten Sirius jatkoi: "Kerro minulle, mitä minun pitäisi tehdä Dinan kanssa."

Remus katsoi Siriusta kummastuneena. "Miten niin?"

"No kun minä mietin, mitä minun pitäisi nyt tehdä hänen kanssaan ja sitten minä en saanut enää unta ja ajattelin tulla tänne, koska sinä osaat aina sanoa minulle, mitä minun pitää tehdä."

"Ihmissuhdeneuvoja Kuutamo palveluksessanne", Remus huokaisi. "Kai minä voin sitten auttaa sinua, nyt kun olen hereillä. Kerropas sitten, mitä sinä haluaisit tehdä hänen suhteen."

"En minä tiedä!"

"Haluatko sinä jatkaa teidän suhdettanne, vai erota?"

Sirius oli hetken hiljaa, ennen kuin vastasi. "En minä tiedä. Kyllä minä toisaalta haluaisin olla hänen kanssaan, mutta me haluamme liian eri asioita, joten siitä ei kuitenkaan pidemmän päälle tulisi mitään. Ehkä meidän on parempi erota."

Remus vilkaisi Siriusta tutkivasti. "Sinä oikeasti välität hänestä."

"Miten niin?"

"Sinä et yleensä suhtaudu tyttöihin tuolla tavalla", Remus sanoi.

Sirius kohautti olkiaan. "No mitä ihmissuhdeneuvoja Kuutamo sanoo, että Anturajalan pitäisi tehdä?"

"Jos sinusta oikeasti tuntuu, että teidän pitäisi erota, sitten teidän pitäisi erota", Remus sanoi. "Kunhan olet varma, mitä haluat."

"Elikkä sitten kun minä tiedän sen varmasti, minun pitäisi vain mennä ja sanoa hänelle, mitä minä haluan tehdä."

"Niin. Mutta ei siitäkään ole haittaa, että kuuntelet, mitä hän haluaa."

"Okei", Sirius sanoi, niin kuin kuuliainen ekaluokkalainen.

"No niin, nyt jos sinä olet saanut vastaukset kysymyksiisi, voisitko päästää ihmissuhdeneuvoja Kuutamon jatkamaan uniaan?" Remus kysyi kohottaen kulmiaan.

"Totta kai. Nähdään, Kuutamo."

"Nähdään, Anturajalka", Remus sanoi ja lysähti takaisin sänkynsä pohjalle, Siriuksen kaikkoontuessa.

Noin tunnin kuluttua Sirius soitti Dinan ovikelloa. Hänellä ei ollut hajuakaan, mitä hän oli tekemässä, mutta yhtäkkiä hänen oli pakko nähdä Dina. Ehkä asiat saisivat vähän selvyyttä, kun hän pääsisi juttelemaan Dinan kanssa.

Kesti hetken, ennen kuin Dina aukaisi oven. "Sirius." Dina sanoi mahdollisimman viileällä äänensävyllä. Sirius hätkähti, hän ei ollut tiennyt, että Dina osasi puhua noin kalseasti.

"Hei." Sirius vastasi. "Minä vain… Meidän pitäisi puhua."

"Totta kai." Dina sanoi, kääntyi ja meni takaisin sisälle. Sirius seurasi perässä.

"Mistä sinä halusit puhua?" Dina kysyi heidän päästyään Dinan huoneeseen.

"No tästä kaikesta. Meistä."

"No puhu", Dina sanoi kylmästi.

Yhtäkkiä Siriuksen mieleen ei tullutkaan enää mitään sanottavaan.

"Onko enää edes mitään 'meitä'?" Dina kysyi hetken kuluttua, kun Sirius ei ollut sanonut mitään.

"En minä vain tiedä", Sirius sanoi. "Ehkä ei."

"Joten mitä meidän pitäisi tehdä?"

Sirius veti syvään henkeä. Ehkä hänen olisi parasta vain sanoa suoraan, mitä ajatteli.

"Minusta meidän pitäisi erota", Sirius sanoi.

Siriuksen sanoja seurasi pitkä hiljaisuus. Dina mittaili Siriusta katseellaan, eikä sanonut mitään pitkään aikaan. Lopulta hän veti syvään henkeä ja käänsi katseensa Siriuksesta kirjoituspöydän nurkkaan, aivan kuin se olisi ollut jotain pohjattoman kiinnostavaa. "Ehkä", hän sanoi pienellä ja heiveröisellä äänellä ja yhtäkkiä Siriuksen teki mieli kaapata Dina syliinsä ja sanoa, ettei ollut oikeasti tarkoittanut sitä.

"Minä olin rakastunut sinuun, Sirius", Dina sanoi.

"Olen pahoillani", Sirius vastasi. Ja hän olikin pahoillaan, ettei pystynyt vastaamaan Dinan tunteisiin, mutta enemmän hän oli pahoillaan, että Dina oli ikinä rakastunut häneen. Hän ei halunnut aikuistua ja vakiintua ja puhua niin vahvoista sanoista kuin rakkaus. Hän halusi olla sama, vanha huoleton Sirius, joka hän oli ollut Tylypahkassakin.

"Minun pitäisi lähteä", Sirius sanoi.

"Me ei sitten varmaan enää nähdä", Dina sanoi. Siriuksesta se kuulosti ihan kysymykseltä.

"Ei kai", Sirius kohautti olkiaan.

He kävelivät alakertaan vaitonaisina. Askeleet tömähtelivät portaissa, eikä kummallakaan ollut enää mitään sanottavaa. Sirius mietti olisiko kaikki voinut mennä toisin, jos Dina olisi asunut Englannissa.

"Minulle tullee ikävä sinua, Sirius", Dina sanoi.

"Kai minullekin tulee ikävä sinua."

"Mutta näin sen oli kai tarkoituskin mennä", Dina huokaisi.

Sirius kohautti olkiaan. Hän ei todellakaan tiennyt, oliko kaiken tarkoituskin mennä niin, vai ei, eikä hän edes välittänyt ajatella sitä. Hänellä oli oma elämänsä Englannissa, ja Dinalla omansa Kaliforniassa, niitä kahta elämää ei vain voinut yhdistää.

Sirius huokaisi ja rypisti otsaansa, hän ei ollut tottunut ajattelemaan näin syvällisesti. Vaikka hän tiesikin, että hänelle tulisi ikävä Dinaa, hän tunsi helpotusta että koko juttu oli ohi.

"Hei sitten", Sirius sanoi ja kääntyi lähteäkseen.

"Hei", Dina vastasi.

23.-

James avasi silmänsä tokkuraisena ja kierähti sänkynsä toiselle puolelle. Valitettavasti hän huomasi, että oli arvioinut matkan väärin ja muksahti suoraan lattialle.

”Auts”, James mutisi ja nousi istumaan pörröttäen hajamielisesti hiuksiaan. Samalla hän huomasi, ettei ollutkaan omassa huoneessaan, vaan Lilyn luona. Häneltä kesti hetken muistaa eilisilta. Hänen ei ollut ollut tarkoitus viettää koko yötä Lilyn luona, mutta jotenkin siinä oli taas kerran käynyt niin.

”Hei Lily”, James sanoi ja ravisteli Lilyn hellävaroin hereille.

”James? Mitä?”, Lily mutisi unisena. Sitten hän ponkaisi istumaan sängylleen.

”Huomenta kulta”, James virnisti ja suikkasi nopeasti suukon Lilyn huulille.

Lily oli vastaamassa Jamesille jotain, mutta yhtäkkiä hän jähmettyi liikkumattomaksi.

”Mitä nyt?” James kysyi rypistäen otsaansa.

”Shh”, Lily hyssytteli kuiskaten. ”Joku on tulossa tänne, äkkiä piiloon!”

Lily ponkaisi pystyyn ja veti Jamesin perässään ja työnsi tämän äkkiä vaatekaappiin, eikä yhtään liian aikaisin, sillä juuri silloin, kun Lily painoi vaatekaapin oven kiinni, rouva Evans avasi Lilyn huoneen oven.

”Huomenta Lily”, rouva Evans sanoi ja astui sisälle huoneeseen.

”Huomenta äiti”, Lily sanoi hiukan vaivaantuneena.

”Sinua näkee enää niin harvoin”, rouva Evan sanoi ja istuutui Lilyn sängyn laidalle.

Lily kohautti olkiaan ja astui askeleen kauemmas vaatekaapistaan.

”Kerropas minulle miten sinulla menee sen Jamesin kanssa?”

Lily kohautti olkiaan toistamiseen. ”Ihan hyvin, miten niin?” Hänen äitinsä ei yleensä tullut hänen huoneeseensa juttelemaan muuten vain, hän ei tajunnut, miksi tämän oli täytynyt juuri nyt muuttaa tapojaan.

”Ei kun mietin vain…”rouva Evans sanoi mietteliäästi. ”Rakastatko sinä häntä?”

”Kyllä. Kyllä minä rakastan häntä”, Lily sanoi hymyillen pienesti.

”No minä olen onnellinen sinun puolestasi. James vaikuttaa mukavalta pojalta.”

”Niin”, Lily nyökkäsi.

Rouva Evans nousi seisomaan. ”No minä menen tästä tekemään aamupalaa. Petunia tuli muuten vielä hakemaan loppuja tavaroitaan”, rouva Evans sanoi, ennen kuin lähti ulos huoneesta. Lily huokaisi syvään. Petunian ja Vernonin muutto oli vielä kesken ja Petunialla oli vielä puolet tavaroistaan täällä, ja puolet heidän uudessa asunnossaan. Lily ei vain nyt ollut yhtään sillä tuulella, että olisi jaksanut tavata Petuniaa.

Lily odotti hetken ja meni sitten avaamaan vaatekaapin ovea. Saman tien, hän joutui kuitenkin läimäyttämään sen takaisin kiinni, sillä Petunia pyyhälsi muina naisina sisään ovesta.

”Tiedätkö, yleensä on kohteliasta koputtaa, ennen kuin astuu sisään”, Lily mutisi.

Petunia ei ollut kuulevinaankaan vaan marssi Lilyn vaatekaapin luokse. ”Onko sinulla vielä sitä ruskeaa villapaitaa jota sinä lainasit joskus minulta?” Petunia kysyi ja veti Lilyn vaatekaapin ovet auki. Samassa häneltä pääsi pieni kirkaisu ja hän läimäytti käden suunsa eteen.

”Mitä ihmettä James Potter tekee sinun vaatekaapissasi?!” Petunia sihahti Lilylle.

Lily ja James seisoivat jähmettyneenä paikallaan ja Petunia vilkuili kumpaakin vuorotellen raivostunut ilme kasvoillaan.

Lopulta James tyrskähti ja painoi sitten kämmenen suunsa eteen, kun Lily mulkaisi häntä pahasti.

”Petunia, tämä ei ole sitä, miltä näyttää”, Lily sanoi lopulta.

Petunia käännähti nopeasti katsomaan Lilyä, ja tuhahti, niin kuin Jamesin olemassaolo, olisi loukannut häntä henkilökohtaisesti.

”James vain sattui tulemaan käymään aamulla, ja sitten äiti oli tulossa tänne ja minä niin kuin tavallaan piilotin Jamesin vahingossa tuonne vaatekaappiin.”

”Niin varmaan”, Petunia tuhahti. ”Kyllä minä olisin kuullut, jos joku olisi tullut sisälle.”

”Hän ei tullutkaan oven kautta”, Lily sanoi.

”Joo, eipä tietenkään”, Petunia sanoi ja otti kasvoilleen kaikista ivallisimman ilmeensä. ”No miten sitten? Ilmestyi tyhjästä vai?”

Lily ei viitsinyt mainita, että niin se oli suurin pirtein tapahtunut, koska Petunian mieliala lähenteli näköjään jo räjähtämispistettä.

”Okei, ehkä on parempi, että minä vain lähden”, James sanoi ja hivuttautui varovasti pois vaatekaapista. ”Ja unohdetaan koko juttu.”

James suuteli Lilyä nopeasti huulille ja katosi sitten poksahtaen, ennen kuin kumpikaan sisaruksista ehti reagoida mitenkään.

Petunia katsoi pöllämystyneenä kohtaa, jossa James oli juuri äsken seissyt.

”Mi - mitä ihmettä?” Petunia sanoi hämmentyneenä ja hiukan pelästyneenä.

”Ei mitään, se on näitä taikajuttuja”, Lily sanoi.

Petunia tuhahti jälleen kerran ja marssi ulos ovesta pää pystyssä. Lily huokaisi syvään ja lysähti istumaan sänkynsä reunalle.

***

Sirius istui Pottereiden keittiössä juomassa kahvia, kun James ilmiintyi sinne.

”Hei”, Sirius murahti ja nyökkäsi pienesti Jamesille, joka lysähti istumaan vastapäätä Siriusta.

”Mitä nyt?” James kysyi.

”Ei mitään. Minä ja Dina erottiin.”

”Mitäh?” James kysyi pöllämystyneenä ja katsoi Siriusta kulmat kurtussa. ”Missä välissä?”

”Äsken.”

”Ja te vain erositte? Noin vain?”

”No niin. Ei kai siihen nyt mitään seremonioita tarvita.” Sirius kohotti kulmiaan Jamesille.

”Niin, ei kai…” James kohautti olkiaan ja meni ottamaan itselleenkin kupillisen nyt jo jäähtynyttä kahvia.

”No, mitä tehdään tänään?” James kysyi istuttuaan takaisin keittiön pöydän ääreen.

”En minä tiedä. Miten sinä muuten tulit jo näin aikaisin Lilyn luota?” Sirius kysyi.

”No tuota… Minä taisin vähän pelästyttää Petunian”, James myönsi.

”Sarvihaara! Ei tulevaa kälyään saa säikytellä!” Sirius huudahti nuhtelevalla äänellä, joka muistutti pelottavasti McGarmiwan äänensävyä. ”Mitä sinä teit?”

”No hän löysi minut Lilyn vaatekaapista ja taisi vähän järkyttyä”, James sanoi.

Sirius tyrskähti kahviinsa. ”Ja mitäköhän sinä teit Lilyn vaatekaapissa?”

”Lily itse tunki minut sinne!” James puolustautui. ”Sitä paitsi, ihan niin kuin sinä et olisi ikinä joutunut kenenkään tytön vaatekaappiin!”

”Pyh! Se onkin ihan eri juttu”, Sirius sanoi.

”Miten niin?” James jupisi niin hiljaa, ettei Sirius ollut varma, oliko se tarkoitettu hänen kuultavakseen.
”Sitä paitsi en tiedä voiko siinä puhua joutumisesta. Tytöillä on itse asiassa aika mielenkiintoisia vaatekappaleita”, Sirius lisäsi virnistäen.

”Anturajalka! Senkin pervo!” James tuhahti ja heitti Siriusta lusikalla.

”No mutta mitä me sitten aiomme tehdä tänään?” Sirius kysyi vaihtaen puheenaihetta lennossa.

”En minä tiedä. Mennään herättämään Kuutamo ja kysytään, onko hänellä mitään ideoita”, James ehdotti.

”Itse asiassa minä herätin hänet jo tänään aamulla. Minä tarvitsin hänen neuvojaan”, Sirius sanoi.

”Ai jaa, no sitten – ”

Sirius ei kuitenkaan saanut tietää, mitä James oli ollut sanomassa, sillä juuri silloin joku ilmiintyi eteiseen äänekkään poksahduksen saattelemana. Sirius ja James säntäsivät molemmat katsomaan, kuka oli tullut.

Andrea nyökkäsi pojille hymyillen. ”Terve. Tulin vaan ilmoittamaan seuraavasta killan kokouksesta.”

”Hei. Koska se on?” Sirius kysyi.

”Tänään. Puolelta päivin”, Andrea kertoi. ”Te varmaankin kerrotte Remukselle, Peterille ja Lilylle?”

”Totta kai”, James sanoi.

”No niin. Nähdään sitten silloin, nyt minun pitää mennä, on vähän kiire”, Andrea sanoi.

”Teillä näyttää olevan aina kiire”, Sirius huomautti.

Andrea hymähti pienesti. ”Kyllä sinullakin sitten on, kun pääset kunnolla mukaan killan toimintaan.”

”No hyvä”, Sirius virnisti. ”Elämä alkoikin jo muuttua aika tylsäksi.”

”Niin, eihän siitä olekaan vielä kuin pari viikkoa, kun makasit sairaalassa kuolonsyöjien hyökkäyksen takia”, Andrea sanoi ironisella äänellä. ”Mutta nyt minun pitää mennä. Hei!”

Hei”, James ja Sirius sanoivat yhteen ääneen, juuri ennen kuin Andrea kaikkoontui.

***

Kelmit kulkivat pitkin Viistokujaa, kaikki neljä vierekkäin, niin että he tukkivat melkein koko kadun ja muut joutuivat kiertämään heidät, tai tunkeutumaan väkivaltaisesti heidän välistään. He olivat päätyneet sinne, koska eivät olleet keksineet mitään muutakaan tekemistä, kun heidän kuitenkin piti lähteä Feeniksin Killan kokoukseen jo hetken kuluttua.

He pysähtyivät huispaustarvikekaupan näyteikkunan eteen ihastelemaan uusimpia luutia ja huispausvälineitä. James painoi nenänsä lyttyyn lasia vasten, niin että kaupan sisällä oleva myyjä mulkaisi häntä pahasti.

James huokaisi. ”Minulla on ikävä Tylypahkan huispausta. Pitäisi mennä joskus taas huispaamaan.”
”Niin varmaan”, Siriuskin huokaisi kaihoisasti. ”Minulla on ikävä Tylypahkaa.”

”Niin minullakin”, Remus sanoi.

”Ja minulla”, James vastasi.

”Ja minulla”, Peterkin sanoi.

Sitä seurasi hiljaisuus ja kaikki vain tuijottivat huispausliikkeen ikkunaa sanattomina.

”Hei! Katsokaa, mitä kello on!” James huudahti yhtäkkiä.

”Oho, meillähän on jo kiire killan kokoukseen!” Remus huudahti vilkaistuaan rannekelloaan.

”Ai niin, ja minä unohdin kertoa Lilylle”, James voihkaisi.

”Ilmiinnytään äkkiä Lilyn luokse”, Sirius sanoi ja tarttui Remusta ja Peteriä olkapäistä ja he ilmiintyivät kaikki sen enempiä miettimättä Lilyn huoneeseen. Pahaksi onnekseen he huomasivat, että he eivät olleet yksi.

”James!” rouva Evans huudahti hämmentyneenä. ”Mistä sinä siihen tupsahdit? Ja toit ystäväsikin mukana.”

”Päivää rouva Evans”, James sanoi ja pörrötti hiuksiaan kiusaantuneena. ”Me tuota… etsimme Lilyä.”

”Aivan”, rouva Evan sanoi ja katsoi otsa huolestuneella rypyllä Jamesia ja tämän kavereita, jotka olivat ilmestyneet kuin tyhjästä hänen tyttärensä huoneeseen. ”Mutta Lily ei ole täällä. Minusta tuntuu, että hän taisi juuri lähteä sinun luoksesi.”

”Ai jaa”, James sanoi erittäin viisaasti, ja Siriukselta pääsi joku epämääräinen, naurua muistuttava pyrskähdys.

”No mutta, anteeksi häiriö. Hmm… me tästä sitten taidammekin vain lähteä”, James mutisi ennen kuin he kaikki kaikkoontuivat pois ja jättivät rouva Evansin katsomaan hämmästyneinä jälkeensä.

Kelmit ilmiintyivät yhdessä Potterien eteisen matolle, niin että kaikki menettivät tasapainonsa ja päätyvät lopulta yhdeksi nauravaksi kasaksi lattialle.

”Se oli hieman kiusallinen tilanne”, James huokaisi Siriuksen hekotuksen lomasta. ”Varsinkin, sen jälkeen, mitä tapahtui aamulla. Minusta tuntuu, ettei Lilyn perhe pidä minua ihan selväjärkisenä.”

”No oletko sinä muka sitten jotenkin niin kovin selväjärkinen?” Sirius kysyi edelleen nauraen.

Juuri silloin Lily ilmestyi keittiön ovesta sisään ja katsoi kulmat kurtussa matolla makaavaa kelmikasaa.

”Mitä ihmettä te oikein teette, ja missä te olitte?” Lily kysyi, mutta hänen oli pakko itsekin hymyillä heille, kun hän meni kiskaisemaan Jamesin kädestä ylös.

”No tuota itse asiassa me olimme sinun luonasi”, James sanoi.

”Häh? Mitä te siellä teitte?” Lily kohotti kulmiaan.

”No me etsimme sinua ja me ilmiinnyimme vahingossa samaan huoneeseen, missä sinun äitisi oli ja hän ehkä vähän hämmästyi.”

Lily voihkaisi. ”Joo ehkä vähän hämmästyi”, hän sanoi kulmiaan kohottaen.

Sirius purskahti uudelleen nauruun ja kierähti selälleen eteisen matolle.

James katseli ympärilleen kerääntyneitä nauravia ystäviään ja tyttöystäväänsä, jonka ympärille hän oli kietonut kätensä ja tajusi, että he olivat jo myöhässä Feeniksin Killan kokouksesta. Juuri silloin, kaikkien rakkaidensa ympäröimänä, hänestä kuitenkin tuntui, että Voldemort ja kaikki muutkin heitä uhkaavat vaarat, olivat hyvin kaukaisia asioita.